Sivu 6/7
Re: Maija-Liisa Lahtinen
Lähetetty: Ke Loka 14, 2009 3:53 pm
Kirjoittaja HarrietM
Maija Lahtinen sai aivoinfarktin
Lehtikustantajan lesken Maija Lahtisen oikeudessa tuupertumisen syy on selvinnyt. Lahtisen avustaja Kari Uoti kertoo Aamulehdelle, että Lahtinen sai aivoinfarktin.
Maija Lahtinen

Kuva IL
Uoti kertoo saaneensa tiedon Lahtisen lääkäriltä. Lahtinen oli itse halunnut, että syy kerrotaan julkisuuteen. Hän on yhä hoidettavana sairaalassa.
Lahtinen tuupertui eilen käräjäsalissa Helsingissä kesken todistuksensa. Hän on asianomistajana jutussa, jossa Tampereen ex-kaupunginjohtajaa Pekka Paavolaa syytetään perättömästä lausumasta tuomioistuimessa. Syyttäjän mukaan Pekka Paavola valehteli oikeudenkäynnissä, jossa Maija Lahtinen sai tuomion miehensä varojen kavaltamisesta.
Lahtisen kuuleminen jäi oikeudessa eilen kesken. Uotin mukaan on mahdollista, että Lahtisen kuulemista yritetään jatkaa huomenna puhelimitse.
Omaa tuomiotaan ulkomailla pakoileva Maija Lahtinen on Suomessa koskemattomuussuojan turvin. Suoja jatkuu runsaat kaksi viikkoa siitä, kun häntä ei enää tarvita oikeudenkäynnissä.
http://www.satakunnankansa.fi/cs/Satell ... rktin.html
Re: Maija-Liisa Lahtinen
Lähetetty: Ke Loka 14, 2009 11:50 pm
Kirjoittaja HarrietM
Maija Lahtisen sairaus ei vaikuta koskemattomuussuojaan
Maija Lahtinen, Lehtikustantajan leski, ei todennäköisesti joutuisi vankilaan omasta talousrikoksestaan, vaikka hän sairastumisensa vuoksi olisi Suomessa pitkään.
Hän on Suomessa parhaillaan oikeudenkäynnissä, joka sivuaa Lahtisen omaa rikosjuttua.
Lahtinen on maassa koskemattomuussuojan turvin.
Suoja tarkoittaa sitä, ettei virkavalta voi ottaa oikeudenkäyntiin tullutta Lahtista kiinni ja passittaa kärsimään rangaistustaan.
Suoja lakkaa vasta pari viikkoa sen jälkeen, kun hänellä on ollut tilaisuus poistua maasta eikä häntä tarvita oikeudenkäynnissä.
Lahtinen sai tiistaina oikeudenkäynnissä sairauskohtauksen kesken oman todistuksensa.
Lahtinen tuupertui lattialle, ja hänet vietiin ambulanssilla sairaalaan. Keskiviikkona selvisi, että Lahtinen sai aivoinfarktin.
Lahtinen oli itse halunnut, että syy kerrotaan julkisuuteen.
Rikosoikeuden professorin Ari-Matti Nuutilan mukaan Suomessa ei ole kokemusta tai käytäntöä tapauksista, joissa koskemattomuussuojan saanut ei olisi voinut terveydentilansa vuoksi poistua maasta määräajassa.
Nuutila pitää kuitenkin aika selvänä, että aikarajoja ei voi soveltaa sairaustapauksissa.
- Ei kai voida ajatella, että jos joku joutuu vaikka auto-onnettomuuteen ja on tajuttomana eikä kykene järjestämään kuljetusta ulkomaille, että suoja vaan häviäisi, Nuutila sanoi STT:lle keskiviikkona.
Nuutilan mukaan koko suojan tarkoitus vesittyisi, jos sen turvin ei voisi rauhassa poistua maasta.
Jatko ratkeaa torstaina
Lahtinen on Suomessa asianomistajana jutussa, jossa Tampereen ex-kaupunginjohtajaa Pekka Paavolaa syytetään perättömästä lausumasta tuomioistuimessa.
Paavola-juttu jatkuu Helsingin käräjäoikeudessa torstaina, jolloin tehdään päätös myös jatkoaikataulusta.
Mahdollista on kokonaan uuden käsittelypäivän määrääminen tai se, ettei Lahtisen kuulemista jatketa lainkaan.
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotim ... id=1740985
Re: Maija-Liisa Lahtinen
Lähetetty: To Joulu 31, 2009 2:55 pm
Kirjoittaja Aizerbaidzan
Aamulehti kirjoitti:http://www.aamulehti.fi/uutiset/kotimaa ... tta/165852
Pekka Paavolalle neljä kuukautta ehdollista vankeutta
31.12. - 13:09 (Luotu: 13:09)
Pekka Paavola on saanut Helsingin käräjäoikeudelta neljän kuukauden ehdollisen vankeustuomion perättömästä lausumasta tuomioistuimessa. Hän joutuu korvaamaan
Maija-Liisa Lahtiselle oikeudenkäyntikuluista 10 000 euroa.
Tuomioistuimen mukaan Paavolan lausunto on voinut osaltaan vaikuttaa Lahtisen asemaan negatiivisesti.
Lahtinen vaati Paavolan tuomitsemista törkeästä perättömästä lausumasta tuomioistuimessa.
Aamulehti
Mites jatko? Otetaanko Lahtisen saama vankeustuomio uudelleen käsittelyyn?
Re: Maija-Liisa Lahtinen
Lähetetty: Pe Tammi 15, 2010 6:38 pm
Kirjoittaja HarrietM
Aizerbaidzan kirjoitti:
Mites jatko? Otetaanko Lahtisen saama vankeustuomio uudelleen käsittelyyn?
Lahtisen tuomiolle siis haetaan purkua Korkeimmasta oikeudesta.
sama linkki, päivitetty
Re: Maija-Liisa Lahtinen
Lähetetty: La Tammi 16, 2010 6:15 pm
Kirjoittaja HarrietM
Tässä vielä oikeuden päätös kokonaisuudessa
http://www.promaija.net sivuilta
http://www.promaija.net/R09-1815Paavola.pdf
Mielestäni Lahtinen on tuomittu täysin väärin perustein.
Oikeus on olettanut että MLL, jolla on vaatimaton peruskoulutus ja melkein olematon englanninkielentaito, on pysytynyt avamaan jotain tileja ulkomaan pankeissa ja siirtämään UL varoja sinne tänne. Pankinjohtajan todistuksesta ja asiakirjoista selviääkin että Paavola on hoitanut nämä asiat ja vaimo on vain allekirjoittanut lomakkeet.
Paavola on selkeästi valehdellut oikeudessa useaan otteeseen: hän perustelee että hän on iäkäs ja sairas eikä muistanut enää asioita oikein, toisaalta hän myös sanoo että jos hän olisi puhunut totta, hän olisi itse joutunut syytteeseen. Oikeus kyllä toteaa ettei tämä pitää paikkansa sillä Paavolan osalta oli jo aikaisemmin tehty syyttämättäjättämis päätös.
No Lahtisen leski tuomittiin siitä että hän ei ollut ilmoittanut omalla tilillä olevia varoja Lahtisen kuolinpesään. Leski sanoi että toimi näin Paavolan neuvosta joka sanoi että hän juoutuisi syytteeseen veropetoksesta.
Sveitissa näin ei muutenkaan tarvitse näin tehdä, tilin omistaja on myös tilillä olevien rahojen omistaja, mutta Suomen oikeuslaitos on lähtenyt siitä että vaimon tilillä olevat rahat eivät ole vaimon, vaan Urpo Lahtisen.
Urpo Lahtisen omaisuus, 53 miljoonaa markkaa eli rahat rahdattiin pois Suomesta Urpo Lahtisen itsensä toimeksiannosta, kuten käsitin.
Näin lehtikeisari halusi suojata rahoja entiseltä vaimolta Hymy Jokiselta ja heidän pojaltaan Jeppe Lahtiselta.
kesäkuu 1992: Urpo ja Hymy Lahtisen osituskirja allekirjoitetaan. Osittaja määrittää Hymylle tulevaksi tasingoksi 53,5 miljoonaa markkaa.
heinäkuu 1992: Hymy Lahtinen hakee Urpo Lahtisen irtainta omaisuutta takavarikkoon 53,5 miljoonan markan arvosta. Helsingin maistraatti antaa väliaikaisen takavarikkopäätöksen. Hymy pyytää poliisia tutkimaan, onko Urpo vienyt rahaa ulkomaille.
1993: Urpo ja Hymy Lahtinen sopivat tasingon maksamisesta. Helsingin raastuvanoikeus alentaa tasinkosumman 39,4 miljoonaan markkaan.
1998: Krp takavarikoi Maija-Liisa Lahtisen omaisuuden Jeppe Lahtisen tekemän tutkintapyynnön perusteella.
http://yle.fi/mot/hs080204/urpo_lahtise ... storia.htm
Näyttää siltä että mikäli on suurta omaisuutta, niin kannataa aluperinkin säilyttää rahoja ulkomailla, kuten tekevät formulakuljettajat jne varakkaat Suomessa.
Muuten saattaa joutua puille paljaille.
Oikeuslaitos on tässä tapauksessa kumonnut jopa LahtisTen testamentin,
ja jakanut rahoja mielensä mukaisesti
1999: Helsingin käräjäoikeus kumoaa Urpo ja Maija-Liisa Lahtisen keskinäisen testamentin.
Re: Maija-Liisa Lahtinen
Lähetetty: To Tammi 28, 2010 8:08 pm
Kirjoittaja Aizerbaidzan
YLE kirjoitti:http://yle.fi/alueet/tampere/2010/01/pe ... 01949.html
Pekka Paavola ei valita tuomiostaan
julkaistu tänään klo 13:51, päivitetty tänään klo 15:20
Tampereen entinen kaupunginjohtaja
Pekka Paavola ei valita saamastaan ehdollisesta vankeustuomiosta. Helsingin käräjäoikeus tuomitsi Paavolan neljäksi kuukaudeksi ehdolliseen vankeuteen perättömästä lausumasta, jonka hän antoi
Urpo Lahtisen lesken
Maija-Liisa Lahtisen kavallusoikeudenkäynnissä.
Maija-Liisa Lahtista syytettiin miehensä varojen kavaltamisesta, josta hänet myöhemmin myös tuomittiin.
Paavolan asianajaja
Ilkka Miettinen vahvistaa YLE Uutisille, että tuomiosta ei aiota valittaa maanantain määräaikaan mennessä. Syitä päätökseen Miettinen ei kerro.
Aiemmin Paavola kertoi olevansa tyytymätön tuomioonsa.
YLE Tampere
Re: Maija-Liisa Lahtinen
Lähetetty: Ti Maalis 09, 2010 5:32 pm
Kirjoittaja HarrietM
KKO:Maija Lahtisen tuomiota ei saa panna täytäntöön
Tiistai 9.3.2010 klo 17.26
Lehtikustantaja Urpo Lahtisen lesken Maija Lahtisen tuomiota törkeästä kavalluksesta ei saa toistaiseksi panna täytäntöön.
Korkein oikeus (KKO) päätti asiasta tiistaina.
Lahtinen on hakenut KKO:sta purkua Helsingin hovioikeuden antamaan tuomioon, jonka hän sai vuonna 2006 Urpo Lahtisen kuolinpesän varojen kavaltamisesta. Tuomio oli lähes kolme vuotta vankeutta. KKO hylkäsi myöhemmin samana vuonna Lahtisen valituslupahakemuksen.
Purkuhakemuksen perusteena on, että Lahtisen tuomioon on saattanut vaikuttaa Tampereen entisen kaupunginjohtajan Pekka Paavolan antamat väärät tiedot.
Paavolalle ehdollista vääristä tiedoista
Paavola sai uudenvuodenaattona Helsingin käräjäoikeudesta ehdollisen tuomion perättömästä lausumasta tuomioistuimessa. Tuomiossa katsottiin, että Paavola antoi vääriä tietoja ollessaan käräjäoikeudessa todistajana Maija Lahtisen jutussa.
Lahtinen on pakoillut tuomiotaan ulkomailla. Hänen avustajansa, oikeustieteen tohtori Kari Uoti kertoi STT:lle Lahtisen olevan tyytyväinen KKO:n tiistaiseen ratkaisuun.
Tuomion mahdollisesta purkamisesta KKO päättää myöhemmin.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010030 ... 3_uu.shtml
Re: Maija-Liisa Lahtinen
Lähetetty: To Heinä 07, 2011 3:36 pm
Kirjoittaja Aizerbaidzan
Yle kirjoitti:http://yle.fi/alueet/tampere/2011/07/ur ... 09286.html
Urpo Lahtisen lesken tuomio pysyy
julkaistu tänään klo 10:33, päivitetty tänään klo 12:17
Korkein oikeus on hylännyt tamperelaisen lehtikustantajan
Urpo Lahtisen lesken
Maija-Liisa Lahtisen tuomion purkamista koskevan hakemuksen. Hakemus koski Helsingin hovioikeuden tuomiota, jolla Lahtinen tuomittiin törkeästä kavalluksesta kahden vuoden ja yhdeksän kuukauden vankeusrangaistukseen sekä suorittamaan puolisonsa kuolinpesälle vahingonkorvauksena runsaat viisi miljoonaa euroa.
Lahtinen perusteli hakemustaan sillä, että jutussa todistajana kuultu
Pekka Paavola oli tuomittu perättömästä lausumasta, jonka voitiin otaksua vaikuttaneen hovioikeudessa annettuun tuomioon.
KKO kuitenkin katsoi, ettei perättömän lausuman voitu otaksua vaikuttaneen hovioikeuden tuomion lopputulokseen eikä tuomion purkamiseen ollut siksi edellytyksiä. Paavolan perättömiksi osoitetut lausumat eivät koskeneet niitä seikkoja, joiden perusteella käräjä- ja hovioikeus olivat katsoneet, ettei Urpo Lahtinen ollut lahjoittanut varoja puolisolleen.
Kiistan kohteena olleita varoja oli siirretty ulkomaiselle tilille, joka oli avattu Maija-Liisa Lahtisen nimiin. Urpo Lahtisella oli siihen kuitenkin käyttöoikeus. Oikeudenkäynnissä oli muulla tavoin selvitetty kyseisen tilin omistusta ja käyttöoikeutta koskevat pankin kirjaukset, vaikka Pekka Paavolan kertomus tilin avaamisesta olikin ollut epämääräisempi kuin hänen todelliset tietonsa olisivat edellyttäneet.
Korkein oikeus äänesti päätöksestä. Viidestä jäsenestä kaksi olisi purkanut tuomion ja palauttanut asian uudelleen käsiteltäväksi.
YLE Tampere
Re: Maija-Liisa Lahtinen
Lähetetty: La Heinä 09, 2011 2:03 pm
Kirjoittaja kakkosurpo
Tämä tuomio on kieltämättä aika yllättävä. Kuten KKO toteaa niin Paavola valeheli oikeudessa missä alkuperäinen tuomio langetettiin niin olisi ollut kohtuullista että juttu olisi palautettu käräjäoikeuteen uusinta kierrokselle. Sivistys valtioissa tehdään näin yleisen oikeuden uskottavuuden säilymisen takia, mutta Suomihan ei kuulu näihin valtioihin.
Re: Maija-Liisa Lahtinen
Lähetetty: To Heinä 14, 2011 2:59 pm
Kirjoittaja Aizerbaidzan
Iltalehti kirjoitti:http://iltalehti.fi/uutiset/2011071414058022_uu.shtml
Maija-Liisa Lahtinen valittaa ihmisoikeustuomioistuimeen
Torstai 14.7.2011 klo 14.33
Lehtikustantaja Urpo Lahtisen leski Maija-Liisa Lahtinen aikoo valittaa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen.
Syynä on se, että korkein oikeus päätti viikko sitten jättää purkamatta hänen tuomionsa törkeästä kavalluksesta.
Tuomion purkua haettiin sen jälkeen, kun jutussa todistajana kuultu
Pekka Paavola oli tuomittu perättömästä lausumasta oikeudessa.
Korkeimman oikeuden päätös syntyi äänin 3-2. Enemmistö katsoi, että Paavolan todistus ei vaikuttanut Helsingin hovioikeuden ratkaisuun.
- Valitus ihmisoikeustuomioistuimeen tehdään, koska Maija-Liisa Lahtinen ei ole saanut oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä, sanoo Lahtisen asiamies
Kari Uoti. Valitus valmistuu hänen mukaansa viimeistään elokuussa.
Helsingin hovioikeus tuomitsi vuonna 2006 Lahtisen yli kahdeksi vuodeksi vankeuteen miehensä kuolinpesän varojen kavaltamisesta. Kyse oli noin viidestä miljoonasta eurosta.
STT
Re: Maija-Liisa Lahtinen
Lähetetty: To Heinä 14, 2011 9:37 pm
Kirjoittaja kakkosurpo
Uotilta ja Lahtiselta oikea päätös valittaa ihmisoikeustuomioistuimeen. Tää juttu haisee ja pahalle jos oikeudessa yksi päätodistajista valehtelee ummet ja lammet ja osittain hänen valheellisen todistuksen perusteella mätkäistään tuomio. Varmaankin nämä kaksi KKO:n jäsentä haluaisivat saada lakimuutoksen joka sallii oikeudessa valehtelun todistajana.
Re: Maija-Liisa Lahtinen
Lähetetty: To Heinä 14, 2011 10:30 pm
Kirjoittaja matlockb
En kyllä usko että ihmisoikeustuomioistuimen päätöksellä on enää mitään merkitystä Korkeimman oikeuden päätökseen, tuomio on ja pysyy, onhan suomi saanut sieltä näitä sanktioita aikaisemminkin ja paljon ja mikään ei ole muuttunut.
Re: Maija-Liisa Lahtinen
Lähetetty: Ma Tammi 11, 2016 2:15 pm
Kirjoittaja Tappajanpoika
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1 ... 89635.html
Tuomio uhkaa vanhentua ja uutta syytettä käsitellään 1997 osakekauppojen vuoksi.
Syyte 18 miljoonan markan kavalluksesta
Syyttäjä väittää Lahtisen kavaltaneen Urpo Lahtisen kuolinpesältä 18 miljoonaa markkaa eli noin kolme miljoonaa euroa. Se olisi tapahtunut syyskuussa 1997 painotalo Helprintin osakkeilla käydyn kaupan yhteydessä.
Syytteen mukaan miljoonat päätyivät Urpo ja Maija Lahtisen säätiölle. Asianomistajana jutussa on Urpo Lahtisen poika Jeppe Lahtinen.
Jutun saaminen oikeuteen on kestänyt aivan poikkeuksellisen kauan. Rikoksesta on kulunut yli 17 vuotta ja tutkinnan aloittamisesta 16 vuotta. Syytekin pantiin vireille jo maaliskuussa 2004 – mutta siis vasta nyt asiaa käsiteltiin ensimmäisen kerran istunnossa.
Asiakirjoja on kertynyt niin paljon, että valtionsyyttäjä Ritva Sahavirta toi niitä istuntosaliin Ikea-kassillisen verran vedettävien kärryjen avulla.
Re: Maija-Liisa Lahtinen
Lähetetty: Ti Tammi 12, 2016 8:02 am
Kirjoittaja Sniffaaja
Tällaista emakkoa ei saada oikeuden eteen mutta kyllä haetaan vaikka Sierra Leonesta jos ei ole suhteita.
Re: Maija-Liisa Lahtinen
Lähetetty: Ti Tammi 12, 2016 8:10 pm
Kirjoittaja Paa
Joo samaa mietin. Tyyppi vaan välttelee oikeutta ja käy silloin tällöin Suomessa lomailemassa! Tavalliset pulliaiset olis raahattu vaikka väkisin koto-Suomeen ja lusimaan.