Rovaniemen miekkaiskusta tuomio – syyttäjä uskoo, että hovissa vielä tavataan
Rovaniemen miekkaiskun oikeuskäsittely ei ole vielä ohi. Näin uskovat puolustusasianajajat ja syyttäjä.
Lapin käräjäoikeus tuomitsi eilen 30-vuotiaan
Dmitri Nazarovin 5 vuoden ja 5 kuukauden vankeuteen muun muassa tapon yrityksestä. Hän löi itselleen tuntematonta miestä samuraimiekalla Rovaniemen yössä 13. maaliskuuta.
Syyttäjä vaati alkujaan sekä Nazaroville että kahdelle muulle miehelle 9–10 vuoden vankeuden murhan yrityksestä. Toiset syytetyt olivat miekan omistaja ja hänen poikansa.
Miekkaiskusta vankeustuomion saanut Nazarov ei ehtinyt vielä maanantaina käymään asiaa lävitse oikeusavustajansa Jani Pakasen kanssa.
– Katsomme tiistaina läpi tuomion ja sen, aikooko hän tyytyä siihen vai valittaa asiasta hovioikeuteen, Pakanen kertoo.
Tuomio oli hänen mukaansa kuitenkin odotuksia vastaava siinä määrin, että rikosnimike aleni tapon yritykseksi.
Aluesyyttäjä Maija Aarto on ilmoittanut hovioikeuteen tyytymättömyydestään koko tuomioon.
– Se on ihan tyypillistä näissä kovemman tuomion jutuissa, että eivät ne käräjäoikeuden tasolle jää, Aarto sanoo.
Isä ja poika helpottuneita
Oikeus hylkäsi kaikki syytteet 38-vuotiasta isää ja 20-vuotiasta poikaa kohtaan. Heidän oikeusavustajansa kertovat, että päätös otettiin vastaan helpotuksella.
– Ei käynyt mielessäkään, että päämieheni saisi tuomion murhan yrityksestä. Olo oli toiveikas sen suhteen koko ajan, isän oikeusavustaja Ilkka Ikäheimo tuumasi Ylelle maanantaina.
Samoilla linjoilla on myös nuorimman syytetyn oikeusavustaja Antti Hyvönen.
– Olemme molemmat päämieheni kanssa tyytyväisiä tähän. En jaksanut uskoa, että kovalta kuulostanut tuomio toteutuisi.
https://yle.fi/a/74-20224301