Hejacissa:
Re: Ulvilacase
by Tara » Wed Dec 31, 2014 10:31 pm
Siinäpä vasta pähkinä miksi Auer alkoi kertoa riitelystä 24.9. 2009. Se kertomus ei kuitenkaan alkanut siitä, että poliisi olisi ensin väittänyt, siis uskotellut Auerille jotakin vetoamalla lasten kuulemisiin. Lasten kuulemisista poliisi mainitsi ensimmäisen kerran 30.9.2009, mutta siihen mennessä epäilty oli jo kertonut riitelystä, oma-alotteisesti.
...
Seuraavassa on pätkä Taran mainitsemasta kuulustelukertomuksesta, johon olen muutaman kohdan tummentanut ihan vaan sen osoittamiseksi, että Tara harjoittaa Hejacissa vähemmän valveutuneiden keskustelijoiden hämärryttämistä. Olen jo aikaisemmin puuttunut siihen, kuinka Tara on kertonut useampaan otteeseen vääristellen nirhaumista sun muista Anneli Auerin käsissä, joita niissä ei ole todistettavasti ollut.
Kuulustelukertomus
24.9.2009
AUER, Anneli, uudelleen kuulusteltuna rikoksesta epäiltynä Ulvilassa 01.12.2006 tapahtuneeseen murhaan.
Kuulustelijana on läsnä ryk TS
Kuulustelussa on läsnä asianajaja JM
K: Olet aikaisemmassa kuulustelussa maininnut, että silloin, kun olit puhelimessa ja puhuit hätäkeskukseen, kuulit makuuhuoneesta kamppailun ääniä, tappelun ääniä, hakkaamisen ääniä ja olet käyttänyt toistuvasti sanoja "sellaista mäiskettä". Olet kertonut, että äänet kuuluivat selvästi talon eteiseen ja tuulikaappiin asti.
Tyttäresi Axxxx ja poikasi Axxxx kertovat puhutteluissa, etteivät he ole puhelun aikana tai ennen puhelua kuulleet kuin sinun ja miehesi Jukan äänet. Krp:n lausunnon mukaan myös ulkopuolisia ääniä ei kuulu.
Miten selität tämän?
V: En osaa edelleenkään antaa mitään järkevää vastausta tähän asiaan. Nämä tosiasiat tuntuvat pelottavilta. Ymmärrän, että omien aikaisempien kertomusten ja edellä olevien tosiasioiden välillä on ristiriita.
…
K:
Onko sinun ja Jukan välillä ollut to 30.11.2006 ja 01.12.2006 yöllä riitaa ja jos on, niin mistä se on johtunut?
V: Minulla on sellainen muistikuva, että olen ehkä suuttunut Jukalle Axxxx:n, vanhimman tyttäremme, joka oli silloin 9,5 v, huonosta kohtelusta. Muistan, että olen ehkä huutanut Jukalle yöllä tästä asiasta. Muistan lisäksi, että olen ehkä ollut aikeissa alkaa pakata olohuoneessa olevia matkalaukkuja. Matkalaukut olivat muistaakseni jääneet olohuoneeseen viimeisen ulkomaan matkamme jäljiltä. Olimme olleet Espanjassa ja palasimme kotiin 30.10.2006.
Jukka inhosi itsekkäitä ihmisiä ja tyttäreni Axxxx on ehkä sellainen. Tapahtumayönä minun ja Jukan kanssa on ollut jotain sanomista ja ilmeisesti Axxxx on tullut paikalle ja mahdollisesti sanonut Jukalle jotain tai Jukka Axxxx:lle. Olen ilmeisesti tästä alkanut huutamaan Jukalle ja sanonut, että hän kohtelee Axxxx:aa tosi huonosti.
Tällä hetkellä en saa näistä tapahtumista enempää irti.
K:
Miten Jukka kohteli sinua?
V: Jukka itse inhosi itsekkäitä ihmisiä ja ei halunnut nähdä itseään sellaisena. Yhdessäolomme alkuaikoina Jukan kohtelu oli pahempaa. Jukka ei varsinaisesti alistanut minua, mutta vähätteli minua ja esim. tekemisiäni. Surmaviikolla mm. suutuin Jukalle siitä, että meillä oli paljon kirjaston kirjoja lainassa ja ne piti lainata uudelleen. Kirjojen joukossa oli myös minun lainaamiani kirjoja. Jukka totesi, ettei minun lainaamiani kirjoja tarvitse uusia, koska en niitä luekaan. Suutuin Jukalle tästä ja heitin kirjat lattialle ja sanoin hänelle, että missä välissä ehtisin niitä yleensäkään lukea. Hoidin tuohon aikaan lapset, tein kotityöt ja samaan aikaan yritin vielä hoitaa oman yritykseni nettisivustoja. Nettisivustoja hoidin päiväaikaan, koska Jukka ei tykännyt, että olin iltaisin, kun hän tuli töistä kotiin, tietokoneella.
K:
Miten Jukka kohteli lapsia?
V: Yleisesti ottaen Jukka ei ollut lapsille mitenkään julma. Jukka oli mm. tarkka lasten nukkumaanmenoajoista. Jukka huolehti, että lapset menivät ajallaan nukkumaan. Jukka saattoi rangaistukseksi seisottaa lapsia, laittaa heidät kylmään suihkuun tai laittaa jopa ulos vähäksi aikaa.
K:
Pidätkö mahdollisena, että edellä mainitsemasi riita sinun ja Jukan välillä ja lisäksi Axxxx:n huono kohtelu Jukan taholta, olisi riistäytynyt käsistä ja olisi johtanut siihen, että olet surmannut Jukan.
V: Pidän sitä mahdollisena, koska mitään muuta järkevää selitystä en näille tapahtumille voi antaa.
-------------------------------------------------
Tara ei vastaa yksityisvisteihin, joten esitän tänne yhden kysymyksen, johon toivon Taralta vastausta. Mikä on motiivisi mustamaalata Anneli Aueria ja miksi et halua, että oikea murhaaja joutuu vastuuseen teoistaan?