Re: Helsinki Ullanlinna - psykiatri syytteessä vaimonsa murhasta 12/2022
Lähetetty: Ma Tammi 29, 2024 9:06 pm
Tästä välittyy ajatus että oikeutta käydään osittain ikään kuin sisäpiirissä ja oman väen kesken. Normaalista ja muista vastaavista tapauksista poiketen tappajan tekemisiä sekä tekoon liittyviä tapahtumia salaillaan ja peitellään. Ehkä jo ennakoidaan jonkinlaista syyntakeettomuutta. Tosin sekään ei olisi mikään mailman yllätys. Varsinkin kun tappaja itsekin on alan ihmisiä. Osaa puhua ja johdatella kaikenlaisia taustasyitä omaksi edukseen..ehkä jopa suunnitelmallisesti ja/tai vähintäänkin tarkoituksella omaksi edukseen.
Murhasta ei taideta saada oikeudelle näyttöä vaikka taustalla löytyy jo aikaisempi surmanyritys auton tahallisen mereenajon muodossa. Todennäköisesti tapahtumissa mukana olleet perheenjäsenet osaavat sisällään aavistaa mistä kokonaisuudessa on kysymys. Silti tapaus lienee heidänkin osaltaan henkisesti hyvin ristiriitainen ja kauhistuttava. Tällaisia mahdollisia yhtymiä tuskin saadaan esille oikeuden käsiteltäväksi.
Sen verran tiedetään että todennäköinen tuomio tulee taposta, kunhan ensin saadaan tappajan päänuppia syynättyä. Eihän tällainen voi olla ihan täysin terveen ihmisen tekosia. Jääkö sitten patologisen päihtymyksen tai (osittaisen) mielenvikaisuuden alaisena tehdyksi? Tuomio lienee jotain luokkaa8 ja 10 vuotta vankeutta. Varttihulluus voisi pudottaa vankeuden pituutta alarajoille. Liekö silläkään mitään ylimaallista merkitystä kun istuminen joka tapauksessa puolittuu, ehkä istuttavaa riittää vielä 3 - 4 vuotta. Päässee vapaaksi ja ehdonalaiseen viimeistään jo vuoden 2026 aikana. Alennettu syyntakeisuus voisi johtaa myös suljettuun laitoshoitoon, mistä parantumisennuste voisi olla varsin nopeakin.
Mutta, jää nähtä'väksi mitä tapahtuu..
Uhrin elämä päättyi kuitenkin silmittömän väkivallan myötä puolitiessään jättäen ikävän jäljen ja muiston monien ihmisten mieliin. Siitäkään ei päästä mihinkään että suomalainen yhteiskunta, lainsäätäjä sekä oikeuslaitos ikään kuin jollain erikoisella tavalla suojelee ja jopa sallii vakavaa väkivaltaa. Siitähän nämä lyhyet ja siitäkin vielä puolitetut tuomiot kertoo omalla karulla tavallaan..(olettaen että rangaistusta edes tuomitaan tässä tapauksessa.)