devil_doll kirjoitti: Ti Huhti 29, 2025 6:37 pm
En kerta kaikkiaan tajua, miten joku ihminen voi olla niin daiju, että kuvittelee kenenkään nauttivan siitä kun kahden promille humalan laskuissa pannaan perseeseen ja kiskotaan hiuksista jossain lokakuisessa puskassa. Käyttekö te tekijöiden puolustelijat ihan täysillä? Mikä vittu teitä vaivaa?
Sori, mutta joillakin miehillä, nuoremmilla varsinkin, voi olla aika vääristyneistä käsityksiä siitä, mistä naiset nauttivat. Syytän pornoa. Tästä lukenut juttua ihan supisuomalaisista kakaroista, jotka yrittäneet parisuhdetta mutta eihän siitä tullut mitään kun pojan kuvitelma naistakin miellyttävästä seksistä oli että tökitään kikkelillä kaikkiin reikiin mahdollisimman rajusti, eikä tyttö rohjennut korjata.
Ja toisekseen, niin uskomattomalta kuin tämä kuulostaakin, niitäkin on jotka tuommoisesta nauttivat. Jopa naisissa. Toki se lienee jossain päihdepiireissä yleisempää, mutta hei, tämähän kertoi päätyneensä päivystykseen juuri humalan takia.
Ja käsi ylös se, joka ei ole humalaisena joskus ruvennut seksiin, joka myöhemmin kaduttaa. Joko suostunut toisen ehdotuksiin (oikea käsi), tai suostutellut itse (vasen käsi). Minulla pysyy kädet alhaalla.
Luin pöytäkirjan, kiitos sen linkkaamisesta. Asianomistaja ei muista oikein mitään. Tupakalla oli ensin käyty yhdessä ja ilmeisen sopuisasti, ja muutenkin siinä tunti jutusteltu. Kiinnostaisi tietää,
minkä takia tyttö sitten todellisuudessa miesten matkaan lähti. Millaisin odotuksin? Mitä ehkä oli luvattu? Miesten mielestä lähdettiin yksissä tuumin harrastamaan seksiä, mutta sehän ei välttämättä ole totta. Mikään pakko ei kuitenkaan olisi ollut sairaalan tiloista poistua. Eikä sieltä ehkä olisi saanutkaan lähteä, ennen kuin vanhempiin saadaan yhteys. Oliko ehkä luvattu kyyti kotiin? (Mukavampi kuin nalkuttavien vanhempien seurassa.) Tai jotain päihteitä?
Saattoihan jonkinlainen seksikin kiinnostaa, mutta ei välttämättä kaikki mitä tapahtui. Ainakin vastineena jostakin muusta. Pidän kyllä mahdollisena (ja jopa luultavana), että kaikki tapahtunut ei ollut tytölle mieleen, mutta yhtä lailla sitä, ettei hän mitenkään asiaa ilmaissut, vaan että tosiaan oli vain ihan passiivinen, kuten väittää. Ja hyvin mahdollisesti miehilläkin ollut ajatusta, ettei se välttämättä tykkää, mutta myös, että mistä sen tietää ja että voihan se sanoa, jos ei.
Vähän ihmetytti, että alaikäinen pitää itseään kohtuullisena alkoholinkäyttäjänä. Eikös sitä pitäisi olla absolutisti silloin? Ja jo vuosia sitten juonut sellaisen kännin, ettei muista mitään.
Ikävä tapaus, mutta ei tuossa voi miehiä oikein raiskauksesta syyttää. Ei ole näyttöä siitä, että olisivat pakottaneet mihinkään. Ja kyllä humalaisenkin kanssa saa seksiä harrastaa, kunhan se ei ihan tiedottomassa tilassa ole. Samoin ei voi olettaa, että ei kukaan nainen voi puskaryhmäseksistä nauttia. Ja humalaisena varsinkin voi tulla niitä päähänpistoja kokeilla kaikkea, mitä ei selvin päin ja järjissään kuunaan tekisi. Ei niistä voi vastuuta muille vierittää. Tai, no, ehkä alaikäisenä sille, joka humalatilan mahdollisti.