Vakava onnettomuus Helsingin Kulosaaressa – kaksi ihmistä kuollut, yksi otettu kiinni

Otsikon mukaisesti. Myös onnettomuudet pienistä suuriin. Pohjustamattomat keskustelunavaukset.
URSA
James Bond (Roger Moore)
Viestit: 15515
Liittynyt: Pe Loka 25, 2013 6:57 pm

Re: Vakava onnettomuus Helsingin Kulosaaressa – kaksi ihmistä kuollut, yksi otettu kiinni

Viesti Kirjoittaja URSA »

"Lähes kiinni toisissaan". Tuon tarkempaan tuskin kerrotaan.

Peukkupäillä on vähän rankempi jälkiehkäisy.

Kukapa henkilöllisyyden julkisti somessa ellei sisko itse.
”Toivomme aikaa surra”, sanoo Helsingin yliajossa kuolleen naisen sisar – tiedot uhrien taustoista leviävät

Omaisen mielestä uhrien taustoista uutisointi on väärin. Hän toivoo tutkintarauhaa poliisille.

15:25

Helsingin Itäväylällä tapahtuneessa yliajossa menehtyneen naisen sisar on pahoillaan siitä, että tiedotusvälineet ovat kaivaneet ja julkaisseet tietoja uhrien taustoista.

Kaksi ihmistä kuoli Itäväylällä varhain tiistaiyönä, kun poliisin epäilyn mukaan juopunut taksinkuljettaja ajoi heidän ylitseen.

Yle oli yhteydessä uhrin sisareen sähköpostitse.

– Siskoni taustaa puidaan paljon. Ne, jotka parhaiten tuntevat siskoni vauvasta tähän hetkeen, olemme me omaiset.

– Jokaisella meistä on menneisyys, mutta se ei määrittele tätä hetkeä, uhrin sisar kirjoittaa viestissään.

Yle ei julkaise haastateltavan nimeä hänen ja uhrin yksityisyyden suojaamiseksi.

Uhrin sisar arvostelee uutisointia, jonka mukaan uhrit olisivat olleet päihtyneitä ja toinen uhreista olisi maannut ajoradalla ennen yliajoa.

– Tutkinta on kesken, emmekä me omaisetkaan tiedä vielä siskoni päihtyneisyydestä tai siitä, miten he olivat siellä olleet taksin ajaessa heidän ylitseen.

Yliajossa menehtyneen naisen sisar toivoo poliisille tutkintarauhaa.
https://yle.fi/a/74-20234799

Jälleen yksi uutinen tapauksesta josta "ei saisi uutisoida".
JuristiKö
Remington Steele
Viestit: 238
Liittynyt: La Helmi 24, 2024 1:39 am

Re: Vakava onnettomuus Helsingin Kulosaaressa – kaksi ihmistä kuollut, yksi otettu kiinni

Viesti Kirjoittaja JuristiKö »

URSA kirjoitti: Pe Heinä 03, 2026 4:37 pm "Lähes kiinni toisissaan". Tuon tarkempaan tuskin kerrotaan.

Tämäkin sisko saattaa hyvinkin olla vaikka mikä minfo aktiivi jo pitkän aikaa ja lukee normaalisti uutisia päivittäin mutta kun sattuu omalle kohdalle niin sitten aletaankin arvosteleen
cherryblossom
Hercule Poirotin viikset
Viestit: 105
Liittynyt: Pe Tammi 22, 2010 5:40 pm

Re: Vakava onnettomuus Helsingin Kulosaaressa – kaksi ihmistä kuollut, yksi otettu kiinni

Viesti Kirjoittaja cherryblossom »

URSA kirjoitti: Pe Heinä 03, 2026 4:37 pm "Lähes kiinni toisissaan". Tuon tarkempaan tuskin kerrotaan.

Peukkupäillä on vähän rankempi jälkiehkäisy.

Kukapa henkilöllisyyden julkisti somessa ellei sisko itse.
”Toivomme aikaa surra”, sanoo Helsingin yliajossa kuolleen naisen sisar – tiedot uhrien taustoista leviävät

Omaisen mielestä uhrien taustoista uutisointi on väärin. Hän toivoo tutkintarauhaa poliisille.

15:25

Helsingin Itäväylällä tapahtuneessa yliajossa menehtyneen naisen sisar on pahoillaan siitä, että tiedotusvälineet ovat kaivaneet ja julkaisseet tietoja uhrien taustoista.

Kaksi ihmistä kuoli Itäväylällä varhain tiistaiyönä, kun poliisin epäilyn mukaan juopunut taksinkuljettaja ajoi heidän ylitseen.

Yle oli yhteydessä uhrin sisareen sähköpostitse.

– Siskoni taustaa puidaan paljon. Ne, jotka parhaiten tuntevat siskoni vauvasta tähän hetkeen, olemme me omaiset.

– Jokaisella meistä on menneisyys, mutta se ei määrittele tätä hetkeä, uhrin sisar kirjoittaa viestissään.

Yle ei julkaise haastateltavan nimeä hänen ja uhrin yksityisyyden suojaamiseksi.

Uhrin sisar arvostelee uutisointia, jonka mukaan uhrit olisivat olleet päihtyneitä ja toinen uhreista olisi maannut ajoradalla ennen yliajoa.

– Tutkinta on kesken, emmekä me omaisetkaan tiedä vielä siskoni päihtyneisyydestä tai siitä, miten he olivat siellä olleet taksin ajaessa heidän ylitseen.

Yliajossa menehtyneen naisen sisar toivoo poliisille tutkintarauhaa.
https://yle.fi/a/74-20234799

Jälleen yksi uutinen tapauksesta josta "ei saisi uutisoida".
On kyllä merkillistä. Sisko itse julkaisi käytännössä uhrin henkilöllisyyden omalla julkisella somevaikuttajatilillään. Ja samalla tilillä avautunut kaksoissiskonsa päihdeongelmista useaan otteeseen.
pollobuffalo
Aloitteleva Besserwisser
Viestit: 13
Liittynyt: La Elo 05, 2023 10:00 am

Re: Vakava onnettomuus Helsingin Kulosaaressa – kaksi ihmistä kuollut, yksi otettu kiinni

Viesti Kirjoittaja pollobuffalo »

Ai ei tiedetä miten he siellä olivat olleet taksin ajaessa yli? No oisko vaikka tälleen?
556986475-13621083-oie_3161425S0QlIfDy.png
556986475-13621083-oie_3161425S0QlIfDy.png (545.72 KiB) Katsottu 2849 kertaa
Matti Ja Maija
Adrian Monk
Viestit: 2911
Liittynyt: Pe Helmi 25, 2022 10:32 am

Re: Vakava onnettomuus Helsingin Kulosaaressa – kaksi ihmistä kuollut, yksi otettu kiinni

Viesti Kirjoittaja Matti Ja Maija »

pollobuffalo kirjoitti: Pe Heinä 03, 2026 5:16 pm
URSA kirjoitti: Pe Heinä 03, 2026 4:37 pm "Lähes kiinni toisissaan". Tuon tarkempaan tuskin kerrotaan.

Peukkupäillä on vähän rankempi jälkiehkäisy.

Kukapa henkilöllisyyden julkisti somessa ellei sisko itse.
”Toivomme aikaa surra”, sanoo Helsingin yliajossa kuolleen naisen sisar – tiedot uhrien taustoista leviävät

Omaisen mielestä uhrien taustoista uutisointi on väärin. Hän toivoo tutkintarauhaa poliisille.

15:25

Helsingin Itäväylällä tapahtuneessa yliajossa menehtyneen naisen sisar on pahoillaan siitä, että tiedotusvälineet ovat kaivaneet ja julkaisseet tietoja uhrien taustoista.

Kaksi ihmistä kuoli Itäväylällä varhain tiistaiyönä, kun poliisin epäilyn mukaan juopunut taksinkuljettaja ajoi heidän ylitseen.

Yle oli yhteydessä uhrin sisareen sähköpostitse.

– Siskoni taustaa puidaan paljon. Ne, jotka parhaiten tuntevat siskoni vauvasta tähän hetkeen, olemme me omaiset.

– Jokaisella meistä on menneisyys, mutta se ei määrittele tätä hetkeä, uhrin sisar kirjoittaa viestissään.

Yle ei julkaise haastateltavan nimeä hänen ja uhrin yksityisyyden suojaamiseksi.

Uhrin sisar arvostelee uutisointia, jonka mukaan uhrit olisivat olleet päihtyneitä ja toinen uhreista olisi maannut ajoradalla ennen yliajoa.

– Tutkinta on kesken, emmekä me omaisetkaan tiedä vielä siskoni päihtyneisyydestä tai siitä, miten he olivat siellä olleet taksin ajaessa heidän ylitseen.

Yliajossa menehtyneen naisen sisar toivoo poliisille tutkintarauhaa.
https://yle.fi/a/74-20234799

Jälleen yksi uutinen tapauksesta josta "ei saisi uutisoida".
– Tutkinta on kesken, emmekä me omaisetkaan tiedä vielä siskoni päihtyneisyydestä tai siitä, miten he olivat siellä olleet taksin ajaessa heidän ylitseen.
Ai ei tiedetä miten he siellä olivat olleet taksin ajaessa yli? No oisko vaikka tälleen?556986475-13621083-oie_3161425S0QlIfDy.png
Ai saatana, kun syyttäjä läväyttäisi tuon kunvan käräjillä pöytään. Piirsin ihan ite!
Slava Ukraini! <3

JanitaSlima nauraa joka paikkaan. :D

Bänniä hänelle.
Jejami
Alokas
Viestit: 7
Liittynyt: Ti Helmi 27, 2024 5:52 pm

Re: Vakava onnettomuus Helsingin Kulosaaressa – kaksi ihmistä kuollut, yksi otettu kiinni

Viesti Kirjoittaja Jejami »

Tietolähde1980 kirjoitti: Pe Heinä 03, 2026 4:02 pm
Kiinnostunut88 kirjoitti: Pe Heinä 03, 2026 2:17 pm
Sfo kirjoitti: To Heinä 02, 2026 2:53 pm Mä haluan nähdä sen videon.
Ei ole mitään videoita
On kyllä. Haluaisitko nähdä?
Mä haluaisin. Voit laittaa yv viestillä. Tiesin toisen uhrin.
SeitsenpistePirkko
Remington Steele
Viestit: 246
Liittynyt: To Tammi 14, 2021 7:42 pm

Re: Vakava onnettomuus Helsingin Kulosaaressa – kaksi ihmistä kuollut, yksi otettu kiinni

Viesti Kirjoittaja SeitsenpistePirkko »

cherryblossom kirjoitti: Pe Heinä 03, 2026 5:15 pm
URSA kirjoitti: Pe Heinä 03, 2026 4:37 pm "Lähes kiinni toisissaan". Tuon tarkempaan tuskin kerrotaan.

Peukkupäillä on vähän rankempi jälkiehkäisy.

Kukapa henkilöllisyyden julkisti somessa ellei sisko itse.
”Toivomme aikaa surra”, sanoo Helsingin yliajossa kuolleen naisen sisar – tiedot uhrien taustoista leviävät

Omaisen mielestä uhrien taustoista uutisointi on väärin. Hän toivoo tutkintarauhaa poliisille.

15:25

Helsingin Itäväylällä tapahtuneessa yliajossa menehtyneen naisen sisar on pahoillaan siitä, että tiedotusvälineet ovat kaivaneet ja julkaisseet tietoja uhrien taustoista.

Kaksi ihmistä kuoli Itäväylällä varhain tiistaiyönä, kun poliisin epäilyn mukaan juopunut taksinkuljettaja ajoi heidän ylitseen.

Yle oli yhteydessä uhrin sisareen sähköpostitse.

– Siskoni taustaa puidaan paljon. Ne, jotka parhaiten tuntevat siskoni vauvasta tähän hetkeen, olemme me omaiset.

– Jokaisella meistä on menneisyys, mutta se ei määrittele tätä hetkeä, uhrin sisar kirjoittaa viestissään.

Yle ei julkaise haastateltavan nimeä hänen ja uhrin yksityisyyden suojaamiseksi.

Uhrin sisar arvostelee uutisointia, jonka mukaan uhrit olisivat olleet päihtyneitä ja toinen uhreista olisi maannut ajoradalla ennen yliajoa.

– Tutkinta on kesken, emmekä me omaisetkaan tiedä vielä siskoni päihtyneisyydestä tai siitä, miten he olivat siellä olleet taksin ajaessa heidän ylitseen.

Yliajossa menehtyneen naisen sisar toivoo poliisille tutkintarauhaa.
https://yle.fi/a/74-20234799

Jälleen yksi uutinen tapauksesta josta "ei saisi uutisoida".
On kyllä merkillistä. Sisko itse julkaisi käytännössä uhrin henkilöllisyyden omalla julkisella somevaikuttajatilillään. Ja samalla tilillä avautunut kaksoissiskonsa päihdeongelmista useaan otteeseen.
Niinpä. Ihmisten ajatuksia on vaikeaa tietää. Itse olisin ollut tilanteessa hiljaa ja luultavasti olisin myös poistanut kaikki somekanavani tietäen, että kaikki ne etsitään jossain vaiheessa.
Abraham Lincoln: "On parempi olla hiljaa ja vaikuttaa hölmöltä – kuin avata suu ja poistaa viimeisinkin epäilys".
Avatar
H.Moilanen
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4983
Liittynyt: Ti Marras 12, 2019 1:30 pm

Re: Vakava onnettomuus Helsingin Kulosaaressa – kaksi ihmistä kuollut, yksi otettu kiinni

Viesti Kirjoittaja H.Moilanen »

sonniman kirjoitti: Ke Heinä 01, 2026 10:42 am
Sfo kirjoitti: Ke Heinä 01, 2026 9:29 am Päältä ajava taksikuski ulkomaalainen ja itäväylällä hilluva nainen (ainakin) oli romani ja huumehörhö.
Ei siis mitään menetettävää.
Usko nyt jo. Nainen ei ollut romani.
Naisen sukutausta on tuskin tärkein yksityiskohta, mutta siitä huolimatta mainitsen, että siskoksilla on kovasti erään tietämäni romanisuvun ulkonäköpiirteitä. Suomessa on romaneja vähän erilaisilla etnisillä ja heimollisilla taustoilla. Osa heistä ei ns. näytä mustalaisilta kasvonpiirteidensä osalta (miettikää vaikka Veijo Baltzaria ja perhettään), vaikka eivät he kyllä yleensä kantaväestöltäkään näytä. Ihan helposti menee monilta suomalainen romani ja joku Lähi-idän ihminen sekaisin ulkonäön perusteella. Se on sitten eri juttu, keitä lasketaan romaneiksi. Pitääkö olla puhdas 100-prosenttisesti mustalaiset sukujuuret omaava? Vai lasketaanko puolikkaat sekä varttiromanit mukaan? Entä käytöstavat ja pukeutuminen? Jos ei käytä romaniasua, onko silloin joku muu kuin mustalainen? Ihan retorisesti kyselen, eli ei tarvitse vastata.
Etsivän Keskuspoliisin mukaan Suomeen jääneet emigrantit olivat poliittisesti epäluotettavia. Lisäksi monet olivat juutalaisia, joita Etsivä Keskuspoliisi luonnehti lausunnoissaan ”epämieluisiksi henkilöiksi”.
Aiheesta lisää täällä.
Avatar
McCall
Michael Knight
Viestit: 4207
Liittynyt: Ma Kesä 25, 2007 9:35 pm

Re: Vakava onnettomuus Helsingin Kulosaaressa – kaksi ihmistä kuollut, yksi otettu kiinni

Viesti Kirjoittaja McCall »

Ilta-Sanomat 3.7.2026 / https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012120158.html

IS:n tiedot: Tällainen on Kulosaaren turmataksikuski

Miestä ei ole aiemmin syytetty oikeudessa rikoksista ainakaan viimeisen reilun kymmenen vuoden aikana.

Ilta-Sanomien tietojen mukaan Itäväylällä kahden ihmisen yliajosta epäilty on 43-vuotias suomalainen mies. Epäillyn kotikunta on Helsinki, mutta hänellä ei ole vakinaista osoitetta.

Miestä ei ole aiemmin syytetty oikeudessa rikoksista ainakaan viimeisten runsaan kymmenen vuoden aikana. Kuljettaja päästettiin perjantaina vapaaksi. Hän oli sitä ennen pidätettynä.

Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Tuomas Lindholm sanoi, että epäiltyä ei aiota vaatia vangittavaksi.

– Olemme tehneet tarvittavat tutkintatoimenpiteet häneen liittyen. Häntä on pidetty tutkinnan turvaamiseksi pidätettynä, ja nyt vangitsemisen edellytyksiä ei enää ole.

Mies on kuulusteltu kahteen kertaan. Lindholmin mukaan hän on ollut yhteistyökykyinen.

Turmakuski ajoi Taksi Helsingin taksia. Poliisin käsityksen mukaan hän törmäsi naiseen ja mieheen Itäväylällä Kulosaaren kohdalla tiistain vastaisena yönä. Mies ja nainen kuolivat.

Mies ja nainen olivat ajoradalla, kun kauppakeskus Redin suunnasta Itäväylää tullut taksiauto törmäsi heihin. Lindholm sanoo, että uhrit olivat keskikaistalla törmäyksen tapahtuessa.

Taksikuski ei pysähtynyt turmapaikalle, vaan jatkoi matkaansa. Hänet saatiin myöhemmin kiinni Itäkeskuksen alueelta pysäköintihallista. Lindholmin käsityksen mukaan kuljettaja on poistunut tapahtumapaikalta heti, mutta hän ei ole ajanut suoraan pysäköintihalliin, josta hänet löydettiin.

Poliisi epäilee kuljettajan syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen, törkeään kuolemantuottamukseen ja törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen.

Poliisin käsityksen mukaan kuljettaja on ajanut tilanteessa lievää ylinopeutta. Nopeusrajoitus oli alueella 70 kilometriä tunnissa. Rikoskomisario Tuomas Lindholm on aiemmin kertonut, että kuljettaja on ollut yhteistyökykyinen ja myöntänyt olleensa tapahtumapaikalla.

– Hän katsoo, että ihmiset ovat ilmaantuneet näköpiiriin hyvin yllättäen. Hänen näkökulmastaan tilanne on ollut yllättävä ja äkillinen.

Kuljettajalla ei ollut asiakasta kyydissä tapahtumahetkellä. Toistaiseksi tiedossa ei ole, oliko mies kuitenkin työvuorossa.
...
Kuljettajalla ei siis ole vakituista osoitetta. Asusteleeko auton peräkontissa kuten "rovaniemeläiset" taksikuskit?
Rovaniemen taksi.jpg
Rovaniemen taksi.jpg (430.09 KiB) Katsottu 2297 kertaa
Näin se vain on
Sabrina Duncan
Viestit: 367
Liittynyt: To Loka 19, 2023 11:18 am

Re: Vakava onnettomuus Helsingin Kulosaaressa – kaksi ihmistä kuollut, yksi otettu kiinni

Viesti Kirjoittaja Näin se vain on »

Helsinki22! kirjoitti: Pe Heinä 03, 2026 1:37 pm Kylläpä on ketjun taso pohjalukemissa! Toinen toistaan ilkeämpiä kirjoituksia, joita lukiessa on pakko miettiä, onko ihmisen empatiakyky noin heikko vai luonne ilkeä, että näin surullisellakin hetkellä pitää lyödä lyötyä??

Tässä on joidenkin rakkaat läheiset kuolleet!! Jotain tyyliä kirjoituksiin kiitos!

Jokainen itä-helsinkiläinen tietää, että Itäväylä elää koko yön ja kaikki idän liikenne ajaa siitä. Valot palavat ja pitkä, suora tie, näkyvyys hyvä. Paitsi, jos kuski on ottanut jotain, hänen reagointi viivästyy.

Itse mietin, että odottivat ehkä bussia, ja päättivätkin lähteä toiseen suuntaan menevälle pysäkille, ja miettivät pääsevänsä vallin yli tms.inhimillistä. Öisinhän ei kulje metrokaan, joten julkinen liikenne on bussejen varassa.
Narkkiakka makasi keskellä tietä, sellaista tien ylitystä.
ASierra
Rico Tubbs
Viestit: 1255
Liittynyt: Ma Tammi 24, 2022 11:15 pm

Re: Vakava onnettomuus Helsingin Kulosaaressa – kaksi ihmistä kuollut, yksi otettu kiinni

Viesti Kirjoittaja ASierra »

Miksi se sisko ulisee ettei asiata saa puhua, kun on ITSE joka vitun paikkaan jakanut asiasta tarinaa, tiktok, ig ja fb on tullut vastaan. Ja avoimelta tililtä.
Viimeksi muokannut ASierra, Pe Heinä 03, 2026 6:46 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Knobster kirjoitti: ↑Kaikillahan se on tiedossa että tiettyjen maiden seonneet pakolaiset raiskaavat paljon suhteessa lukuunsa.
Saimaanorppa
Roger Murtaugh
Viestit: 891
Liittynyt: To Tammi 14, 2021 10:13 am

Re: Vakava onnettomuus Helsingin Kulosaaressa – kaksi ihmistä kuollut, yksi otettu kiinni

Viesti Kirjoittaja Saimaanorppa »

ASierra kirjoitti: Pe Heinä 03, 2026 6:36 pm Miksi se sisko ulisee ettei asiata saa pahua. kun on ITSE joka vitun paikkaan jakanut asiasta tarinaa, tiktok, ig ja fb on tullut vastaan. Ja avoimelta tililtä.
Se on idiootti.Huomio-...............,
Jejami
Alokas
Viestit: 7
Liittynyt: Ti Helmi 27, 2024 5:52 pm

Re: Vakava onnettomuus Helsingin Kulosaaressa – kaksi ihmistä kuollut, yksi otettu kiinni

Viesti Kirjoittaja Jejami »

Saimaanorppa kirjoitti: Pe Heinä 03, 2026 6:40 pm
ASierra kirjoitti: Pe Heinä 03, 2026 6:36 pm Miksi se sisko ulisee ettei asiata saa pahua. kun on ITSE joka vitun paikkaan jakanut asiasta tarinaa, tiktok, ig ja fb on tullut vastaan. Ja avoimelta tililtä.
Se on idiootti.
Ei, vaan se on surusta sekaisin. Se oli sen kaksois sisko ja se yritti päästä kuiville. Nyt ei enää oo sitäkään mahdollisuutta. Muistakaa että päihteidenkäyttäjien omaiset sairastuu myös ja aika usein läheisriippuvuuteen. Sitä toivoa ylläpitää kokoajan.
Paikalla
Öyhö
Remington Steele
Viestit: 230
Liittynyt: La Touko 23, 2026 1:51 pm

Re: Vakava onnettomuus Helsingin Kulosaaressa – kaksi ihmistä kuollut, yksi otettu kiinni

Viesti Kirjoittaja Öyhö »

URSA kirjoitti: Pe Heinä 03, 2026 4:37 pm
Yle ei julkaise haastateltavan nimeä hänen ja uhrin yksityisyyden suojaamiseksi.

Uhrin sisar arvostelee uutisointia, jonka mukaan uhrit olisivat olleet päihtyneitä ja toinen uhreista olisi maannut ajoradalla ennen yliajoa.

– Tutkinta on kesken, emmekä me omaisetkaan tiedä vielä siskoni päihtyneisyydestä tai siitä, miten he olivat siellä olleet taksin ajaessa heidän ylitseen.
https://yle.fi/a/74-20234799

Jälleen yksi uutinen tapauksesta josta "ei saisi uutisoida".
Tämän uutisointikieltelyn takana on olevinaan uhrien ja omaisten suojelu.

Käytännössä homma toimii kuitenkin niin, että toimituksessa tiedetään kaikki oleellinen, mutta portinvartija kokee oikeudekseen päättää milloin 'mies, 43' outataan, milloin häntä ei outata, koska allejäänyt - spekuloidaan - oli piripäissään n*ssimassa keskellä isoa ajotietä keskellä yötä.

Jos media saa tehdä kokonaisarvion eikä uutisoi, käytännössä media aktiivisesti peittelee tietyntyyppisiä rikoksia ja aktiivisesti nostaa esiin toisentyyppisiä.

Uutisiin on viime aikoina tullut uusi yksilösubjekti, ihminen:
Ihminen kuoli jäätyään puun alle metsätöissä Lappeenrannassa
Ihminen kiipesi työmaanosturiin Helsingin Pasilassa
Tämäkin on yksinkertainen esimerkki portinvartijan tavasta kontrolloida tietoa.

Kärjistäen tieto julkaistaan, kun se Tampereen yliopiston tiedotusopin laitoksen kouluttamalle toimittajalle sopii.
Konservatiivi-libertaari, entinen vihreä. Ei lue al-Hesaaria. Nuiva. Antinatsi. Antikommunisti. Anti-antifantti. Arhinmäki syytteeseen. GWh CO2++ U238 CPU AI UKR IL RSA ICE++ SCOTUS X
Wiiksiwallu
Susikoski
Viestit: 35
Liittynyt: Su Elo 12, 2018 4:39 pm

Re: Vakava onnettomuus Helsingin Kulosaaressa – kaksi ihmistä kuollut, yksi otettu kiinni

Viesti Kirjoittaja Wiiksiwallu »

McCall kirjoitti: Pe Heinä 03, 2026 5:59 pm
Ilta-Sanomat 3.7.2026 / https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012120158.html

IS:n tiedot: Tällainen on Kulosaaren turmataksikuski

Miestä ei ole aiemmin syytetty oikeudessa rikoksista ainakaan viimeisen reilun kymmenen vuoden aikana.

Ilta-Sanomien tietojen mukaan Itäväylällä kahden ihmisen yliajosta epäilty on 43-vuotias suomalainen mies. Epäillyn kotikunta on Helsinki, mutta hänellä ei ole vakinaista osoitetta.

Miestä ei ole aiemmin syytetty oikeudessa rikoksista ainakaan viimeisten runsaan kymmenen vuoden aikana. Kuljettaja päästettiin perjantaina vapaaksi. Hän oli sitä ennen pidätettynä.

Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Tuomas Lindholm sanoi, että epäiltyä ei aiota vaatia vangittavaksi.

– Olemme tehneet tarvittavat tutkintatoimenpiteet häneen liittyen. Häntä on pidetty tutkinnan turvaamiseksi pidätettynä, ja nyt vangitsemisen edellytyksiä ei enää ole.

Mies on kuulusteltu kahteen kertaan. Lindholmin mukaan hän on ollut yhteistyökykyinen.

Turmakuski ajoi Taksi Helsingin taksia. Poliisin käsityksen mukaan hän törmäsi naiseen ja mieheen Itäväylällä Kulosaaren kohdalla tiistain vastaisena yönä. Mies ja nainen kuolivat.

Mies ja nainen olivat ajoradalla, kun kauppakeskus Redin suunnasta Itäväylää tullut taksiauto törmäsi heihin. Lindholm sanoo, että uhrit olivat keskikaistalla törmäyksen tapahtuessa.

Taksikuski ei pysähtynyt turmapaikalle, vaan jatkoi matkaansa. Hänet saatiin myöhemmin kiinni Itäkeskuksen alueelta pysäköintihallista. Lindholmin käsityksen mukaan kuljettaja on poistunut tapahtumapaikalta heti, mutta hän ei ole ajanut suoraan pysäköintihalliin, josta hänet löydettiin.

Poliisi epäilee kuljettajan syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen, törkeään kuolemantuottamukseen ja törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen.

Poliisin käsityksen mukaan kuljettaja on ajanut tilanteessa lievää ylinopeutta. Nopeusrajoitus oli alueella 70 kilometriä tunnissa. Rikoskomisario Tuomas Lindholm on aiemmin kertonut, että kuljettaja on ollut yhteistyökykyinen ja myöntänyt olleensa tapahtumapaikalla.

– Hän katsoo, että ihmiset ovat ilmaantuneet näköpiiriin hyvin yllättäen. Hänen näkökulmastaan tilanne on ollut yllättävä ja äkillinen.

Kuljettajalla ei ollut asiakasta kyydissä tapahtumahetkellä. Toistaiseksi tiedossa ei ole, oliko mies kuitenkin työvuorossa.
...
Kuljettajalla ei siis ole vakituista osoitetta. Asusteleeko auton peräkontissa kuten "rovaniemeläiset" taksikuskit?
Rovaniemen taksi.jpg
Ei tietenkään ole, ei saa vaimot yh-lisiä muuten Kelalta.
Vastaa Viestiin