Kirjoitin tänä aamuna Iltalehden haastattelemalle ylilääkäri Sanna Hopulle ja poliisioikeuden dosentti Henri Rikanderille, jotka olivat arvioineet Isossa Omenassa kuolleen naisen käsittelyä ylhäältä kuvatulla 8-minuuttisella videolla. Hoppu katsoi, että vartijat olivat toimistaan päätellen "ilmeisesti" useampaankin kertaan todenneet naisen hengityksen riittäväksi. Rikander sitä vastoin korosti naisen reagoimattomuutta ja monta minuuttia kestävää pitämistä vatsallaan. Laitoin Iltalehden toimittajan ja itse asiassa myös koko toimituksen cc:ksi.
- - - - - - - - -
Hyvä Sanna Hoppu ja Henri Rikander (sekä Joonas Alanne, cc:nä),
Tarkastelemassanne videossa naista pidetään nykytietämyksen mukaan äkkikuolemalle altistavassa asennossa noin 4,5 minuutin ajan. Kun yksi vartijoista lopulta poistaa naisen pipon ja hupun ja kääntää hänen kasvonsa näkyville kohdassa 4:45, vartija säpsähtää silminnähden taaksepäin ja alkaa välittömästi soittaa puhelimellaan.
Kohdassa 8:01, elvytyksen ollessa viimein käynnissä, naisen ohimolla näkyy suuri hematooma.
Ei ole tiedossa, kuinka kauan naista pidettiin mahallaan (talvitakissa, kaulaliina kaulan ympärillä, myssy ja huppu päässä, reppu selässä, kädet käsiraudoissa selän takana) jo ennen videon alkua. Videolla yksi vartijoista painaa jostain syystä polveaan reagoimattoman naisen alaselkää vasten. Kaksi muuta keskittyvät lukitsemaan hänen jalkansa lattiaa vasten.
Silminnäkijöiden mukaan nainen oli maahan kaatamisen jälkeen huutanut apua, sanonut ettei saa henkeä ja pyytänyt soittamaan 112:een. Pian sen jälkeen huudot olivat vaienneet, ja nainen oli mennyt tajuttomaksi ja liikkumattomaksi jo ennen sermin tuomista ympärille ja 8-minuuttisen videon alkua.
Maahankaato oli silminnäkijän kuvaaman videon perusteella lähinnä kaoottinen. Vartijat kompuroivat lattialle istualleen pudonneen naisen molemmin puolin, nostivat häntä ja viskasivat hänet sitten lattialle, kaatuen samalla itsekin hänen sivuilleen. [1] Naisen toinen jalka nousi ylös ja alavartalo meni sivuasentoon (ks. liitekuvat). Pitkällä videolla näkyvä hematooma lienee syntynyt naisen pään kopsahtaessa lattiaan, mitä silminnäkijöiden kuvaukset tilanteessa kuuluneesta äänestä tukevat.
Summa summarum: Vartijat riisuvat hupun ja pipon ja kääntävät naisen kasvot esille tarkistaakseen hänen tilansa ja mahdolliset pään alueen vauriot vasta kun on aivan liian myöhäistä.
Jo itse "oikeaoppinen" ja kaoottinen kaato lattialle oli pelkkää tarpeetonta voimannäyttöä ja omiaan johtamaan tajuttomuuteen, elottomuuteen ja kuolemaan. Pitkällä videolla havaittavaa vartijoiden toimintaa on puolestaan vaikea nähdä muuna kuin pelastustoimien viivyttelynä.
[1] Kaatotilanteesta kuvatulla videolla nainen on istuallaan lattialla melkein 10 sekuntia ja hänen kuulee yrittävän keskustella miesten kanssa. Toinen vartijoista jopa irrottaa otteensa sen verran, että nainen auttaa itseään ylöspäin oikealla kädellään, kun he alkavat vetämään häntä ylöspäin. Edellinen komento oli "mene maahan", ja maassahan tuossa ollaan. Missä oli tarve millekään voimatoimille? Nainen yrittää hoitaa tilanteen puhumalla, mutta vartijat eivät kommunikoi hänen kanssaan millään tavalla. Tuossa ei ole kyseessä mitään nopeaa reagointia vaativa tilanne. Nainen kaadetaan kasvoilleen lattialle, koska vartijat olivat selvästikin niin päättäneet tehdä.
Ystävällisin terveisin
[...]

- kollaasi.jpg (369.04 KiB) Katsottu 2059 kertaa