Pojat olivat tulleet isänsä luokse tapaamiseen maanantaina. Vanhemmat olivat eronneet kaksi vuotta sitten hankalissa olosuhteissa ja heillä oli edelleen ongelmia. He asuivat äitinsä, palomies Iris van der Schuitin luona Zeistissä. Hankalien välien takia perhe oli myös lastensuojelun asiakkaana.
Vielä ei tiedetä, missä isä maanantaina lastensa kanssa aikaa vietti, eivätkä hänen tuttunsakaan osanneet asiaa valaista. Se tiedetään, että hän tankkasi auton kylmäasemalla maanantain ja tiistain välisenä yönä klo 22.15 Beekissä, Limburgissa. Kuvien perusteella lapset olivat tuolloin vielä autossa. Veljeksistä annettiin Amber Alert Hollannissa, Saksassa ja Belgiassa.
Isä löytyi hirttäytyneenä metsästä läheltä Dornia. Patikoijat löysivät hänet tiistaiaamuna. Henkilöllisyyden selvittelyyn meni tunteja, jonka jälkeen vasta tajuttiin, että hänen poikansa ovat kadonneet. Isän tyttöystäväkin oli tavoittamattomissa jonkin aikaa, jolloin tiedon saanti häneltäkin pitkittyi.
Isän auto, sininen Huyndai Getz, löytyi lähistöltä ja sisältä löytyi lasten tavaroita. Etsinnät metsässä eivät tuottaneet tulosta poikien löytämiseksi. Etsintöjä laajennettiin muihinkin alueen metsiin, koska isän oletettiin jättäneen poikansa jonnekin metsikköön.
Paikallinen asukas Roger Sijstermans läheltä Steinistä käy alueella lähes päivittäin. ”Tunnen alueen hyvin. Kaikkialla on paljon pieniä rinteitä. Metsä on tiheäkasvuinen ja läpipääsemätön. Jos jotain haluaisi piilottaa, se kannattaisi tehdä täällä.”
Etsintöjä on tehty myös jokien varsilla ja vedessä, koska automatkan varrella on myös jokia ja siltoja. Itsemurhapaikan läheltä joku nainen ilmoitti, että siellä on kaivettu maata. Mitään ei kuitenkaan löytynyt.
Poliisi on pyytänyt ihmisiä ja yrityksiä lähettämään kuvia ja videoita, joissa isän auto näkyisi. Niitä onkin tullut niin paljon, että niitä läpikäymään on palkattu ylimääräistä henkilökuntaa.
Zeistin pormestari Koos Janssen kävi äidin luona ja hänen surunsa ja ahdistuksensa on valtava. ”Kodissa on käsinkosketeltava suru. Äiti on saanut kortteja ja viestejä ympäri maata. Hän on saanut paljon tukea.”
Poliisi on löytänyt isän kirjoittaman jäähyväiskirjeen. Siitä ei sanottu, kenelle se oli osoitettu, mutta siinä ei lukenut mitään Julianista eikä Rubenista, vain ettei hän halua enää elää. Isä oli myöskin nostanut automaatista 175 euroa, mutta yleensä hän aina maksoi kortilla. Rahoista oli jäljellä 45 euroa. Sitä ei tiedetä, mitä hän rahoilla teki. Poliisi etsii myös miehen kenkiä, koska niitä hänellä ei jalassa ollut eikä niitä löytynyt myöskään autosta. Hinausköyden ja kuormaliinankin pätkiä etsitään, ne löytyivät ruumiin kanssa, mutta niistä puuttuu osa.
Täällä linkissä kuvat lapsista, isästä ja perheen autosta, en osannut niitä valitettavasti liittää
Tässä myös poliisin julkaisema kartta isän ajoreitistä tuolta yöltä:
https://maps.google.nl/maps/ms?msid=211 ... 83,2.90863
Lähde: http://websleuths.com/forums/showthread.php?t=208469 ja sinne käännetyt uutiset