Sivu 5/5
Re: Poliisikoira kävi tien reunassa kävelleen lapsen kimppuun Paimiossa, syyskuu 2025
Lähetetty: Pe Syys 19, 2025 8:54 am
Kirjoittaja Pad
Jopa on ollut epäonninen sattuma. Ensin, kuten todettua jo useasti, flexillä ammattikoira ulkona?! Klassinen "ei missään nimessä" -moka ulkoiluttajallta. Koira itse toki toimii viettinsa ja koulutuksensa varassa, mutta kun täällä oli sanottu että koira ei tunnista onko kyseessä lapsi vai pieni aikuinen on sen tason paskapuhetta että oksat pois. Koira kyllä haistaa onko kyseessä lapsi vai aikuinen. Nyt tuossa tapauksessa tilanne on todennäköisesti tapahtunut nopeasti. Koira on nähnyt ärsykkeen johon se on reagoinut. Vaikka lapsen isä on sanonut että keppiä ei heilutettu, mutta hän ei nähnyt tilannetta. Lapsi on ehkä niin sanonut mutta keppi on voinut heilua ihan kävellessä ilman että lapsi sitä itse tiedostaa.
Koira on myös saattanut haistaa kyseessä olevan lapsen ja siksi ottanut kiinni pienellä puruvoimalla ja lopulta päästänyt irti käskytyksen tultua mutta lasta on silti varmasti sattunut enkä yhtään vähättele tuon ikäisen lapsen säikähdystä ja henkistä traumaa. Juuri tuolla tavalla niitä koirapelkoja muodostuu. Ehkä paras tähän olisi saman koiran ja lapsen uudelleen kohtaaminen hallitusta tilanteessa. Samalla perinteinen anteeksipyyntö ja eteenpäin.
Lapsi tuossa tilanteessa ei varmasti tehnyt mitään väärää. Enkä minä koiraa haluaisi lopetettavan. Jokainen meistä mokaa joskus ja tässä tilanteessa koira tosiaan otti hyvin pienellä puruvoimalla kiinni ja käteen eikä voimalla.
Re: Poliisikoira kävi tien reunassa kävelleen lapsen kimppuun Paimiossa, syyskuu 2025
Lähetetty: Pe Syys 19, 2025 9:18 am
Kirjoittaja Transventtiili
Pad kirjoitti: Pe Syys 19, 2025 8:54 am

Isä ei nähnyt koko tilannetta vaan koiran taluttaja itse sanoi ettei lapsi provosoinut mitenkään.
Re: Poliisikoira kävi tien reunassa kävelleen lapsen kimppuun Paimiossa, syyskuu 2025
Lähetetty: Pe Syys 19, 2025 10:25 am
Kirjoittaja devil_doll
Piski on nähnyt sen kepin ja luullut olevansa koulutustilanteessa. Lapsen pakoreaktio vielä varmaan vahvistanut sen luuloa. Jatkon kannalta oleellista kai on, päästikö koira heti irti kun sitä komennettiin. Poliisikoiran pitää totella, eihän pamppukaan saa itsekseen piestä ihmisiä siellä täällä matkan varrella.
Re: Poliisikoira kävi tien reunassa kävelleen lapsen kimppuun Paimiossa, syyskuu 2025
Lähetetty: Pe Syys 19, 2025 11:04 am
Kirjoittaja Transventtiili
devil_doll kirjoitti: Pe Syys 19, 2025 10:25 am
Piski on nähnyt sen kepin ja luullut olevansa koulutustilanteessa. Lapsen pakoreaktio vielä varmaan vahvistanut sen luuloa. Jatkon kannalta oleellista kai on, päästikö koira heti irti kun sitä komennettiin. Poliisikoiran pitää totella, eihän pamppukaan saa itsekseen piestä ihmisiä siellä täällä matkan varrella.
Onko jossain sanottu lapsen yrittäneen paeta?
Re: Poliisikoira kävi tien reunassa kävelleen lapsen kimppuun Paimiossa, syyskuu 2025
Lähetetty: Pe Syys 19, 2025 11:47 am
Kirjoittaja Iso-D
"päästikö koira heti irti kun sitä komennettiin. Poliisikoiran pitää totella,"
Tottakai pitää totella, mutta poliisikoiralle on vaan paljon tärkeämpää se kiinnikäyminen, kun irrottaminen... kyllä niillä irroitusrautaakin käytetään.
Re: Poliisikoira kävi tien reunassa kävelleen lapsen kimppuun Paimiossa, syyskuu 2025
Lähetetty: Pe Syys 19, 2025 5:22 pm
Kirjoittaja URSA
Poliisikoiralaitoksen johtaja puolustaa koiriaan: "Vahingot harvinaisia – kuonokoppia ei tarvita"
Kaikki Suomen poliisikoirat koulutetaan poliisikoiralaitoksella Hämeenlinnassa. Koulutus ja seuranta jatkuu läpi koiran elämän. Eläkkeelle poliisikoira pääsee 10-vuotiaana.
Paimiolainen Mari Loikkanen on huolissaan, että hänen lastansa purrut poliisikoira hyökkää uudelleen. Hänen mielestään ilman syytä purrut koira tulisi lopettaa.
https://www.ts.fi/uutiset/6770134
Outoa vaatia kalliilla koulutetun poliisikoiran lopettamista yhden pikku vahingon takia, josta ei tullut edes haavoja.
Voisin kuvitella poliisikoiran ottaneen aika kevyesti lapsen kädestä kiinni, kun ei tullut edes sairaalareissua. Tietysti lapsi on siitä säikähtänyt, mutta sille ei voi mitään ainakaan noin oudoilla vaatimuksilla. Koira ei ottanut kiinni ilman syytä, se keppi vain toi sille todennäköisesti mieleen koulutustilanteen.
Olisi hyvää pr:ää poliisille päästää tyttö, mikäli hän haluaa, mukaan saman koiran koulutustilanteeseen ja näkemään miten hyvin koira normaalisti tottelee ja miten esimerkiksi etsintää sille koulutetaan. Sillä ehkä pääsisi yli peloista.
Koirillekin sattuu vahinkoja ja ajatuskatkoksia. Omia käsiäni yritti aikoinaan aina pureskella tuttavan nuori koira. Lopulta koira oppi ettei käsiä pureskella, mutta aina välillä sillä silti eksyi peukaloni hampaiden väliin ja ihan näki kuinka se viime hetkellä muisti, ettei sormia saa pureskella kuin puruleluja.
Re: Poliisikoira kävi tien reunassa kävelleen lapsen kimppuun Paimiossa, syyskuu 2025
Lähetetty: Pe Syys 19, 2025 7:02 pm
Kirjoittaja JohanPomppas
Ettei nyt totuus unohtuisi kaikilla hysteerikoilla (joihin luen myös tämän mukulan vanhemmat), niin muistetaanpas semmoinen tosi asia, että tilastojen valossa todennäköisemmin tämäkin lapsi tai kuka tahansa lapsi kuolee omien vanhempiensa väkivallan seurauksena, kuin poliisikoiran, kadulla vastaan kävelevän vieraan koiran, tai edes perheen oman lemmikkikoiran. Ihmislapselle vaarallisin elikko on omat vanhemmat tai isin tai äidin uusi pano.
Re: Poliisikoira kävi tien reunassa kävelleen lapsen kimppuun Paimiossa, syyskuu 2025
Lähetetty: La Syys 20, 2025 8:53 am
Kirjoittaja Woltkuski
Piikille se rakki olisi pitänyt viedä.
Re: Poliisikoira kävi tien reunassa kävelleen lapsen kimppuun Paimiossa, syyskuu 2025
Lähetetty: La Syys 20, 2025 10:24 am
Kirjoittaja TieD
Eipä ole kyllä koira kovin tosissaan ottanut kiinni. Kyllä poliisikoirakin sen verran napakasti kuuluu ottaa kiinni että siitä ei sitten kyllä ilman verta selvitä. Kun ei mitään paksua toppatakkiakaan varmasti ole ollut lapsella päällä.
Ei ole kyennyt menemään viikkoon kouluun? No kaikkihan me olemme erilaisia ja käsittelemme asioita toki eri tavalla?
"Koira kaatoi lapsen maahan ja isän mukaan tarttui tätä käsivarresta. Tapaus on traumatisoinut lasta, eikä tämä ole kyennyt menemään viikkoon kouluun.
Petri Loikkasen mukaan lääkäri tutki lapsen vammat, jotka olivat lieviä. "