Sivu 31/49
Re: Saara Arva, 35, nähty viimeksi Vesannolla elo-syyskuun vaihteessa 2019
Lähetetty: Ti Elo 11, 2026 9:11 am
Kirjoittaja Näin se vain on
LeaSommer kirjoitti: Ti Elo 11, 2026 8:35 am
Mehiläinen kirjoitti: Ti Elo 11, 2026 7:48 am
Miettikää että näillä ollut samat alushousut jalassa koko reissun ajan.
Tämä asian pohtiminen ei toki tätä Saaran, arvoitusta ratkaise, mutta olen myös miettinyt tätä asiaa.
Jo pelkästään tupakoitsijoiden takit ja hupparit haisevat ihan hirveälle. Siis toki housut ja hiuksetkin haisee, mutta erityisesti se takki ja pusero jo muutaman päivän jälkeen. Haju on todella kuvottava. Haisee monen metrin päähän ja jää leijumaan sisälle esim kyläilyn yhteydessä pitkäksi aikaa.
Joku todistajahan oli maininnut, että Saara ja Mika olivat haisseet pahalle. Tähän tupakoitsijan pesemättömään puseroon kun yhdistetään hiki: kesän kuumuus, krapula, viekkarit yms, niin haju on varmasti ollut melko kuvottava. Pesulla eli uimassa järvessä tuskin on käyty ihan joka päivä. Ja jos on ollu vain yksi vaatekerta, niin nyrkkipyykilläkään ei ole käyty.
Siihen kun vielä yhdistää ne pesemättömät alkkarit ja alapään, niin mahtanut olla melko likaista sakkia. Siellä jos on vielä pakkoseksiä harrastettu ja mälliä mällätty ilman mahdollisuutta peseytyä, niin huh. Kai Saaralla kuukautisetkin oli? Tai en tiedä tuleeko nämä narkkareilla, kai? Ylipäätään seksin harrastaminen juustoisella kullilla silliseen pilluun on kohtalaisen kuvottava... Tätähän siellä kai on touhuttu, ottaen huomioon Migulin muut seikkailut.
Olikohan Saaralla e-pillerit vai vedettiinko siellä riskillä sisään? Siinä kun mällit on valuneet sitten pitkin reisiä, niin hieman on pyyhitty violettiin vilttiin ja pikkarit käännetty ylösalaisin ja matka on jatkunut.
Meni hieman ot:ksi, mutta jos oletetaan että autossa tai auton ulkopuolella on tosiaan sekstailtu, niin melkoinen panohiiri se Migulikin on ollut. Itse en varmaan olisi pystynyt edes koskemaan pari päivää paskaisissa housuissa muhineeseen juustokulliin ja jos olisin mies, niin sitten siihen paskaisissa housuissa muhineeseen sillipilluun.
Tosin Saaran alushousujen löytymisestä ei tainnut olla puhetta? Vai oliko? Että oliko hänellä sitten loppujen lopuksi edes niitä? Oliko loppuajasta päällä vain HD-huppari, rintsikat ja reisitaskuhousut? Housut oli ilmeisesti Saaran omat? Löytääkö joku mitään muita vaatteita mainitun? T-paidasta oli puhetta Mikan ja kuulustelijan kanssa, mutta oliko niin että Mika ei muistanut t-paidasta mitään? Alushousuista ei tainnut olla mainintaa etpk? Vai oliko? Eli oliko niitä alushousuja enää loppuajasta edes jalassa? Revittiinkö alkkaritkin pois pakkoseksin yhteydessä ja ne repeytyivät? Entä sukat?
Millainen mielikuva teille jäi, mitä Saaran alkuperäisille vaatteille tapahtui? Oksennettiinko niihin? Paskannettiinko? Migulin mukaan jotain eritettä niihin meni, ettei niitä voinut esim pestä järvessä. Vai olisiko ne likaantuneet niin pahasti verestä pahoinpitelyn seurauksena jo kesällä, että niitä ei voitu enää pestä järvessä ja käyttää päällä? Verihän ei lähde ihan hevillä pois kuivumisen jälkeen. Vai revittiinko ne riekaleiksi jo kesällä pahoinpitelyn seurauksena? Tai nakattiin järveen, kun nainen ei suostunut riisuuntumaan ja antautumaan seksiin?
Mutua, mutta lisään vielä että tuskin siellä on ihan hirveästi vaatekaupoilla käyty ja uusia alkkareita shoppailtu. Miksei Mika olisi tätä voinut sanoa jos näin olisi? Eiköhän ne rahat ole koordinoitu muihin asioihin. Kulkihan Saara loppuajan ylisuuressa ja täten epämukavassa hupparissakin. Eihän uusi paita olisi Tokmannin alelaarista maksanut uusia pikkareita enempää, mutta silti sitä ei hankittu.
Viinanhimo ollut hirmuinen kun on suostunut tuollaista elämää elämään.
Landelle ryyppäämään, yöpymisiä autossa ja ladossa, syödään jos muistetaan. Pesulla käynti ja vaatteiden vaihto turhaa, pääasia että juomaa piisaa.
Re: Saara Arva, 35, nähty viimeksi Vesannolla elo-syyskuun vaihteessa 2019
Lähetetty: Ti Elo 11, 2026 9:55 am
Kirjoittaja Barbie
Ei hankittu uusia vaatteita, koska Moring katsoi Saaran olevan likainen nisti ja halusi sen asian pysyvän sellaisena. Saaran pyrkimykset tilanteensa parantamiseksi Mika varmasti koki uhkana itselleen. Naisen pitää pysyä huonompana kuin hän, jotta on hyvä olo. Hyväntekijän fiilis.
Re: Saara Arva, 35, nähty viimeksi Vesannolla elo-syyskuun vaihteessa 2019
Lähetetty: Ti Elo 11, 2026 10:11 am
Kirjoittaja Vesqu
Tuo linkkari näyttää vanhemmalta kuin 5 vuotta sammaleen alla ollut, ja puuttuu muovitkin ympäriltä.
Re: Saara Arva, 35, nähty viimeksi Vesannolla elo-syyskuun vaihteessa 2019
Lähetetty: Ti Elo 11, 2026 10:20 am
Kirjoittaja Hurjimus
Vesqu kirjoitti: Ti Elo 11, 2026 10:11 am
Tuo linkkari näyttää vanhemmalta kuin 5 vuotta sammaleen alla ollut, ja puuttuu muovitkin ympäriltä.
Luulisi poliisin arvioittaneen rikoslaboratoriossa tuon ajan maastossa.
Muovit on voineet olla poistettu aiemminkin.
Ensimmäinen arvio täällä oli, että haisee, tuo ei ole ollut noin pitkään maastossa

Tämä kertonee, miten vaikea on kuvan perusteella tuollaista arvioida,varmaan metallin laatukin vaikuttaa tähän.
Re: Saara Arva, 35, nähty viimeksi Vesannolla elo-syyskuun vaihteessa 2019
Lähetetty: Ti Elo 11, 2026 11:05 am
Kirjoittaja Panissinap
jaakok kirjoitti: Ma Elo 10, 2026 10:08 pm
Huonoksi mennyt hätäkeskusten toiminta.
Nykyään on puoli voittoa jos ymmärsi mitä Suomenkielellä puhuit.
Re: Saara Arva, 35, nähty viimeksi Vesannolla elo-syyskuun vaihteessa 2019
Lähetetty: Ti Elo 11, 2026 11:17 am
Kirjoittaja Hurjimus
Panissinap kirjoitti: Ti Elo 11, 2026 11:05 am
jaakok kirjoitti: Ma Elo 10, 2026 10:08 pm
Huonoksi mennyt hätäkeskusten toiminta.
Nykyään on puoli voittoa jos ymmärsi mitä Suomenkielellä puhuit.
Tuliko ihan oikeaan ketjuun

Re: Saara Arva, 35, nähty viimeksi Vesannolla elo-syyskuun vaihteessa 2019
Lähetetty: Ti Elo 11, 2026 11:29 am
Kirjoittaja Ajatonkello
Barbie kirjoitti: Ti Elo 11, 2026 9:55 am
Ei hankittu uusia vaatteita, koska Moring katsoi Saaran olevan likainen nisti ja halusi sen asian pysyvän sellaisena. Saaran pyrkimykset tilanteensa parantamiseksi Mika varmasti koki uhkana itselleen. Naisen pitää pysyä huonompana kuin hän, jotta on hyvä olo. Hyväntekijän fiilis.
Tää on kanssa se miten pidät toisen paremmin hihnassa.
Helpompi hallita.
Re: Saara Arva, 35, nähty viimeksi Vesannolla elo-syyskuun vaihteessa 2019
Lähetetty: Ti Elo 11, 2026 11:37 am
Kirjoittaja Ajatonkello
hhdg kirjoitti: Ti Elo 11, 2026 12:19 am
Ajatonkello kirjoitti: Su Elo 09, 2026 1:20 am
hhdg kirjoitti: Su Elo 09, 2026 12:56 am
Päihteiden yliannostus, johon ehkä Moringilla on osa. Mutta tietysti tämän toteaminen on nyt mahdotonta.
Meinaatko että tuottaisi tarpeeksi tyydytystä Moringille?
Mikäs sen helpompaa onkaan kuin tarjota nistille yliannostus. Jättäisin sanan ehkä pois.
Mitäköhän olisi vetänyt, ihan kaikkeen ei kuitenkaan kuole?
No miksi ei voisi tarjota tyydytystä; Moringhan vaikuttaa juurikin vihaavan päihteidenkäyttäjiä. Mikä olisi tuollaiselle henkilölle sadistisempi tapa ottaa toinen hengiltä kuin katsoa yliannostusta ja kuolemaa vierestä. Sopisi siinäkin mielessä juuri Moringin "profiiliin", että kun kalmon sitten jättää erämaahan, niin voi olla melko varma, että jos se ylipäätään löydetään, niin kuolinsyyn aiheuttajaa ei, eli tekijä pääsee pälkähästä.
Esimerkiksi heroiinilla saa yliannostuksen äkkiä.
Totta, Mutta sitten herää kysymys mistä on heroiinia saatu.
Ehkä jokin keskushermostoa vilkastava aine olisi tilanteeseen mieluisampi.
Eihän sitä tiedä millä jalkajousella tuo on ollut ihmisjahdissa. Jos lenkkikenkien takana olikin jotain kättä pidempää kun oma käsi ei niin hyvin toimi?
Ilmeisesti kuitenkin ihmisruumista ja kuolemasta puhuminen on Mikan mielihommia, tässä on itsekin miettinyt tuhansia tapoja joilla ottaa henki. Matkahan on ollut Mikalle yhtä hekumaa.
Oli joskus sellainen kaveri joka kamapäissään saattoi pysähtyä ties minne ja purkaa koko auton osiin, onneksi osasi korjata sen. Joskus saattoi olla auttavia käsiä mukana! Rauha hänen sielulleen vaikka aika mulkku oli noin niinkuin muuten. Kivaa oli ajella pitkin Suomea.
Re: Saara Arva, 35, nähty viimeksi Vesannolla elo-syyskuun vaihteessa 2019
Lähetetty: Ti Elo 11, 2026 11:41 am
Kirjoittaja Matti Ja Maija
Vesqu kirjoitti: Ti Elo 11, 2026 10:11 am
Tuo linkkari näyttää vanhemmalta kuin 5 vuotta sammaleen alla ollut, ja puuttuu muovitkin ympäriltä.
höpö höpö trolli.
kyllä metalli alkaa mennä huonoonkuntoon jo säänvaihteluiden takia. minullakin linkkari, missä edes muoveja ole.
Re: Saara Arva, 35, nähty viimeksi Vesannolla elo-syyskuun vaihteessa 2019
Lähetetty: Ti Elo 11, 2026 11:52 am
Kirjoittaja Doris Watson
[quote="Näin se vain on"
Naisella oli lukuisia tilaisuuksia pyytää muilta ihmisiltä apua, kertoa että häntä pidetään väkisin matkassa, olisi voinut pyytää soittamaan poliisille, juosta karkuun jne. Ei sitä tehnyt koska oli vapaaehtoisesti mukana jotta sai alkoholia.
[/quote]
Yli-optimistista ajatella että päihderiippuvainen, nälkiintynyt, mukiloitu, uhkailtu nainen olisi niin reipas, rohkea, oma-aloitteinen että alkaisi yleisellä paikalla huutamaan ja juoksemaan pakoon ahdistelijaansa.
Tuollainen aggressiivinen, manipuloiva Sika Olander saa uhrinsa jo ehkä valmiiksi epävarman ja matalan itsetunnon ja toimintakyvyn varmasti lytättyä täysin.
Voin kuvitella että Saara on ollut todella peloissaan ja lamaantunut tilanteessa ja ehkä vain toivoi että lähtisivät pian paluumatkalle ja pääsisi ehjänä kotiin vaan toisin kävi.
Jos on jotain vastusta uskaltanut niin O on takuulla nujertanut haukkuen että pakene vaan, ei tuollaista juoppo- nistiä kukaan usko. Ja ehkä uhkaillut että jos lähtee ja kielii niin jotain pahaa voi tapahtua lapsille ja äidille.
Lähtiessään luuli menevänsä mökkeilemään ja pitämään hauskaa juopotellen. Aika pian muuttuikin painajaiseksi ja seuralainen hirviöksi jonka otteesta ei kyennyt irrottautumaan.
Ja kysymykset uhrin mahdollisesta itsetuhoisuudesta ovat toisaalta merkityksettömiä koska varmaan melkein kaikki joilla mielialaongelmia ja vakavaa päihteiden, huumeiden käyttöä , näitä ajatuksia on ollut ja ehkä maininneet että haluavat tappaa itsensä. Ei silti tarkoita että todellisuudessa näin tahtoisivat tehdä.
Re: Saara Arva, 35, nähty viimeksi Vesannolla elo-syyskuun vaihteessa 2019
Lähetetty: Ti Elo 11, 2026 12:01 pm
Kirjoittaja Vargas81
Matti Ja Maija kirjoitti: Ti Elo 11, 2026 11:41 am
Vesqu kirjoitti: Ti Elo 11, 2026 10:11 am
Tuo linkkari näyttää vanhemmalta kuin 5 vuotta sammaleen alla ollut, ja puuttuu muovitkin ympäriltä.
höpö höpö trolli.
kyllä metalli alkaa mennä huonoonkuntoon jo säänvaihteluiden takia. minullakin linkkari, missä edes muoveja ole.
Tää on kyllä totta, mulla oli sellanen leatherman kopio, ollut kalastusliivien taskussa mökillä. Unohdin sen veneeseen uimatason nurkalle 3vk ajaksi ja se oli aivan ruosteessa kun tultiin seuraavan kerran veneelle.
Re: Saara Arva, 35, nähty viimeksi Vesannolla elo-syyskuun vaihteessa 2019
Lähetetty: Ti Elo 11, 2026 12:03 pm
Kirjoittaja Matti Ja Maija
Doris Watson kirjoitti: Ti Elo 11, 2026 11:52 am
[quote="Näin se vain on"
Naisella oli lukuisia tilaisuuksia pyytää muilta ihmisiltä apua, kertoa että häntä pidetään väkisin matkassa, olisi voinut pyytää soittamaan poliisille, juosta karkuun jne. Ei sitä tehnyt koska oli vapaaehtoisesti mukana jotta sai alkoholia.
Yli-optimistista ajatella että päihderiippuvainen, nälkiintynyt, mukiloitu, uhkailtu nainen olisi niin reipas, rohkea, oma-aloitteinen että alkaisi yleisellä paikalla huutamaan ja juoksemaan pakoon ahdistelijaansa.
Tuollainen aggressiivinen, manipuloiva Sika Olander saa uhrinsa jo ehkä valmiiksi epävarman ja matalan itsetunnon ja toimintakyvyn varmasti lytättyä täysin.
Voin kuvitella että Saara on ollut todella peloissaan ja lamaantunut tilanteessa ja ehkä vain toivoi että lähtisivät pian paluumatkalle ja pääsisi ehjänä kotiin vaan toisin kävi.
Jos on jotain vastusta uskaltanut niin O on takuulla nujertanut haukkuen että pakene vaan, ei tuollaista juoppo- nistiä kukaan usko. Ja ehkä uhkaillut että jos lähtee ja kielii niin jotain pahaa voi tapahtua lapsille ja äidille.
Lähtiessään luuli menevänsä mökkeilemään ja pitämään hauskaa juopotellen. Aika pian muuttuikin painajaiseksi ja seuralainen hirviöksi jonka otteesta ei kyennyt irrottautumaan.
Ja kysymykset uhrin mahdollisesta itsetuhoisuudesta ovat toisaalta merkityksettömiä koska varmaan melkein kaikki joilla mielialaongelmia ja vakavaa päihteiden, huumeiden käyttöä , näitä ajatuksia on ollut ja ehkä maininneet että haluavat tappaa itsensä. Ei silti tarkoita että todellisuudessa näin tahtoisivat tehdä.
[/quote]
Jep. Kun toinen saa valtaansa toisen, niin on todella vaikea päästä pois. OT. esim. nämä kiihkolais uskontokunnat. Hyvällä säkällä pääsee karkuun tai sitten henki pois.
Re: Saara Arva, 35, nähty viimeksi Vesannolla elo-syyskuun vaihteessa 2019
Lähetetty: Ti Elo 11, 2026 12:18 pm
Kirjoittaja Ulrica
Oikeudenkäynnin edetessä päivä päivältä esiintyy lisänäyttöä Moringin pakottavasta kontrollista Arvaa kohtaan. Syytetyn systemaattinen toimintatapa.
Lähde:
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/8c55 ... 9c34170268
Re: Saara Arva, 35, nähty viimeksi Vesannolla elo-syyskuun vaihteessa 2019
Lähetetty: Ti Elo 11, 2026 1:10 pm
Kirjoittaja Sipi
Tämän yhden ainoan kerran on Milan Jaffia ikävä. Osui rikos oikeaan kohteeseen. No, kai se sokea kanakin jyvän löytää, kerran.
Kun seurailee lyhyitä videoklippejä Moringin oikeudenkäynnistä käy aika pian selväksi, että hän ei sulata minkäänlaista kritiikkiä, pyrkii jatkuvasti hallitsemaan tilannetta, keskeyttää tuomarin ja asianajajat, kommentoi eikä kykene lainkaan sellaiseen vuorovaikutukseen, jossa olisi pakotettu miettimään omaa toimintaansa tai odottamaan vuoroaan.
Tällainen päällekäyvä, narsistisesti esiintyvä (minä, minun mielipiteeni, minun kommenttini ja minun puheenvuoroni ovat tärkeimpiä, muiden eivät) ja ilmeisesti myös fyysisesti melko kookas henkilö on kyllä alisteisessa asemassa olevalle naiselle vaikea pala.
Mika sen sijaan on osannut saalistaa nimenomaan heitä, asunnottomia, narkomaaneja ja alkoholisteja, joita kukaan ei ehkä osaa hetkeen kaivata. Mikään ei ole sattumaa, vaan kyseessä on systemaattinen saalistaminen, jota on taatusti suunniteltu etukäteen.
Sadisti, jolla vahva tarve kontrolliin.
Re: Saara Arva, 35, nähty viimeksi Vesannolla elo-syyskuun vaihteessa 2019
Lähetetty: Ti Elo 11, 2026 1:14 pm
Kirjoittaja Vargas81
Sipi kirjoitti: Ti Elo 11, 2026 1:10 pm
Tämän yhden ainoan kerran on Milan Jaffia ikävä. Osui rikos oikeaan kohteeseen. No, kai se sokea kanakin jyvän löytää, kerran.
Kun seurailee lyhyitä videoklippejä Moringin oikeudenkäynnistä käy aika pian selväksi, että hän ei sulata minkäänlaista kritiikkiä, pyrkii jatkuvasti hallitsemaan tilannetta, keskeyttää tuomarin ja asianajajat, kommentoi eikä kykene lainkaan sellaiseen vuorovaikutukseen, jossa olisi pakotettu miettimään omaa toimintaansa tai odottamaan vuoroaan.
Tällainen päällekäyvä, narsistisesti esiintyvä (minä, minun mielipiteeni, minun kommenttini ja minun puheenvuoroni ovat tärkeimpiä, muiden eivät) ja ilmeisesti myös fyysisesti melko kookas henkilö on kyllä alisteisessa asemassa olevalle naiselle vaikea pala.
Mika sen sijaan on osannut saalistaa nimenomaan heitä, asunnottomia, narkomaaneja ja alkoholisteja, joita kukaan ei ehkä osaa hetkeen kaivata. Mikään ei ole sattumaa, vaan kyseessä on systemaattinen saalistaminen, jota on taatusti suunniteltu etukäteen.
Sadisti, jolla vahva tarve kontrolliin.
Saman huomannu tosta sen käytöksestä salissa, sinänsä hyvä. Gummerus on kovan luokan juristi joka on edustanut henkirikoksesta syytettyjä tosi usein, tekee sen duunista paljon hankalampaa omalla käytöksellään.