Taas on saatu aikaiseksi kantaväestöä syyllistävä raportti:
Raportti: Syrjintä ja häirintä vaikeuttavat somalien kotoutumista Suomeen
Somalit kokevat yhä rasistinen syrjinnän ja häirinnän esteeksi Suomeen kotoutumiselle, toteaa Helsingin somaliyhteisöä tutkinut Open Society Foundation (OSF).
Suurin este kotoutumiselle on vaikeus saada työpaikkaa. Raportissa kiinnitetään huomiota myös siihen, että somalitaustaiset opiskelijat ovat aliedustettuja korkeammassa koulutuksessa.
"Somalit kokevat, että he eivät pääse osaksi suomalaista yhteiskuntaa", sanoo raportin laatineen OSF:n Kotona Euroopassa -projentin johtaja Nazia Hussein. Projektin tarkoitus on löytää parempia kotoutumisen käytäntöjä. "Eurooppa on tilanteessa, jossa väestöpohja ja kulttuuri ovat nopeassa muutoksessa. Maisema on muuttunut pysyvästi", Hussein sanoi Helsingin Sanomille.
Somalit Helsingissä -raportissa OSF suosittelee, että viranomaiset ryhtyisivät tuomaan aktiivisemmin esiin sen, että yhteiskunnan etninen maisema on muuttunut ja kampanjoimaan vähemmistöjen yhteiskunnallisen yhteenkuuluvuuden puolesta.
Raportissa suositellaan myös vähemmistöjen huomioimista etenkin korkean asteen koulutuksessa ja työllistymisessä.
OSF:n Helsinki-raportti on osa somalien asemaa seitsemässä eri eurooppalaisessa kaupungissa vertailevaa tutkimusta. Muita tutkimuksessa mukana olevia kaupunkeja ovat Amsterdam, Kööpenhamina, Leicester, Lontoo, Oslo ja Malmö.
Helsingin raportti on sarjan ensimmäinen julkaisu. Muiden kaupunkien raportit julkaistaan yksi kerrallaan maaliskuun puoliväliin mennessä.
"En vielä voi kommentoida kaupunkien eroja", Hussein kertoi. "Tarkoituksena on kuitenkin levittää parhaita käytäntöjä, ja Helsingissä sellaisia ovat sosiaalisesti sekoitettu asuminen ja yleinen turvallisuus. Meidän pitää pohtia, mitä esimerkiksi Malmö tai Leicester voisivat näistä oppia."
Torstaina julkaistun Somalit Helsingissä -raporttia varten haastateltiin alkuvuonna sata helsinkiläistä somalia. OSF:n rahoittaman tutkimuksen toteutti Suomessa Helsingin yliopisto.
Hyysäri
21.11.2013 10:00
Mahtavaa! Suomalaisten asenteet ovat taas kerran kultamunien ja tuhattaiturien menestyksen esteenä. Luulisi, että he lähtisivät pois Suomesta. Jonnekin, missä impivaaralaisuus ei ahdista. Vaikka Somaliaan.
"Suurin este kotoutumiselle on vaikeus saada työpaikkaa". Totta, koskee muitakin kuin somaleita - toiset väestöryhmät kuitenkin työllistyvät paremmin. Entä onko kukaan pohtinut mikä on mustalaisten suurin este kotoutumiselle? Vaikeus saada työpaikkaa?
- Työpaikan saannin vaikeus on myös monella yli 50-vuotiaalla kantasuomalaisella. Töitä ei vaan yksinkertaisesti ole. Niitä ei riitä kaikille. Ei, vaikka olisi korkeasti koulutettu koneinsinööri jonka paperit olisivat jääneet Somaliaan. Pitää myös muistaa, että enää ei bussikuskin, siivoojaan tai keittiöapulaisen (kaikkia näitä ammatteja arvostan - jälkimmäisen parissa tein elämäntyöni) työpaikka ole mikään itsestäänselvyys ja eräänlainen ylijäämä jonka saa jokainen kuka vaan haluaa.
- Lisäksi on syytä muistaa, että hyvin usein somalien työllistyminen on yhteiskunnan maksamaa tulkkaamista, oman kielen- tai islamin opettamista yms. ko ryhmään liittyvien palvelujen tarjoamista. Ei mitään hyödyllistä, vaan työtä, jota ilman Suomi on pärjännyt viime vuosiin saakka. Pärjäisi edelleenkin, mutta koska suvaitsevaisto haluaa omat lemmikit yhteisillä varoilla, niin on keksitty tälläinen leikki.
"Raportissa kiinnitetään huomiota myös siihen, että somalitaustaiset opiskelijat ovat aliedustettuja korkeammassa koulutuksessa". Hmmm... pitäisikö lakiin säätää jonkinlainen somalikiintiö, aivan kuten nyt on olemassa naiskiintiö - kuten olemme viime päivinä uutisista lukeneet ns. Keva-jupakan yhteydessä. Eikös tuo haketuminen korkeakoulutukseen ole ihan omaehtoista ja näyttö kyvyistä sekä haluista?
"Raportissa suositellaan myös vähemmistöjen huomioimista etenkin korkean asteen koulutuksessa ja työllistymisessä". Miten vähemmistö määritellään? Entä onko tuo jonkun ryhmän asettaminen etusijalle etnisen ja uskonnollisen tahi kielellisen taustan takia tasa-arvoa vaiko epätasa-arvoa? Olemmehan kaikki samanlaisia ja samanarvoisia, joten jokainen pärjätkööt omilla kyvyillään - ei ihonvärillään, ei harhaisilla jumalakuvillaan tai vain siksi, että omaa vähemmistöön kuuluvan äidinkielen.
On se jännää miten joskus todistellaan kuinka hienosti ovat kotoutuneet ja tahkovat korkeasti koulutettuina rahaa suomalaiselle yhteiskunnalle ja väliin taas on kaikki pottunokkien vuoksi päin helvettiä, töitä ei ole, koulutus ei maistu ja rasismia tunkee ovista ja ikkunoista....
Vuodesta toiseen tätä samaa idiotismia tarjoillaan, välillä maanittelujen ja välillä uhkailujen kera mutta suvisten ja tiedostavien ihanat visiot eivät vaan ota toteutuakseen. -Hommaforum-
Millainen yritys palkkaisi töihin somalin? Hehän tarvitsevat näitä erikseen räätälöityjä ratkaisuja, jotta voivat olla ja työskennellä vääräuskoisten kanssa; rukousvuorot ja -tilat, nainen esimiehenä, nainen työkaverina, kirkolliset juhlapyhät... Kyllä esim. Helsingin kaupunki pitää palkkalistoillaan näitä etnisiä maskotteja toimistotätien ilona. Mutta mitään todellista hyötyä ei näistä(kään) pukuneekereistä ole.
Vaan olisiko se ongelma sittenkin - ei rasismi eikä syrjintä, vaan positiivinen syrjintä; ei velvollisuuksia, vain oikeuksia. Oikeus marmattaa milloin mistäkin "epäkohdasta", oikeus vaatia loputtomiin. Oikeus saada kohtuuttoman paljon palstatilaa sekä myötäkarvaan silittämistä. Ja sehän johtaa siihen, että ao. väestöryhmä kokee olevansa hyvinkin tärkeä ja korvaamaton. Tähän lisätään somalien luontainen ylimielisyys kantaväestöä kohtaan, niin ollaankin jo siinä pisteessä, että he kokevat olevansa kuin mustalaiset; yli-ihmisiä, joita muiden pitää elättää sekä palvella.
- Totuus on kuitenkin se, että somalikulttuuri vaikeuttaa heidän kotoutumistaan. Ongelma ei parane eikä poistu kantaväestön loputtomalla syyllistämisellä.
Muistan kun taannoin kovasti puhuttiin, että suomalaiset voisivat ottaa oppia somaleista heidän sovittelevaisuudesta ja yhteisöllisyydestä. Täyttä paskaa tuokin väite. Heiltäkö opimme suvaitsevaisuutta, sovinnollisuutta ja yhteisöllisyyttä? Oman kotimaansa heimot ja klaanit keskustelevat Kalashnikoveilla, suurin bisnes on merirosvous ja somalit lähtevät massoittain somaliasta pois.
- Missä on siis heidän nuo kolme ihanaa asiaa, joita meidän - sivistymättömien moukkien - pitäisi oppia.
Sama se on monikulttuurin kanssa; mitä monikulttuuria on ihmisessä, joka on ikänsä asunut savimajassa omassa kylässä, suku avioitunut serkkujensa tai kylän vanhimman vuohen kanssa, muuttanut Helsingin Itäkeskukseen, elää Suomessa edelleen omaa kulttuuriaan ja perinteitään tiukasti vaalien - mitä nyt kerran kuussa käy fattalla ja kerran vuodessa synnytyssairaalassa...
- Suomalaiset ovat jo melko kauan reissanneet, tehneet työtä ja asuneet useissa eri maissa - silti olemme somalien ja tärähtäneistön mielestä sisäsiittoisia impivaaralaisia.
Raporttiin liittyen:
Forsander tarkoittaa myös, että suomalaiset työmarkkinat eivät kannusta somalialaisia naisia työhön.
- Jos on 4-5 lasta, tarvitaan aika korkea palkka, että on jonkinlainen syy ottaa työtä vastaan, selittää Forsander.
Täytyy ottaa huomioon, kuinka paljon palkasta menee päivähoitomaksuihin ja muuhun, muistuttaa Forsander. Sellaisista matalapalkkatöistä, joita matalasti koulutetut somalinaiset voivat saada, maksetaan hyvin matalaa palkkaa, sanoo Annika Forsander.
Sen lisäksi naiset kohtaavat usein rasismia.
- Sitten on tietysti huivia käyttäviin naisiin kohdistuva rasismi, sanoo Forsander.
No huh huh!! Nyt selitellään miksi somppuakat eivät mene töihin; kukaan ei maksa heille automatic 5000 e kk:ssa!! Lasten saanti on paitsi omaehtoinen valinta, myös pahin ympäristöteko minkä ihminen voi tehdä. Huivin käyttö on sekin ihan omaehtoinen valinta.
Tämän kursivoidun tekstin luettuani, olen yhä vakuuttuneempi siitä, että kaikenlaiset vastikkeettomat tuet on syytä lopettaa. Ne laiskistavat ihmisen ja tekevät hänestä kitisijän ja vaatijan.
Kyllä vielä 1980-luvulla kolmenkin lapsen yh-äiti sotki fillarilla töihin. Ei vaatinut eikä saanut palstatilaa ruikuttamalla, että 30000 markkaa mulle koska ei muutes ole mitään järkeä mennä töihin. Niin se aika muuttuu; neekerille se mikä neekerille kuuluu. Ja mieluummin heti!
Raportista tuli mieleen useampi kysymys,
a) kuinka monta yritystä kyseinen "kansanryhmä" on perustanut?
b) Kuinka paljon he tuottavat siihen nähden miten paljon he saavat?
c) Mitkä ovat heidän suurimmat tavoitteensa oman maansa tilanteen parantamiseksi?
d) Mitkä ovat heidän suurimmat tavoitteensa oman tilanteensa parantamiseksi?
e) Mikä on suurin ongelma heidän omassa toiminnassaan että he eivät "kotoudu"?
f) Onko pakko olla osa "kansanryhmää", voisiko olla yksilö?
g) Kuinka paljon oman "viiteryhmän" sosiaalinen paine vaikuttaa menestymiseen ympäröivässä yhteiskunnassa?
h) Onko ympäröivässä yhteiskunnassa vaikuttavat normit oman "viiteryhmän" sisällä vaikuttavia normeja?
i) Mikä on tasa-arvon tilanne omassa yhteisössä?
j) Miksi vika on aina jossain muualla kuin omassa toiminnassa?
k) Miksi en voi toimia sen maan säännöillä jonne olen muuttanut?
l) Mitkä ovat minun velvoitteeni uutta maatani kohtaan?
m) Olenko minä itse tai yhteisöni tavat suurin este omalle henkilökohtaiselle menestymiselleni?
n) Onko muillakin ryhmillä tai yksilöillä samanlaisia ongelmia, vai onko vain meillä tai minulla?
o) Vaadimmeko etuuksia ryhmänä tai saammeko etuuksia kulumisesta johonkin tiettyyn ryhmään, samalla polkien muiden ryhmien tai yksilöiden oikeuksia?
p) Jos kohtaan vastoinkäymisiä onko se aina syrjintää?
-Hommaforum-
Maailmassa on kaksi (2) kansanryhmää, joiden epäonnistumisten ja saamattomuuden syy on aina muissa ihmisissä. Somalit ja mustalaiset!
Tähän lopuksi kiva muistutus siitä mihin veromarkat hupenevat:
Suomen Akatemia Tiedot 22.11.2013
Rahoituspäätös
Nimi Organisaatio Tutkimusaihe Päätösnro. Päätöspvm. Rahoituskausi Rahoitus (€)600 000
Tiilikainen, Marja HY Transnationaaliset muslimiavioliitot: hyvinvointi, laki ja 268064 11.06.2013 01.09.2013 - 31.08.2017
Hankkeen julkinen kuvaus
Tämä monitieteinen hanke tarkastelee avioliittoa muslimimaahanmuuttajien, erityisesti somalialaisten keskuudessa. Tutkimme Suomessa asuvien musliminaisten ja -miesten elettyjä
kokemuksia avioliitosta, jota säätelevät suomalaisen lainsäädännön lisäksi muslimien perhelait ja transnationaalinen perhe-elämä. Lisäksi tutkimme niitä haasteita, joita rinnakkaisten
normatiivisten järjestelmien olemassaoloon ja käyttöön voi liittyä suomalaisten politiikkojen ja lainsäädännön näkökulmasta. Aineisto kerätään etnografisin menetelmin Suomessa ja Afrikan
sarvessa. Lisäksi analysoidaan islamilaisiin avioliittoihin liittyviä lakitapauksia ja suomalaista lainsäädäntöä. Tutkimus tuottaa uutta tietoa avioliiton, kansallisen lain, islamin ja
transnationaalisen perhe-elämän risteyskohdista. Tulokset hyödyttävät suoraan myös hallinnollisissa, lainsäädännöllisissä ja käytännön tehtävissä työskenteleviä.
Marja Tiilikainen on yksi pahimmista höyrähtäneistön edustajista. Hänen paikkansa olisi suljetussa laitoksessa.