Ei liity mitenkään tähän, mutta suomalaisen Tuula Höökin murha on ainoa ratkaisematon murha Jerseyn saarella.
Jerseyn saarella kuusi ihmistä kuoli veitsen iskuihin
Britannialle kuuluvalla Jerseyn saarella puukotettiin sunnuntaina kuoliaaksi kuusi ihmistä.
Britannialle kuuluvalla Jerseyn saarella puukotettiin sunnuntaina kuoliaaksi kuusi ihmistä.
Kuolleiden joukossa oli kolme lasta, kaksi naista ja yksi mies, kertoi poliisi. Kaikki olivat saaren asukkaita.
Median haastattelema silminnäkijä uskoi, että uhrit olivat saman perheen jäseniä. Poliisi on toistaiseksi vahvistanut vain sen, että kaikki kuolleet olivat saaren asukkaita.
Joukkosurma tapahtui saaren suurimmassa kaupungissa Saint Helierissä.
Poliisi sai hälytyksen iltapäivällä paikallista aikaa ja löysi yhdestä asunnosta viisi kuollutta. Kuudes uhri kuljetettiin sairaalaan, mutta leikkauskaan ei häntä pelastanut.
Yksi pidätetty
Poliisi on pidättänyt surmien yhteydessä 30-vuotiaan miehen. Hän oli myös saanut vammoja ja on sairaalassa toipumassa leikkauksesta.
Tiedot tapahtumista olivat illalla vielä hataria. BBC:n mukaan tapaukselle ilmaantui kuitenkin joukko todistajia, joita poliisi kuuli illan mittaan.
Poliisi suorittaa parhaillaan rikospaikalla teknistä tutkintaa.
Briteille kuuluva Jerseyn saari sijaitsee Englannin kanaalissa 22 kilometrin päässä Pohjois-Ranskan rannikolta. Siellä asuu noin 90 000 ihmistä.
Lähde: Iltalehti
Kuusi ihmistä puukotettiin Jerseyn saarella Britanniassa
Kuusi ihmistä puukotettiin Jerseyn saarella Britanniassa
Re: Kuusi ihmistä puukotettiin Jerseyn saarella Britanniassa
Bergerac kehiin 
-
Arlene
- Christopher Lorenzo
- Viestit: 1688
- Liittynyt: Ke Joulu 12, 2007 7:30 pm
- Paikkakunta: Pentonville
Re: Kuusi ihmistä puukotettiin Jerseyn saarella Britanniassa
Epäilty, Damian Rzeszowski, on jo toipunut vammoistaan ja on vangittu.

