Tunnettu Hollywood-tiedottaja ammuttiin hengiltä
Kuuluisa Hollywood-tiedottaja Ronni Chasen, 64, löydettiin tiistaina puolenyön jälkeen kuolleena lyhtypylvääseen törmänneestä Mercedes-autostaan Sunset Boulevardin varrella. Chasenia oli ammuttu useita kertoja rintaan.
Chasen oli ollut palaamassa kotiinsa läntisessä Los Angelesissa sijaitsevassa Westwoodissa, kun häntä ammuttiin.
Yli 30 vuotta elokuvayhtiö MGM:n, yksittäisten elokuvien ja filmitähtien tiedottajana työskennellyt Chasen oli ollut Burlesque-elokuvan ensi-illasta kuuluisassa Grauman's Chinese Thetare -elokuvateatterissa. Elokuvan pääosissa esiintyvät Cher ja Christina Aguilera.
Ensi-illan jälkeen Chasen oli osallistunut kutsuvieraille järjestettyihin juhliin W-hotellissa Hollywoodissa.
Los Angelesin kuolinsyyntutkijan toimiston edustaja Fred Corral vahvisti The Telegraph -lehdelle Chasenin saaneen useita ampumahaavoja.
Chasen kiidätettiin ampumispaikalta Cedars-Sinai-sairaalaan, jossa hän kuoli saamiinsa vammoihin.
Beverly Hillsin poliisi tutki tiistaina Chasenin kodin ja pr-firman tilat etsien johtolankoja surman selvittämiseksi.
- Tutkimukset ovat täysin levällään. Meillä ei ole sen paremmin epäiltyja kuin motiiviakaan reolle, kertoi Beverly Hillsin poliisin edustaja Lincoln Hoshino CNN:lle.
Pitkän uransa aikana Chasen hoiti muun muassa Driving Miss Daisy ja Lolita-elokuvien tiedottamisen. Hän toimi vuosia MGM-filmiyhtiön tiedotusjohtaja. Hänen yksityisasiakkaittaan olivat edesmennyt filmitähti Natalie Wood, säveltäjä Hans Zimmer ja lauluntekijä Diane Warren.
Lähde:
Ilta-Sanomat