damfin kirjoitti: Ke Kesä 12, 2024 11:04 am
bob kirjoitti: Ke Kesä 12, 2024 12:42 am
Mä ymmärsin poliisin reittikuvauksesta, että sillä ei tarkoiteta uhrin kulkureittiä juuri tuossa järjestyksessä vaan tuolta väliltä tuolta ajalta halutaan havaintoja. Kaapelintieltä kääntyminen Naakantielle ei ole mitenkään looginen. Ei kotimatkalla eikä oikein edes karkuun juostessa. Ja alikulun läpi löytöpaikalle juoksukaan ei edes vie metrinkään vertaa Naakantietä pitkin. Alikululle meneminen ei edes onnistu tästä Kaapelintien suunnasta muuten kuin hyppäämällä monen metrin pudotuksen tieltä kaiteen yli alas (no menee siinä se pieni umpeen kasvanut kinttupolku josta pääsee - jos saivarrella haluaa).
Toisaalta myöskään edes sinne Kaapelintien alkupään risteykseen kävelemisessä torilta tullessa ei ole mitään järkeä, koska tekee aikamoisen koukkauksen. Naakantien eteläpuolelle lle on mun ymmärtääkseni täytynyt päätyä Jyräänmäen kautta, koska se on kaikin puolin käyttökelpoisempi reittivalinta. Naakantien risteyksen ja torin väliset havainnot mä uskoisin liittyvän paikalta poistumisen kartoittamiseen.
Pahoittelut väärästä tien nimestä, eli tarkoitin tuota Kaapelitieltä löytöpaikalle kulkevan kevyenliikenteenväylän risteystä enkä Naakantien risteystä, eli tytön kimppuun olisi hyökätty siinä kevyenliikenteen alikulkutunnelin kohdalla, jolloin tyttö olisi juossut karkuun alikulkutunnelin läpi kevyenliikenteen väylää pitkin tuonne ruumiin löytöpaikan paikkeille
Nou prob. Melko samasta asiasta kuitenkin puhutaan.
Tossa on vaan se juttu, että muistaakseni Kaapelintiellä ei ole minkäänlaista risteystä tuon alikulun läpi kulkevan ulkoilureitin kanssa. Se Kaapelintie kun tosiaan menee sen ulkoilureitin yli (siksi siinä on se alikulku

), joten jos niillä hujakoilla on käyty kimppuun, on alikulun läpi juostakseen (tai edes sille väylälle päästäkseen) täytynyt tehdä melkoinen rusakkomainen poukkoilu. Kaapelintieltä pääsee – kuten aiemmin kirjoitin – alikululle käytännössä ainoastaan hyppäämällä jonkun 3-4 metrin pudotuksen alas siihen alikulun viereen. Kunhan ensin kiipeää jalkakäytävää reunustavan aidan yli edes päästäkseen hyppäämään. Itse oon aika atleettinen, mutta kyllä mullakin olis polvet ihan romuna tollaisesta laskeutumisesta.
Jos edes suurin piirtein näillä main olisi kimppuun käyty, olisi sinne pohjoisen suuntaan ainoa juoksukelpoinen reitti ollut itse Naakantie, mutta sitä kautta saa kelata pienen maratonin lopulliselle löytöpaikalle päästäkseen. Käytännössä olisi pitänyt juosta ensin juuri sille puolelle, josta koko ajan on oletettu tulleenkin ja vasta sieltä olisi pääsy tappopaikalle.
Alikulun <-> löytöpaikan väliselle ulkoilureitille ei pääse nopeasti oikein millään Kaapelintien ja Naakantien risteyksestä, koska välissä on autotien kaide sekä pahempana esteenä ojan pohjan märkä ryteikkö, jonka yli ei mennä mitenkään tai saa olla aikamoinen bob beamon. Toisaalta jos olisi kuitenkin sen ryteikön läpi puskenut karkuun, puhelin olisi varmasti tähän voinut pudotakin, mutta siinäkään tapauksessa en näe mitenkään, että pakoreitti olisi vienyt ryteikön jälkeen sinne metsäpusikolle päin vaan mieluummin ihan mihin tahansa muuhun ilmansuuntaan, todennäköisimmin Juhannusvuorentien rivareille, joka olisi helpompi karkuväylä, vie enemmän ihmisten ilmoille ja lähtee jopa taas uudestaan kotiakin kohti.
Toki kaikki on mahdollista aina siihen saakka kunnes Tuomas, joka nalkkiin jääneensä huomas, alkaa laulamaan. Teknisellä tutkinnalla tuskin tapahtumaa mitenkään sen tarkemmin enää selvitetä. Syyllinen ehkä niillä eväillä selviää, mutta tarkempi tapahtumakuvaus ei.
CSI-sarjassa löytyis joku satelliittikuva just tapahtumahetkestä ja Bones puolestaan löytäisi katkenneen voikukan varren ja selvittäisi siitä koko keissin, mutta tosi elämässä taidetaan olla kuin Bergerac eli tutkija avaa tässä vaiheessa vinapullon ja jää odottamaan sitä hetkeä kun sankari Salmisen alkaa tapahtumista kertomaan tavalla, jota tekninen näyttö tukee.
Mä uskon, että V. ei ole missään vaiheessa edes ymmärtänyt olevansa hengenvaarassa ennen kuin on saman tien tosi kyseessä ja aika pian jo ohi. Jopa toivottavastikin näin.
Occumin kanssa pohdittuna en kyllä millään usko moiseen kilpajuoksuun mitään kautta mihinkään. Kaikki viittaa yksinkertaisesti helppoon kotireittiin, jossa pusikon vieressä nopea kimppuun käyminen, tekijä nakkaa puhelimen risukkoon heti niin älytessään ja hänenkin kohdalla todennäköinen poistuminen niinikään helppoa kautta, ja juuri siltä reitiltähän niitä havaintoja nyt pyydetään.
Nyt tarkemmin kelattuna,,, jos puhelin on löytynyt enempi Naakantien vierestä eikä niinkään ulkoilureitin risukosta, Salmisen poistumistie on täytynyt olla Naakantietä pitkin eikä hänkään ole missään vaiheessa kulkenut alikulun kautta. miksipä olisikaan. Naakantiehän on ollutkin se loogisin valinta kaikin puolin, jollei ole halunnut palata seuraamaansa reittiä keskustaa kohti Jyräänmäen kautta. Ei ole varmaan uskaltanut, koska on jo kertaalleen siitä hiipparoinut ja uudestaan kulkeminen olisi herättänyt vielä enemmän huomiota. Reitti on siis ollut teon jälkeen Naakantie (jonka lopussa puhelin lentää ilmojen teille), Kaapelintie, Sääksmäentie, Puistogrilli, Mokka-pirtti, koti. Juuri tälle reitillehän niitä havaintoja nyt haetaan ilmeisesti heti tapahtuman jälkeiselle ajalle, joten en näe syytä kehittää monimutkaisempia juoksuteorioita.