Useita oppilaita on puukotettu Vallentunan lukiossa Ruotsissa.
Ainakin yksi oppilaista on loukkaantunut hengenvaarallisesti. Puukottajaa ei ole vielä saatuu kiinni.
Poliisin mukaan puukottaja on nuorehko mies, jolla oli jonkinlainen kasvosuojus.
Poliisi tutkii tapausta murhayrityksenä.
Lisää aiheesta hetken kuluttua.
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201111 ... 5_ul.shtml
Puukotus koulussa Ruotsin Vallentunassa
Re: Ainakin yhtä puukotettu Ruotsissa koulussa
Kilpaileva lehti kertoo näin:
Vallentunan lähellä Tukholman pohjoispuolella sijaitsevassa lukiossa sattui vakava välikohtaus keskiviikkoaamuna. Naamioitunut puukottaja on haavoittanut ainakin yhtä oppilasta, kertoo Roslagenin poliisi Aftonbladetille.
Uhri on noin 20-vuotias mies. Hän sai vakavia vammoja mutta säilyi poliisin mukaan hengissä veriteosta.
- Meillä on juuri nyt iso operaatio meneillään ja etsimme tekijää, poliisin edustaja sanoi.
Puukotus sattui koulun alueella mutta ei sisätiloissa. Koulun johtoryhmä istuu parhaillaan hätäkokouksessa, kertoo Expressen. Hätäkeskus sai hälytyksen koululle klo 9.41. Suomen aikaa.
Paikalle lähetettiin ambulanssi ja lääkärihelikopteri.
Poliisi on aloittanut tapauksesta esitutkinnan. Rikosnimike on murhayritys.
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/naam ... 58653.html

http://www.aftonbladet.se/nyheter/article14008836.ab
Aftonbladet kertoo, ettei tekijää ole yhäkään saatu kiinni. Uhri on vakavasti loukkaantunut, mutta selviää kyllä. Keuhkoihin on ainakin saanut vammoja, selkään oli saanut puukosta useita iskuja. Tekijä oli pukeutunut mustaan ja hänellä oli ollut jonkinlainen naamio kasvoillaan.

-
dollarfrossa
- Nikke Knatterton
- Viestit: 193
- Liittynyt: Ti Helmi 12, 2008 2:07 pm
Re: Ainakin yhtä puukotettu Ruotsissa koulussa
http://www.expressen.se/nyheter/1.26375 ... a-planerat
Kriminologi Jerzy Sarneckin mukaan teko vaikuttaa suunnitellulta. Sarneck näkee yhtäläisyyksiä kouluampumisiin, tekijä saattaa hänen mukaansa olla entinen oppilas jolla on kiusaamisesta tai muusta syystä johtuen kaunaa koulua ja sen oppilaita kohtaan. Taustalla voi olla psyykkisiä häiriöitä. Jengien välienselvittelykin on mahdollinen, mutta silloin on yleensä useampia nuoria tekijöinä ja/tai uhreina.
Kriminologi Jerzy Sarneckin mukaan teko vaikuttaa suunnitellulta. Sarneck näkee yhtäläisyyksiä kouluampumisiin, tekijä saattaa hänen mukaansa olla entinen oppilas jolla on kiusaamisesta tai muusta syystä johtuen kaunaa koulua ja sen oppilaita kohtaan. Taustalla voi olla psyykkisiä häiriöitä. Jengien välienselvittelykin on mahdollinen, mutta silloin on yleensä useampia nuoria tekijöinä ja/tai uhreina.
Re: Ainakin yhtä puukotettu Ruotsissa koulussa
aika erikoista että puukon kanssa on lähtenyt jahtaamaan koululaisia. olisikohan kyyseessä joku henkilökohtainen juttu ja vauhtiin päästyään on ohi mennen muitakin tökkäissyt, jos tekijällä on ollu tavoitteena jonkinlainen koulumassamurha eikä ole saanut asetta syystä tai toisesta ja on sitten päättänyt lähteä puukon kanssa purkamaan pahaa oloa. veikkaan motiiviksi jotain henkilökohtaista asiaa puukottajan ja pahiten loukkaantuneen uhrin välillä.
oon sisältä kuollu ja risti mun naamassa merkkaa sitä
- VoDKa
- Ainesta Watsoniksi
- Viestit: 4926
- Liittynyt: Ke Marras 07, 2007 4:17 am
- Paikkakunta: Better place.
Re: Ainakin yhtä puukotettu Ruotsissa koulussa
Väittäisin, että psykiatri on lukenut liikaa kouluampumisista. Ei tuo liity siihen mitenkään, kyseessä on joku henkilökohtainen kauna kahden ihmisen välillä, jolla ei ole mitään tekemistä itse koulun kanssa.
Tämä ei ole tietoa, ihan fiilispohjalta olen liikkeellä. Kyllä koulua kohtaan kaunaa tuntenut olisi tehnyt paljon suunnitelmallisemman iskun. (Eikä varmasti olisi aloittanut sitä koulun ULKOpuolelta.)

One day I might just disappear and you will never find me. Nobody will ever find me.
-
Täysi Purenta
- Andy Sipowich NYPD
- Viestit: 1479
- Liittynyt: Pe Huhti 16, 2010 11:05 am
Re: Ainakin yhtä puukotettu Ruotsissa koulussa
Oliko haavoittunut parikymppinen koulun oppilaita? Eikös hän ole aika vanha lukiota käyväksi? Minäkin luulen että tässä on joku myöhäisteinien triangelidraama taustalla ja koulun piha on vain sattumalta ollut tapahtumapaikkana.
Joukkosurma mora tanassa on kyllä hyvin skandinaavinen, etten sanoisi kauhavalainen perinnetapa ja sellaisena omalla tapaansa kiehtova mutta ei kovin kauhistuttava juttu. Yksi mies ja yksi puukko on kuitenkin aika vaatimaton uhka. Oli sitten ninjaksi naamioitunut tahi ei. Uhri tietää taatusti kuka häntä fileroi.
Joukkosurma mora tanassa on kyllä hyvin skandinaavinen, etten sanoisi kauhavalainen perinnetapa ja sellaisena omalla tapaansa kiehtova mutta ei kovin kauhistuttava juttu. Yksi mies ja yksi puukko on kuitenkin aika vaatimaton uhka. Oli sitten ninjaksi naamioitunut tahi ei. Uhri tietää taatusti kuka häntä fileroi.
- VoDKa
- Ainesta Watsoniksi
- Viestit: 4926
- Liittynyt: Ke Marras 07, 2007 4:17 am
- Paikkakunta: Better place.
Re: Ainakin yhtä puukotettu Ruotsissa koulussa
Ja näinhän siinä tosiaan sitten oli, mitä me muutamat kerettiin tällä arvioimaankin. Kyllä kuka tahansa itseään vähänkin arvostava kouluunsa kostava henkilö tosiaan olisi toiminut toisin. Randomin tyypin puukottaminen koulun piha-alueella ei vain kyllä mitenkään tunnu mahtuvan sellaiseen kostajan kaavaan.Iltalehti kirjoitti:Ruotsin poliisi epäilee: Mies puukotti 17-vuotiasta lukiolaista selkään
Keskiviikko 30.11.2011 klo 16.51
Ruotsissa poliisi uskoo löytäneensä keskiviikkona 17-vuotiasta lukiolaista puukottaneen miehen.
Nuorukaista puukotettiin Tukholman pohjoispuolella Vallentunan lukion sisäänkäynnin ulkopuolella juuri ennen koulupäivän alkua.
Lukiolainen haavoittui poliisin mukaan vakavasti, ja hänet kuljetettiin sairaalaan leikattavaksi.
Aftonbladet-lehden haastatteleman silminnäkijän mukaan mustiin pukeutunut naamioitunut mies puukotti nuorukaista selkään useita kertoja ja poistui nopeasti paikalta.
Poliisi aloitti esitutkinnan murhan yrityksestä ja käynnisti laajat etsinnät puukottajan löytämiseksi. Läheisen päiväkodin lapset siirrettiin varotoimena sisätiloihin.
Iltapäivällä poliisi kuulusteli muutamaa henkilöä, ja kertoi lopulta pidättäneensä noin 20-vuotiaan miehen epäiltynä murhayrityksestä. Epäilty ei ole koulun oppilas.
Poliisin arvion mukaan hyökkäys kohdistui vain uhriin.
One day I might just disappear and you will never find me. Nobody will ever find me.
-
dollarfrossa
- Nikke Knatterton
- Viestit: 193
- Liittynyt: Ti Helmi 12, 2008 2:07 pm
Re: Ainakin yhtä puukotettu Ruotsissa koulussa
http://www.expressen.se/nyheter/1.26379 ... om-motivet
Uhri on itse tuomittu pahoinpitelystä ja ollut epäiltynä murhayrityksestä.