Hermione kirjoitti: Ma Syys 19, 2022 1:31 pm
Aika mielenkiintoinen juttu, miten eri osapuolilla on noin suuresti toisistaan eroavat näkemykset tapahtumainkulusta. Voi toki olla että mediaan yhteyttä ottanut ei ole kertonut ihan kaikkea, mutta onhan sekin mahdollista että taloyhtiön vastuuhenkilöiden puolella on jotain pielessä.
Pelkkä finnin puristelu taloyhtiön hissiin on kyll varoituksen perusteena todella yliampuva. Luulisi bileiden, möykkäämisen ja äänekkään tappelun olevan paljon suurempi haitta kuin tahra peilissä.
Taisi olla vielä niinkin että hallitus teki päätöksen varoituksesta äänestyksen jälkeen. Ehkä se keroo omalla tavallaan siitä ettei perusteet osakehuoneiston ottamiseksi yhtiön haltuun ole tässä tapauksessa selkeitä. Asunto-osakeyhtiölaissa on tarkasti määritelty haltuunoton perusteet.
- mikään esille tuotu perustelu ei anna mahdollisuutta ko. asunnon haltuunotolle. (kts. as-oylaki, 8. luku/ 2. §)
- olisin taipuvainen näkemään jopa niin että hallituksen päätös varoituksesta (ja ilmoitus mahdollisesta asunnon haltuunotosta) ei täytä em. lainkohdassa määrättyjä edellytyksiä ja päätös varoituksesta on jo lähtökohtaisesti mitätön. Siitäkin huolimatta että kiinteistöliiton lakimiehen on väitetty puoltaneen hallituksen menettelyä puhelinkeskustelussa.
- olisiko hän valmis esittämään näkemyksensä/kantansa asiaan myös kirjallisesti?
Joka tapauksessa varsinaisesta haltuunotosta päättää taloyhtiön yhtiökokous. Sekin voi olla tavalliselle tallaajalle hankala paikka. Jotta omat etunsa tulisi hoidettua pitää osata ja muistaa tehdä kokouksessa monenlaista asiaa oikein.
- varoituksen saaneen on syytä valmistautua asiansa käsittelyyn tulevassa yhtiökokouksessa.
- parasta on ottaa yhteyttä lakimieheen. Jos mummolla on esim. oikeusturvavakuutus niin kipin kapin kysymään saisiko sitä kautta oikeudellista apua. Tai vaikka kunnalliseen lakimieheen jne. ( saattaa olla eläkekäiselle ilmaista apua)
- osaava lakimies kyllä kertoo miten asiassa on parasta menetellä.
- ja aina kannattaa muistaa että oikeudessa riitely on se viimeinen keino, sitä on syytä vältellä viimeiseen asti
- itse jättäisin vielä kertaalleen kirjallien reklamaation hallitukselle..jossa vaaditaan asian uudelleen käsittelyä = varoituksen peruutusta.
- jo tässä vaiheessa voi kertoa oman/edustajansa näkemyksen asiaan. Ja, senkin että asiasta koituneita kustannuksia tullaan vaatimaan yhtiön (tai hallituksen itsensä) korvattaviksi.
Ehkä tärkeintä on varmistaa etukäteen että omille vaatimuksille löytyy täysin varmat ja lainmukaiset perustelut.
Näin menetellen on myös mahdollista (olisi fiksua hallituksen taholta) että hallitus peruu varoituksensa (kirjallisesti), jo ennen yhtiökokousta.
P.S. Vaikka itse hieman tunnen näitä asioita, niin varoitan uskomasta ja luottamasta netissä annettuihin neuvoihin. Oikea koulunsa käynyt asianajaja löytyy lakiasiaintoimistosta...jollei jo entuudestaan tunne tällaisia.