Sivu 3/5
Lähetetty: Ma Syys 03, 2007 4:44 pm
Kirjoittaja kahvitar
Minäkin olen tavannut lukuisia Huuto.Netin ostajia omassa kotonani tai lähinnä rappukäytävässä. Ei ole pelottanut, tosin eipä siinä mitään pelottavaa olisikaan keskellä päivää.
Sitten varsinaisista nettitutuista, että ainakin minä koen, että minulla on hyvä ihmistuntemus. Tässä on reilut kuusi vuotta tullut tutustuttua ihmisiin chatissa ym. netissä ja aika nopeasti huomaa jos ihminen on ns. luotettava tai jotenkin omituinen. Tosin en minä ole kuin yhden tavannut oikeasti, mutta siis ihan nettikeskusteluissa huomaa sen omituisuuden ym. ja sen mukaan päätän sitten, että mitä tietoja itsestäni annan. Tosin kenellekään en sukunimeä, osoitetta tai edes kuvaa anna heti tutustumisen jälkeen vaan vasta pitkähkön ajan päästä. Mutta nykyään tosin aiemmin kuin ennen, ennenhän minulla ei ollut edes webkameramahdollisuutta tai muutenkin kuvia tietokoneella, nämä tulivat vasta vuonna 2004 minulle mahdolliseksi ja ovat kyllä alentaneet kynnystä esim. tuohon webkameran käyttöön, mutta toisaalta se on oikeastaaan ihan kiva. Ainakin näin turvallisuuden kannalta, näkee heti onko siellä toisessa päässä edes suunnilleen samanikäinen henkilö kuin mitä väittää olevansa.
Siinä minun nettituttavan tapaamisessa toteutui kyllä kaikki ne jutut mistä aina varoitellaan.

Mutta en minä osannut häntä pelätä enää vuosien nettituntemisen jälkeen ja suostuin tapaamiseen. Kaikki meni aivan hyvin kuten olin uskonutkin, en minä muuten olisi ikinä lähtenyt häntä tapaamaan, mutta totuushan on se, että olin täysin hänen armoilla koko tapaamisen ajan siis rahallisesti ja muutenkin vieraassa maassa ym. Joten jos kyseessä olisi ollut joku vuosien ajan netissä teeskennellyt psykopaatti niin olisin nyt varmasti jo kuollut. Mutta ei tällaisia osaa pelätä, suuremmalla todennäköisyydellä jää varmasti auton alle tai jotain muuta kamalaa tapahtuu.
Lähetetty: Ma Syys 03, 2007 5:59 pm
Kirjoittaja wretch
En etsi netistä seuraa tai harrasta sellaista toimintaa mikä vaatisi suoraa kontaktia kuten kaupankäynti.Nettitutuille on oma sähköposti ja ystäville omansa.
Re: Linjasi nettituttavuuksissa
Lähetetty: Ma Syys 03, 2007 6:19 pm
Kirjoittaja Wuulffi
groot kirjoitti:Mika on sinun linjasi nettituttavuuksissa?
Tiukka, perin tiukka.

Lähetetty: Ma Syys 03, 2007 6:42 pm
Kirjoittaja ABC
Olen tavannut nettituttuja siinä missä muitakin ihmisiä, enkä sellaista osaa pelätä. Ensimmäinen tapaaminen nyt tulee aina pakostakin julkiselle paikalle, jos on asialliset aikeet kummallakin mielessä... Tutustumisen jälkeen on kyllä vierailtu kodeissa puolin ja toisin.
Huuto.netin tms. kauppoja tehdessä en lainkaan mene kenenkään kotiin yksin, koska siinä on aina kuitenkin käteinen raha vaihtamassa omistajaa, ja netti on paljon vähemmän viaton kuin joskus vuonna 1995...
Itse asiassa heti ensimmäisellä kerralla kun ostin huutiksesta, jouduin huijauksen kohteeksi, ja mahdollisesti muutakin olisi tapahtunut jos olisin mennyt lankaan.

Lähetetty: Ma Syys 03, 2007 6:46 pm
Kirjoittaja maija turjukka
Mulla on oikeestaan vaan positiivisia kekemuksia nettituttavuuksista, johtunee varmaan siitä, että olen harrastanut tätä kirjottelua vasta vajaan vuoden. Omasta aloitteestani (siis yksityisviestistä alkaneesta sähköpostikirjoittelusta) olen saanut yhden tosi hyvän ystävän, jonka kanssa kirjoitellaan useamman kerran viikossa ja soitellaankin joskus. Livenä ollaan tavattu kaksi kertaa (eka kerta julkisella paikalla, toinen kerta hänen kotonaan) ja kolmatta tapaamista tässä odotellaan, kunhan hän ehtisi joku viikonloppu meillepäin
Muutama muukin huuto-net kauppakumppani on toki kirjoitellut pari "ylimääräistäkin" viestiä, mutta muiden kanssa jutut on tyrehtyneet itsestään, eikä niistä mitään traumoja ole jäänyt

(uskoakseni ei niille toisillekaan osapuolille..)
Lähetetty: Ma Syys 03, 2007 9:31 pm
Kirjoittaja Kylli
Ketään en ole tavannut kun niin vähän roikun missään keskustelu- tms. palstoilla. Ja murhalaisia oli vain muutama uskollinen ystävä, jotka olisivat lähteneet Kyllin matkaan Bodomille...
Lähetetty: Ma Syys 03, 2007 11:03 pm
Kirjoittaja vasikka
Jack the Ripper kirjoitti:Eikös joku tappo käyny sillai et oli Keltaisessa Pörssissä pistooli myynnissä ja ostajaehdokas oli sillä kyseisellä (oliko CZ?) pistoolilla ampunut myyjän tämän omaan kotiin. Henki lähti siis noin 500 euron arvoisen aseen vuoksi, muuta ei ollut tainnut ampuja varastaa uhriltaan. Muistaako kukaan? Tapaus sattui 90-luvun loppupuolella?
Mä muistan se tapauksen. Joskus oli tv-ohjelma jossa kerrotiiin miten jotkut rikokset olivat ratkenneet. Ja tuo tapaus oli käsittelyssä siinä. En kyllä enää ihan tarkkaan muista kaikkia vaiheita, mutta poliisilla oli tuuriakin matkassa, kun pääsivät tekijän jäljille.
Lähetetty: Ti Syys 04, 2007 12:38 am
Kirjoittaja blackwidow
Linjani on tiukka. En tapaa nettituttuja koskaan livenä.

Re:
Lähetetty: To Kesä 03, 2010 1:06 am
Kirjoittaja Valdovas
maija turjukka kirjoitti:Mulla on oikeestaan vaan positiivisia kekemuksia nettituttavuuksista, johtunee varmaan siitä, että olen harrastanut tätä kirjottelua vasta vajaan vuoden. Omasta aloitteestani (siis yksityisviestistä alkaneesta sähköpostikirjoittelusta) olen saanut yhden tosi hyvän ystävän, jonka kanssa kirjoitellaan useamman kerran viikossa ja soitellaankin joskus. Livenä ollaan tavattu kaksi kertaa (eka kerta julkisella paikalla, toinen kerta hänen kotonaan) ja kolmatta tapaamista tässä odotellaan, kunhan hän ehtisi joku viikonloppu meillepäin
No, onko ehtinyt?

Ja miten tarina on muuten edennyt...??

Re: Linjasi nettituttavuuksissa
Lähetetty: To Kesä 03, 2010 8:45 am
Kirjoittaja maija turjukka
^Valitettavasti emme tavanneet enää kolmatta kertaa. Ystäväni närkästyi totaalisesti, kun olin eri mieltä hänen tavastaan yrittää selviytyä monimutkaisesta ihmissuhdesotkusta, johon hän oli vuosien mittaan ajautunut. Yhteydenpitomme vain hiipui hiipumistaan ja kuihtui lopulta kokonaan vajaa vuosi tuon edellisen postaukseni jälkeen (kesällä 2008)
Mitään varsinaista riitaa ei välillemme jäänyt, toivon edelleen hänelle kaikkea hyvää elämässään.
Tarinan opetus: Älä tarjoa neuvojasi kuin vain jo kauan tuntemillesi ihmisille. Pääasiassa nettiyhteyksillä toimivat ystävyyssuhteet eivät sittenkään voi muodostua yhtä läheisiksi kuin live-yhteydet.
Re: Linjasi nettituttavuuksissa
Lähetetty: To Kesä 03, 2010 10:19 am
Kirjoittaja Valdovas
maija turjukka kirjoitti:
Tarinan opetus: Älä tarjoa neuvojasi kuin vain jo kauan tuntemillesi ihmisille. Pääasiassa nettiyhteyksillä toimivat ystävyyssuhteet eivät sittenkään voi muodostua yhtä läheisiksi kuin live-yhteydet.
Pitää varmaan pääosin paikkansa, joskin riippuu tietysti ennen kaikkea asianosaisista ja näiden luonteiden, intressien ym. yhteensopivuudesta. Itselläni on monia positiivisia kokemuksia pitkistäkin etäkeskusteluyhteyksistä, mutta toki niissäkin on aina eduksi, mikäli vastapuolen on tavannut joskus myös nokikkain.
Ihmissuhdeneuvojen antaminen on toki aina riskialtista puuhaa, olipa kohde kuinka tuttu tai tuntematon tahansa...

Re: Linjasi nettituttavuuksissa
Lähetetty: To Kesä 03, 2010 12:30 pm
Kirjoittaja Virdon
Viisi nettituttavuutta olen tavannut henkilökohtaisesti vähintään kertaalleen, joten kaipa se linja aika avoin on ollut. Nyt muutamaan vuoteen ei ole kyllä enää tullutkaan liikuttua netissä uusia nettituttavuuksia hakien. Ihan mukavaa ollut kuitenkin tavata sellaisia henkilöitä joita ilman nettiä ei varmaankaan olisi muuten elämässään kohdannut.
Re: Linjasi nettituttavuuksissa
Lähetetty: Pe Kesä 04, 2010 11:59 am
Kirjoittaja ketsku
Olen tavannut huuto.netin myyjiä ja ostajia sekä muualta ostamieni tavaroiden myyjiä esim. keltaisesta pörssistä.
Jossain vaiheessa palstailin aktiivisesti erilaisilla äitiyteen liittyvillä sivustoilla ja silloin tavattiin paljonkin. Lähden kyllä tapaamaan kaverin saantimielessä toista naista jos vaikuttaa, että jutut käyvät yksiin. Valitettavasti netissä alkaneet mahdolliset ystävyyssuhteet ovat aina olleet floppeja. Ei sitä jotenkin netissä kuitenkaan saa annettua oikeaa kuvaa itsestään eikä saa oikeaa kuvaa siitä toisesta. Miehiä en tapaa koska olen varattu.
Varjelen sähköpostiosoitetta ja oikeaa nimeä, samoin asuinpaikkaa, työpaikkaa ym. Eli aika tarkka olen siitä mitä kerron ja jaan.
Re: Linjasi nettituttavuuksissa
Lähetetty: Pe Kesä 04, 2010 4:18 pm
Kirjoittaja Valoviikate
Olen ollut joskus huolissani siitä, tulenkohan paljastaakseni liikaa tai luottaakseeni muihin liikaa netissä... millään lailla avoimuuteni ei ole kuitenkaan kostautunut. Tai en minä tiedä, tuskinpa tosiasiassa kerron enempää tai henkilökohtaisempia asioita kuin ihmiset keskimäärin.
Olen tavannut livenä muutamaan kertaan tasan yhtä netistä löytämääni hölöä. Tuolloin toimin niin varomattomasti, ettei sitä usko pedobearkaan, mutta kaikki sujui hyvin (siitäkin huolimatta, että hän oli hiukan vanhempi kuin mitä oli väittänyt). Ystäviä tai mitään meistä ei kuitenkaan tullut.
Olisin valmis tapaamaan tulevaisuudessakin nettituttuja, sikäli kun sattuisin löytämään tarpeeksi läheltä sellaisen, jonka tahtoisin tavata.
Re: Linjasi nettituttavuuksissa
Lähetetty: Pe Kesä 04, 2010 8:21 pm
Kirjoittaja VoDKa
Olen tavannut enemmän netin kautta ihmisiä kuin varmaan mitenkään muulla tavoin. 10 vuoden aikana ihmisiä on tullut varmasti tavattua se vajaa parisataa, eli aika runsaanpuoleisesti.
Tässäkin tapauksessa sanoisin, että kotiinsa on moni kuollut, eli eipä noita tapaamisia ole kuin ehkä kerran tullut jännitettyä yhtään enempää, aika tavallisia tyyppejä siellä on aina vastassa ollut. Parin kanssa on sovittu ulkomaanretkikin ennen edes ihan oikeaa naamatusten tapaamista, eikä koskaan ole ongelmia ollut. Tosin jonkinlaista linjausta pidänkin sitten jo netin puolella, ainoastaan hyvillä mielipiteillä ja sillä, että kykenee näyttämään omistavansa omatkin aivot voi päästä VoDKan tapaamisoikeuslistalle.
Minfolaisia olen tavannut ehkä vajaa parikymmentä, yhtä useamminkin ja toista muutaman kerran.