Sivu 1/2

Ruotsi: Vaimonmurhaaja löydetty paloiteltuna 7.9.2013

Lähetetty: To Syys 19, 2013 9:08 pm
Kirjoittaja Wincentius
Lauantaina 7.8.2013 löydettiin paketoituna paloiteltu (miehen) ruumis 14 metrin syvyydestä Saltö-saaren edustalla (Vattenholmarna), hieman etelään Strömstad'ista länsi-Ruotsissa.

Harrastelijasukeltaja oli törmännyt merenpohjassa olleeseen tiukasti paketoituun ruumiiseen, ja hälytti poliisit paikalle. Paketti oli varustettu raskailla painoilla, ja oli ilmiselvää, että tarkoituksena oli ollut se, että ruumista ei löydettäisi tai se ei nousisi pinnalle.

Eilen ruumis tunnistettiin. Hän oli 64-vuotias Holger Algdal, varsin menestynyt rekrytointiyrityksen omistaja Göteborgista (200 km löytöpaikasta).

Holger Algdal ilmoitettiin kadonneeksi kesäkuun 26. päivä.

Tapahtuneen tekee mielenkiintoiseksi se, että Holger Algdal vapautui maaliskuussa 2013 10 vuoden vankeusrangaistuksesta ammuttuaan vaimonsa Christina Algdal'in (tuolloin 56 v) kuoliaaksi luvallisella metsästyskiväärillä tämän autoon 3.7.2006 Göteborgissa.

Kuva

Christina Algdal halusi viimein erota tyrannimaisesta ja täysin dominoivasta miehestään 32 vuoden avioliiton jälkeen. Holger Algdal ei ajatusta hyväksynyt. Vaimo oli muuttanut pois yhteisestä kodista ja haki töitä. Christina Algdal oli käynyt surmapäivänä työhaastattelussa, ja jutteli tulevan työtoverinsa kanssa puhelimessa kertoen saaneensa työpaikan. Puhelun aikana noin kello 17.30 nainen kuulee rikkoutuvan lasin kilinää, auton varashälyttimen äänen ja naisen kirkunaa. Sitten puhelin vaikenee.

Holger Algdal oli seuraillut vaimoaan vuokratulla autolla ja valepukuisena päivän aikana, myös tämän tilapäiselle asunnolle. Kun vaimo jäi istumaan autoonsa puhelimeen puhuen, ampui Holger Algdal auton vasemman sivuikkunan läpi vaimoon osuen vasempaan olkavarteen. Tämän jälkeen mies repii naisen ulos autosta ja ampuu tätä kerran suoraan keskelle sydäntä. Nainen kuolee paikalle.

Vaimonsa ampumisen jälkeen mies yrittää tappaa itsensä ampumalla, mutta epäonnistuu.

Kuva
Holger Algdal itsemurhayrityksen jälkeen

Oikeudenkäynnin aikana kävi ilmi, että mies oli pahasti mustasukkainen vaimostaan valvoten mm. onko vaimo ajanut jossain muualla kuin kodin ja työpaikan välillä (tarkastanut auton matkamittarin lukeman). Jos kilometrejä oli liikaa, oli seurauksena kovat kuulustelut, missä sitä on tullut käytyä.

Vanhin poika kuvasi isäänsä erittäin epämiellyttäväksi ihmiseksi, ja poika lähti kotoa niin pian kuin oli mahdollista, jotta ei tarvitsisi olla isänsä kanssa tekemisissä.

Miestä kuvailtiin hurmaavaksi ja sosiaaliseksi henkilöksi, jonka yritys menestyi hyvin rekrytoiden työntekijöitä länsi-Ruotsin kunnille. Tuon julkisivun takana muu perhe eli helvetissä.

Holger Algdal kiisti oikeudessa tarkoituksenaan ollut surmata vaimonsa, mutta tunnusti ampumisen. Hänen tarkoituksena oli ollut tappaa itsensä, ja oli vain mennyt tapaamaan vaimoaan jättääkseen jäähyväiset.

Sekä käräjäoikeus että myöhemmin hovioikeus tuomitsi Holger Algdal'in kymmeneksi vuodeksi vankeuteen murhasta.

Kuva

Poliisi epäilee paloittelumurhan motiivina mahdollisesti olevan esim. kosto vaimon surmaamisesta.

Lähde, lähde, lähde ja lähde

Re: Ruotsi: Vaimonmurhaaja löydetty paloiteltuna 7.9.2013

Lähetetty: Pe Syys 20, 2013 11:55 am
Kirjoittaja Atlanta
No, kosto, kosto niin. Eikä surmaajaa tarvitse varmaan edes kovin kaukaa hakea.

Tyypillinen psykopaatti tuo mies oli; ulospäin hurmaava ja uskottava, kotona täysi piru. Ja mustasukkaisuus kuuluu tähän sairauteen. Itse saadaan lentää vaikka missä, mutta puolisoa vahditaan.
Kauan vaimokin kesti, ennenkuin teki päätöksen lähteä.

Mutta ei kaikki ruuvit ole kohdallaan silläkään henkilöllä, joka tuon vaimon surmaajan tappoi.
Kyllä kai sitä henkirikos tehdään, se ei kai vielä mitään, mutta paloittelu on vähän eri asia. Tosin vainaja ei siitä enää mitään tiedä, mutta kuitenkin.
En usko, että kauaa tarvitsee pidätystä odotella.

Re: Ruotsi: Vaimonmurhaaja löydetty paloiteltuna 7.9.2013

Lähetetty: Pe Syys 20, 2013 5:55 pm
Kirjoittaja Dothemath
Toivottavasti kuolema todetaan itsemurhaksi ja jatketaan tärkeämpien tapausten selvittämistä.

Re: Ruotsi: Vaimonmurhaaja löydetty paloiteltuna 7.9.2013

Lähetetty: La Syys 21, 2013 12:23 pm
Kirjoittaja Atlanta
Ai jaha. Että on tappanut itsensä, sen jälkeen paloitellut ja vielä hukuttanut itsensä. No tuskin.
Kuten sanoin, lähellä on tekijä.

Re: Ruotsi: Vaimonmurhaaja löydetty paloiteltuna 7.9.2013

Lähetetty: La Syys 21, 2013 12:29 pm
Kirjoittaja DollariExpress
täällä näkyy kirjoittelevan täyttä ymmärrystä vailla oleviakin :roll: lomalla vai koevapaudessako mennään?

Re: Ruotsi: Vaimonmurhaaja löydetty paloiteltuna 7.9.2013

Lähetetty: Pe Syys 27, 2013 3:45 pm
Kirjoittaja Panu
Atlanta kirjoitti:Ai jaha. Että on tappanut itsensä, sen jälkeen paloitellut ja vielä hukuttanut itsensä. No tuskin.
Kuten sanoin, lähellä on tekijä.
Kaikki on mahdollista. Kyllä se kanakin ilman päätä juoksee jonkin matkaa. Kyllä ruotsin poliisilla tärkeämpääkin tekemistä on kuin tämän selvän itsemurhan selvittely.

Re: Ruotsi: Vaimonmurhaaja löydetty paloiteltuna 7.9.2013

Lähetetty: Pe Syys 27, 2013 5:26 pm
Kirjoittaja Täysi Purenta
Ajattelin ihan samaa kuin luin jutusta. Toivottavasti merkkaavat itsemurhana kirjoihin ja antavat siinä avustaneen elää rauhassa.

Re: Ruotsi: Vaimonmurhaaja löydetty paloiteltuna 7.9.2013

Lähetetty: Pe Syys 27, 2013 7:15 pm
Kirjoittaja Atlanta
Enpä usko, että tutkimatta jätetään. Tällä uhrillakin on omaisia, jotka eivät anna jutun jäädä siihen.
Uhri oli sairas henkisesti, mutta niin on sairas hänen surmaajansakin. Ei terve ihminen tuolla lailla kosta. Tekijä on saatava hoitoon.
Ja Ruotsissakin on avustettu itsemurha rikos.
En väitä, etteikö tekijä saanut ansionsa mukaan, ehkä, mutta pysytään asiassa ja kohtuudessa.

Re: Ruotsi: Vaimonmurhaaja löydetty paloiteltuna 7.9.2013

Lähetetty: Ti Marras 26, 2013 10:19 pm
Kirjoittaja Wincentius
Poliisi haluaa tavoittaa uhrin löytöpaikan läheisyydessä oudosti käyttäytyneen sukeltajapariskunnan. Usea silminnäkijä reagoi mustaan sukelluspukuun pukeutuneen miehen ja punaiseen pukuun pukeutuneen naisen käytökseen 6. heinäkuuta klo 13 aikaan. Pariskunta liikkui mustalla kumiveneellä ruumiin löytöpaikan välittömässä läheisyydessä ja myös muualla saaren läheisyydessä.

Poliisi ei kuitenkaan tarkemmin kerro, mikä kiinnitti silminnäkijöiden huomion. Vihje asiasta tuli viime viikolla.

Lähde

Ruumiin löytänyt sukeltaja kertoi, että löytö tapahtui aivan vahingossa, koska ryhmä sukeltajia liikkui väärään suuntaan aioitusta. Samalla mies kertoi, että jos surmaaja(t) olisi pudottanut paloitellun ruumiin saaren toiselle puolelle, olisi siellä ollut merensyvyys 200 m. Sieltä ruumista ei olisi koskaan löytynyt.

Lähde

Re: Ruotsi: Vaimonmurhaaja löydetty paloiteltuna 7.9.2013

Lähetetty: Ke Marras 27, 2013 1:24 am
Kirjoittaja Kat_Revolver
Wincentius kirjoitti:Ruumiin löytänyt sukeltaja kertoi, että löytö tapahtui aivan vahingossa, koska ryhmä sukeltajia liikkui väärään suuntaan aioitusta. Samalla mies kertoi, että jos surmaaja(t) olisi pudottanut paloitellun ruumiin saaren toiselle puolelle, olisi siellä ollut merensyvyys 200 m. Sieltä ruumista ei olisi koskaan löytynyt.

Lähde
Mahtaa surmaajaa (kröhm, siis itsemurhassa avustanutta :roll: ) ketuttaa luettuaan tuosta. No, eipä mitään, hyvä vinkki seuraaville ruumiinkätkijöille 8)

Re: Ruotsi: Vaimonmurhaaja löydetty paloiteltuna 7.9.2013

Lähetetty: Ke Marras 27, 2013 9:12 am
Kirjoittaja kekkuli12345
Vaikuttaa selvältä sairaskohtaukselta, mies on ollut menossa harjoittelemaan kahletemppua mutta unohtanut ottaa verenpainelääkkeensä. Ennen hyppäämistä on alannut jännittämään ja verenpaine noussut pussissa kahlendittuna. Sitten vain yksinkertaisesti räjähtänyt kappaleiksi ja horjahtanut mereen. Kelin ollessa myrskyisä vene on ajautunut avomerelle ja uponnut.

Re: Ruotsi: Vaimonmurhaaja löydetty paloiteltuna 7.9.2013

Lähetetty: Ke Marras 27, 2013 12:24 pm
Kirjoittaja Atlanta
Henkirikos on kuitenkin aina henkirikos ja tuomittava teko. Oli motiivi sitten muka kuinka hyvä tai oikeutettu tahansa.
Miksikäs tämä maailma menisi, jos jokainen saisi poistaa elävien kirjoista tyypin, joka ei miellytä. Eletään sivistyneessä maailmassa eikä barbaarisella keskiajalla.

Mutta. Kuten on todettu. SE karman laki toteutui taas. Usein henkirikoksen tehneet kokevat myös itse väkivaltaisen kuoleman.

Olisikohan tekijä joku samaan aikaan linnassa ollut kaveri? Heille on tullut siellä jotain erimielisyyttä ja nyt kostettiin.
Kun tekijä ei sitten läheltä löytynyt, pitää hakea kauempaa.

Re: Ruotsi: Vaimonmurhaaja löydetty paloiteltuna 7.9.2013

Lähetetty: Ke Marras 27, 2013 5:13 pm
Kirjoittaja kekkuli12345
Atlanta kirjoitti:Henkirikos on kuitenkin aina henkirikos ja tuomittava teko. Oli motiivi sitten muka kuinka hyvä tai oikeutettu tahansa.
Miksikäs tämä maailma menisi, jos jokainen saisi poistaa elävien kirjoista tyypin, joka ei miellytä. Eletään sivistyneessä maailmassa eikä barbaarisella keskiajalla.

Mutta. Kuten on todettu. SE karman laki toteutui taas. Usein henkirikoksen tehneet kokevat myös itse väkivaltaisen kuoleman.

Olisikohan tekijä joku samaan aikaan linnassa ollut kaveri? Heille on tullut siellä jotain erimielisyyttä ja nyt kostettiin.
Kun tekijä ei sitten läheltä löytynyt, pitää hakea kauempaa.
No kyllä olen samaa mieltä tuosta että henkirikos on aina henkirikos vaikka kirjoitinkin hieman humoristisen kommentin. Tuskin kukaan haluaisi että olisi sallittua poistaa henkilö joka ei miellytä, silmä silmästä tuomion kannattajia on sitten jo varmaan enemmän. Islamin levitessä jopa 2 silmää silmästä saa kannatusta. Tässä tapauksessa itsellä ei ainakaan tullut kyynel miehen kohtalosta lukiessa.

Re: Ruotsi: Vaimonmurhaaja löydetty paloiteltuna 7.9.2013

Lähetetty: To Marras 28, 2013 5:46 pm
Kirjoittaja Täysi Purenta
Minultakin saa sääliä vähän joka lajin hiippaajat, mutta tämä uhri jättää täysin kylmäksi. Pitää muistaa kun omaisiin vedotaan tämän miehen surmanneen vaimonsa ja mahdollisten lastensa äidin. Piinattuaan tätä ensin vuosikymmenet. Eli hän on jo aiheuttanut ennen kuolemaansa paljon murhetta ja ikävyyksiä lähimmille ihmisilleen. Onko tämä surmattuna kuoleminen sitten omaisten mielestä vain yksi korsi lisää kamelin kannettavaksi, vai helpotuksen tuova päätös koko tarinalle? Tahtovatko he edes tietää, kuka miehen murhasi vai toivovatko he, ettei asiaa edes pengottaisi?

Re: Ruotsi: Vaimonmurhaaja löydetty paloiteltuna 7.9.2013

Lähetetty: To Marras 28, 2013 6:08 pm
Kirjoittaja URSA
Vaimonsa murhanneen murhannut on ainakin katsonut Dexter-sarjaa. Siinäkin murhataan murhaan syyllistyneitä, ja ruumiit upotetaan painojen kanssa muoviin käärittyinä mereen. En olisi uskonut jonkun ruotsalaisen innostuvan siitä sarjasta noin paljon.