Sipi kirjoitti: Pe Tammi 09, 2026 8:51 pm
Älä ressaa. Mäkin tykkään susta.
Kiitos oman sunnuntaini ekoista ääneen nauruista. Sä oot kyllä niin mahtava näine heittoinesi
Vaikka, jos tosissasi olit, niin onhan se nyt tosi kivaa, jos säkin pidät musta. Siis oikeasti. Ja vaikka tää näin yhtäkkiä kirjoitettuna tuo omaan(kin?) mieleeni lapset aitoine puheineen ja ihmissuhteineen, niin oikeasti tämä kertoo paljon laajemmista ilmiöistä ja kulttuurista. Eritoten paljon myös meiän pohjoismaalaisten itseriittoisesta ja välttelevästä (ja muista turvattomista) kiintymystyyleistä.
Omasta mielestäni julkisuudessa pitäisi paljon enemmän kirjoittaa siitä, miten tärkeää aikuisillekin on olla pidetty. Hmm, no poislukien
osa autisteista ja sosiopaateista sekä psykopaatit. Koska oikeasti - miten monella on pokkaa tässä suomalaisessa jurouden kulttuurissa sanoa muille kuin kumppanilleen ja lapsilleen, että tosi kivaa, että sä pidät musta.
No, jotta en taas kirjoita liian pitkää kirjoitusta, niin jatkan päihdeaiheesta.
Sipi kirjoitti: Pe Tammi 09, 2026 8:51 pm
Mua vituttaa todella paljon tämä tehottomuus päihdehoidossa. On paljon ihmisiä, jotka ovat onnettomia ja sairaita, haluaisivat apua eivätkä sitä saa. Ajoitus ja kohtaanto-ongelma.
Tämä näkyy kaikkialla, eikä ole näiden asiakkaiden syytä. Jos nyt vaikka mietitään, että samassa jutussa päivitellään suomalaisten nuorten huumekuolemia (Euroopan kärkeä, karmea tilasto), ja samassa jutussa puhutaan käyttöhuoneista. Jotka sinänsä ovat ihan hyvä ajatus, mutta eivät vastaa huutoon tässä nuorison huumekuolemajutussa. Heistä suurin osa kun kuolee yökerhokeikan jälkeen kokkelin, extaasin tai muun paskacoctailin övereihin (viihdekäyttöä, katsos), jossain mökillä tai pillerikämpässä, ei käyttöhuoneessa ruiskun ja neulan kanssa.
Kyllä, monessa kohtaa. Hahmottelen ns. hyväosaisia huumeiden käyttäjiä - yleensä vielä "pelkkiä" viihdekäyttäjiä, ja sitten taas ns. huono-osaisia huumeiden käyttäjiä kirjoittamisen helpottamisen takia.
Valitettavasti näillä jälkimmäisillä todellisuus on vielä surullisempaa ja turhauttavampaa. Huom.kuitenkin; lopulta tää hahmotelmani on tietenkin liian yksinkertaistava. Esim. vaikka, kun joistain vip-ravintoloissa käyvistä viihdekäyttäjistä lopulta tulee niitä huono-osaisia käyttäjiä ja nää ihmisryhmätkin välillä sekoittuu - joko sitten myynnin ja oston tai yhteisen käytön näkökulmista (vaikka se harvinaisempaa onkin).
Sen, mitä olen asiasta lukenut ja, mikä on näkemystäni on vahvistanut (päihdehuollossa työskentely), niin tosi moni huumekuoleman kokenut nuori on sellainen, joka ei ole apua edes hakenut tai sitten on jo palveluiden parista tippunut, asunnotonkin tai joku vieroitushoidon tai muun tauon jälkeen käyttöön palaava onneton nuorukainen. Ja, joka sitten on ottanut sekaisin opioideja ja alkoholia "jossain jonkun asunnossa" tai muussa tilassa, mihin nyt vain sattuu pääsemään. Joko jonkun "ystäväporukan" kanssa, josta kaikki ovat sekaisin, eivätkä huomaa tai edes välitä tai uskalla soittaa apua överit ottaneelle. Moni vetää myös yksin, vaikkapa jossain rapussa, mihin nyt sattuu pääsemään helposti sisälle. Tai vaikkapa Tennispalatsin vessassa.
Yliannostus ei kuitenkaan ole ainoa syy nuorten huumekuolemille. Syy on välillä myös esim. väkivalta (rikollinen elämäntapa), tapaturma, itsemurha tai pitkälle mennyt riskikäyttäytyminen.
[/quote]
Sipi kirjoitti: Pe Tammi 09, 2026 8:51 pm
Huumeidenkäyttäjä (joista ei ole kokemusta kuten alkoholisteista ja heidän hoidostaan, mutta seuraan sivusta kahden nuoren taistelua sekä heidän perheidensä kujanjuoksua) kun haluaa hoitoon, ei sinne pääse. Tai sitten pääsee jonoon. Jolloin voi olla liian myöhäistä. Vanhemmat toivovat, että joutuisipa poika linnaan. Poika toivoo sitä itsekin. Jotain edes. Kohtaanto-ongelma jälleen kerran.
Joo, näinhän tää ihan liian monesti on.
On ollut jo kauan ja huolestuttaa, että tulee olemaan vielä pitkään jatkossakin. Ja onhan se hirveetä, varsinkin, kun hyvinvointivaltiolla on aina kehuskeltu. Tosiasiassa ongelmat alkoi uusliberalismin rantautuessa Suomeen ja, kun yritysten toimintamalleja (esim.tehokkuus) alettiin sovittamaan soteen - vaikka väkisin.
Päihdepolitiikkakaan ei ole meillä kunnossa, mutta spekuloin myös sitä, miten paljon tähän koko ilmiöön edelleenkin vaikuttaa se, että edes sote-ammattilaiset ei ymmärrä riippuvuussairauden (aivosairauden) luonnetta. Ja sitä vielä hankaloittaa se, että näkökulmia on useampia (biologinen, lääketieteellinen, psykologinen, sosiaalinen ym.), jotka monessa paikassa yritetään yhdistää esimerkiksi moniammatillisilla työryhmillä, monitieteellisyydellä, eri ammattien muodostamilla työpareillakin. Ja silti edelleen törmää siihenkin, että eri alojen ammattilaiset eivät edes tiedä/tajua, mitä se toinen ammattilainen työkseen tekee. Tiedonkulku ei toimi, eri alojen yhteistyö ei aina toimi jne.. Yksi suuri ongelma onkin myös päihdehoidon ja psykiatrian vuosikausia jatkuneet yhteistyöongelmat. Psykan polit, kun usein vaan ulkoistaa ne, jotka käyttävät päihteitä - siis vaikka asiakkaalla ei olisi kehittynyt edes alkoholiriippuvuutta, mutta juo 6 pinttiä olutta viikossa tai bilettää yhden illan viikossa ystävien kanssa alkoholia nauttien (välillä tietenkin harvemmin). Psykan polit yrittää tunkea nämäkin päihdepalveluihin, missä ei mitenkään ole resursseja (eikä edes järkeä) ottaa näitä asiakkaiksi, kun siellä on jo ihan liikaakin niitä oikeasti päihdeongelmaisia.
[/quote]
Sipi kirjoitti: Pe Tammi 09, 2026 8:51 pm
Ja tietenkään ketään ei voi jättää kadulle kuolemaan. On kuitenkin tehotonta ja järjetöntä, että annetaan vain perushoito, eli ei katsota kokonaisuutta (kuten esim. kaksoisdiagnoosi, joka melkein jokaisella päihteidenkäyttäjällä on) ja kun taas kykenee kävelemään, ei muuta kun torille takaisin. Kohtaanto-ongelma. Ja uudelleen katkolle kolmen viikon kuluttua. Ja tämä auttaa tarkalleen ottaen ketä?
Järjestelmä on tehoton. Se ei palvele päihteidenkäyttäjiä, ei heidän omaisiaan eikä yhteiskuntaa, jos yksi sadasta raitistuu ensimmäisellä katkollaan tai hoitojaksollaan. Riippuvuuksista on ymmärrystä sikäli, että kun kysyn vankilahaastattelussa vangilta, mitä olisit toivonut aikanaan tai mitä sanoisit nyt 16-vuotiaalle itsellesi on vastaus aina ja joka kerta se sama. "Kunpa olis joku laittanut kovan kovaa vastaan, nyrkin pöytään, vaikka lukot oviin. Se olis ollu mun omaksi parhaaksi. Mutta kun jätettiin vaan pärjäämään eikä päihdesairauden kanssa niin vaan pärjätä".
Itse allekirjoittaisin sellaisen kansalaisaloitteen, jossa päihteidenkäyttäjiltä vaadittaisiin hoitotahdon allekirjoittamista tilanteessa, jossa heillä on sairaudentunto. Joka ikinen katuu jälkikäteen sitä, että tuli ottaneeksi hatkat hoidosta tai katkolta. Syyllisyys ja häpeä on karmea, kun ei homma onnistunut. Miksemme laittaisi sitä onnistumaan ja varmistuisi siitä, että jokainen hoitoon hakeutuva saa apua räätälöidysti silloin, kun sitä tarvitaan? Kun kerran tiedämme, että päihdesairaus ei mahdollista rationaalista ajattelua ja oman parhaan tajuamista siinä hetkessä, miksi emme puutu asiaan? Kuten muidenkin mielenterveysongelmien kohdalla.
Lisäksi tämä passivoiva puhe on kauheaa. Huumeidenkäyttäjistä puhutaan oman elämänsä uhreina, kerrotaan että heidän nyt vaan pitää yrittää jaksaa ja otatko sämpylän. Ja ei, en ole empatiakyvytön, joskus se on tärkeää. Mutta ei voi olla ainoa apu eikä mitenkään riitä.
Koska jokaisen tarina on yksilöllinen, monet päihdeihmiset ovat herkkiä ja lahjakkaita. Missä on sellainen kuntoutus, jossa panostetaan siihen, mihin tästä ihmisestä on eikä siihen, mihin hänestä ei nyt valitettavasti ole? Yksin asumaan, raha-asioistaan huolehtimaan, terveydestään huolehtimaan, pysyviin ihmissuhteisiin, harrastuksiin, työhön? Ei, he ovat vain narkomaaneja, ja yhteiskunta passivoi heidän omaa toimijuuttaan. Missä on se päihdekuntoutus, jossa sanotaan että "hei sä osaat, sä pärjäät ja kiva kun tulit. Me autetaan sua niin pitkään kun on tarvis". Nykyään se on ennemminkin niin, että "ota vuoronumero /yhtedenotto digipalveuiden kautta ja sosiaaliohjaaja arvioi tilanteesi vuoden sisällä".
Just juttelin yhden ihmisen kanssa, jonka aikuinen lapsi lähti Minnesotaan pitkään tapellun maksusitoumuksen ja useiden tehottomien hoitojaksojen jälkeen. No, motivaatio oli asiakkaalla kova, kunnes poliisit hakivat hänet istumaan kesken hoidon. Ja tottakai tajuan, että kun on pidätysmääräys ja lusimaan lähtö (josta ei ollut aiemmin annettu päivämäärää) se on lähtö jos henkilö tavoitetaan. Se kertaluonteinen Minnesota- maksusitoumus meni sitten siinä. Eli myös viranomaisyhteistyö pelaa siten, että kaikki muut asiat hoidetaan ensisijaisesti, mutta päihteidenkäyttö on sitten täysin toissijainen asia hoidettavana.
Olen siis turhautunut, en mulkku.
Tosi hyvin kirjoitit tästäkin kaikesta ja huomaan nyt, että mehän ollaan suurimmaksi osaksi ihan samaa mieltä. Meinasin alkaa kirjoittelemaan vielä jokaiseen kappaleeseen jotain, kun mullakin olisi tästä kaikesta niin paljon sanottavaa. En tiedä miksi luin sen aiemman kirjoituksesi jotenkin enimmäkseen riippuvaisia syyllistävänä, mutta nyt tätä kun luen, ei tule sellaista vaikutelmaa.
Mäkään en siis silti tietenkään kiellä esim. yksilön vastuun merkitystä ja toimijuuden kokemuksen tärkeyttä (se tosin monilta puuttuu, kuten säkin näytät tietävän), mutta olen alkanut vastustaa sitä, että ollaan jo kauan eletty aikoja, kun on painotettu
vain yksilön vastuuta. Ja nykyäänhän me yksilöt hoidetaan, kehitetään niin stnasti kaikkea itseissämme sillä yksilön vastuulla kaiken (jo ällöttävän) self help -kulttuurinkin motivoimana.
Huom. En siis tosiaan vastusta yksilön vastuuta sellaisenaan, mutta koska ihminen on sosiaalinen eläin ja, koska yhteiskunnan rakenteet (ja universaalitkin) sekä kulttuuri on mitä on, niin hoida siinä nyt stana itseäsi kuin viimeistä päivää, kun vaikka palat työelämässä useamman kerran loppuun. Eihän se nykyajan vinoutunut työelämä sillä korjaannu, että ne tunnolliset(?) aina palaa loppuun (ja ne muut ilmeisesti pitää ainakin keltaisen lehdistön mukaan "vitutussaikkuja"), käy terapiansa, mutta sitten palaavat aina sinne myrkylliseen työelämään, missä mikään ei oikeasti muutu, vaikka kolmikantaneuvotteluissa niin lupailtiin.
Mulla on sama kokemus - tosi moni päihderiippuvaisista ihmisistä on herkkiä ja älykkäitä.
Harmi vaan, että edelleen sota-aikakin kaikkine traumatisoimisineen (ei se ollut niin, että pelkät sotilaat traumatisoitui ja kärsi jatkossa ptsd:stä sekä sen liitännäishäiriöistä ja -ilmiöistä) - siitä kärsi koko perhe sekä lähiyhteisö) ja itsekseen pärjäämisen eetos elää vahvana.
Ja vielä sitoakseni tän ketjun aiheeseen, niin ptsd:hen liittyy selvästi kohonnut riski päihderiippuvuuteen. Kuten vaikka adhd:seenkin ja vankiloissa on paljon muun muassa juuri näistä kärsiviä ihmisiä.
On ollut jo kauan ja huolestuttaa, että tulee olemaan vielä pitkään jatkossakin. Ja onhan se hirveetä, varsinkin, kun hyvinvointivaltiolla on aina kehuskeltu. Tosiasiassa ongelmat alkoi uusliberalismin rantautuessa Suomeen ja, kun yritysten toimintamalleja (esim.tehokkuus) alettiin sovittamaan soteen - vaikka väkisin.