https://www.savonsanomat.fi/uutissuomalainen/5941699
Kaksi naista kertoo kokemastaan rajusta väkivallasta – "Veljeni varoitti, että tuon hullun kelkkaan et lähde", Jaana Penttinen sanoo
Jaana Penttinen aloitti teini-ikäisenä suhteen väkivaltaisen miehen kanssa, joka jatkoi hänen vainoamistaan vielä pitkään eron jälkeenkin. ANU HEDBORG
Sara Salvénin itsetunto pilkottiin palasiksi sanoilla. Valokuvaaja Anu Hedborg ikuistaa väkivallan uhrien tarinat kuviksi.
Katariina Hakaniemi
Eilen 6:00 Katariina Hakaniemi
Kasvatustieteen opiskelija Sara Salvén, 23, tapasi Tinderissä häntä vanhemman miehen muutama vuosi sitten. Hurmaavan tapauksen.
Salvénin ja miehen tapailu oli intensiivistä ja intohimoista. Vuoden kestäneen suhteen aikana Salvén sai kuitenkin myös kosketuksen raakaan henkiseen väkivaltaan.
Hälytyskellot kilahtivat jo ensitreffeillä.
– Hän oli kuin lapsi aikuisen miehen vartalossa, Salvén kuvailee.
Mies jätti reagoimatta joihinkin Salvénin puheenvuoroihin ja osoitti näin, etteivät ne olleet vastaamisen arvoisia.
– Sellaisessa tilanteessa tuntee olonsa mitätöidyksi ja turhaksi.
Sara Salvén uskoo olleensa helppo uhri miehelle, joka halusi murskata hänen minäkuvansa. ANU HEDBORG
Salvén kertoo, että mies hajotti vuoden aikana hänen itsetuntoaan ja minäkuvaansa hienovaraisesti mutta järjestelmällisesti.
Vaikka hän teki kaikkensa täyttääkseen miehen toiveet, hän oli silti aina miehen mielestä vääränlainen. Vähättely koski kaikkea – ulkonäköä ja älynlahjoja.
Miehen käytös oli arvaamatonta ja ailahtelevaa.
– Sain olla varpaillani koko ajan.
Jos Salvén rohkaistui halaamaan miestä, hän sai kuulla kunniansa. Vain mies sai tehdä aloitteita.
Vaikka suhteessa oli välillä taukoja, mies ui aina sulavasti takaisin Salvénin suosioon. Nainen uskoi kerta toisensa jälkeen miehen muuttuneen tauon aikana ja pyytävän häneltä anteeksi.
Anteeksipyyntöä ei koskaan kuulunut.
Irrottautumista ei helpottanut se, että heidän välillään oli voimakasta vetovoimaa.
– Huippuhetkinä kamalat kommentit pyyhkiytyivät mielestä.
Salvénin mukaan mies tarjoili hänelle hyviä hetkiä pieninä murusina. Juuri ja juuri sen kokoisina, että nuori nainen pysyi kelkassa mukana henkisestä väkivallasta huolimatta.
– Se oli vaarallinen cocktail.
Sara Salvén ei ole nähnyt häntä väkivaltaisesti kohdellutta miestä enää eron jälkeen. ANU HEDBORG
Salvén ei kehdannut kertoa kokemuksistaan kenellekään. Hän halusi elää fantasiassa.
– En halunnut tulla ylipuhutuksi pois suhteesta.
"
Huippuhetkinä kamalat kommentit pyyhkiytyivät mielestä.Sara Salvén
Yhden tauon aikana Salvén alkoi etsiä tietoa netistä. Hän ajautui lukemaan narsismista, ja palaset loksahtelivat kohdilleen.
– En voi tehdä mitään diagnoosia, mutta kyllä hänessä narsistisia piirteitä ehdottomasti oli.
Kun Salvén ymmärsi, miten vaikean asian kanssa oli joutunut tekemisiin, lopullisen eron tekeminen helpottui.
– Henkinen väkivalta voi olla uhrille fataalia. Siitä saa sisäisiä ruhjeita. En ihmettele, jos joku saa sen takia itsetuhoisia ajatuksia, Salvén pohtii.
Salvén uskoo olleensa helppo uhri miehelle. Hänen itsetuntonsa oli valmiiksi huono ja luonteensa kiltti ja sovinnollinen.
– En pystynyt pitämään omia rajojani ja sanomaan, että et voi sanoa minulle noin, hän kuvailee.
Nykyisin Salvén tuntee olevansa täysin eri ihminen, kiitos kuluneen ajan ja psykoterapian. Hän sanoo käyneensä läpi pyörremyrskyn ja seisovansa nyt vakaalla maaperällä itsensä kanssa.
Hän ei ole tavannut kyseistä miestä kertaakaan lopullisen eron jälkeen.
– Olen uudestisyntynyt. En pelkää konflikteja enää yhtä paljon enkä pyri miellyttämään muita. Voin kulkea eteenpäin itsevarmasti hymyillen, hän kuvailee.
Salvén luottaa ihmissuhteissa intuitioon ja kehottaa muitakin tekemään niin. Hän tietää, ettei toista voi muuttaa.
Jaana Penttinen ei halua enää peitellä tai salailla kokemuksiaan. ANU HEDBORG
Jaana Penttinen, 51, ajautui väkivaltaiseen ihmissuhteeseen 15-vuotiaana. Mies oli Penttistä muutaman vuoden vanhempi.
– Hän oli fyysisesti, henkisesti ja seksuaalisesti erittäin väkivaltainen. Veljeni varoitti minua, että tuon hullun kelkkaan et lähde, Penttinen sanoo.
Hän lähti silti, sillä miehessä oli myös ihana puoli.
Kun Penttinen kertoo tarinaansa, sitä on vaikea uskoa todeksi. Hän kertoo turpaan mättämisestä, kuristamisesta ja huorittelusta. Penttisen mukaan mies jopa ampui häntä ja pariskunnan yhteisiä koiria ilmakiväärillä sisätiloissa.
– Ei ollut ilmeisesti muutakaan tekemistä.
Mies kontrolloi Penttistä niin tiukasti, ettei tämä lopulta saanut käydä kuin töissä, äidillään ja koirien kanssa ulkona. Edes naispuolisia kavereita ei saanut olla.
– Jos olin liian pitkään ulkona koirien kanssa, hän nosti minut heti eteisessä seinälle ja halusi tietää, olinko harrastanut jonkun kanssa seksiä, Penttinen sanoo.
Kuulustelu alkoi myös, jos työmatkalla meni muutama minuutti liian pitkään.
– Opin, että kun olen pelkkä liikkumaton mytty, pääsen vähemmällä. Puolustautuminen tai itku vain pahensivat tilannetta.
"
Opin, että kun olen pelkkä liikkumaton mytty, pääsen vähemmällä. Jaana Penttinen
Penttinen kertoo, ettei koskaan unohda miehen katsetta noissa tilanteissa.
Hän häpesi kaikkea kokemaansa niin paljon, ettei puhunut siitä kenellekään.
– Selitykset siitä, mistä mustelmat ja ruhjeet olivat tulleet, menivät kaikille läpi. Jos oli silmä mustana, olin viikon kotona.
Suhde kesti viitisen vuotta. Sitten alkoi vuosia kestänyt vainoamisen kausi.
– Mies odotti minua kotioveni takana ja uhkaili, että tule ulos, niin saat napin otsaasi. Olin vuosia kämppäni vankina.
Penttinen patosi tunteet sisäänsä, puristi kädet nyrkkiinsä ja vaikeni. Hän oli tunnettu siitä, ettei koskaan itke.
Vainoaminen päättyi miehen kuolemaan seitsemän vuotta eron jälkeen. Jäljelle jäi kuitenkin turvattomuuden tunne. Tunnetta lievittivät Penttisen hankkimat isokokoiset koirat.
Jaana Penttinen uskoo olevansa matkalla kohti jotakin uutta sen ansiosta, että hän uskaltaa puhua kokemastaan väkivallasta. ANU HEDBORG
Myöhemmin elämässään Penttinen löysi hyvän miehen, jonka kanssa hän oli yhdessä 19 vuotta.
Penttisestä oli kuitenkin tullut suorittaja ja työnarkomaani, joka ei pysähtynyt koskaan. Hän teki yrittäjänä ympäripyöreää päivää. Etenkin vuonna 2019 kaikki tuntui kaatuvan päälle, vaikka takana oli pitkä kuntoutuspsykoterapia.
Sitten tuli vuosi 2020. Penttisen äiti kuoli. Penttisen viimeinen koira kuoli. Yritystoiminta hiipui koronan vuoksi. Oli myytävä talo.
– Oli pakko pysähtyä. Se oli käänteentekevää, Penttinen sanoo.
Samoihin aikoihin Penttinen kohtasi miehen, jonka kanssa syntyi monimutkainen mutta opettavainen suhde.
– Toivon, että hän pysyy elämässäni aina. Huikea tyyppi. En ole koskaan nähnyt niin kaunista sielua ja sydäntä kuin hänellä, Penttinen kuvailee.
Hän on suhteen myötä havahtunut ajattelemaan asioita uudella tavalla. Pakkopysähtyminen ja hyvät keskustelut saivat hänet hakeutumaan muun muassa kokemusasiantuntijakoulutukseen.
– Olen alkanut puhua, ja se on helpottanut oloani. Haluan näyttää esimerkkiä. Toivon myös pääseväni hyödyntämään kokemuksiani eri tehtävissä, hän sanoo.
Penttinen on traumaperäisten häiriöidensä vuoksi työkyvyttömyyseläkkeellä. Siitä huolimatta hän voi tällä hetkellä paremmin kuin pitkään aikaan.
Äkkiä hän vinkkaa silmää ja hymyilee.
– Eikös sitä sanota, että kirkkaimmat timantit syntyvät kovimmassa paineessa.
Ihminen näyttäytyy ihmiselle
Katariina Hakaniemi / Teemasuomalainen
”Havahtumisia” on valokuvanäyttelyprojekti, jonka tavoitteena on tuoda näkyville tyttöjen ja naisten kokemaa väkivaltaa ja siitä selviytymistä.
Projektin taustalla on kolme naista: tarinalliseen valokuvaukseen erikoistunut Anu Hedborg, malliohjaaja ja kuvattavien tutor Johanna Sillanpää sekä väkivaltaa kokeneiden naisten kokemusasiantuntija Jaana Penttinen.
Näyttelyprojektiin etsittiin kuvattavia kevään aikana, ja hakemuksia tuli parikymmentä.
– Oli todella vaikea päättää, ketkä otamme mukaan. Olisimme halunneet ottaa kaikki, Anu Hedborg sanoo.
Valinnassa painoi ajatus siitä, että tarinat ovat mahdollisimman erilaisia eli tuovat esille väkivallan erilaisia ilmenemismuotoja. Tavoitteena on myös sisällyttää kuviin toiveikkuutta ja vaikeuksista selviytymistä. Yksi ydinsanoista on eheytyminen.
Kaikki tunteet saavat näkyä kuvissa, tekijät korostavat.
– Valokuva on samastuttava esitysmuoto, sillä siinä ihminen näyttäytyy ihmiselle. Siitä voi löytää oivalluksia ja saada vertaistukea, Sillanpää toteaa.
Hän on nähnyt, miten ihon alle valokuva voi mennä.
– Joku voi näyttelyssä purskahtaa itkuun jotakin kuvaa katsoessaan.
Mukaan valikoitui lopulta kymmenen naista tarinoineen. Heidät kuvataan kevään ja kesän aikana sillä tavalla kuin he itse toivovat: jonkin teeman kautta, omilla kasvoillaan tai ilman, luonnossa, studiossa tai kaupungissa.
Kuviin ja tarinoihin liitetään myös kuvattavien runoja ja tekstejä, jos sellaisia ilmaantuu. Lauluntekijä Tuomo Jokivaara on luvannut säveltää tekstit lauluiksi.
Valokuvista kootaan näyttely kouvolalaiseen kauppakeskus Veturiin ensi syksynä.
