Vuosien 1975-1995 välisenä aikana Denverin seutua Coloradossa piinasi lukuisten murhien sarja. 20 vuoden aikana sarjamurhaajan- tai murhaajien uhriksi joutui ainakin 38 naista. Keskimäärin kaksi kertaa vuodessa Denveristä tai sen lähistöltä löytyi murhatun naisen alaston ruumis. Uhrit olivat usein nuoria ja monet heistä prostituoituja. Denverin murhasarjaa voidaan verrata Kanadan Brittiläistä Kolumbiaa järkyttäneeseen Kyynelten valtatien mysteeriin.
Vaikka pitäviä todisteita ei olekaan, niin tutkijat uskovat, että 11 tapausta voidaan linkittää kahteen sarjamurhaajaan, jotka ovat sittemmin jääneet kiinni ja kärsivät tuomiotaan. Silti 27 tapausta ovat edelleen täysiä mysteerejä.
Tutkijat eivät ole pystyneet löytämään tekijän DNA:ta monistakaan uhreista, sillä ruumiit makasivat luonnossa niin pitkään, että mahdolliset todisteet hävisivät samalla.
Ei ole mitään varmuutta siitä, kuinka monta eri tappajaa on vastuussa teoista. Tapausten välillä on kuitenkin poikkeavuuksia muun muassa uhrien kohtelussa, joka antaa viitteitä siitä, että vastuussa on useampi kuin yksi sarjamurhaaja. Muutamat uhreista oli jätetty tiettyyn asentoon jalat levälleen - poliisin mukaan tämä oli tekijältä jonkinlainen "signeeraus". Eräiden murhien tekotapa viittasi FBI:n profiloijan mielestä uhreillaan leikitelleeseen sadistiin. Esimerkiksi vuosien 1979-1986 välisenä aikana murhattujen neljän teinin uskotaan joutuneen saman sarjamurhaajan uhriksi, ja 80-luvun lopulla sattuneissa kahdeksassa murhassa on epäilty olleen yhteinen tekijä.
Poliisi jatkaa edelleen tapausten selvittelemistä.
http://www.denverpost.com/serialkillers ... ts-from-75
http://www.denverpost.com/serialkillers ... lved-cases
Denverin sarjamurhat 1975-1995 - ainakin 38 uhria
-
strangelove
- Adrian Monk
- Viestit: 2921
- Liittynyt: To Loka 09, 2008 11:32 am
-
jarmo.janis
- Vic Mackey
- Viestit: 1982
- Liittynyt: Su Heinä 29, 2012 6:25 pm
- Paikkakunta: kaakkois suomi
Re: Denverin sarjamurhat 1975-1995 - ainakin 38 uhria
En edes minä itse usko sitä että bostonin kuristaja Albert De Salvo olisi asialla, mutta kiinnostavaksi tämän tekee se, että jotkut uhreista oli käsitelty kuten bostonin kuristajan tapauksessa, tarkoitan siis lähinnä uhrien asentoja löytöhetkellä.
Väittäisin että, jos asialla on useampi tekijä, on ainakin yksi heistä perehtynyt bostonin kuristajan tapauksen ja valinnut sen enemän tai vähemmän tietoisesti modus operendikseen (jos ei muuta niin uhrien löytöasennon suhteen).
Väittäisin että, jos asialla on useampi tekijä, on ainakin yksi heistä perehtynyt bostonin kuristajan tapauksen ja valinnut sen enemän tai vähemmän tietoisesti modus operendikseen (jos ei muuta niin uhrien löytöasennon suhteen).
Re: Denverin sarjamurhat 1975-1995 - ainakin 38 uhria
Mitenkäs laajalta alueelta näitä uhreja on löytynyt? Sehän voisi jollakin tavalla kertoa siitä kuinka paljon mahdollisia tekijöitä on. Ainakin olettaisin että tekijä piilottaisi suhteellisen samoihin paikkoihin omia uhrejaan.
-
strangelove
- Adrian Monk
- Viestit: 2921
- Liittynyt: To Loka 09, 2008 11:32 am
Re: Denverin sarjamurhat 1975-1995 - ainakin 38 uhria
Neljään murhaan DNA-todisteiden perusteella linkitetty Vincent Groves saattoi murhata jopa 20 naista Denverin alueella. Groves kuoli vankilassa vuonna 1996. Hänet on todettu syylliseksi neljään murhaan, joista kolme sattui vuonna 1979 ja yksi vuonna 1988.
http://www.thedenverchannel.com/news/de ... identified
http://www.thedenverchannel.com/news/de ... identified
-
jarmo.janis
- Vic Mackey
- Viestit: 1982
- Liittynyt: Su Heinä 29, 2012 6:25 pm
- Paikkakunta: kaakkois suomi
Re: Denverin sarjamurhat 1975-1995 - ainakin 38 uhria
Tässä on sellainenkin ongelma että seudulta toiselle kiertelevätkään murhaajat, joaskaan ei yleisiä, ei ole ihan tuntemattomia. Sama heppu voi operoida laajallakin alueella riippuen sitä minkä toimintamallin hän on valinnut. Esimerkiksi jokunen aika takaperin tuli dokkari sarjamurhaajasta, joka operoi ainakin thaimaassa, vietnamissa ja ilmeisesti myös muuallakin. Samoin Tommy Lynn Sells niminen heppu operoi murhasarjaansa laajahkolla alueella osavaltiosta toiseen siirtyen. Riippuen siitä, ketä uskotaan, voi Sellsin murhien määrä olla jopa yli 70. Tässähän voi olla kyseessä murhaaja, joka on ottanut toiminta alueekseen kaiken sen mikä käsitetään denveriksi, tai vaikka koko osavaltio voi olla hänen toimintakenttäänsä. Tässä tapauksessa mä kyllä laitaisin tekotavan samanlaisuuden ja uhrien samanlaisuuden etusijalle ohi löytöpaikkojen keskinäisen sijainnin arvioitaessa mahdollisia tekijäehdokkaita ja heidän mahdollisuuttaan operoida näitä juttuja.elli72 kirjoitti:Mitenkäs laajalta alueelta näitä uhreja on löytynyt? Sehän voisi jollakin tavalla kertoa siitä kuinka paljon mahdollisia tekijöitä on. Ainakin olettaisin että tekijä piilottaisi suhteellisen samoihin paikkoihin omia uhrejaan.