Kukas se on tämä?
http://yle.fi/uutiset/hovioikeus_korott ... ta/6009480
Sukulaislapsiaan hyväksikäyttäneen miehen tuomiota kovennettiin yli puolella vuodella. Neljä teoista oli törkeitä lapsen seksuaalisia hyväksikäyttöjä. Uhrit olivat tekoaikaan ala- ja yläasteikäisiä.
Rovaniemen hovioikeus tuomitsi noin 50-vuotiaan miehen kahden vuoden ehdottomaan vankeusrangaistukseen lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja neljästä törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.
Ylivieska-Raahen käräjäoikeus oli langettanut miehelle vuoden 2011 lokakuussa vuoden ja viisi kuukautta ehdotonta vankeutta.
Hovioikeus toteaa antamassaan julkisessa selosteessa, että tekijällä oli läheiden sukulaissuhde useimpiin uhreihin. Kaksi törkeää lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä tapahtui usean vuoden ja kaksi muuta noin vuoden aikana.
Rangaistuksen osalta hovioikeus katsoi, että käräjäoikeuden tuomitsema rangaistus ei ollut oikeudenmukaisessa suhteessa rikosten vahingollisuuteen.
Lisäksi hovioikeus alensi käräjäoikeuden yhdelle asianomistajalle maksettavaksi määrättyä korvausta 4 000 eurosta 2 000 euroon.
Tekojen aikaan lapset olivat 10-15-vuotiaita.
Mistä on kyse?
- Mies käytti seksuaalisesti hyväkseen kouluikäisiä sukulaislapsiaan
- Ylivieska-Raahen käräjäoikeus tuomitsi miehelle 1 vuosi ja 5 kuukautta ehdotonta vankeutta
- Rovaniemen hovioikeus korotti tuomion kahden vuoden pituiseen ehdottomaan vankeuteen.