Kaksi palomiestä ammuttiin Websterissä jouluaattona

Ulkomailla tapahtuneet selvitetyt tai vielä selvittämättömät henkirikokset
Avatar
VoDKa
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4926
Liittynyt: Ke Marras 07, 2007 4:17 am
Paikkakunta: Better place.

Kaksi palomiestä ammuttiin Websterissä jouluaattona

Viesti Kirjoittaja VoDKa »

Iltalehti kirjoitti:Kaksi palomiestä ammuttiin USA:ssa
Maanantai 24.12.2012 klo 22.13

Yhdysvalloissa New Yorkin osavaltiossa kaksi palopaikalle saapunutta palomiestä sai surmansa, kun heitä vastaan avattiin tuli.

Kaksi palomiestä haavoittui lisäksi välikohtauksessa.

Ampuminen tapahtui Websterin kaupungissa. Palomiehet saapuivat sammuttamaan tulipaloa varhain aamulla paikallista aikaa, kun heitä alettiin ampua.

- Vaikuttaa siltä, että kyseessä oli ansa, joka on tarkoitettu ensimmäisenä paikalle tulleille miehille, Websterin poliisipäällikkö Gerald Pickering sanoi.

Ampuja löytyi myöhemmin paikalta kuolleena. Tiedossa ei heti ollut, surmasiko hän itsensä vai kuoliko hän tulitaistelussa poliisien kanssa. Myöskään ampujan motiivista ei ollut tietoa.

Poliisi eristi alueen, ja asukkaita evakuoitiin. Useita koteja tuhoutui palossa, koska sen sammutus viivästyi ampumisen takia.

Presidentti Barack Obama nimitti äskettäin varapresidentti Joe Bidenin johtamaan työryhmää, joka pohtii aseväkivallan kuriin saattamista Yhdysvalloissa. Obama ryhtyi toimiin Newtownissa tapahtuneen kouluampumisen jälkeen.

Asejärjestö NRA:n esitys on, että väkivalta saatetaan kuriin määräämällä aseistetut poliisit joka kouluun.
Iltalehti kirjoitti:Kaksi palomiestä ampuneen talosta löytyi ruumis
Keskiviikko 26.12.2012 klo 08.58

Yhdysvalloissa New Yorkin osavaltiossa kaksi palomiestä ampuneen miehen palaneesta talosta on löytynyt ruumis.

Ruumiin epäillään olevan ampujan sisko, joka asui veljensä kanssa Websterin kaupungissa sijaitsevassa asunnossa.

Kaksi palomiestä sai surmansa ja kaksi haavoittui varhain jouluaattona, kun heitä ammuttiin palopaikalla. Ampuja löytyi myöhemmin paikalta kuolleena.

Surmatekojen takana oli 62-vuotias entinen vanki. Poliisin mukaan William Spengler tuomittiin 17 vuodeksi vankeuteen isoäitinsä kuolemasta vuonna 1980.

Rikostutkinnassa tekopaikalta on löytynyt myös kolmisivuinen viesti surmaajalta sekä kolme erilaista asetta. Ne olivat samantyyppisiä kuin Connecticutin kouluampujan käyttämät aseet.
Kuva
William Spengler

Aiempi isoäidin surma on tapahtunut vasaralla naapuritalossa siitä, jossa nyt ampui sitten näitä palomiehiä tappaen kaksi ja haavoittaen kahta muuta. Hänet tunteneen mukaan hän vihasi siskoaan, eikä voinut sietää tätä. He olivat eläneet talon eri puolilla, koittaen vältellä toisiaan. Spenglerin äiti kuoli lokakuussa. Poliisi on ollut vaitonainen motiiveista ja tutkii tapausta.

Ilmeisesti aiempi tuomio oli ollut pidempi kuin tuo 17 vuotta (elinkautinen?), sillä 1998 Spengler on päässyt vapaaksi armahduksen myötä ja on elänyt hiljaiseloa siitä asti aina sitten tämän vuoden jouluaattoon asti, jolloin tapahtui tämä.

Kuva

Menehtyneet uhrit ovat siskon ja ampujan itsensä lisäksi poliisiluutnantti Michael Chiapperini, 43, sekä 19-vuotias Tomasz Kaczowka. Haavoittuneet ovat Joseph Hofstetter ja Theodore Scardino, molemmat sairaalassa, mutta eivät hengenvaarassa. Hofstetter sai osuman lantioon josta luoti jumittui selkärankaan ja Scardino sai osumat rintaan ja polveen. Spengler vaihtoi myös muutaman luodin poliisin kanssa, yritti sitten paeta jalan ja ampui itsensä ennen kuin kukaan kerkesi tekemään mitään.

One day I might just disappear and you will never find me. Nobody will ever find me.