Kuopion paloittelusurma, maaliskuu 2006

Suomessa tapahtuneet henkirikokset.
Aizerbaidzan
Angus MacGyver
Viestit: 6832
Liittynyt: Su Touko 13, 2007 12:22 pm

Kuopion paloittelusurma, maaliskuu 2006

Viesti Kirjoittaja Aizerbaidzan »

Maaliskuun loppupuolella vuonna 2006 löytyi eräs varastetuksi ilmoitettu vuoden 1998 mallia oleva Honda Civic syrjäiseltä metsätieltä Kuopion Vaajasalosta Kortelahdentieltä. Auto paloi soihtuna. Sammutuksen jälkeen poliisit ja palomiehet löysivät auton takakontista ruumiin. Poliisi ilmoitti julkisuuteen, että kyseessä on arviolta 20-25-vuotias, keskimittainen ja ruskeatukkainen mies. Hänen henkilöllisyyttään ei aluksi tiedetty. Surmatapaakaan poliisi ei heti paljastanut julkisuuteen.

Lopulta poliisi sai miehen henkilöllisyyden selville. Kyseessä oli vuonna 1963 syntynyt varkautelainen mies. Tunnistamisessa auttoi miehen olkapäässä ollut tatuointi, jonka kuvan jotkut tiedotusvälineet julkaisivat. Myöhemmin julkisuuteen kerrotiin myös surmatapa. Uhri oli ammuttu hengiltä ja hänet oli paloiteltu. Rikoksen tekopaikka oli kerrostaloasunto Kuopion Neulamäessä.

Maanantaina 31. heinäkuuta 2006 Kuopion käräjäoikeudessa luettiin rankan väkivaltataustan omanneelle Janne Markus Räsäselle, 34, syytteet mm. taposta ja hautarauhan rikkomisesta. Räsänen oli ampunut uhrin katkaistulla haulikolla ja sen jälkeen paloitellut tämän kirveellä ja veitsellä WC:ssä. Osan paloista hän oli vetänyt vessanpöntöstä alas.

Teon motiivi jäi epäselväksi. Uhri oli saapunut Räsäsen asuntoon varkautelaisen kaverinsa ja 39-vuotiaan kuopiolaismiehen kanssa. Räsäsellä ja 39-vuotiaalla oli joitain vanhoja riitoja uhrin kanssa ja Räsänen kertoikin myöhemmin pelänneensä, että "joku moottoripyöräjengi tulee ahdistelemaan häntä". Erään todistajan kertomuksen mukaan taas tarkoitus oli vain tehdä huumekauppoja.

Räsänen oli ampunut surmanlaukauksen miltei heti vieraiden saavuttua. Hän väitti esitutkinnassa ja oikeudessa luulleensa, että haulikossa oli itse näperrelty vaaraton sinitarrapatruuna. Kyse oli hänen mukaansa hätävarjelusta, ja hän kiistikin tapposyytteen myöntäen vain kuolemantuottamuksen ja aseen varomattoman käsittelyn. Asunnossa oli tapahtumahetkellä myös Räsäsen raskaana ollut avovaimo.

Tapahtuman jälkeen asuntoon jäivät Janne Räsänen ja 39-vuotias kuopiolaismies. Syytteen mukaan 39-vuotias auttoi Räsästä ruumiin siirtämisessä vessaan. Paloittelusta Räsänen otti täyden vastuun. Avovaimo oli myöhemmin siivonnut verijäljet.

Maanantaina 14. elokuuta 2006 Kuopion käräjäoikeus tuomitsi kansliapäätöksessään Janne Räsäsen mm. taposta ja hautarauhan rikkomisesta 11 vuodeksi vankeuteen. Oikeus katsoi myös syyttäjän vaatimuksen mukaisesti, että Räsänen voidaan vaarallisena rikoksenuusijana sulkea pakkolaitokseen. Lisäksi hänet velvoitettiin korvaamaan uhrin kolmelle omaiselle henkisestä kärsimyksestä yhteensä 13 000 euroa. Ruumiin siirrossa mukana ollut 39-vuotias mies tuomittiin rikoksentekijän suojelemisesta kolmeksi kuukaudeksi ehdottomaan vankeuteen. Lisäksi oikeus lätkäisi auton varastaneelle 23-vuotiaalle kuopiolaismiehelle 80 päivää ehdotonta vankeutta moottorikulkuneuvon käyttövarkaudesta ja kortitta ajosta.

Lähteet:
Ilta-Sanomat 27.3.2006, s. 12-13: Takakontissa ruumis.
Ilta-Sanomat 28.3.2006, s. 12: Konttisurman uhri tunnistettu.
Ilta-Sanomat 31.3.2006, s. 15: Takakonttisurman uhri paloiteltiin.
Ilta-Sanomat 31.7.2006: Kuopion paloittelusurmasta tapposyyte.
Ilta-Sanomat 1.8.2006: Paloittelusurmaaja vaaditaan pakkolaitokseen.
Ilta-Sanomat 14.8.2006: Paloittelusurmaaja halutaan pakkolaitokseen.

Säädös pakkolaitokseen eristämisestä korvattiin melko pian Kuopion paloittelusurman jälkeen "rangaistus kärsittävä päivästä päivään" - lauselmalla. Räsänen siis kaiketi kävelee vapauteen viimeistään vuonna 2017. Ikää miehellä on tuolloin 45 vuotta, mitä kaikkea ehtiikään vielä saamaan aikaan.
Savolax
Nikke Knatterton
Viestit: 188
Liittynyt: Ke Huhti 25, 2012 10:45 pm

Re: Kuopion paloittelusurma, maaliskuu 2006

Viesti Kirjoittaja Savolax »

Jos en ihan väärässä ole niin pyttytuomio kumottiin...
joey
Angus MacGyver
Viestit: 6782
Liittynyt: La Marras 10, 2007 8:55 pm

Re: Kuopion paloittelusurma, maaliskuu 2006

Viesti Kirjoittaja joey »

Eikö surman jälkien siivoaminen todellakaan ole rikollista? :shock:
Kat_Revolver
Harjunpää
Viestit: 321
Liittynyt: Su Joulu 02, 2012 10:32 pm

Re: Kuopion paloittelusurma, maaliskuu 2006

Viesti Kirjoittaja Kat_Revolver »

joey kirjoitti:Eikö surman jälkien siivoaminen todellakaan ole rikollista? :shock:
Samaa kummastelin. Muutenkin etova ajatus raskaana olevasta naisesta kontillaan kylppärissä verijälkiä hinkkaamassa.. Hrrrr :shock:
Myös "rikoksentekijän suojelemisesta" tullut 3kk ehdollinen tuntuu käsittämättömän pieneltä tuomiolta.
Muovipussi päähän ja ruumis suohon.
Insane Poetry
Lauri Hanhivaara
Viestit: 135
Liittynyt: Ma Joulu 05, 2011 2:35 am
Paikkakunta: Babylonia

Re: Kuopion paloittelusurma, maaliskuu 2006

Viesti Kirjoittaja Insane Poetry »

Kat_Revolver kirjoitti: Myös "rikoksentekijän suojelemisesta" tullut 3kk ehdollinen tuntuu käsittämättömän pieneltä tuomiolta.
Siis ehdottomaanhan se tuomittiin, mutta Suomessa on nyt tää kolmen apinan meininki aika arvostettua. En mäkään jaksa kiinnostua muiden meiningeistä jos ne ei kiinnostu mun.
Fall of Babylon
Elli76
Alokas
Viestit: 3
Liittynyt: Ti Heinä 21, 2020 7:46 pm

Re: Kuopion paloittelusurma, maaliskuu 2006

Viesti Kirjoittaja Elli76 »

Onko kenelläkään uudempaa tietoa tästä kyseisestä tekijästä, Janne Markus Räsänen?
jaskakos
Remington Steele
Viestit: 216
Liittynyt: To Marras 02, 2017 1:45 pm

Re: Kuopion paloittelusurma, maaliskuu 2006

Viesti Kirjoittaja jaskakos »

Muistaakseni tämä sama sankari ampui katkaistulla haulikolla jotain selkään jo 2001?
Avatar
Kalle-Ville
Adrian Monk
Viestit: 2688
Liittynyt: To Tammi 17, 2008 4:48 pm

Re: Kuopion paloittelusurma, maaliskuu 2006

Viesti Kirjoittaja Kalle-Ville »

Savolax kirjoitti: Ke Joulu 12, 2012 12:37 am Jos en ihan väärässä ole niin pyttytuomio kumottiin...
Koko pytty eli pakkolaitos, josta vapauttamisesta päätti Vankilaoikeus on poistettu Suomen laista. Ne (pakkolaitos ja Vankilaoikeus) poistettiin laista vankeuslain kokonaisuudistuksen yhteydessä 1.10.2006 voimaan tulleella vankeuslain muutoksella.

Kun pytty- eli pakkolaitostuomio poistetaan Suomen lainsäädännöstä, niin kukaan ei tietenkään sellaista voi sen jälkeen enää lusiakaan.
jekkumaisteri
Jane Marple
Viestit: 1068
Liittynyt: Ke Tammi 03, 2018 9:55 am

Re: Kuopion paloittelusurma, maaliskuu 2006

Viesti Kirjoittaja jekkumaisteri »

joey kirjoitti: Ke Joulu 12, 2012 9:24 am Eikö surman jälkien siivoaminen todellakaan ole rikollista? :shock:
Kyllä on
Vastaa Viestiin