Asemies tappoi kolme ja haavoitti kahta Los Angelesissa
Torstai 25.10.2012 klo 00.27 (päivitetty klo 05.57)
Ainakin kolme ihmistä on kuollut ja kaksi haavoittunut ampumavälikohtauksessa Los Angelesissa. Ampuja pakeni paikalta.
LUE MYÖS
Los Angelesin ampuja pakeni paikalta
Ampumavälikohtaus sattui Los Angelesin esikaupunkialueella paikallista aikaa aamupäivällä kello 11, kun asemies käveli sisään paloturvallisuusyrityksen liiketiloihin ja alkoi ammuskella.
Ammuskelussa kuolivat mies ja nainen, ja yksi naispuolinen henkilö haavoittui.
Laukausten jälkeen hyökkääjä ajoi yrityksen omistajan perheenjäsenen autolla kahden korttelin päähän asunnolle, joka on saman perheen omistuksessa kuin yrityskin.
Päästyään perille asemies avasi jälleen tulen.
Talossa asunut nainen kuoli laukauksiin. Sen lisäksi toisessa ammuskelussa loukkaantui 13-vuotias poika.
Poliisin mukaan molempien loukkaantuneiden tila on kriittinen mutta vakaa.
Vaikka tapahtumienkulku ja taustat ovat yhä hämärän peitossa, poliisi uskoo tapausten liittyvän toisiinsa, sillä kaikki uhrit ovat sukua toisilleen.
- Emme usko näiden olevan sattumanvaraisia tekoja, sillä tapahtumapaikat liittyvät toisiinsa. Mutta emme voi vahvistaa tätä tieto vielä, sanoi Dean Milligan Downeyn alueen poliisista.
Ampuja, jota hengissä välikohtauksista selvinneet eivät ilmeisesti tunteneet, on yhä karkuteillä.
Myöskään poliisilla ei ole vielä tietoa ampujan henkilöllisyydestä.
IL-STT-Reuters
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201210 ... 6_ul.shtml