Re: Vaarallista ilkivaltaa eri puolilla Suomea – aktivistit iskivät hirvitorneihin
Lähetetty: Su Elo 17, 2025 7:18 am
Ainakin täällä Pohjois-Savossa, riista on vain pieni lisä niille, jotka metsästävät ja pääasiallinen käytössä oleva liha on tuotettua. Itsellänikin on hirven lihaa parastakin aikaa pakkasessa, koska tuttavallani oli tarvetta saada pakastimeen tilaa tilavan kauden uusille lihoille, eikä tällä kertaa kuulemma kehdannut roskiinkaan laittaa. Monesti myös pienistä palveluksista saa täällä korvauksena hirvenpaistin tai muuta lihaa, koska ei kuulemma tule omaan tarpeeseen kaikkea lähellekään käytettyä ja menee muuten hukkaan. Hirvieläinten kannathan on täysin metsästäjien kontrolloimia, hirvikannat käy toisinaan melko alakantissa ja lupamäärillä asiaa korjaillaan. Peurakannat on taas Lounais-Suomessa lähtenyt täysin käsistä, kun metsästäjät jatkavat riistaruokintaa vaikka määrät kasvaa metsästyksestä huolimatta ja maanomistajat ovat ruokintaa vaatineet lopetettavaksi lisääntyneiden tuhojen vuoksi. Silti suurpetoja ei sinne haluta ollenkaan ja niitä salametsästetään. Silloin reilu 140 vuotta sitten, jolloin susi on viimeksi suomessa ihmisen tappanut, se johtui siitä että hirvieläimet oli metsästetty Suomesta lähes sukupuuttoon(metsäpeura hävisikin silloin kertaalleen ja hirväkään ei eteläisemmässä Suomessa ollut), jonka vuoksi suurpdeot yritti hankkia ravintoa karjaeläimistä. Tämä on hyvin ja tarkasti dokumentoitu asia, joten ei tarvitse mutulla keksiä syitä, miksi silloin tapahtui se mikä tapahtui. Sen aikainen väestön määrä oli nykyistä reilusti pienempi, eikä silloinkaan riistaeläimet kestäneet runsasta metsästystä. Mitä epäilet tapahtuvan, jos nykaikana alettaisiin toimimaan siinä määrin, mitä metsästäjät haluavat? Kanalinnuista ja metsäpeuroista voi hyvin nähdä tuloksen jo ihan lähivuosien ajalta. Nythän oli uutisoitu tiettyjen vesilintujen kantojen määrien romahduksesta, mikä ei välttämättä metsästystä nyt tarvitsisi ollenkaan.Idioottien foorumi kirjoitti: La Elo 16, 2025 3:40 pmVai sellaisia kuvitelmia siellä satumaailmassa.. Ei voi muuta kuin ihmetellä kuinka sekaisin ihminen voi olla.psavo kirjoitti: Pe Elo 15, 2025 6:38 pmMetsästys ei ole se, mikä ihmiskunnan pitää lihassa, vaan tuotantoeläimet. Metsästys on nykymaailmassa täysin ylimääräistä toimintaa, riistalihan ollessa vain kuriositeetti. Riistalihan määrät kokonaiskulutuksesta on marginaalisia. Suurpedot pitävät hirvieläinkannat kurissa ja suuret hirvieläinkannat pitävät suurpedot pois ihmisasutusten lähettyviltä. Massiiviset metsästäjämäärät aiheuttavat sen, että suurpetojen saaliseläimiä on vähän ja suurpetojen saalistus tule muutenkin häirityksi. Metsästyskoirien käytön kieltämisellä tai ainakin reilulla vähentämisellä saataisiin jo jonkilainen korjaus asiaan, jolloin suurpedot tulisivat vähemmän häirityksi, mutta todelliseen korjaavaan toimeen pitäisi isot osat metsä-alueista rauhoittaa ihmisen harjoittamalta metsästykseltä kokonaan, jolloin tasapaino pääsee siellä palautumaan. Tätä voi jokainen maanomistaja auttaa, lahjoittamalla maa-alueitaan luonnonperintösäätiölle, joka sitten rauhoittaa alueet luonnontilaisiksi ja näillä alueilla ei saa metsästää. Tästä meidänkin lähialueilta lahjoitetiin tänä kesänä taas 26ha, hyvä että ihmiset ovat innostuneet suojelemaan. Lisäksi naapuri kunnan metsästysrikosvyyhdin paljastuminen sai monet maanomistajat vetämään maa-alueensa pois metsästyseurojen käytöstä, joten paljon hyvääkin on siis tapahtunut. Metsästystapahtumat myös triggeröivät eläimet liikkeelle, joten metsästäjät myös osaltaan saattavat aiheuttaa osan syksyn hirvieläinkolareista, kun metsästystä/metsästäjiä pakenevat eläimet juoksevat autoteiden yli. Puhumattakaan keskimäärin yhdestä joka toinen vuosi tapahtuvasta metsästäjien aiheuttamasta ihmisen kuolemasta, sekä 5-20 joka vuosi tapahtuvasta metsästysonnettomuudesta ja metsästystapahtumien siirtymässä tapahtuviin pikkuteillä ajettuihin ylinopeuksiin, jotka aiheuttavat useita vaaratilanteita joka vuosi.Idioottien foorumi kirjoitti: Pe Elo 15, 2025 2:57 pm
Tämäkin saitti täynnä etelän pellejä joilla ei ole mistään normaali asioista mitään ymmärrystä. Oksettaa lukea kaikkea tätä paskaa. Susi nimenomnaan tappaa huvikseen. Samoin ahma. Meidän pitäjän poromiehet voisi mahdollisesti järjestää kierroksen jos asia epäilyttää. On nimittäin poroja tapettu susien toimesta melkoisia määriä tälle kesälle ja syöty vaan parhaat palat joistain. Useimmat vaan tapettu.
Kyllähän metsästystä yritetään kaikin tavoin kampittaa mutta jos esim suurpetojen pyynti lopetetaan niin ongelmia alkaa tulemaan reilusti. Sudet tappaa lapsia ja suurin piirtein kaikille lapsille pitää järjestää koulukyyti. Karhut tulevat myös aiheuttamaan ongelmia. Metsästäjät pelastavat joka vuosi suuren määrän ihmisiä jotka muuten kuolisivat hirvikolareissa.
Kyllä metsästyksen vastustajat ovat sitä kaikista alhaisinta ja typerintä sakkia mitä voi vaan löytyä. Ilman lihan syöntiä ihmiskunta taantuu. Ehkä se on näillä tavoite ja muutenkin aiheuttaa ongelmia yhteiskuntaan.
Ensinnäkin jos suurpetoja ei häiritä, eli metsästetä niin ihmispelko katoaa. Sen jälkeen on normaalia että lapset joutuvat susien tappamaksi ja jopa karhujen hyökkäykset lisääntyy. Vai oliko susiovet ja turvalliset tiiviit sisäpihat ennenvanhaan vaan jotain hömppää? No ei ollut, sudet haki lapsia pihalta ja jopa sisältä. Ei se tyhmä eläin ole. Myös saaliseläimet siirtyvät ihmisten lähelle turvaan pedoilta. Ei ne siellä erämaissa pysy mitä Suomessa ei enää edes pohjoisinta Lappia lukuunottamatta ole. Tämä sinun fantasia johtaisi siihen että eläminen muualla kuin kaupungeissa muuttuisi liian vaikeaksi.
Siihen se ei tietenkään mene koska munat kaivetaan esiin ja pedot kyllä hävitetään kun ongelmia alkaa kertymään. Te hipit voitte kiljua minkä haluatte vaan se on siinä vaiheessa jo myöhäistä. Te vain yritätte ajaa ihmiset vihaamaan petoja. Kukaan metsästäjä ei petoja vihaa ja on tärkeää että kanta pidetään suht hyvänä. Muutenhan mitään pyyntiä ei olisi.
Mitä hirven ja peuranlihaan tulee niin ne kannattaa pitää kohtuullisena tasolla. Toimivat ravintoreservinä huonoina aikoina. Kyllä useampi metsästäjä elää edelleen täysin riistanlihalla. Pohjoisessa aivan normaalia että kaikki kala ja liha hankitaan itse.
Siitä ei kukaan hyödy että annetaan petomäärien kasvaa niin suuriksi että tappavat kaiken ravinnon ja lopuksi pyörivät pihoilla ja osa kuolee nälkään. Esim kanahaukan rauhoitus on huvittava esimerkki.
Tälle kesälle tullut videoita missä sudet pyörii pihoilla täällä meilläkin päin. Pihoilla missä pikkulapsia.