Yli 2 000 parveketta on käyttökiellossa Vantaan parveketurman jälkeen
STT:n kyselyn perusteella valtaosa käyttökielloista on Helsingissä.
Suomessa on ainakin yli 2 000 parveketta käyttökiellossa keväällä Vantaalla tapahtuneen parveketurman seurauksena.
Maaliskuussa tapahtuneessa onnettomuudessa nuori nainen kuoli pudottuaan seitsemännen kerroksen parvekkeelta, kun parvekekaiteen lasi petti. Poliisi tutkii onnettomuutta kuolemantuottamuksena.
Käyttökiellossa olevat parvekkeet ovat uudiskohteita, vanhojen parvekkeiden kaidelasien turvallisuus on kysymysmerkki.
STT kysyi Vantaan, Helsingin, Espoon, Tampereen ja Turun kaupungin rakennusvalvonnasta, kuinka monen kerrostalon parvekkeet ne ovat asettaneet käyttökieltoon, joka on yhä voimassa.
Kyselyn perusteella valtaosa käyttökielloista on Helsingissä, jossa rakennusvalvonnan mukaan on noin 2 000 parveketta jäänyt ilman käyttöönottolupaa. Joissakin asunnoissa pääsy parvekkeille on estetty poistamalla ovista kahvat.
Vantaan kaupungin rakennusvalvonnan asettamia parvekkeiden käyttökieltoja on nyt vain Tikkurilan turmakohteessa. Onnettomuuden jälkeen käyttöön hyväksyttyjä kerrostalohankkeita, joissa parvekkeita ei ole toistaiseksi hyväksytty käyttöön, on rakennusvalvonnan tietojen mukaan tällä hetkellä kuusi.
Espoon kaupungin rakennusvalvonnan mukaan käyttökiellossa on ”joitakin kohteita, mutta määrästä ei ole tarkkaa tietoa”. Kaupunki ei kokoa tilastoja kielloista.
Tampereella ja Turussa ei ole tällä hetkellä rakennusvalvonnan asettamia käyttökieltoja.
Ministeriö suositteli selvityksiä
Ympäristöministeriö suositteli maaliskuun lopulla, että rakennusvalvontaviranomaiset pyytävät rakennushankkeisiin ryhtyneitä kiinnittämään huomiota siihen, että lasirakenteiset kaiteet täyttävät vaatimukset käynnissä olevissa luvanvaraisissa rakennushankkeissa.
https://yle.fi/a/74-20057484