Re: United Healthcaren toimitusjohtaja ammuttu Manhattanilla
Lähetetty: To Joulu 05, 2024 5:47 pm
Mjaa. Ei näytä kyllä minun silmääni yhtään ammattilaiselta. Voi toki olla jonkuntasoinen ammunnan harrastaja, mutta ei mikään Spetznaz. Esimerkiksi käveleminen ja aseen operointi eivät selvästikään onnistu samanaikaisesti. Jumitusten ja suutarien putsaaminen refleksinomaisesti ei vaadi pitkääkään harjoittelutaustaa.
Uskoisin ammattitappajan toimineen hieman fiksummin. Esimerkiksi:
- Äänenvaimentimen idea on välttää ylimääräistä huomiota. Tässä tapauksessa noin viiden metrin päässä oli eukko joka näki ampumisen. Murhaaja olisi aivan hyvin voinut kävellä vielä vähän eteenpäin ja välttää silminnäkijän.
- Ase ja vaatteet lähtisivät joka tapauksessa 'kiertoon' eli olisi kannattanut kävellä aivan uhrin perässä ja ampua melkein kosketusosumia.
- Oikea ammattilainen testaisi aseen ja kuulat etukäteen, jolloin lataushäiriöiden riski olisi hyvin pieni.
- Tekijämies ei jättäisi hylsyjä jälkeen, vaikkakaan Jenkeissä ei (minkään yleisen kaliiperin) bulkki-ammon jäljittäminen ole mitenkään mahdollista.
Ase muuten EI ollut lopetusase B&T VP9. Selvästi näkyy ensimmäisessä laukauksessa kuinka normaalin puolarin tapaan pistooli päästää savut portista eli yrittää ladata uutta kuulaa pesään. Myös kaiffarin tekemä latausliike näyttää ihan normaalilta (veto-päästö), ei VP9:n kierto-veto-työntö-kierto -manööveriltä. Lisäksi NY Postin kuvan (https://nypost.com/wp-content/uploads/s ... ze=835,589) hylsy ei näytä 9mm Paralta vaan joltain pienemmältä. Sinänsähän kyllä tuollainen erittäin tehokkaasti vaimennettu lopetusase olisi ideaali salamurhiin, mutta ovat vähän hintavia.
Itse veikkaisin, että käytössä oli aliäänipanokset, jotka eivät jaksaneet potkaista luistia tarpeeksi voimakkaasti uuden kuulan lataamiseksi. Ammattimies olisi luonnollisesti vaihtanut löysemmän jousen. Niin, ja ensimmäinen laukaus selvästi osui.