Sivu 262/273

Re: Ulvilan vuoden 2012 seksuaalirikostuomion uusintakäsittely 2025

Lähetetty: La Touko 02, 2026 1:40 am
Kirjoittaja Helluby
piitu73 kirjoitti: Pe Touko 01, 2026 8:08 pm
Joki-Erkkilä toimi kaikessa vastoin omia vakuuttelujaan tutkimusten kulusta.
Esimerkiksi mikäli lapsi haluaa, että tutkimus keskeytetään niin se keskeytetään. Näinhän ei tapahtunut, kun esikoinen itki ja pyysi lopettamaan. Minna jatkoi tonkimistaan ja kuvaamista. Omat traumat ajoivat häntä hänen päättämään päämäärään tuloksissa.
Muistan miten järkyttävää oli lukea tästä ensimmäistä kertaa. Edelleen koen Joki-Erkkilän rikkoneen ammatillisuuden rajoja lähentyen lapsen hyväksikäyttöä.
Toki Joki-Erkkilällä on traumoja. Eikö hän itse sallinut oman tyttärensä seurustella alaikäisenä lapsena jonkun aikuisen arabi-/muslimimiehen kanssa? Enkä hetkiäkään epäile etteikö seurustelusuhde olisi ollut seksuaalinen. Turha tulla selittämään, että vaan on katseita vaihdettu. Mieshän sitten tappoi tämän lapsen ja itsensä. Tapaus sitten johti pariskunta Joki-Erkkilän uskonnolliseen heräämiseen.

Mutta että hän on sitten se ainoa oikea asiantuntija seri-jutuissa koko Suomessa? Mikähän sidonnaisuus tässäkin on mahdollisesti takana oikeuslaitokseen?

Re: Ulvilan vuoden 2012 seksuaalirikostuomion uusintakäsittely 2025

Lähetetty: Su Touko 03, 2026 10:44 am
Kirjoittaja VittoriaVetra
quote="Pieni liekki" post_id=1980535 time=1777705614 user_id=36138]
VittoriaVetra kirjoitti: La Touko 02, 2026 9:46 am Oiskohan lasten kannattanut sanoo vähän aikaisemmin että "me jekutettiin". Eikä pitkittää vuosia tota asiaa. Lasten oma vika.
Varmasti siksi eivät aiemmin kertoneet koska eivät vielä nuorempana olleet tekemisissä äitylinsä kanssa..vasta nyt ovat taas olleet tekemisissä ja heti alkoi tapahtua jänniä. Rahantekokone huomasi että tässä olisi taas hyvä tsäänssi saada lissee rahhoo.
Valitettavasti asioiden hoitaminen on ollut hidasta johtuen henkilöistä, jotka ovat vuosien varrella laittaneet erilaisia kapuloita rattaisiin hidastamaan sen kulkua tai ovat vaan jättäneet edistämättä totuuden tuloa julki. Hyvä, että ollaan päästy tähän pisteeseen ja tästä on helpompi jatkaa eteenpäin. Kuten olen useasti aiemmin todennut, niin Annelin ja Jensin puolustaminen on ollut helppoa, koska he eivät ole rikollisia eivätkä ole syyllistyneet niihin vakaviin rikoksiin, joita heidän on väitetty tehneen ja joista jotkut yhä levittävät valheita myös täällä murhainfossa. Jokainen kuitenkin vastaa omista teoistaan täällä nettimaailmassa, joten jos harrastaa epäasiallista toimintaa, niin ei varmaan tule yllätyksenä mahdollinen oikeuden eteen joutuminen niitä selvittämään jonain päivänä.
[/quote]
Helluby kirjoitti: La Touko 02, 2026 1:40 am
piitu73 kirjoitti: Pe Touko 01, 2026 8:08 pm
Joki-Erkkilä toimi kaikessa vastoin omia vakuuttelujaan tutkimusten kulusta.
Esimerkiksi mikäli lapsi haluaa, että tutkimus keskeytetään niin se keskeytetään. Näinhän ei tapahtunut, kun esikoinen itki ja pyysi lopettamaan. Minna jatkoi tonkimistaan ja kuvaamista. Omat traumat ajoivat häntä hänen päättämään päämäärään tuloksissa.

Muistan miten järkyttävää oli lukea tästä ensimmäistä kertaa. Edelleen koen Joki-Erkkilän rikkoneen ammatillisuuden rajoja lähentyen lapsen hyväksikäyttöä.
Toki Joki-Erkkilällä on traumoja. Eikö hän itse sallinut oman tyttärensä seurustella alaikäisenä lapsena jonkun aikuisen arabi-/muslimimiehen kanssa? Enkä hetkiäkään epäile etteikö seurustelusuhde olisi ollut seksuaalinen. Turha tulla selittämään, että vaan on katseita vaihdettu. Mieshän sitten tappoi tämän lapsen ja itsensä. Tapaus sitten johti pariskunta Joki-Erkkilän uskonnolliseen heräämiseen.

Mutta että hän on sitten se ainoa oikea asiantuntija seri-jutuissa koko Suomessa? Mikähän sidonnaisuus tässäkin on mahdollisesti takana oikeuslaitokseen?
Mites meni Helbunny ja piituli73 se nettikeskustelun etiketti? PILI voisi nyt tulla tähän uhkailemaan oikeuden eteen joutumisella kun tuolla tavalla herjaatte gynekologia ...aika rajuin sanakääntein vieläpä.

Re: Ulvilan vuoden 2012 seksuaalirikostuomion uusintakäsittely 2025

Lähetetty: Su Touko 03, 2026 11:19 am
Kirjoittaja MikaK
Usein sanotaan "Ei savua ilman tulta". Ja aika usein se pitää myös paikkansa. Jokainen voi katsella sitä Annelin piirtämää gootti-vuohenpääkuviota ja miettiä miten paljon liittyy saatananpalvontaan vai liittyykö ja onko tuo normaalia "pullantuoksuisen kotiäidin" toimintaa... veikkaan että harvan äiti on tuommoisia aikanaan piirrellyt oli syy mikä tahansa.

Re: Ulvilan vuoden 2012 seksuaalirikostuomion uusintakäsittely 2025

Lähetetty: Su Touko 03, 2026 12:03 pm
Kirjoittaja Josefiina Punakulta
MikaK kirjoitti: Su Touko 03, 2026 11:19 am Usein sanotaan "Ei savua ilman tulta". Ja aika usein se pitää myös paikkansa. Jokainen voi katsella sitä Annelin piirtämää gootti-vuohenpääkuviota ja miettiä miten paljon liittyy saatananpalvontaan vai liittyykö ja onko tuo normaalia "pullantuoksuisen kotiäidin" toimintaa... veikkaan että harvan äiti on tuommoisia aikanaan piirrellyt oli syy mikä tahansa.
Aika harva äiti on syyttömänä joutunut istumaan vankilassa miehensä murhasta ja sieltä käsin joutunut lastensa kanssa kirjeitse kommunikoimaan.

Re: Ulvilan vuoden 2012 seksuaalirikostuomion uusintakäsittely 2025

Lähetetty: Su Touko 03, 2026 12:17 pm
Kirjoittaja VittoriaVetra
Josefiina Punakulta kirjoitti: Su Touko 03, 2026 12:03 pm

Pysy aiheessa. Taas ajetaan vaan omaa agendaa. Miten se liittyy tähän keskusteluun gootti-vuohenpääkuviosta jota mammeli piirteli? Joka on kyllä lievästi sanottuna outoa...eikä sovi pullantuoksuisen mamman narratiiviin.

Re: Ulvilan vuoden 2012 seksuaalirikostuomion uusintakäsittely 2025

Lähetetty: Su Touko 03, 2026 12:44 pm
Kirjoittaja Arkipäiväinen
VittoriaVetra kirjoitti: Su Touko 03, 2026 12:17 pm

Perinteisesti tatuointikulttuuri on ollut olennainen osa vankiloiden arkea. Tänä päivänä aika usealta löytyy joku lohikäärme johonkin ruumiinosaan raapustettuna eikä niissä ole mitään sen kummempaa kulttuurista juttua. Eikä vankilassakaan läheskään kaikki ota tatuointeja, mutta se kulttuuri on vahvasti esillä ja tuli Annelillekin siellä vastaan. Ei ollut vakavissaan ottamassa tatskaa, kunhan ajan kuluksi piirteli. Kuvassa on yhdistetty sydän tatskoista tuttuihin tribaalikuvioihin, mutta noitajahtaajat näkivät siellä vuohenpäitä. Siinä olette oikeassa, ettei nuo tribaalit juurikaan tuoksu pullalle, mutta en tiedä onko sillä mitään tekemistä minkään kanssa.

Re: Ulvilan vuoden 2012 seksuaalirikostuomion uusintakäsittely 2025

Lähetetty: Su Touko 03, 2026 1:53 pm

Sen verran voin tulla vastaan, että onhan tuossa samaa muotoa kuin vuohen päässä - tosin "sarvet" taipuvat väärään suuntaan. Ymmärrän myös miksi tuo on ollut helppo yhdistää lasten saatananpalvontakertomuksiin, mutta silti hoh hoh. Saatananpalvonta-aiheisiakin tatskoja löytyy, mutta ei ne tuolta näytä.

Re: Ulvilan vuoden 2012 seksuaalirikostuomion uusintakäsittely 2025

Lähetetty: Su Touko 03, 2026 4:27 pm
Kirjoittaja VittoriaVetra
Arkipäiväinen kirjoitti: Su Touko 03, 2026 12:44 pm

Ei tuoksu ei. Jotenki erittäin outoa että julkisuudessa niin hiljainen ja pullantuoksuinen mammeli alkaisi yhtäkkiä piirtämään tuollaisia. Ihan vain koska vankiloiden tatuointikulttuuri :mrgreen: Ei ei. Huono selitys tämäkin.

Re: Ulvilan vuoden 2012 seksuaalirikostuomion uusintakäsittely 2025

Lähetetty: Su Touko 03, 2026 9:48 pm
Kirjoittaja Exxandraliini
VittoriaVetra kirjoitti: Su Touko 03, 2026 4:27 pm

Onpas epätoivoista trollausta ottaa esille ikivanha ruutupaperin kulmasta löytynyt piirustus. Tuollaisen voisin minäkin piirtää milloin vain, vaikka en ole ollut vankilassa eikä kiinnosta tatuoinnit saatananpalvonnasta puhumattakaan.

Re: Ulvilan vuoden 2012 seksuaalirikostuomion uusintakäsittely 2025

Lähetetty: Su Touko 03, 2026 10:25 pm
Kirjoittaja peltirumpu
Exxandraliini kirjoitti: Su Touko 03, 2026 9:48 pm
Onpas epätoivoista trollausta ottaa esille ikivanha ruutupaperin kulmasta löytynyt piirustus. Tuollaisen voisin minäkin piirtää milloin vain, vaikka en ole ollut vankilassa eikä kiinnosta tatuoinnit saatananpalvonnasta puhumattakaan.
Niin kuin jo aikaisemmin totesin, niin nämä kannattaa jättää omaan arvoonsa. Nämä on tyyppejä, jotka pyrkivät vain provosoimaan muita. Ja jos onnistuvat, tumputtavat sille...

Re: Ulvilan vuoden 2012 seksuaalirikostuomion uusintakäsittely 2025

Lähetetty: Su Touko 03, 2026 10:58 pm
Kirjoittaja Pieni liekki
Arkipäiväinen kirjoitti: Su Touko 03, 2026 1:53 pm ...
Sen verran voin tulla vastaan, että onhan tuossa samaa muotoa kuin vuohen päässä - tosin "sarvet" taipuvat väärään suuntaan. Ymmärrän myös miksi tuo on ollut helppo yhdistää lasten saatananpalvontakertomuksiin, mutta silti hoh hoh. Saatananpalvonta-aiheisiakin tatskoja löytyy, mutta ei ne tuolta näytä.
Oikeastaan aika hauskaa, miten erilailla jotain yksittäistä tatuointipiirustusta voi tulkita. Itse näen Annelin piirroksessa vuohen, jolla on sarvet alaspäin kiemuralla. Lisäksi näin kaksi vastakkaista kotkaa jonkinsorttisine siipineen tai sitten koko helahoito on kasvoille asetettava halloween-naamari. Voimakkaana kokonaisuudesta erottuu myös sen sisältämä sydänkuvio. Vankilassa ei taida välttämättä olla askartelulehtiä niin paljon tarjolla kuin tatuointilehtiä. Jokainen tietää, että Anneli pitää askartelemisesta ja piirtämisestä. Sori, kun taisi mennä off topiciksi oikein urakalla. Palaan otsikon aiheeseen, kun pääsen käymään tarkemmin läpi annettua päätöstä.

Re: Ulvilan vuoden 2012 seksuaalirikostuomion uusintakäsittely 2025

Lähetetty: Su Touko 03, 2026 11:04 pm
Kirjoittaja K42
MikaK kirjoitti: To Marras 06, 2025 10:20 pm Melko epätoivoista puolustukselta hommata joku amerikkalainen etälääkäri.

Tuomio tulee samanlaisena niin että heilahtaa. Se on aivan varma.
Miten meni, noin niin kuin omasta mielestä?

Re: Ulvilan vuoden 2012 seksuaalirikostuomion uusintakäsittely 2025

Lähetetty: Ma Touko 04, 2026 8:39 am
Kirjoittaja Cadi John
K42 kirjoitti: Su Touko 03, 2026 11:04 pm
MikaK kirjoitti: To Marras 06, 2025 10:20 pm Melko epätoivoista puolustukselta hommata joku amerikkalainen etälääkäri.

Tuomio tulee samanlaisena niin että heilahtaa. Se on aivan varma.
Miten meni, noin niin kuin omasta mielestä?
Tuskin vastaa. Hän vaikuttaa henkilöltä, joka ei myönnä olevansa väärässä. Ehkä joku Annelin tuttu sillä jotain henkilökohtaista tuntuu olevan näin ulkopuolisen silmin. Myös kuuluu ehkä johonkin lahkoon, sillä tämä hänen yllä oleva tatska kommentti oli suorastaan hupaisa.

Re: Ulvilan vuoden 2012 seksuaalirikostuomion uusintakäsittely 2025

Lähetetty: Ti Touko 05, 2026 9:29 am
Kirjoittaja K42
Valtakunnansyyttäjä on tyytymätön Auerin ja Ihlen tapauksessa

Valtakunnansyyttäjä on ilmoittanut tänään tyytymättömyyttä Varsinais-Suomen käräjäoikeuden 29. huhtikuuta antamaan tuomioon koskien Anneli Aueria ja Jens Ihleä, tiedottaa syyttäjälaitos.

Valituksen jättämisestä ei ole tehty vielä päätöstä, tiedotteessa kerrotaan. Ilmoitus tyytymättömyydestä on tehty, jotta syyttäjät voivat perehtyä laajaan tuomioon perusteellisesti.

https://yle.fi/a/74-20224210

Ei hyvä luoja, meinaatko tämä pösilö todella lähteä hoviin? Vksv tosin vaikuttaa erikoistuneen virkarikosten hautaamiseen, ja hovikäsittelyllä saadaan uusi koppikorvauslaki voimaan (olettaen, että valituslupaa myönnetään). Kukahan valvoisi tämän instanssin toimintaa, sellaista olisi jo vuosikausia tarvittu.

Re: Ulvilan vuoden 2012 seksuaalirikostuomion uusintakäsittely 2025

Lähetetty: Ti Touko 05, 2026 12:09 pm
Kirjoittaja Kyo_Saki2
Räsäsen keississä KO ja HO eivät nähneet mitään rangaistavaa, vasta KKO oli siitä toista mieltä. Teoriassa siis kannattaa katsoa kaikki kortit. Valtakunnansyyttäjän näkökulmasta saattaa hyvinkin näyttää tältä.