Re: Henkirikos Kuopion Petosella 14.-15.11.2024 - naiselle syyte taposta
Lähetetty: To Helmi 27, 2025 1:14 pm
Nainen puukotti sohvalla istunutta miesystäväänsä kuolettavasti – "Jossain kohtaa minulla napsahti"
Syyttäjä vaatii vähintään kymmenen vuoden vankeusrangaistusta 36-vuotiaalle kuopiolaisnaiselle, jonka syytetään surmanneen miesystävänsä Kuopiossa viime marraskuussa. Syyttäjä vaatii naisen tuomitsemista taposta. Vaihtoehtoiset rangaistusvaatimukset ovat törkeä pahoinpitely ja törkeä kuolemantuottamus.
Tapaus sattui ilta-aikaan yksityisasunnossa Kuopion Petosella. Asunnossa oli tuolloin kaikkiaan kolme henkilöä. Asunnossa ollut toinen mies oli tuolloin syyttäjän mukaan jo mennyt nukkumaan.
Syyttäjän mukaan nainen haki keittiöstä ison keittiöveitsen ja löi sohvalla istunutta miestä rintakehään.
Mies sai kymmenen senttiä syvän ja neljä senttiä leveän pistohaavan rintaansa. Lyönti lävisti miehen sydämen oikean kammion etuseinän, josta aiheutui verenvuotoa sydänpussiin.
Lyönnin jälkeen nainen soitti itse hätäkeskukseen ja kertoi puukottaneensa uhria vatsaan. Mies toimitettiin KYSiin, jossa hän kuitenkin menehtyi neljä päivää tapahtumien jälkeen.
Puolustuksen mukaan tapahtumien tarkat yksityiskohdat eivät ole esitutkinnassa selvinneet. Puolustus esitti varteenotettavaksi mahdollisuudeksi, että puukotushetkeä on edeltänyt yhteenotto, horjahtaminen tai naisen äkkinäinen liike, joka on ollut osasyynä veitsen osumiseen mieheen hengenvaarallisesti.
Puolustus vetosi myös hätävarjeluun tai korkeintaan sen liioitteluun. Asianomistajien avustaja tyrmäsi väitteen hätävarjelusta.
– Vaikka asunnossa olisi ollut aggressiivista käyttäytymistä, keskeistä on, mitä tapahtui tekohetkellä, asianomistajien avustaja totesi oikeudessa.
Syytetty ei itse halunnut tulla kuulluksi oikeudessa. Poliisikuulustelussa nainen kuitenkin kertoi, että hänellä oli mahdollisuus lähteä pois tilanteesta ilman lyömistä.
– Jossain kohtaa minulla napsahti, nainen totesi kuulustelussa.
Surmatun kolme asianomistajaa vaativat naiselta kärsimyskorvauksia kaikkiaan 17 000 euroa.
Oikeus antaa asiassa tuomion myöhemmin.
https://www.savonsanomat.fi/paikalliset/8324418