SatuSetä kirjoitti: To Tammi 09, 2025 4:15 pm
Toivoin vain sinulta rehellistä vastausta siihen asiaan, että olet ihan oikeasti ja ilmeisen vakavissasi kysellyt asian juttuja.
Onko mun siis vastaisuudessakin sulle hyödyllistä tämmöisiä asioita puhua? Vai meneekö kaikki sinne samaan nurkkaan kurkon kanssa?
Etkä ainoastaan toivonut, vaan vaadit. Eikä ainoastaan asiaan, vaan asioihin. Pointtejahan siinä oli iso kasa.
Pakko sinun on ymmärtää, että ei voi vastailla väitteisiin, mikäli niistä ei ole minkään valtakunnan hajua. No, toki siten moni foorumeilla toimii, minä en.
Kyllä minulle puhua voit, kunhan et edellytä puheiden tutkimista ja niiden kommentointia samalta istumalta. Etkä väitä minun tehneen jotain mitä en ole tehnyt.
Tämä oli hiukan samanlainen tapaus kuin tuolla koronaketjussa jokin aika sitten. Kommentoin mielipiteenäni, että ns. virallinen taho perustelee tutkimustuloksia, vaihtoehtoisen totuuden levittäjät eivät niinkään. Vastaukseksi sain vastauksen, joka oli pitkä kuin nälkävuosi ja kyllästetty foliolla vahvistetuilla tutkimustuloksilla. Kaikkiin niihinkin olisi pitänyt kantaa ottaa.
Re: Helvetti irti enkelten kaupungissa
Lähetetty: To Tammi 09, 2025 6:08 pm
Kirjoittaja SatuSetä
Toivoin vain sinulta rehellistä vastausta siihen asiaan, että olet ihan oikeasti ja ilmeisen vakavissasi kysellyt asian juttuja.
Onko mun siis vastaisuudessakin sulle hyödyllistä tämmöisiä asioita puhua? Vai meneekö kaikki sinne samaan nurkkaan kurkon kanssa?
Etkä ainoastaan toivonut, vaan vaadit. Eikä ainoastaan asiaan, vaan asioihin. Pointtejahan siinä oli iso kasa.
Mielenkinntoista... Millä tavavalla vaadin? Älä nyt laita vakkaa asiasi päälle.
Pakko sinun on ymmärtää, että ei voi vastailla väitteisiin, mikäli niistä ei ole minkään valtakunnan hajua. No, toki siten moni foorumeilla toimii, minä en.
Catch-22 kirjoitti: To Tammi 09, 2025 5:39 pm
Kyllä minulle puhua voit, kunhan et edellytä puheiden tutkimista ja niiden kommentointia samalta istumalta. Etkä väitä minun tehneen jotain mitä en ole tehnyt.
[ /quote]
Re: Helvetti irti enkelten kaupungissa
Lähetetty: To Tammi 09, 2025 6:20 pm
Kirjoittaja qurqo
Liberaaleistakin hollywood pedareistakin tulee konservatiiveja, jos aikovat uudelleenrakentaa, koskan pelkkä lupahelvetti demonien osavaltiossa kestää vuosikaupalla kaikenlaisine rajoituksineen ja turhine sääntöineen.
Re: Helvetti irti enkelten kaupungissa
Lähetetty: To Tammi 09, 2025 6:22 pm
Kirjoittaja Sipi
Melko poliittiseksi tämä palsta on mennyt. Ajankohtaisissa avauksissa on vähintään joka toinen muuttunut väännöksi siitä, mikä puolue, filosofia tai ideologia on syyllinen ja jos ei muuta löydy, siirrytään vähemmistöseulontaan. Se on tavallaan ihan ymmärrettävää spekulointia, mutta sinänsä puuduttavaa, koska usein alkuperäinen avaus hautautuu tämän politikoinnen alle.
Sanotaan nyt, että koska Amerikka on niin polarisoitunut, korruptoitunut ja loanheiton sekä salaliittoteorioiden luvattu maa, tällainen lähestymistapa on jo valitettavasti vakio. Näin suomalaisena ja jokseenkin arkijärkisenä ajattelen nyt kuitenkin niin, että luonnonkatastrofiin ei ole kukaan syyllinen.
Maailma on muuttunut. Jos tapaninpäivän 2004 tsunami olisit tapahtunut nyt, saisimme lukea varmana tietona miten ääri-islamistit, Venäjä, demokraatit, uusnatsit tai joku muu ryhmä on tarkoituksellisesti käynyt siirtämässä Burman ja Intian laattoja meren alla. Tavoitteenaan kaivaa maata Trumpin jalkojen alta tai vastaavasti jotain muuta yhtä loogista.
Losin tulihelvetti on ennen kaikkea sääolosuhteiden, infran ja huonon tuurin yhdistelmä. Voimia ihmisille,jotka siellä tulta vastaan taistelevat. Liekit kohtelevat yhtä rajusti sekä demokraatteja että republikaaneja. Tässä olisi mielestäni tuhannen taalan paikka yhdistää voimat, unohtaa kaunat ja toimia yhtenä rintamana kaupungin pelastamiseksi. Mutta ei, lokaa on heitettävä jopa tällaisella hetkellä. Surullista.
Re: Helvetti irti enkelten kaupungissa
Lähetetty: To Tammi 09, 2025 6:58 pm
Kirjoittaja qurqo
↑
Tässä tapauksessa on 100% selvää, että Newsom ja muut kalifornian demokraatit on vastuussa. Kalifornian metsäpaloriskit on ollut kymmeniä vuosia tiedossa ja tilanne pahentunut kaiken aikaa. Nyt kun paska osui tuulettimeen, niin palokunnalle ei edes vettä ole saatavilla, kun eivät saaneet aikaiseksi rakentaa vesivarastoja palojen varalle.
Sen lisäksi palokunnat on DEI politiikalla ajettu alas ja otettu kaikkea muuta, kuin kykenevää tekijää tilalle.
Padotkin purettiin joesta, että joku paikallinen silakka pääsee kutemaan luonnollisesti yläjuoksulle. Fiksumpi päättäjä olisi rakennuttanut kaloille nousurampin, mutta eihän demonit järjellä kykene ajattelemaan.
Los Angelesin paloasemalla (LAFD) on priorisoinut erityisesti tasa-arvon, yhdenvertaisuuden ja yhteisöllisyyden (DEI) toimien edistämistä palon sammuttamisen sijaan.
LAFD on lähetetty viisi lastia paloasemien varusteita Ukrainaan ja on karsittu 17,6 miljoonan dollarin budjettia vuoden 2024-2025 talvella.
Paloasemien pumppukäyttöiset pisteet ehtivät kuivumaan viimeaikaisissa paloissa, ja Los Angelesin vesihuolto (LADWP) on maininnut ylittäneen paineen ja vedenpaineen ongelmia.
LADWP on priorisoinut puhdistusenergian ja uudelleen suunnitellun infrastruktuurin toteuttamista, mutta tämä voi olla vaikuttanut veden puutteeseen.
Kalifornia on historiallisesti jättänyt vesihuolto- ja pumppujärjestelmänsä huonoon kuntoon, mukaan lukien uusien padonten rakentamatta jättäminen ja padon poistaminen kalastusväylän suojelun vuoksi.
LAFD:n DEI-toimien priorisointi on herättänyt kritiikkiä, ja jotkut väittävät, että se on vaarantanut palomiehiä ja asukkaita huononnettomuusvaroituksen vuoksi.
Jotain hyötyä DEI palkkauksestakin on. Saattoivat käyttää käsilaukkujaan veden kuljettamiseen, niin ei tarvinnut letkua viritellä pikkupalon takia
Tämän takia ne palot siellä metsissä niin rajusti leviää, kun ei metsistä pidetä huolta.
Re: Helvetti irti enkelten kaupungissa
Lähetetty: To Tammi 09, 2025 7:54 pm
Kirjoittaja Jannes
qurqo kirjoitti: To Tammi 09, 2025 7:31 pm
Jotain hyötyä DEI palkkauksestakin on. Saattoivat käyttää käsilaukkujaan veden kuljettamiseen, niin ei tarvinnut letkua viritellä pikkupalon takia
Letkut on toksisen maskuliinisia fallossymboleita, eihän niitä tohdi käyttää.
Trumpille tosin naureskeltiin kun suomalaiset joka-alan-asiantuntijat ymmärsivät tuon puutarhaharavan heiluttelemisena. Ponssen pomo Vidgren yritti huomauttaa että Trump puhui täyttä asiaa mutta em. asiantuntijat eivät ymmärrä alan sanastoa. Eihän ne harava-vitsit siihen loppuneet.
No, toivotaan Ponsselle hyviä kauppoja. Nuo metsäpalothan saataisiin jenkeissäkin paremmin hallintaan jos metsänhoito olisi taattua suomalaista laatua missä kannot ja risut kerätään energiajätteeksi ja riittävän laajoilla aukkohakkuilla estetään metsäpalon hallitsematon eteneminen.
Re: Helvetti irti enkelten kaupungissa
Lähetetty: To Tammi 09, 2025 10:56 pm
Kirjoittaja Tontta82
Pitäisiköhän noille ressukoille alkaa Suomessa keräämään avustuksia, koska suomalaisten syytähän nuokin maastopalot aiheuttanut ilmastonmuutos tunnetusti on ja suomalaistenhan on yksinään pelastettava koko maailma.
Re: Helvetti irti enkelten kaupungissa
Lähetetty: To Tammi 09, 2025 11:38 pm
Kirjoittaja Even Steven
Tässä on vähintäänkin outoja aineksia. Olisin tietty voinut lainata tekstin ja laittaa linkin, mutta saman homman ajaa upotus. Opi elämään sen kanssa tai kuole pois xd.
Re: Helvetti irti enkelten kaupungissa
Lähetetty: To Tammi 09, 2025 11:48 pm
Kirjoittaja SatuSetä
Even Steven kirjoitti: To Tammi 09, 2025 11:38 pm
Tässä on vähintäänkin outoja aineksia. Olisin tietty voinut lainata tekstin ja laittaa linkin, mutta saman homman ajaa upotus. Opi elämään sen kanssa tai kuole pois xd.
Päinvastoin! Olisit laittanut suoraan haastattelupätkän tästä!
LA:n pormestari Karen Bass lähti palojen alkupuolella vierailulle Ghanaan, tämä video on lentokentältä eiliseltä, kun hän tuli takaisin.
Noh, voidaan toki toimittajaakin kritisoida kärkkäistä kysymyksistä, mutta onhan tuo jo suoritus. Ei varmaan tarvitse uudelleenvalintaa pohtia.
Joku voisi luulla tuon olevan aineissa...
Re: Helvetti irti enkelten kaupungissa
Lähetetty: Pe Tammi 10, 2025 12:05 am
Kirjoittaja Lionel Hutz
Tontta82 kirjoitti: To Tammi 09, 2025 10:56 pm
Pitäisiköhän noille ressukoille alkaa Suomessa keräämään avustuksia, koska suomalaisten syytähän nuokin maastopalot aiheuttanut ilmastonmuutos tunnetusti on ja suomalaistenhan on yksinään pelastettava koko maailma.
Jep. Lisää vaan pahvipillejä, irtoamattomia korkkeja, se kymmenes kierrätysboksi pihoille plus muuta älyvapaata puuhastelua, niin maailma pelastuu.
Re: Helvetti irti enkelten kaupungissa
Lähetetty: Pe Tammi 10, 2025 12:19 am
Kirjoittaja Even Steven
Tämä menee koko ajan oudommaksi.
Re: Helvetti irti enkelten kaupungissa
Lähetetty: Pe Tammi 10, 2025 8:13 am
Kirjoittaja qurqo
Pormestari Karen Bass on puhdasverinen kommunisti, joka on ravannut aktiivisesti kuubassa ja on ollut tekemisissä terroristijästöjen kanssa.
Jenkkien kommunistit on halunnut tuhota nykyisen kapitalistisen järjestelmän ja rakentaa uuden sosialistisen utopian. Mikäs sen parempi kohde, kuin LA:n hienostoalue lukemattomine miljonääreineen ja miljardien elokuvabisneksineen.