Kalle-Ville kirjoitti: Ma Syys 07, 2020 5:39 pm
Nicht schuldig kirjoitti: Ma Syys 07, 2020 9:52 am
Ylipäätään Saaran kertoma on muotoutuvat myös toimittajien käsittelyssä, jossa toimittajat ovat kirjoittaneet kahta eri kirjaa tapahtumista. Näin siis jo vuonna 2013, jolloin Hesarin toimittajat ovat laajamittaisesti keskustelleet Saaran kanssa. Samaan aikaan on tehty esitutkintaa.
Valitettava tosiasia on se, ettei poliisi ollut halukas miltään osin näitä rikoksia alun perin tutkimaan vaan vain suojelemaan kollegaansa Jari Aarniota.
Mitään Jari Aarnion tekemiä rikoksia ei koskaan olisi edes tuomioistuimissa tuomittu ilman Saaran ja parin oikeustoimittajan Helsingin Sanomien välityksellä koko kansan tietoisuuteen saattamia tietoja Jari Aarnion rikoksista.
Poliisin toiminta on ollut suorastaan halveksittavan ala-arvoista ja puolueellista näiden rikosten esitutkinnassa alusta alkaen ja vain julkisuuden pelko laittoi poliisin edes jollakin tavalla räpeltäen tutkimaan näitä Jari Aarnion rikosia.
Mitä enemmän tätä asiaa on tutkinut sitä selvemmäksi käy, että sama piiri liikkuu siellä taustalla. Tässäkin tapauksessa asiaan liittyy mm. Aarnion lavastama "syytön mies" eli Reinholm, joka näyttää tulevan tähän oikeudenkäyntiin todistajaksi. Se on ihan upea ajatus, että toimittajat tutkivat asioita puhutaankin tutkivasta journalismista ja osoittavat epäkohtia esim. oikeuden käytössä. Mutta eikö tutkivan journalistin täytyisi juuri nähdä se asia sieltä syytetyn näkövinkkelistä myöskin eikä vain kehittää tarinaa syyttäjän version mukaisesti?
Mitä tulee Saaran kertomuksiin ja niiden todenperäisyyden tutkimiseen täytyisi siinäkin olla jonkinlainen suodatin päällä. Sinällään asiat ovat voineet tapahtua joskus ja jossakin, mutta mistä tietää mitkä asiat oikeasti liittyvät toisiinsa? Väitän, että ei mistään. Siinä on juuri se rajapinta, jossa täytyy olla hyvin varovainen. Tämä rajapinta ylitettiin mielestäni jo ensimmäisessä tarinassa, jossa Saaraa käsiteltiin rikollisten lähellä olleena naisena, joka on joutunut kärsimään kovia ja jota jopa poliisi on hyväksikäyttänyt. Nyt tiedetään, että Saara oli lähellä rikollisia mutta ei suinkaan yksipuolisesti hyväksikäytettynä vaan hän oli osa tätä maailmaa. Siellähän Saara luovutti jopa asuntonsa ja kalusteensa tunnettujen rikollisten käyttöön ja hän tunsi sellaisia rikollispiirien kovia nimiä kuin Vilhunen, ja jopa Vilhusen vaimo yritti auttaa yhden kertomuksen mukaan Saaraa pääsemään työelämään. En minä vastusta sitä, että rikolliset tai vankilasta tulleet ihmiset auttavat toinen toisiaan, ei siinä ole mitään väärää. Mutta siinä on, että jälkikäteen itse sisällä asioissa olleena henkilönä pyrkii kertomaan toisesta henkilöstä asioita, jotka tulevat vakavassa mielessä vahingoittamaan toisen ihmisen elämää ja uraa.
Mielestäni Keisari Aarnio kirja on järjettömän hyvin kirjoitettu kirja täydessä flow:ssa, luen sitä edelleen silloin tällöin. Mutta ongelmana tässä on se, että fiktio ja kerronta asioista voi sekoittua näihin tapahtuman kulkuihin siten, että oikeasti ei saada selville mikä on totuus. Näinhän on nyt käynyt, totuus esim. huumerikosoikeudenkäynnissä ei tullut esille. On selvää, että kysymys Jari Aarnion osallisuudesta huumerikoksiin ei ole ollenkaan perustunut todelliseen ja faktiseen näyttöön vaan tuomarit lähtivät mukaan tarinan kerrontaan. He eivät todistaneet esim. Saaraan liittyviä tarinoita todeksi.
Sen sijaan, että nämä Saaran tarinat olisi todettu oikeudessa joko todeksi tai epätodeksi tai jotain niiden väliltä, näitä kertomuksia hyödynnettiin tai mielikuvaa näistä kertomuksista käytettiin pontena Jari Aarnion tuomitsemiksi. Juuri sen takia tällaiset kertomukset täytyisi läpivalaista huolellisesti ja tarkoituksena tulisi olla löytää niiden punainen lanka ja johdonmukaisuus sekä ajallinen ja tapahtumiin liittyvä konteksti. Muussa tapauksessa kyseessä on tilanne, jossa jollekin toiselle henkilölle voi syntyä todellista vahinkoa. Näin on käynyt Jari Aarnion tapauksessa. Ensin hänen maineensa mustamaalattiin päämediassa aivan huoletta vain Saaran kertomuksiin tukeutuen. Seuraavaksi alkoi oikeudenkäyntien sarja alkaen Trevocista, jossa Aarnion päälle kasattiin koko ajan lisää painolastia, ja samat tuomarit siirtyivät sitten huumerikosoikeudenkäynnin käräjäoikeuden tuomareiksi.
Syntyi noidankehä, jossa oikeastaan yksikään toimija ei pysähtynyt ja ajatellut asiaa rauhallisesti ja vain todellisiin olkoonkin sitten niukkoihin tosiasioihin kiinnittyen. Sen sijaan juttu sai siivet. Syntyi ilmiö ihmisestä, joka on/oli kaikkivoipa, kaikkialla läsnä, kaikkeen tekemiseen vaikuttava. Tosiasiallisesti hän ei olisi kyennyt tätä kaikkea edes tekemään, päivän tunnit, ihmisen kunto, yksityiselämä ei olisi kestänyt tällaista valtavaa ja massiivista jopa useamman roolin hallintaa.
Mutta silloin kun se tarina on kerran putkahtunut ulos raameistaan, niin sitä ei voi enää pysäyttää, jos joku toimija ei sitä pysäytä. Tässä tapauksessa pysäyttäjä olisi voinut olla syyttäjä itse, joku tuomareista, ehkä toimittajat olisivat pystyneet tähän, kulissien takana jotkut muut. Mutta näin ei tapahtunut. Viralliset tahot ovat vuosia hyväksyneet tämän prosessin ja lopulta ollaan tilanteessa, jossa Aarnion kerrotaan olevan murhaaja.
Saara on nyt ehkä sitten hoksannut vuosia myöhemmin, että hän on ollut mukana tämän lumivyöryn kasautumisessa Aarnion päälle.