Helsinki Ullanlinna - psykiatri syytteessä vaimonsa murhasta 12/2022

[Talvi24]

En tarkoita olla äkeä, ehkä vain yllätyin näkökulmastasi ja nyt hieman vielä siitä, että suhtaudut yhä halveksivasti tohtoritutkintoon adhd:lla. Minä en toki mihinkään väliin ole tuonut ammattiani esiin.

Ei varmaan adhd olekaan tyypillisin tohtori-ihminen, mutta ei kaikilla myöskään oireisto ole vaikein mahdollinen, kuten varmaan tiedät. Käytit esimerkkiä ääripäästä, mutta löytyy sieltä välistä meitä monenlaisena. Itse suoriudun hyvällä struktuurilla ja kompetenssilla ja olen melko tehokas työntekijä siitä hyvästä. Lääkitystä käytän vaihtelevasti tarpeen mukaan. Omat haasteet toki välillä tulee järjestelmällisyydessä, mutta työryhmissä on se mukavuus, että täydennetään toistemme puutteita.

Mutta sepä siitä. T:n väitetty adhd kenties pysyy mysteerinä meille kansalaisille, mutta oma suhtautumiseni on väistämättä se, että jollei sitä diagnosoi joku toinen lääkäri, niin suhtaudun siihen lähtökohtaisesti epäuskoisesti.

Tuolla oli Talvi24 esittänyt kysymyksiä "palstan psykiatreille", haluaisitko Qwerty vilkaista niitä, josko löytyisi näkökulmaa?

Nyt olen ilmaissut itseäni ilmeisesti epäselvästi. Tai sinä olet lukenut väärin rivienvälejä.

En koe että ” suhtaudut (siis suhtaudun, toim huom) yhä halveksivasti tohtoritutkintoon adhd:lla.” Aivan päin vastoin. Muutenkaan en halveksi (neuro)psykiatrisia potilaita; jeesus sentään! Miksi tätä tekisin, jos noin ajattelisin. Outo tulkinta.

Harvoin psykiatrina saa yhtä dramaattisia hoitotuloksia kuin ADHD -potilailla. Lääkitysvasteet ovat hyvin usein nopeita ja hämmästyttävän hyviä. Ei ole alallani tavallista, että saa nauttia yhdessä potilaan kanssa noin suuresta ja nopeasta hyödystä; niin elämänlaadun, oirelievityksen kuin toimintakyvynkin kannalta.

Huomaan puhuneeni täällä hoitamattoman ADHDn näkökulmasta. Hyvän hoitovasteen saanut ADHD -potilas on oireeton, ja toimintakyky on hyvä. Kyllä uskon hyvinkin, että väikkäri onnistuu jos/kun ADHDn hoito on kunnossa/optimaalista.
Voi olla, että joku lääkitsemätönkin onnistuu, mutta harvassa lienevät.

Oliko sulla lääkitys käytössä, kun teit väikkäriä?

Koko ADHD -diagnoosi ja sen hoito ovat niin laajoja aiheita, ettei niitä täällä tietenkään voi kattavammin käsitellä. On vedettävä mutkia suoraksi tässä kontekstissa, eikä mielestäni ole mielekästä tähän takertua täällä.

Kyse on RTn itsediagnostiikasta, itselääkityksestä, mahdollisesta stimulanttien väärinkäytöstä.

Tuo on toden totta, että sai iloitapotilaan (lapsen / nuoren) ja tämän vanhemman kanssa, kun ADHDn lääkehoito auttoi niin hyvin. Omalla alalla toki voi epilepsiakin asettua heti ekalla lääkkeellä (20 % on vaikeahoitoisia) -ja toisaalta esim. joillakin migreeni voi olla äärimmäisen hankala.

Jos T on osunut oireitaan diagnosoidessaan oikeaan ja kokenut lääkityksestä hyvän avun, niin mikäpä siinä - vaikka toki parempi kaikin puolin, että olisi mennyt oireineen kollegansa vo:lle ja antanut tämän huolehtia lääkityksestä.

[QWERTY]

↑

AikuisADHD on mun mielestäni haastavampi diagnosoida; lapsilla on ”puhdasta” ADHD enemmän, aikuisilla komorbiditeettia 70-80 %lla. Ja usein monen sorttista komorbiditeettia.
Siksipä on loistavaa, että nykyään lasten ADHD saadaan usein ajoissa haaviin! Todennäköisyys noidankehälle joutumisesta vähenee!

[Talvi24]

Maanisessa psykoosissa vauhti niin karmea, että sitä ei kovin pitkään pysty näyttelemään. Esim miltei tai jopa täydellinen unettomuus; ei onnistu näytteleminen. Eikä muutenkaan ilman maniaa voi vetää kaasu pohjassa viikkokaupalla. Ei onnistu; uskopa nyt alan el.

Niin, ei kait ne maaniset psykoosit kestä tolkuttoman pitkään. T on kyllä pohjustanut "psykoosi teon hetkellä" - liturgiaansa. Psykoosiherkkyys 26 v sairastetun psykoottisen manian jälkeen. Mikä oli sairaalahoito vuonna 2013? Syksyllä -22 oli jonkin kestoinen (lyhyt?) psykoottinen oireilu - kertomansa mukaan. Teon hetkellä kertonut saaneensa päähänsä ohjeita, miten menetellä. Ja sitten pidätyksen yhteydessä yhtäkkiä kertookin olonsa olevan psykoottinen. Tuollaisia psykoottisia, lyhyitä "purskeita".

[Talvi24]

Kai tekin, arvon minfolaiset, olette jo sen käsittäneet, miten outoa on että oikeusvaltiossa tämä tapaus Tikkanen on onnistunut luikertelemaan lääkärin ammattiaan harjoittaessaan vaikuttavan terveydenhuollon valvonnan ulkopuolelle, ja että ilman vaimonsa, V:n, tappamistaan hänen ammattitoimintaansa liittyvät vakavat ongelmat ja potilasturvallisuuteen liittyvät puutteet eivät ehkä koskaan olisi tulleet poliisin tietoon.

Voitko tarkentaa, mitä tarkoitat "tapaus Tikkanen on onnistunut luikertelemaan lääkärin ammattiaan harjoittaessaan vaikuttavan terveydenhuollon valvonnan ulkopuolelle,"?

Ja "hänen ammattitoimintaansa liittyvät vakavat ongelmat ja potilasturvallisuuteen liittyvät puutteet eivät ehkä koskaan olisi tulleet poliisin tietoon."

— Siis mistä T on luikerrellut - mihin harjoittaessaan lääkärin ammattiaan?

— Siis mitä "vakavia ongelmia ja potilasturvallisuuteen liittyviä puutteita" - on nyt Tn tekemän henkirikoksen myötä tullut poliisin tietoon, siis esitutkinnan yhteydessä?

[Talvi24]

Osakeyhtiö on yritys, ei henkilö.
Yrityksen varat on hyvin voinut olla sijoitettuna ja viisasta olisi ollutkin.

Tuskin (minun mielipide) on niitä lapsilleen siirtänyt. Ei ole syntynyt kuvaa, että muista välittäisi. Ja jos itsemurhaa hautoi, olisi varat päätyneet lapsille joka tapauksessa.

******

Mieleen tulee, että olisi luvannut takautuvasti maksaa Vlle kuluja, mutta lopulta siirtänytkin varat Vn tilin sijaan omille sijoitustileilleen.
Se, että olisi siirtänyt yrityksen tililtä tai omalta tililtään huomattavia summia sijoitustileille, on luonnollisesti kiinnittänyt huomiota.
Etenkin, jos lähiaikoina on siirtänyt ensin esim firman tililtä omalle tililleen, seisottanut niitä hetken siellä ja tehnyt sijoituksen juuri ennen surmaa.
*****
Ja totta.
Hyvin vaihtelevaa jaksamista: omalääkitys ja sijoittaminen onnistunut, mutta parin paperin lähetys sähköpostin kautta vakuutusyhtiöön ollut ylitsepääsemättömän vaikeaa.

Laitoin ihan sinua ja samalla tavalla kuin sinä ajattelevia varten sen "oletuksen", josko T olisi tehnyt ihan omat tilit kummallekin lapselleen ja kaittanut heille sinne "pesämunaa" - kuitenkin niin, että tilien käyttöoikeus olisi pelkästään hänellä itsellään. Olisivat rahansa tavallaan itseään varten helpommassa? tallessa kuin jossain Ceyman-saarilla (vai mikä se onkaan nimeltään). Siis, että tuo voisi olla jnkl rahojensa "kikkailun" mahdollisuus hänelle.

— No tosin ne taloudelliset järjestelynsä oli todettu ihan asianmukaisiksi - eli ei sitten olisi ollut noille saarille rahojaan siirtänyt <— sarkasmia.

Mistä olet muten muodostanut kuvan siitä, ettei T välittäisi - nyt tässä tapauksessa lapsistaan? Miun tiedossa on lasten osalta vain huoltajuus-riita ja se, että naapuri / naapurit nähneet Tikkasta lasten kanssa useastikin talon pihalla. Todella vähän tietoja yrittää tehdä kunnollisia päätelmiä.

— Toki mereenajo on kylmää todellisuutta ja todennäköisesti tahallaan ajoi. Vaikka Tn kanssa nuoruudessa vuoden seurustellut TYC näyttää olleen erimieltä, kun satuin osumaan sellaiselle sivulle, jossa oli kirjoittanut.

— En siis epäile T:llä olevan syntymästä tai viimeistään nuoruudesta joku kiero pers.häiriö. Vaikka voi hänellä joku sellainen ollakin tai joidenkin yhdistelmä. Mt-tutkimus on sen onneksi selvittänyt.

— Minä luulen Tn jopa välittäneen Vicistäkin. Kunnes välittäminen vaihtui mustasukkaiseen kontrollointiin.

Lääkkeitä saa apteekista 3 kk ajalle yhdellä kerralla.

[QWERTY]

Jos tässä kuvassa ei ole rakastuneen miehen höpsähtänyt katse niin mikä sitten on sellainen?

Päissään (nousuhumalassa) on ja se näkyy katseesta

[QWERTY]

5) Keskustelun alkupuolella oli esillä joku lehtijuttu, jossa T oli ollut lääketieteen opintojen alkupuolella ruumiinavauksessa, josta oli todennut jotain löydökseen liittyvää. Eivät lääketieteen opiskelijat ole "leikkelemässä" ruumiita, kuin ainoastaan sellaiset, jotka ovat jonkun harjoittelujakson anatomian kurssilla tai myöhemmin patologian kurssilla. Olen Tikkasta vanhempaa lääkärikuntaa, mutta ainakin meidän opintojen aikana olimme mukansa kahdessa ruumiinavauksessa seuraamassa sivusta ruumiin ympärillä.

Nykyään kaikki lääkäriksi opiskelevat joutuvat suomessa leikkelemään ruumista. Lääkäriksi ei suomessa voi valmistua jos ei ole osallistunut dissektioon, koska kyseessä on pakollinen osa anatomian opintoja. Pelkkä seuraaminen ei riitä ainakaan nykypäivänä.

Tästä on hesari tehnyt jutunkin:
https://www.hs.fi/kotimaa/turku/art-2000009846830.html

Mun opiskeluaikoina vuonna nolla vietettiin dissektiosalissa muistaakseni päiviä, ja leikeltiin päästä varpaisiin. Olo saliin astuessa oli hieman epätodellinen, ja monet kurssikaverit ottivat lattialla jalat pystyssä seinää vasten lukua. (Minä en).

[Deta]

En tarkoita olla äkeä, ehkä vain yllätyin näkökulmastasi ja nyt hieman vielä siitä, että suhtaudut yhä halveksivasti tohtoritutkintoon adhd:lla. Minä en toki mihinkään väliin ole tuonut ammattiani esiin.

Ei varmaan adhd olekaan tyypillisin tohtori-ihminen, mutta ei kaikilla myöskään oireisto ole vaikein mahdollinen, kuten varmaan tiedät. Käytit esimerkkiä ääripäästä, mutta löytyy sieltä välistä meitä monenlaisena. Itse suoriudun hyvällä struktuurilla ja kompetenssilla ja olen melko tehokas työntekijä siitä hyvästä. Lääkitystä käytän vaihtelevasti tarpeen mukaan. Omat haasteet toki välillä tulee järjestelmällisyydessä, mutta työryhmissä on se mukavuus, että täydennetään toistemme puutteita.

Mutta sepä siitä. T:n väitetty adhd kenties pysyy mysteerinä meille kansalaisille, mutta oma suhtautumiseni on väistämättä se, että jollei sitä diagnosoi joku toinen lääkäri, niin suhtaudun siihen lähtökohtaisesti epäuskoisesti.

Tuolla oli Talvi24 esittänyt kysymyksiä "palstan psykiatreille", haluaisitko Qwerty vilkaista niitä, josko löytyisi näkökulmaa?

Nyt olen ilmaissut itseäni ilmeisesti epäselvästi. Tai sinä olet lukenut väärin rivienvälejä.

En koe että ” suhtaudut (siis suhtaudun, toim huom) yhä halveksivasti tohtoritutkintoon adhd:lla.” Aivan päin vastoin. Muutenkaan en halveksi (neuro)psykiatrisia potilaita; jeesus sentään! Miksi tätä tekisin, jos noin ajattelisin. Outo tulkinta.

Harvoin psykiatrina saa yhtä dramaattisia hoitotuloksia kuin ADHD -potilailla. Lääkitysvasteet ovat hyvin usein nopeita ja hämmästyttävän hyviä. Ei ole alallani tavallista, että saa nauttia yhdessä potilaan kanssa noin suuresta ja nopeasta hyödystä; niin elämänlaadun, oirelievityksen kuin toimintakyvynkin kannalta.

Huomaan puhuneeni täällä hoitamattoman ADHDn näkökulmasta. Hyvän hoitovasteen saanut ADHD -potilas on oireeton, ja toimintakyky on hyvä. Kyllä uskon hyvinkin, että väikkäri onnistuu jos/kun ADHDn hoito on kunnossa/optimaalista.
Voi olla, että joku lääkitsemätönkin onnistuu, mutta harvassa lienevät.

Oliko sulla lääkitys käytössä, kun teit väikkäriä?

Koko ADHD -diagnoosi ja sen hoito ovat niin laajoja aiheita, ettei niitä täällä tietenkään voi kattavammin käsitellä. On vedettävä mutkia suoraksi tässä kontekstissa, eikä mielestäni ole mielekästä tähän takertua täällä.

Kyse on RTn itsediagnostiikasta, itselääkityksestä, mahdollisesta stimulanttien väärinkäytöstä.

"Wau! Olet sitten poikkeustapaus. Onneksi olkoon!"

Kyllähän tuo kuulosti hieman päinvastaiselle, mitä nyt kirjoituksessaai ilmaisit, mutta ei sen väliä, jos tarkoitit tosissasi onnitella.

Pääasiassa ei ollut lääkitystä käytössä itsenäisesti työskennellessä, paitsi niinä päivinä, kun piti kasata tympeimpiä osioita, tai olla koko päivä koneen ääressä. Toki minulla oli myös kaveri läsnä, joka tsemppasi yli pahimpien turhautunisten. Kulutin ensimmäiset vuodet höhhäillen, todellinen työ alkoi vasta, kun aloin stressaamaan omista deadlineista. Prosessi otti kyllä 7v, mutta aktivoiduttuani oikeasti, työ eteni hyvää tahtia maaliin asti. Nykyiseltään en ole yhäkään jatkuvalla lääkityksellä, esiintyessä minulla on taskussa pala sinitarraa, jota hypistelen, tai kuminauha jolla teen mitä teen. Kun tietää mitä tekee, ei se vaadi enää isoja ponnistuksia.
Jos nyt voisin valita toisin, olisin varmaan käyttänyt lääkitystä jatkuvasti väikkärin ja pahimpien stressien yli, olisin päässyt helpommalla, samoin läheiset. En osaa sanoa, miksi silloin valitsin toisin. Sitähän sanotaan, että kaltaisillani itsetunto on ottanut kolinaa, kun saanut koko elämän diagnoosiin asti kuulla, miten on laiska, huolimaton, erilainen, jne. Josko sitä on sitten halunnut näyttää niitä vahvuuksiaan, vaikka hampaat irvessä. Vieläkin kavahdan, kun kuulen
"-- on aina ollut tuollainen--" ja siihen linkitetty puutteeni.

Täysin ot. Ehkä aasinsiltana maailmankuvaan adhd silmin. Ehkä T on halunnut tehdä enemmän kuin jaksanut, innoissaan ilmoittautunut useampiin projekteihin, mitä pystynyt ottamaan. Myötätunnosta/velvollisuudentunnosta antanut vastaanottoaikoja enemmän kuin pystyy (huomiona, anranut numeronsa potilaalle, että voi ottaa yhteyttä tarvittaessa, ajanvarausten ulkopuolella), jne. Tämä ajanut loppuunpalamiseen? Sitten ehkä kotona purkautunut ja näyttäytynyt aivan päinvastaiselle, mitä "työminä" näyttänyt muille.

Minä tunnistan itsessäni, että teen joskus poikkeuksellisen paljon potilaan eteen, että hänellä olisi kokemus, että todella välitän. Tosiasiassa taitaa olla kuitenkin niin, että haluan hänen vain pitävän minusta.

[QwertyKeyboard]

Minä tunnistan itsessäni, että teen joskus poikkeuksellisen paljon potilaan eteen, että hänellä olisi kokemus, että todella välitän. Tosiasiassa taitaa olla kuitenkin niin, että haluan hänen vain pitävän minusta.

Toisaalta sellaisiakin lääkäreitä on joista tietää jo ovesta sisään astuessa, että kyseinen lääkäri ei tule tutkimaan kunnolla, antamaan hoitoa, saati, että asiasi etenisi mitenkään. Sen jotenkin näkee melkein heti lääkärin olemuksesta ja asenteesta, että homma ei tule johtamaan mihinkään ja sinun on ihan turha siellä kuvailla oireitasi. Itseäni välillä ihmetyttää miten tuollaiset lääkärit voivat jatkaa lääkäreinä vuodesta toiseen, jotka jättävät kuolemaan johtavia sairauksia diagnosoimatta. Onko sitten lääkäri pula niin paha, että kaikkia tarvitaan.

Sinällään jos panostaa liikaa asioihin joille ei aina voi mitään siinä on aina loppuunpalamisen riski jos taas tekee vain välttämättömän minimin eikä yhtään enempää siinä jää helpommin sitten hoidettavissakin olevia sairauksia hoitamatta.

[Talvi24]

Minä tunnistan itsessäni, että teen joskus poikkeuksellisen paljon potilaan eteen, että hänellä olisi kokemus, että todella välitän. Tosiasiassa taitaa olla kuitenkin niin, että haluan hänen vain pitävän minusta.

Toisaalta sellaisiakin lääkäreitä on joista tietää jo ovesta sisään astuessa, että kyseinen lääkäri ei tule tutkimaan kunnolla, antamaan hoitoa, saati, että asiasi etenisi mitenkään. Sen jotenkin näkee melkein heti lääkärin olemuksesta ja asenteesta, että homma ei tule johtamaan mihinkään ja sinun on ihan turha siellä kuvailla oireitasi. Itseäni välillä ihmetyttää miten tuollaiset lääkärit voivat jatkaa lääkäreinä vuodesta toiseen, jotka jättävät kuolemaan johtavia sairauksia diagnosoimatta. Onko sitten lääkäri pula niin paha, että kaikkia tarvitaan.

Sinällään jos panostaa liikaa asioihin joille ei aina voi mitään siinä on aina loppuunpalamisen riski jos taas tekee vain välttämättömän minimin eikä yhtään enempää siinä jää helpommin sitten hoidettavissakin olevia sairauksia hoitamatta.

Ihan tuollaista näkökantaa kuin kuvat en psyty jakamaan. En toki ole kovin paljon itse joutunut käymään lääkäreiden vastaanotolla. Sen olen nähnyt ja kokenut, miten sekä hoitajat että lääkärit "ohittavat" tyystin vanhuksen, jos tämän mukana on saattaja. He eivät edes katso vanhukseen vaan saattajaan, jolle esittävät kysymykset. Puhuvat toki normaalia kovemmalla äänellä, kun luulo on, ettei vanhus edes kuule. Se on tosi kiusallista sekä vanhukselle että saattajalle.

Olen myös läheltä nähnyt sen, miten lääkäri ei ollut ilmeisesti lukenut kunnolla potilaskertomuksia, kun jos olisi lukenut, ei olisi kirjannut omia luulojaan kertomuksiin totena. Ei ollut myöskään vaivautunut kysymään asiaa potilaalta, jolta ei tämän osastollakaan ollessa kysynyt asioista, kysyi vain hoitoneuvotteluissa mukana olleilta omaisilta. Toki vaikeasti masentunut potilas oli hoidon alkupuolella - pidempäänkin ollut hyvin vähäpuheinen.

Ja eivät ole ainakaan kaikki hoitajat ja lääkärit tienneet ammattiani kontaktin alkaessa.

Siinä oli potilaan oikeusturvakin mitätöity, ja suljetulla psykiatrian osastolla. Alkuun lääkäri vaikutti ihan asiallislta ja paneutuvalta, mutta laput putolsivat silmiltämme kun tuosta muusta kuulimme sävellettyine lisädiagnooseineen.

Sitten, kun lääkäri on jotain potilaskertomuksiin kirjannut, on se kuin totuus (mustaa valkoisella) - ja se "totuus" kulkee sitten tarinassa mukana. No, johonkin olisi tuo läheinen potilas voinut. vatia korjauksen tehtäväksi, mutta ei tullut tehneeksi, kun oli potilaan oikeusturvakin viety siellä osastohoidon lopussa. Sähköisiin kertomuksiinkin pystyy korjauksia tekemään vielä sen jälkeen, kun teksti lukkiutuu - onkohan se nykyisin viikossa. Ja kannattakin tarvittaessa vaatia korjuksia tehtävän - oleellisissa asioissa.

[Talvi24]

Jos tässä kuvassa ei ole rakastuneen miehen höpsähtänyt katse niin mikä sitten on sellainen?

Päissään (nousuhumalassa) on ja se näkyy katseesta

Komppaan Sissiä, kyllä kuvassa on selvästi rakastunut mies - on sitten yhden tai kahden shampanjalasillisen jälkeen - tai ilman niitä. Minusta tuossa ei ensisijaisesti näytä olevan nousuhumalassa. Todennäköisesti kihlajaispäivänä otettu yhteiskuva (molemmilla nuo vaaleanpunaiset sydämet käsissään), eli on heillä ollut juhlan aihetta. Ovat ehkä suhteensä onnen huipentumassa.

[QwertyKeyboard]

Ihan tuollaista näkökantaa kuin kuvat en psyty jakamaan. En toki ole kovin paljon itse joutunut käymään lääkäreiden vastaanotolla. Sen olen nähnyt ja kokenut, miten sekä hoitajat että lääkärit "ohittavat" tyystin vanhuksen, jos tämän mukana on saattaja. He eivät edes katso vanhukseen vaan saattajaan, jolle esittävät kysymykset. Puhuvat toki normaalia kovemmalla äänellä, kun luulo on, ettei vanhus edes kuule. Se on tosi kiusallista sekä vanhukselle että saattajalle.

Olen myös läheltä nähnyt sen, miten lääkäri ei ollut ilmeisesti lukenut kunnolla potilaskertomuksia, kun jos olisi lukenut, ei olisi kirjannut omia luulojaan kertomuksiin totena. Ei ollut myöskään vaivautunut kysymään asiaa potilaalta, jolta ei tämän osastollakaan ollessa kysynyt asioista, kysyi vain hoitoneuvotteluissa mukana olleilta omaisilta. Toki vaikeasti masentunut potilas oli hoidon alkupuolella - pidempäänkin ollut hyvin vähäpuheinen.

Ja eivät ole ainakaan kaikki hoitajat ja lääkärit tienneet ammattiani kontaktin alkaessa.

Siinä oli potilaan oikeusturvakin mitätöity, ja suljetulla psykiatrian osastolla. Alkuun lääkäri vaikutti ihan asiallislta ja paneutuvalta, mutta laput putolsivat silmiltämme kun tuosta muusta kuulimme sävellettyine lisädiagnooseineen.

Sitten, kun lääkäri on jotain potilaskertomuksiin kirjannut, on se kuin totuus (mustaa valkoisella) - ja se "totuus" kulkee sitten tarinassa mukana. No, johonkin olisi tuo läheinen potilas voinut. vatia korjauksen tehtäväksi, mutta ei tullut tehneeksi, kun oli potilaan oikeusturvakin viety siellä osastohoidon lopussa. Sähköisiin kertomuksiinkin pystyy korjauksia tekemään vielä sen jälkeen, kun teksti lukkiutuu - onkohan se nykyisin viikossa. Ja kannattakin tarvittaessa vaatia korjuksia tehtävän - oleellisissa asioissa.

Itselläni on yksi sukulainen joka on kymmenen vuotta kiertänyt julkisessa terveydenhoidossa saamatta kunnollisia tutkimuksia tai hoitoja. Hän on saanut useita pahoja aivotärähdyksiä ja hänen papereihinsa neurologi on jopa kirjoittanut, että ei tarvitse mitään jatkoseurantaa kun hän vuosien tappelun jälkeen pääsi kerran tapaamaan neurologia. Vasta kun hänelle alettiin sorvaamaan työkykyarviota ja työkyvyttömyys eläkettä julkinen puoli alkoi tarjota tutkimuksia ja hoitoja ja joku toinen neurologi alkoi ihmettelemään niitä aikaisemman neurologin kirjauksia siitä, että sukulaiseni ei tarvitse mitään seurantaa. Ihmetteli myös sitä miksi mitään neuropsykologisia tutkimuksia ja kuntoutusta ei ole järjetetty ei siis minkäänlaista ikinä. Sukulaisellenikin se, että aivovammoihin saa suomessa jotain hoitoa aukeni vasta tämän jälkeen hänet oli tylysti jätetty siihen uskoon, että mitään hoitoa ei tipu ainakaan julkiselta puolelta - siis kymmenen vuoden yrittämisen jälkeen sen jälkeen kun tilanne oli jo kaikilla tasoilla kriisiytynyt sille tasolle, että työkyvyttömyys eläke kolmekymppisenä on ainoa vaihtoehto.

Sukulaisellani siis pahimmillaan oireet olivat niin vakavat, että hän ei kyennyt kävelemään suoraan kaatumatta ja unohteli jatkuvasti asioita. Ei muistamut mitä on edellisenä päivänä tehnyt. Ei kynene aina muodostamaan sanoja mitä haluaisia sanoa. Sukulaiseni oli myös kymmenen vuoden aikana saanut potkut kahdeksasta eri työpaikasta oireidensa takia, koska oli tehnyt töissä niin paljon virheitä.

[Talvi24]

5) Keskustelun alkupuolella oli esillä joku lehtijuttu, jossa T oli ollut lääketieteen opintojen alkupuolella ruumiinavauksessa, josta oli todennut jotain löydökseen liittyvää. Eivät lääketieteen opiskelijat ole "leikkelemässä" ruumiita, kuin ainoastaan sellaiset, jotka ovat jonkun harjoittelujakson anatomian kurssilla tai myöhemmin patologian kurssilla. Olen Tikkasta vanhempaa lääkärikuntaa, mutta ainakin meidän opintojen aikana olimme mukansa kahdessa ruumiinavauksessa seuraamassa sivusta ruumiin ympärillä.

Nykyään kaikki lääkäriksi opiskelevat joutuvat suomessa leikkelemään ruumista. Lääkäriksi ei suomessa voi valmistua jos ei ole osallistunut dissektioon, koska kyseessä on pakollinen osa anatomian opintoja. Pelkkä seuraaminen ei riitä ainakaan nykypäivänä.

Tästä on hesari tehnyt jutunkin:
https://www.hs.fi/kotimaa/turku/art-2000009846830.html

Mun opiskeluaikoina vuonna nolla vietettiin dissektiosalissa muistaakseni päiviä, ja leikeltiin päästä varpaisiin. Olo saliin astuessa oli hieman epätodellinen, ja monet kurssikaverit ottivat lattialla jalat pystyssä seinää vasten lukua. (Minä en).

Niin ajat muuttuvat, "kehitys kehittyy". Meillä siis silloin -70 luvun lopussa seurattiin vain ne pari euumiinavausta vierestä. Aina siellä meilläkin joku pyörtyi, minäkään en. Dissektioharjoitukset oli meillä anatomian kurssilla joillain eläimillä.

Antoisampaa oli synnytysten- ja naistentautien opetuksessa saada osallistua parin synnytyksen hoitoon paikkaamalla puuttuvaa isää, hieromalla synnyttäjän selkää jne. Toinen noista äideistä ei meinannut päästää minua välillä kahville - ja yhteyksiä pidettiin - joulukorttien myötä muutaman vuoden ajalla. Tuo synnytyksessä "doulana" olo oli ihan parasta valmennusta omiin synnytykyksiin. Sen lisäksi oli ensin. ollut ns. tutustumisilta synnytyssaliin, jolloin onnistuneesti jäimme mm. kolmosten alatiesynnytyksen.

[Talvi24]

Tapaus Tnpotilas Niko osalta jäin vähän miettimään sitä puhelinnumeronsa antamisen tarvetta / syytä. Oletettavasti ei ole kovin monelle potilaalle numeroaan antanut. Ehkä tuon potilaan tilanne oli jotenkin "kimurantti"?

Sama potilas kertoi Tn monesti sovittuna soittopäivänä soittaneen vasta illemmalla. Se voi kertoa joko siitä, että T suoriutuu töistään keskimääräistä vähän hitaammin (adhd-oirettakin?) tai paneutuu tavallista perusteellisemmin. Joku esimies mainitsikin (Valviran kyselyyn) Tn tutkineen potilaat perusteellisesti. Toisaalta Porvoon sairaalassa apulaisylilääkärinä ollessaan oli tutkinu ja hoitanut samassa ajassa kuin toinen kollega huomattavasti vähemmän potilaita.

OT:na samasta teemasta:
Minäkin tunnustan tehneeni aina joskus poikkeuksellisen paljon potilaan ja tämän vanhempien eteen. Ala vatii muutenkin varsin perusteellisen otteen. Olen minäkin antanut muutamille vanhemmille siviilipuhelinnumeroni viikonloppua tai pidempiä juhlapyhiä vasten - muutamalle tapaukselle, jossa oli tuore, hyvin vaikeahoitoinen epilepsia - ja lääkityksen "rustaus" meneillään. Tämä siksikin, kun omalla alallani ei ole päivystystä (muualla kuin HUS:ssa - ehkä edelleen näin?). Omassa sairaalassa lastenlääkärit päivystävät, mutta noissa tapauksissa oli parempi antaa oma numero varalle, kun olin ihan tilanteen tasalla ja tiesin, mitä kannattaa milloinkin tehdä. Muistaakseni vain pari joutui soittamaan minulle.

Yo-sairaalassa työssä ollut lastenlääkäri, joka toimi myös kliinisenä opettajana oli kuulemma antanut yksityisvastaanotoiltaan (jota piti kerran viikossa) hyvinkin monelle, mutta vain sellaisille, joiden ajatteli voivan tarvita soittaa siviilinumeroonsa. Potilaiden vanhemmat kokeneet varmaan turvallisuutta lisäävänä. Kuuleman mukaan kukaan ei koskaan kuitenkaan olisi joutunut soittamaan.

[Talvi24]

En tarkoita olla äkeä, ehkä vain yllätyin näkökulmastasi ja nyt hieman vielä siitä, että suhtaudut yhä halveksivasti tohtoritutkintoon adhd:lla. Minä en toki mihinkään väliin ole tuonut ammattiani esiin.

Nyt olen ilmaissut itseäni ilmeisesti epäselvästi. Tai sinä olet lukenut väärin rivienvälejä.

En koe että ” suhtaudut (siis suhtaudun, toim huom) yhä halveksivasti tohtoritutkintoon adhd:lla.” Aivan päin vastoin. Muutenkaan en halveksi (neuro)psykiatrisia potilaita; jeesus sentään! Miksi tätä tekisin, jos noin ajattelisin. Outo tulkinta.
*****

Kyse on RTn itsediagnostiikasta, itselääkityksestä, mahdollisesta stimulanttien väärinkäytöstä.

"Wau! Olet sitten poikkeustapaus. Onneksi olkoon!"
Kyllähän tuo kuulosti hieman päinvastaiselle, mitä nyt kirjoituksessaai ilmaisit, mutta ei sen väliä, jos tarkoitit tosissasi onnitella.

Pääasiassa ei ollut lääkitystä käytössä itsenäisesti työskennellessä, paitsi niinä päivinä, kun piti kasata tympeimpiä osioita, tai olla koko päivä koneen ääressä. Toki minulla oli myös kaveri läsnä, joka tsemppasi yli pahimpien turhautunisten. Kulutin ensimmäiset vuodet höhhäillen, todellinen työ alkoi vasta, kun aloin stressaamaan omista deadlineista. Prosessi otti kyllä 7v, mutta aktivoiduttuani oikeasti, työ eteni hyvää tahtia maaliin asti. Nykyiseltään en ole yhäkään jatkuvalla lääkityksellä, esiintyessä minulla on taskussa pala sinitarraa, jota hypistelen, tai kuminauha jolla teen mitä teen. Kun tietää mitä tekee, ei se vaadi enää isoja ponnistuksia.
Jos nyt voisin valita toisin, olisin varmaan käyttänyt lääkitystä jatkuvasti väikkärin ja pahimpien stressien yli, olisin päässyt helpommalla, samoin läheiset. En osaa sanoa, miksi silloin valitsin toisin. Sitähän sanotaan, että kaltaisillani itsetunto on ottanut kolinaa, kun saanut koko elämän diagnoosiin asti kuulla, miten on laiska, huolimaton, erilainen, jne. Josko sitä on sitten halunnut näyttää niitä vahvuuksiaan, vaikka hampaat irvessä. Vieläkin kavahdan, kun kuulen
"-- on aina ollut tuollainen--" ja siihen linkitetty puutteeni.
:
:

T lienee tosiaan halunnut tehdä enemmän kuin on jaksanut. Luullut suoriutuvansa. Tästä puhuu sekin potilas Nikon tieto, että soitti monesti vasta illemmalla sovittuna soittopäivänä. Ehkä yksityisvastaanotoilla herkemmin tuollaiseen tilanteeseen ajautuu.
Loppuunpalamisesta tai uupumisesta T puhui oikeudessa - että oli yrittänyt sen vuoksi levätä kesällä (lomalla?) 2022, mutta se ei ollut riittänyt.

Poistettu ot-kirjoittelua
-NILS-