Sivu 1/1

Jesse Compton ja Stella Kiser - v. 1997 unelmavanhemmat

Lähetetty: La Huhti 09, 2011 4:31 pm
Kirjoittaja VoDKa
Taas eräiden vanhempien ja jälkikasvun tarina...

---

Kuva
Stella Kiser.

Stella Kiser synnytti esikoisensa kesäkuun 8. päivä vuonna 1994. Lapsi oli terve ja eloisa tyttö, joka sai nimekseen Tesslynn Elizabeth O'Cull. Tesslynin isä katoaa myös näihin aikoihin kuvioista, ellei sattunut tekemään sitä jo reilusti aiemminkin. Stellalla ja Tesslynillä meni kuten normaalilla yksinhuoltajaperheellä menee aina siihen asti, kunnes Tesslynn oli täyttänyt kaksi vuotta. Stella, joka oli tuolloin 22, huomasi kaipaavansa miestä rinnalleen ja isähahmoa Tesslynille, joten hän alkoi etsimään miesehdokasta internetistä. Uljas prinssi valkoinen löytyikin ja vuoden 1997 alussa Stella ja Tesslynn muuttivat Springfieldiin, Oregoniin muodostaakseen perheen yhdessä 21-vuotiaan Jesse Caleb Comptonin kanssa. Asunto johon he muuttivat oli Jessen omistuksessa.

Kuva
Jesse Compton.

Stellalle Jesse merkitsi kaikkea mitä hän oli halunnutkin mieheltään: nuori mies joka omisti asunnon, tykkäsi juhlimisesta ja ennen kaikkea, halusi hänet luokseen asumaan. Tesslynnille Jesse edusti taas kaikkea sitä, mitä hän ei takuulla halunnut: väkivaltainen mies joka inhosi Tesslynniä, hakkasi tätä ja järjesti huumejuhlia, jotka toisinaan kestivät useita päiviäkin. Näissä juhlissa Jesse ja Stella kuten vieraansakin polttelivat meta-amfetamiinia sulattamalla sitä retkikeittimillä.

Näissä juhlissa mukana olleista vieraista moni kertoi todistaneensa väkivaltaa, mutta ei koskaan sanoneensa mitään. Jotkut vieraista jopa näkivät Jessen lyövän Tesslyniä kasvoihin, raahaavan häntä tämän vaaleista hiuksista ja pakottavan seisomaan nurkassa tuntikausia liikahtamatta. Jesse myös pakotti Tesslynnin usein kylmiin kylpyihin ja suihkuihin.

Jossain vaiheessa tilanne siirtyi seuraavalle tasolle ja Jesse alkoi lukitsemaan Tesslynniä tämän makuuhuoneeseen juhlien ajaksi - juhlien, jotka kestivät toisinaan päiväkausia. Sinä aikana Jesse kävi välillä huoneessa ja palattuaan vieraat saattoivat kuulla Tesslynnin itkevän tuntikausia. Kukaan ei saanut mennä huoneeseen tarkistamaan Tesslynnin kuntoa tai auttamaan häntä. Huoneeseen ei myöskään viety ruokaa tai vettä, eikä Tesslynn päässyt tuona aikana vessaan.

Viimein yksi naapureista menetti hermonsa katsottuaan sivusta toimintaa ja valitti heille tavastaan "hoitaa" lastaan. Naapuri kuitenkaan ei vienyt ilmoitusta eteenpäin, sillä Jesse vannoi tappavansa hänet ja tämän tyttöystävän, mikäli poliisi tulisi heidän ovelleen. Ilmeisesti Jesse oli sen verran vakuuttava, sillä naapuri ei valittanut kertaakaan tämän jälkeen.

Huhtikuussa 1997, Tesslynnin ollessa vasta 2 vuotta ja 10 kuukautta, Jesse pahoinpiteli jälleen häntä ja onnistui rikkomaan neljä tämän selkänikamista. Hän myös raiskasi Tesslynnin esineellä ja poltti tämän selkää, pakaroita, sukupuolielimiä ja perä-aukkoa retkikeittimellä. Siinä vaiheessa kun palovammat alkoivat märkimään, oli Jessen ratkaisu selvä: hän kaatoi avonaisiin haavoihin alkoholia. Myöhemmin hän poltti myös Tesslynnin jalkoja ja puukotti tätä vatsaan haarukalla.

Tässä vaiheessa Stella havahtui - mutta ei sillä tavalla, kuten hyvän äidin kuuluisi. Tesslynnin auttamisen sijaan hän meni Jessen puolelle ja pakotti Tesslynnin ristimään käsivartensa rintakehälleen ja painoi tämän sitten niin alas, että Tesslynnin pää oli polvien välissä. Stella sitoi hänet tähän asentoon käyttäen köysiä, sähköjohtoja ja vaatteita. Tesslynn koki tämän saman ainakin 10-15 kertaa. Kerrallaan asento kesti 8-10 tuntia.

Kesäkuun 13., 4 päivää Tesslynnin 3-vuotissyntymäpäivien jälkeen tapahtui jälleen. Jesse hakkasi lasta päähän, aiheuttaen tälle aivovamman. Sisäisiä vammoja Tesslynn vuorostaan sai kun Jesse talloi häntä vatsaan useita kertoja.

Jossain vaiheessa keskipäivän ja iltapäiväkahden välillä Jesse huomasi, ettei jälleen sidottu Tesslynn enää hengittänyt. Hän ei myöskään kyennyt löytämään tältä pulssia. Tämä aiheutti hänessä toimintaa ja vapautettuaan Tesslynnin siteistään, hän aloitti elvytyksen, joka sekään ei lopulta mennyt kaikkien taiteen sääntöjen mukaisesti. Hän turhautui ja löi Tesslynniä rintakehään. Kun tämä ei auttanut, Jesse kuori sähköjohtoa ja antoi Tesslynnille sähköiskuja, yrittäen herättää tämän henkiin. Jossain vaiheessa hän yritti samaa kikkaa heittämällä kylmää vettä lapsen ruumiin päälle.

Mikään ei kuitenkaan auttanut, sillä Tesslynn oli kuollut.

Kuva
Tesslynn.

Stellan saatua tietää asiasta, syntyi pienoinen paniikki. Ei siksi, että lapsi oli kuollut, vaan etulinjassa tässä paniikissa olivat heidän omat takamuksensa. Tälläisen rikoksen jälkeen he varmasti joutuisivat vankilaan. Niinpä he päättivät jättää Tesslynnin ruumiin huoneeseen kunnes keksisivät jotain.

Jossain vaiheessa toinen heistä sai idean, johon kuului myös Jessen sisko: Kolmistaan heidän onnistuisi haudata Tesslynnin ruumis.

Muutamina seuraavina päivinä pari vaikutti onnelliselta ja kertoivat ystävilleen aikovansa muuttaa ja hankkia poikalapsen. Kun tutut kyselivät Tesslannista, he kertoivat tämän olevan tätinsä luona hoidettavana.

Lopulta asiat tulivat kuitenkin ilmi. Jessen sisko käveli kesäkuun 16. päivä poliisilaitokselle ja kertoi heille Tesslynnistä. Hän kertoi myös auttaneensa veljeään ja tämän tyttöystävää hautaamaan lapsen ruumiin.
Kesäkuun 17. poliisi löysi Tesslynnin pahoinpidellyn ruumiin matalasta haudasta Sweet Homesta, Oregonista, läheltä hakkuutietä. Ruumiin lisäksi he löysivät valkoisia ja sinisiä vaatteita joissa oli solmuja, sekä naisen pinkillä kivellä varustetun sormuksen. Löydöksen jälkeen he suuntasivat Stellan ja Jessen asunnolle. Asunto, joka heidän eteensä avautui oli saastainen ja haisi pahalle. Jesselle luettiin hänen oikeutensa, jonka jälkeen suoritettiin kotietsintä. Asunnosta löytyi huumetarvikkeita, retkikeitin, tonget joissa oli palojälkiä, alkoholia, lamppu josta puuttui johto ja vaatteita, joihin oli sidottu solmu. Asunnon ulkopuolelta poliisi löysi vielä kaksi isoa roskasäkkiä, jotka sisälsivät parin tavaroita.

Sisältä talosta löytyi lisäksi Tesslynnin vaatteita, äitienpäiväkortti Stellalle, lamppuun kuuluva johto, sekä muita sidontarvikkeita. Eräiden solmuun sidottujen kengännauhojen sisältä löytyi Tesslynnin vaaleita hiuksia. Tesslynnin haudan luota löytyneille vaatteille löytyi lisäksi pari asunnolta.

Ruumiinavauksen aikana selvisi, että Tesslynn oli kuollut shokkiin, sisäiseen verenvuotoon ja vahingoittuneeseen munuaiseen tai kaikkien kolmen yhdistelmään. Hänellä oli myös nestevajausta ja kolmannen asteen palovammoja ympäri ruumista. Yhteensä vammoja löytyi 64, jokaikisestä osasta hänen ruumistaan. Oikeudenkäynnin aikana tämä oli liikaa yhdelle valamiehistön jäsenistä, sillä hän poistui paikalta itkien. Sijainen otti hänen paikkansa, jotta oikeudenkäynti saattoi jatkua. Pois lähtenyt valamies ei tuolloin saanut tietää, että kaikkia vammoja ei kerrottu edes oikeudenkäynnin aikana, sillä ne koettiin liian julmiksi.

Kuva
Tesslynnin hauta.

Lokakuun 20., 1998 Jessen oikeudenkäynti alkoi. Häntä sai kuusi syytettä raivon vallassa tehdystä murhasta, pahoinpitelyn seurauksena tapahtuneesta murhasta 2 syytettä ensimmäisen asteen seksuaalisesta penetraatiosta ja yhden syytteen toisen asteen ruumiin halventamisesta. Valamiehistö käytti 4 tuntia todetakseen hänet syylliseksi kaikkiin kohtiin. Marraskuun 5., 1998, Jesse tuomittiin kuolemaan myrkkyruiskeella. Jesse ei osoittanut minkäänlaista katumusta.

Tammikuussa 1999 Stella tuotiin oikeuden eteen, mutta oikeudenkäyntiä siirrettiin valamiehistön vuoksi huhtikuun 19. päivälle. Huhtikuun 29. hänet todettiin syylliseksi murhaan ja tuomittiin vankilaan loppuiäkseen ilman mahdollisuutta armahdukseen.

Tesslynnin isoisä totesi oikeudenkäynnin jälkeen olevansa tyytyväinen tuomioon. Hän oli matkustanut Oregoniin Kaliforniasta asti.

Ironista kyllä, Stella ja Jesse molemmat hakivat kirjekaveria omilla tahoillaan jonkin aikaa. Molemmat kertoivat ilmoituksessaan olevansa rehellisiä ja rakastavia ihmisiä. Kumpikaan heistä ei kuitenkaan maininnut Tesslynniä ilmoituksessaan. Ilmoitukset poistettiin jonkin ajan päästä siitä kun ne ilmestyivät, joten ehkä kävikin niin, että he huomasivat olevansa melko yksin tässä maailmassa sen jälkeen, kun kansalle selvisi heidän tekojensa julmuus.

Re: Jesse Compton ja Stella Kiser - v. 1997 unelmavanhemmat

Lähetetty: La Huhti 09, 2011 5:28 pm
Kirjoittaja taavetti
No kääk. Ei olisi kannattanut lukea, paineet nousee.
Eipä ollut ensimmäinen kerta, kun uusi armas isäpuoli tällaisiin sortuu. Ja äiree peesaa. Tästä tuli mieleen kotorintamalta joku tapaus....olikohan se Juha-niminen 3-vuotias.
Muoks; jep http://www.murha.info/phpbb2/viewtopic.php?f=7&t=7443

Re: Jesse Compton ja Stella Kiser - v. 1997 unelmavanhemmat

Lähetetty: La Huhti 09, 2011 5:38 pm
Kirjoittaja inka
olikohan tuo sormus pudonnut vahingossa vai laitettu tarkoituksella..?
näissä tapauksissa en ymmärrä miten äiti voi olla puollustamatta omaa lastaan. tai jopa osallistua, niinkun tämäkin herttainen "äityliini" :evil:

Re: Jesse Compton ja Stella Kiser - v. 1997 unelmavanhemmat

Lähetetty: Su Huhti 10, 2011 8:49 pm
Kirjoittaja CapteeniSalama
Joskus pyövelin hommat tuntuisi hyvältä ammatilta.

Re: Jesse Compton ja Stella Kiser - v. 1997 unelmavanhemmat

Lähetetty: Ma Huhti 11, 2011 3:45 pm
Kirjoittaja katjuska.84
Kuolema piikillä on aivan liian armeliasta tuollaiselle helvetin ihmissaastalle.
Liian empaattisena ihmisenä minun on liian helppo alkaa kuvittelemaan tuota tilannetta ja sitä miltä se on mahtanut lapsesta tuntua. Pieniin lapsiin kohdistuneet tämänkaltaiset rikokset ovat pahimpia ja niihin syyllistyneet pitäisi kuohita ja kastroida ja määrätä elinikäinen lähestymiskielto kaikkia lapsia kohtaan. En jaksa millään uskoa, että tuollaiseen julmuuteen syyllistyneet voivat muuttua. Symppaan paljon enemmän niitä, jotka ovat sentään hoitaneet lapsenmurhansa paljon "kivuttomammin" ja vaikkapa syvässä masennustilassa.

Re: Jesse Compton ja Stella Kiser - v. 1997 unelmavanhemmat

Lähetetty: Ma Huhti 11, 2011 8:11 pm
Kirjoittaja inka
olen katjuskan kanssa samaa mieltä siinä että jos noin alas on vajonnut että voi viatonta lasta satuttaa, niin tuskin sellainen ihminen enään ylös pääsee! toisin sanoen, tuskin muuttuu ennen kun on mullan alla...
onko kellään tietoa, onko oregonissa kuolemanrangaistusta?

Re: Jesse Compton ja Stella Kiser - v. 1997 unelmavanhemmat

Lähetetty: Ma Huhti 11, 2011 9:11 pm
Kirjoittaja Valoviikate
VoDKalle lämpimät kiitokset tarinan jakamisesta kanssamme.

Oregonissa on ainakin joskus ollut kuoleman tuomio, mutta en tiedä onko enää. http://www.oregonlive.com/news/index.ss ... th_pe.html
Tuossa on joku artikkeli liittyen aiheeseen, en ole ehtinyt tutustua siihen vielä itse.

Sivustolla oregon.gov (tietääkseni luotettava sivusto) lukee näin:

Kuolemaan tuomitut miehet sijoitetaan Oregon State Penitentiaryyn. Kuolemaan tuomitut naiset sijoitetaan Coffee Creek Correctional Facilityyn.

Kuolemaan tuomitut etnisen taustan mukaan: 4 afroamerikkalaista, 3 latinalaisamerikkalaista, 1 natiiviamerikkalainen ja 28 valkoista.
Kuolemaan tuomittujen keski-ikä: 46,6 vuotta.
Lista oregonilaisista kuolemaan tuomituista 1. maaliskuuta 2011: http://www.oregon.gov/DOC/PUBAFF/docs/p ... nmates.pdf

Re: Jesse Compton ja Stella Kiser - v. 1997 unelmavanhemmat

Lähetetty: Ma Huhti 11, 2011 10:15 pm
Kirjoittaja Nemesia
Kiitokset VoDKalle.

Tuntuu, että näitä lapsensa murhanneita vanhempia on ollut maailman sivu.
Ennen, eilen, tänään, ja huomenna.
Olen miettinyt, että miksi tällaiset ihmissaastat 'saavat' lapsia, ja monet sellaiset, jotka olisivat valmiit antamaan lapselleen rakastavan kodin, eivät saa?

Re: Jesse Compton ja Stella Kiser - v. 1997 unelmavanhemmat

Lähetetty: Ti Huhti 12, 2011 8:22 am
Kirjoittaja VoDKa
Tuo Jessen kuva on minusta niin poikkeuksellinen, jopa hieno (kun ajatelleen kuvaa kuvana, ei henkilöä), että rupesin googlailemaan sitä, että kuka se on ottanut ja missä tilanteessa. Lopputulos oli aika mielenkiintoinen.

Kyseessä on ilmeisesti vaatefirma Benettonin mainoskuva vuodelta 2000. Benettonhan on tunnettu todella shokeeraavistakin vaatemainoksistaan, tunnetuin Suomessakin ollut oli lienee kuva ihmissydämistä. Vuonna 2000 heillä sitten oli tämä sarja kuolemaantuomituista, mukana oli useita kuolemaansa odottelevia vankeja (muistaakseni 26, jotka olivat tappaneet yhteensä ainakin 45 ihmistä). Kuten arvata saattaa, Jessen osuus oli yksi kuohuttavimmista lapsitappo-menneisyytensä vuoksi, eikä ihmekään. Tätä mainosta vastaan kerättiin useita vetoomuksia sen poistamiseksi.

Jesselle itselleenhän varmaan on ollut ihan se ja sama, onko mainoksia missään. Hänhän oli palkkansa jo tuossa vaiheessa saanut ja tulevaisuus joka tapauksessa tulevaisuutensa ei varmaan siitä kummemmin muuttunut. Kaikesta huolimatta tämä Benettonin mainoskampanja onneksi, ainakin monien mielestä, floppasi.

Viime vuoden lopussa Jesse oli edelleen listattu Oregonin kuolemantuomittujen osastolle, eli siihen asiaan ei ole tullut muutosta.

Re: Jesse Compton ja Stella Kiser - v. 1997 unelmavanhemmat

Lähetetty: Ti Huhti 12, 2011 8:31 am
Kirjoittaja inka
jotenkin oli mennyt ohi tuo jessen kuolemantuomio.. :oops:
kiitokset!

Re: Jesse Compton ja Stella Kiser - v. 1997 unelmavanhemmat

Lähetetty: Ti Huhti 12, 2011 9:05 am
Kirjoittaja katjuska.84
Loistavaa, että ei ole pantu tuomiota käytäntöön. Toivottavasti ei laitetakaan, vaan saa elää koko elämänsä linnassa ja kärsiä- Katua se tuskin osaa.

Re: Jesse Compton ja Stella Kiser - v. 1997 unelmavanhemmat

Lähetetty: Ti Huhti 12, 2011 10:26 am
Kirjoittaja maija turjukka
Kiitos kuvan tarinasta, VoDKa, aika mielenkiintoinen juttu tuokin.

Päivitetty lista Oregonin Death Row-sta aukeaa tuosta Valoviikatteen postaamasta linkistä. Listalla siis nyt 36 nimeä, joista noin tusina taisi olla (Comptonin tavoin) 1990-luvun puolelta ja yksi peräti vuodelta 1989.

Viimeisin teloitus Oregonissa on toimeenpantu vuonna 1997, niin että eiköhän Comptonkin vielä mieti tekosiaan vuosikymmenet :mrgreen:
Twenty-six of 53 jurisdictions in the U.S. (50 states, the District of Columbia, the Federal Government, and the Military) either do not have the death penalty or have not carried out an execution in at least 10 years. Most of those have not carried out an execution since the death penalty was reinstated in 1976. Only 12 states carried out an execution in 2010, and only 7 states carried out more than 1, mostly in the South. The table below lists the jurisdictions where executions have been absent
http://www.deathpenaltyinfo.org/almost- ... s-10-years

Hieman OT, mutta laitan silti linkin DPIC-raporttiin vuoden 2010 teloituksista USA:ssa. Ovat näköjään pudonneet roimasti 2000-luvulla, enää alle 50 teloitusta vuodessa, vaikka kuolemaantuomittujen määrä on pitkälti yli 3000.

http://www.deathpenaltyinfo.org/documen ... -Final.pdf

Re: Jesse Compton ja Stella Kiser - v. 1997 unelmavanhemmat

Lähetetty: Ke Huhti 20, 2011 12:29 pm
Kirjoittaja inka
onko kenelläkään mitään uutta tietoa tästä tapauksesta? jesse taitaa edelleen hengittää? entä "äityliini"?

Re: Jesse Compton ja Stella Kiser - v. 1997 unelmavanhemmat

Lähetetty: Su Huhti 24, 2011 9:35 am
Kirjoittaja Humbug
Käsittämätöntä julmuutta. Kyllä ahdistaa ajatus, että tälläisiä ihmisjätteitä on olemassa. Viha ja suru on päällimmäisinä tunteina, kun näitä juttuja lukee. Miten ihmeessä jotkut "ihmiset" perustelee itselleen tuollaisten hirveyksien tekemisen pienelle puolustuskyvyttömälle lapselle?! Onko se vaan se, että "koska mä voin". :evil: