Mä en tunne Tikkasta. Enkä tunne ketään häneen läheisiään, enkä puolituttuja.
Mä spekuloin mun omalla ’hullulla’ päälläni.
Mä halusin aikoinaan (satavuottasitten) poliisiksi, rikostutkijaksi, what ever….
mutta silloin ’en sopinut kriteereihin’ = pituus!
…ja siitä kai lähti kaikki tämä. (20v täällä)
Törmäsin Aarnioon ohimennen 80-luvun lopulla ja kuuntelin haltioissani Kortekallion pidätystarinaa ja vakuutuin entisestään ’poliisin tarpeellisuudesta ja ja hyvyydestä’.
Henkisesti puolustin miika-tarinan takia Aarnioa lähes tylyyn loppuun asti

…kunnes heräsin
Enää en puolusta Aarnioa, en edes katso Auer-ketjua, enkä viitsi kiinnostua mitä uusia käänteitä ilmestyy pienen Madeleinen katoamiseen.
Mun mieli miettii näitä mun omalla ’hullun mielellä’.
Tyyliin ’mitä itse tekisit, mitä itse miettisit, miten suunnittelisit’.
Enkä ole todellakaan pistämässä ketään päiviltä.
Tuntuu vaan siltä, että on jonkin luokan ”patologinen kriminal mind” -ajatusmaailma, joka ajaa ajattelemaan ’pahimman kautta’, ja on lopettanut uskomasta siihen hyvyyteen, kunnollisuuteen ja rehellisyyteen mihin itse vielä aikanaan uskoi.
Ei. Se ei ole katkeruutta.
Se on vain ja ainoastaan raakaa realismia tästä ajasta.
…ja siksi en ’paijaa’ yhtään niitä, jotka esittävät, että tappo-murha olisi ollut vahinko, onnettomuus, tapaturma.
Ei sellaisia ole, jos käärit uhrin mattoon ja roudaat pois
Oikeasti:
kukaan ei tapa
näin ’vahingossa’.
Jos on niin suuria ongelmia, että kontrolli pääsee pettäämään niin pahasti, että surmaa normiperheessä jonkun,
pitäisi olla jo jotain kautta hoidossa. (Kuten usein onkin jo jonkin ’laitoksen’ kontrollin piirissä)
Jos kuitenkin tappaa ilman selkeitä ennusmerkkejä multisosiaalisista ongelmista, uskoisin lähipiirin olevan erittäin tai vähintään epäileväisen tietoinen ongelmista.
Pointtini on se, että Tikkanen ei pääse tästä tapolla. Ei millään.
Aivan sama kuka on puolustuksessa ja kuka vastassa: tässä ei ole epäselvää.