Sivu 1/2

(U) Ruben ja Julian Van Der Schuit, Alankomaat, 6.5.2013

Lähetetty: Ke Touko 15, 2013 8:37 pm
Kirjoittaja Katniss
Ruben (9) ja Julian Van Der Schuit (7) ovat olleet kadoksissa 6. toukokuuta 2013 lähtien. Viimeksi heidät nähtiin isänsä seurassa. Isä, fysioterapeutti Jeroen Denis (38) löydettiin itsensä tappaneena.

Pojat olivat tulleet isänsä luokse tapaamiseen maanantaina. Vanhemmat olivat eronneet kaksi vuotta sitten hankalissa olosuhteissa ja heillä oli edelleen ongelmia. He asuivat äitinsä, palomies Iris van der Schuitin luona Zeistissä. Hankalien välien takia perhe oli myös lastensuojelun asiakkaana.

Vielä ei tiedetä, missä isä maanantaina lastensa kanssa aikaa vietti, eivätkä hänen tuttunsakaan osanneet asiaa valaista. Se tiedetään, että hän tankkasi auton kylmäasemalla maanantain ja tiistain välisenä yönä klo 22.15 Beekissä, Limburgissa. Kuvien perusteella lapset olivat tuolloin vielä autossa. Veljeksistä annettiin Amber Alert Hollannissa, Saksassa ja Belgiassa.

Isä löytyi hirttäytyneenä metsästä läheltä Dornia. Patikoijat löysivät hänet tiistaiaamuna. Henkilöllisyyden selvittelyyn meni tunteja, jonka jälkeen vasta tajuttiin, että hänen poikansa ovat kadonneet. Isän tyttöystäväkin oli tavoittamattomissa jonkin aikaa, jolloin tiedon saanti häneltäkin pitkittyi.

Isän auto, sininen Huyndai Getz, löytyi lähistöltä ja sisältä löytyi lasten tavaroita. Etsinnät metsässä eivät tuottaneet tulosta poikien löytämiseksi. Etsintöjä laajennettiin muihinkin alueen metsiin, koska isän oletettiin jättäneen poikansa jonnekin metsikköön.

Paikallinen asukas Roger Sijstermans läheltä Steinistä käy alueella lähes päivittäin. ”Tunnen alueen hyvin. Kaikkialla on paljon pieniä rinteitä. Metsä on tiheäkasvuinen ja läpipääsemätön. Jos jotain haluaisi piilottaa, se kannattaisi tehdä täällä.”

Etsintöjä on tehty myös jokien varsilla ja vedessä, koska automatkan varrella on myös jokia ja siltoja. Itsemurhapaikan läheltä joku nainen ilmoitti, että siellä on kaivettu maata. Mitään ei kuitenkaan löytynyt.

Poliisi on pyytänyt ihmisiä ja yrityksiä lähettämään kuvia ja videoita, joissa isän auto näkyisi. Niitä onkin tullut niin paljon, että niitä läpikäymään on palkattu ylimääräistä henkilökuntaa.

Zeistin pormestari Koos Janssen kävi äidin luona ja hänen surunsa ja ahdistuksensa on valtava. ”Kodissa on käsinkosketeltava suru. Äiti on saanut kortteja ja viestejä ympäri maata. Hän on saanut paljon tukea.”

Poliisi on löytänyt isän kirjoittaman jäähyväiskirjeen. Siitä ei sanottu, kenelle se oli osoitettu, mutta siinä ei lukenut mitään Julianista eikä Rubenista, vain ettei hän halua enää elää. Isä oli myöskin nostanut automaatista 175 euroa, mutta yleensä hän aina maksoi kortilla. Rahoista oli jäljellä 45 euroa. Sitä ei tiedetä, mitä hän rahoilla teki. Poliisi etsii myös miehen kenkiä, koska niitä hänellä ei jalassa ollut eikä niitä löytynyt myöskään autosta. Hinausköyden ja kuormaliinankin pätkiä etsitään, ne löytyivät ruumiin kanssa, mutta niistä puuttuu osa.

Täällä linkissä kuvat lapsista, isästä ja perheen autosta, en osannut niitä valitettavasti liittää :oops: : http://nl.missingkids.com/missingkids/s ... Lang=nl_NL


Tässä myös poliisin julkaisema kartta isän ajoreitistä tuolta yöltä:

https://maps.google.nl/maps/ms?msid=211 ... 83,2.90863


Lähde: http://websleuths.com/forums/showthread.php?t=208469 ja sinne käännetyt uutiset

Re: (U) Ruben ja Julian Van Der Schuit, Alankomaat, 6.5.2013

Lähetetty: Ke Touko 15, 2013 11:43 pm
Kirjoittaja WalkingDisaster
Vaikuttaa vahvasti siltä, että lapset eivät enää elossa ole. Toivottavasti olen väärässä ja joku ihmepelastuminen olisi kyseessä. Mutta enpä valitettavasti jaksa uskoa.

Re: (U) Ruben ja Julian Van Der Schuit, Alankomaat, 6.5.2013

Lähetetty: To Touko 16, 2013 8:33 am
Kirjoittaja elli72
Että tällainen tapaus sitten taas. Mitä todennäköisimmin lapset eivät enää ole elossa. Itsemurhakirjeessä ei ole ollut mitään lapsista. Isä on todennäköisesti päättänyt kostaa exälle oikein kunnolla ja on ensin piilottanut lasten ruumiit.

Re: (U) Ruben ja Julian Van Der Schuit, Alankomaat, 6.5.2013

Lähetetty: To Touko 16, 2013 8:50 am
Kirjoittaja Samuli
Missähän tämä isä asui? Koitin ottaa kartasta tolkkua ja aika pitkän matkan näyttää ajelleen. Mistähän se viesti oli löytynyt? Luki, että tietokoneella kirjoitettu, mutta oliko tulostettu ja mukana vai kotona? Koneella ehkä vielä printtaamattomana? Kosto äidille tästä mieleen kyllä tulee. Onpa surullista :cry:

Re: (U) Ruben ja Julian Van Der Schuit, Alankomaat, 6.5.2013

Lähetetty: To Touko 16, 2013 11:32 am
Kirjoittaja kat
Hollantilaisten sanomalehtien mukaan kirje loytyi koneelta ja oli osoitettu tyttoystavalle.

Re: (U) Ruben ja Julian Van Der Schuit, Alankomaat, 6.5.2013

Lähetetty: La Touko 18, 2013 8:28 pm
Kirjoittaja cicero
Isän yrityksellä meni huonosti ja oikeudelta oli juuri tullut päätös rajoitetuista tapaamisista poikien kanssa. Isä oli lasten äidille sanonut menevänsä lasten kanssa Luxemburgiin ja oli vielä kymmenen aikaa illalla soittanut ja sanonut että ovat hotellissa. Hänen reittinsä on paikallistettu puhelimen avulla.

Isä on kiertänyt tuona yönä kaikki paikat tuolloin joissa he ovat perheenä käyneet. Hän on itse ollut kotoisin eteläisestä Hollannista ja tämä hänen kotikaupunkinsa oli siis ollut reitin varrella ja siellä hän ilmeisesti oli viettänyt jonkun aikaa.

Isä löytyi hirttäytyneenä suositulta leikkipuisto/puistoalueelta joten jostakin syystä hän on palannut tänne omille hoodeille. Tämä on Hollannin metsäaluetta eli vedenpinnan yläpuolella ja luontoa riittää. Todella kaunista aluetta, itse epäilen että isä on joko hukuttanut/tiputtanut poikien ruumit sinne järveen jossa ovat käyneet kalastelemassa (etelässä) taikka sitten ruumiit ovat isän löytöpaikan lähettyvillä olevassa luonnossa. Täällä on myös paljon kartanoita vallihautoineen

Kirjoittelen enemmän myöhemmin nyt ei aika riitä.

Re: (U) Ruben ja Julian Van Der Schuit, Alankomaat, 6.5.2013

Lähetetty: La Touko 18, 2013 11:22 pm
Kirjoittaja Samuli
Tuo viimeisin puhelu ilmeisesti on ollut tyttöystävälle, ei lasten äidille. Mutta sillähän ei oikeastaan ole mitään merkitystä.

Ai kaikki tutut perheenä käydyt paikat ajeltu läpi? No sitten ei hyvältä lasten kannalta vaikuta tämä :( Liekö sitten ollut toiveissa perheen yhteenpalaaminen? Ja kun se on ilmeisesti ollut mahdoton vaihtoehto, on sitten päätynyt tuohon. On varmasti lapset olleet ihmeissään yöllisestä ajelusta. Olisi nyt edes ne jättänyt henkiin!! Entistä enemmän vaikuttaa kostolta lasten äidille.

Voihan perhana että pistää vihaksi tällaiset keissit! :evil: Pitää viattomat lapsetkin viedä samalla. Toki toivoisin, että hengissä jostain löytyisivät, mutta on tässä jo niin kauan mennyt, että jostain metsiköstä olisivat jo ihmisten ilmoille löytäneet.

Olen sanaton, surullinen ja niin vihainen.

Re: (U) Ruben ja Julian Van Der Schuit, Alankomaat, 6.5.2013

Lähetetty: Su Touko 19, 2013 12:16 am
Kirjoittaja Amy
Samuli kirjoitti: Voihan perhana että pistää vihaksi tällaiset keissit! :evil: Pitää viattomat lapsetkin viedä samalla. Toki toivoisin, että hengissä jostain löytyisivät, mutta on tässä jo niin kauan mennyt, että jostain metsiköstä olisivat jo ihmisten ilmoille löytäneet.

Olen sanaton, surullinen ja niin vihainen.
Samaa mieltä. En ymmärrä noita kontrollifriikkejä hirviöitä, jotka vie suloiset ja viattomat lapset mukanaan. What a loser!

Voi kunpa suloiset pojat löytyisivät ihmeen kaupalla jostain hengissä!

Tästä tuli muuten mieleeni vastaavan oloinen tapaus jossain samantyyppisessä maassa, kyseessä oli muistaakseni eron jälkeinen huoltajuusriita ja lapset olivat suloiset kaksostytöt. Miten siinä tapauksessa kävi? Siitä oli ketju täällä mutta en löydä kun en muista tyttöjen nimiä enkä maata, voisiko joku linkata?

Re: (U) Ruben ja Julian Van Der Schuit, Alankomaat, 6.5.2013

Lähetetty: Su Touko 19, 2013 1:39 am
Kirjoittaja Samuli
Amy, ihan sama tapaus tuli mieleen mullekin, nimiä en kyllä muista, oliko Alyssa toinen tyttö ja Stephanie toinen? Eikö se isä vienyt (tai niin ainakin oletetaan) johonkin toiseen maahan, oliko nämä sveitsiläisiä? No, koitan kohta etsiä. Mutta siis tyttöjähän ei ilmeisesti vieläkään ole löydetty.

Nämä on niin turhanpäiväisiä tapauksia. Oikeastaan olen kyllä niin tyytyväinen, etten osaa edes kuvitella mitä tuossa tilanteessa vanhemman päässä liikkuu. Ja vielä useampia lapsia samalla. Toinen katsoo vieressä kun sisarusta oma vanhempi tappaa ja tietää olevansa seuraava? Voihan... :cry: Kai sitä muunkinlaisia kostotoimenpiteitä voisi exäänsä kohtaan harkita, jos siltä tuntuu. Mutta jättäisi lapset sentään rauhaan. Miten pystyy oman lapsensa tappamaan? Sitä olen miettinyt monesti.

Re: (U) Ruben ja Julian Van Der Schuit, Alankomaat, 6.5.2013

Lähetetty: Su Touko 19, 2013 12:20 pm
Kirjoittaja Täysi Purenta
Eli Muistelemme varmaan Sveitsiläisiä Liviaa ja Alessiaa jotka heidän isänsä ryösti ja joko pudotti lautalta mereen matkalla Korsikaan tai jätti siellä jollekin syrjässä asuvalle sukulaiselleen. Isä itse heittäytyi junan alle Italiassa josta oli kotoisin. Siinäkin keississä isä nosti ison summan rahaa, mutta oli tyhjätasku kun löydettiin.
Linkki murhainfon ketjuun on tässä.
http://4.bp.blogspot.com/-q-ynRDnyBRQ/U ... salla2.jpg

Tuntuu niin hirveätä mahdollisuus, että lapset noin vain katoavat. Näistä kahdesta Ruben ainakin on jo niin iso, että luulisi hänen osaavan hankkia apua jos lapset olisi vain jemmattu johonkin. Onko muuten kerrottu, oliko pojilla jo omat kännykät ja onko näitä yritetty jäljittää?
Vähän pahalta kyllä tuntuu lasten kannalta tuo isän muistovaellus perheen onnellisten hetkien paikoille ja sitten hirttäytyminen leikkipuistossa. En voi käsittää tuollaista halua tuhota koko perhe siksi että itsellä menee kurjasti.

Re: (U) Ruben ja Julian Van Der Schuit, Alankomaat, 6.5.2013

Lähetetty: Su Touko 19, 2013 12:30 pm
Kirjoittaja Amy
Just tuota tapausta tarkoitin, kiitos. Eli heitäkään ei ole ilmeisesti löydetty. Kamalan surullista :(

Äidille aivan kohtuuton tuska molemmissa tapauksissa ja jotenkin hyvin karmaisevaa, että lapsille pahaa tekee sellainen, johon lapset luottaa ja kirkkain silmin mukana liikkuvat. :(

Re: (U) Ruben ja Julian Van Der Schuit, Alankomaat, 6.5.2013

Lähetetty: Su Touko 19, 2013 1:46 pm
Kirjoittaja Meredith
Surullista. Kuvat pojista saa kyllä murheelliselle mielelle.
Mutta miksi jos isä kerran jotain on pojille tehnyt, niin ei tunnustanut tässä kirjeessä? Onko siis tosiaan niin sairas kosto ädille?

Re: (U) Ruben ja Julian Van Der Schuit, Alankomaat, 6.5.2013

Lähetetty: Su Touko 19, 2013 2:59 pm
Kirjoittaja mielikki
Näitä narsisti isiä valitettavasti riittää,myös Suomessa.Tulee mieleen myös Usa,n tapaus Susan Powel.Ketju myös täällä.Siinäkin narsku iskä lopuksi tappoi koko perheen.
Mutta jospa edes tämä tapaus päättyis hyvin ja lapset löytyisivät elossa.

Re: (U) Ruben ja Julian Van Der Schuit, Alankomaat, 6.5.2013

Lähetetty: Su Touko 19, 2013 7:06 pm
Kirjoittaja kat
Hollannin poliisi on juuri loytanyt kaksi ruumista muutaman kilometrin paasta isan loytopaikasta. Viela eivat tiedota etta ketka ovat kyseessa eika edes onko kyseessa aikuisten vai lasten ruumiit. Pian lisaa.

Edit: korjaus/tarkennus edelliseen - hollannin poliisi tiedottaa etta ohikulkija on loytanyt kaksi ruumista jonkisorttisesta tien ali menevasta putkesta/tunnelista ja etaisyys isan loytopaikkaan on n. 10 kilometria

Re: (U) Ruben ja Julian Van Der Schuit, Alankomaat, 6.5.2013

Lähetetty: Su Touko 19, 2013 7:48 pm
Kirjoittaja cicero
https://www.politie.nl/gezocht/dossiers ... -zaak.html

Täältä löytyy etsintojen kulku.

ja täältä viimeisimmät tiedot asiasta nopeasti päivitettynä.

http://www.ad.nl/ad/nl/1012/Nederland/a ... then.dhtml

Onneksi tajusin pyytää miestä tsekkaamaan kun tuolla naapurilla on vähintäänkin kyseenalaiset tiedot tapahtuneesta...Asumme siis perheen entisessä naapurustossa ja perhe on meille Hoe gaat met je-naapurituttu aiemmalta ajalta, äiti asuu edelleen tässä lähellä mutta eri kaupunginosassa.Täällä asuu muuten paljon suomalaisia 8)