https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4a30 ... cbfd900448
Lauramaijalle tilattiin hautakivi, vaikka hän ei ole kuollut
Forssalaisnainen kuvailee viime päiviä elämänsä erikoisimmiksi.
Forssalaisen
Lauramaija Rantalan sähköpostiin kilahti sunnuntaina viesti, joka säikäytti naisen pahemman kerran.
Kyseessä oli tilausvahvistus, vaikka hän ei ollut tilannut mitään.
Tilausvahvistuksessa kerrottiin, että Rantalalle itselleen on tilattu hautakivi Espooseen hänen nimellään ja yhteystiedoillaan. Kuolinpäiväksi oli merkitty heinäkuun 30. päivä.
Lasku oli lähes 1 000 euroa.
– Ajattelin heti, onko tämä joku todella huono pila. Sitten mietin, uhkaillaanko tässä minua. Onko tämä joku tappouhkaus? Rantala kertoo ajatelleensa.
Kun seuraavana päivänä kävi ilmi, että Rantalalle oli tilattu myös hautakukkia helsinkiläisestä kukkakaupasta, hän alkoi pelätä toden teolla.
Rantalan puhelin jatkoi pirisemistään koko maanantain ajan. Hänen nimellään oli tehtailtu tilauksia useasta eri paikasta.
Paikallinen pizzeria soitti Rantalalle ja ihmetteli, miksei tämä ole tullut noutamaan pizzaansa. Siivousyritys puolestaan kertoi puhelimessa, että Rantala on udellut kotisiivouksen perään.
– Myös forssalainen kiinteistöfirma soitteli, että sinä olet kysellyt tällaisesta autokatoksesta, hän sanoo epäuskoisena.
Tarkkoja tietoja
Iltalehti on nähnyt todisteita Rantalan nimissä tehdyistä tilauksista, kuten hautakiviliikkeen lähettämän tilausvahvistuksen.
Rantalalla ei ole tarkkaa käsitystä siitä, kuka tilauksia on hänen nimissään tehnyt.
Tilauksia tehtiin eri liikkeistä yhteensä useamman tuhannen euron edestä, hän sanoo.
– Tilaajalla on minun puhelinnumeroni, sähköpostiosoitteeni ja lisäksi hän tietää minun asuinpaikkakuntani.
Tilaaja on myös tiennyt Rantalan nimen toista nimeä myöten oikein.
Forssalaisnainen kuvailee viime päiviä elämänsä erikoisimmiksi.
Hän on tehnyt rikosilmoituksen asiasta.
Harvinainen tapaus
Rikoskomisario
Tomi Repo Hämeen poliisilaitokselta vahvistaa, että tapauksesta on tehty rikosilmoitus maanantaina nimikkeellä identiteettivarkaus.
Hautakiven tilaaminen viittaa kiusantekoon, Repo sanoo.
Hän lisää, ettei ole uransa aikana törmännyt vastaavaan tapaukseen.
– Sanotaan näin, että jos petosmielessä tilataan tavaraa, niin ei tietenkään tuon tyyppistä tavaraa. Sitten se olisi jotain, mistä mahdollisesti petoksen tekijä itse hyötyisi. Eihän tällaisesta hyödy kukaan mitään.
"Todella ikävä tapahtuma"
Iltalehti tavoitti hautakiviliikkeen, josta hautakivi on tilattu. Tapausta kuvaillaan ainutlaatuiseksi yrityksen historiassa.
– Todella ikävä tapahtuma on ollut varmasti kyseisen pilan uhrille, hautakiviliikkeen edustaja sanoo viestitse.
Vastaava tilanne voi tapahtua, jos tuote tilataan yrityksen verkkokaupasta.
Tällaisessa tapauksessa yritykseltä lähtee automaattinen tilausvahvistus tilauksesta siihen sähköpostiosoitteeseen, joka on laitettu tilauslomakkeeseen.
– Poistimme tilauksen välittömästi, kun tämän ikävän tapahtuman uhri soitti puhelimitse meidän toimistoon. Emme myöskään ole perineet rahaa tästä tilauksesta, koska se on täysin mitätöity.
Yritys korostaa, ettei ole vastuussa tapahtuneesta, sillä joku on tilannut hautakiven toisen ihmisen tiedoilla.
Tapauksesta kertoi aiemmin Ilta-Sanomat.