Onko tästä ehkä ketju?
http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/480774 ... yi+tappoon
Kokovartalokonna vaikuttaisi olevan tämä 26-vuotias "nuorukainen".Nuorukaisen päivä alkoi tapon yrityksellä ja päättyi tappoon
Kun ensihoitajat saapuivat raaseporilaiseen asuntoon iltayhdeksältä, lattialla makasi kuollut mies. Uhrin päälle oli viskattu keittiönpöytä, jonka jalat sojottivat kohti kattoa.
Ruumiin vieressä istui nuorukainen. Hän aneli kerta toisensa jälkeen ensihoitajia elvyttämään kuolleen.
Mitään ei ollut kuitenkaan tehtävissä. Oikeuslääkärin mukaan uhri oli kuollut jo puolta tuntia aiemmin eri esineillä aiheutettuihin pisto- ja ruhjehaavoihin.
Nuorukaisen päivä alkoi tapon yrityksellä ja päättyi tappoon. Rikokset kohdistuivat eri henkilöihin. Kyseisen vuorokauden tapahtumat veivät 26-vuotiaan miehen lopulta 13,5 vuodeksi kaltereiden taakse.
Vielä aamuyöstä nuorukainen oli istunut kaikessa rauhassa iltaa kahden muun miehen kanssa olutta hörppien. Äkisti hän oli kuitenkin ryhtynyt nimittelemään kyläpaikan isäntää pedofiiliksi. Sitten hän kävi tämän kimppuun vasaralla ja puukolla varustautuneena.
Vanhempi mies sai torjuttua kohtalokkaimmat niskaansa ja päähänsä kohdistuneista iskuista. Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus piti rajua hyökkäystä tapon yrityksenä.
Yrittänyt ennenkin henkirikosta
Asunnosta poistuessaan 26-vuotias nappasi mukaansa uhrin dvd-soittimen. Tämän jälkeen hän soitti vihapuhelun seurustelukumppaninsa exälle ja ilmoitti viiltävänsä tältä kurkun auki.
Uhkaus jäi pelkäksi sanahelinäksi. Illalla nuorukainen oli tappanut toisen miehen.
Rikokset tapahtuivat lokakuussa 2011.
Todistajien mukaan tekijä ei tuntenut entuudestaan henkirikoksen uhria. Nuorukainen oli päätynyt tämän asuntoon ryyppyporukan matkassa ja jäänyt sitten uhrinsa kanssa kahden.
Ilmeisesti miehille oli syntynyt illan mittaan riitaa. Asunnon kunto ja uhrin lukuisat vammat kertoivat sinnikkäästä kamppailusta. Hävinnyt oli lopulta mies, jolla oli massiivinen kipsi jalassa.
Nuorukainen oli koeajalla edellisistä rikoksistaan. Hän oli tuomittu tapon yrityksestä vuonna 2008.
Tällä kertaa käräjäoikeus passitti miehen 13 vuodeksi vankeuteen taposta, tapon yrityksestä, varkaudesta, laittomasta uhkauksesta ja vahingonteosta. Rankka päivä päättyi siihen, että nuorukainen potkaisi poliisimaijan oven saranoiltaan.
Turun hovioikeus kovensi tuomiota puolella vuodella.