Pentutehtailu
Lähetetty: Ti Syys 24, 2013 7:20 am
Tyrnävällä on vuosikymmeniä toiminut "perheyritys" (neljän perheenjäsenen nimi ollut yritysrekisterissä Pisata Oy:n kohdalla) joka pyörittää pentutehdasta.
Eläinsuojelutarkastuksessa heinäkuussa 2010 paikassa oli yli 100 koiraa - omistajakaan ei tiennyt tarkkaa lukumäärää!
Seuraavassa tarkastuksessa samana vuonna koiria oli jo huomattavasti vähemmän. Kun kennelin pitäjät ovat kertoneet että koirat lopetetaan ampumalla ja haudataan omalle maalle, toiminta saa yhä makaaberimpia piirteitä. Kennelin pitäjät tosin väittävät että heinäkuussa paikalla oli mys hoitokoiria, mutta koska myös lokakuussa 2009 koiria oli myös n. 100 ja lokakuu ei mikään lomasesonki ole, tämä väite olisi myös sietänyt tutkia.
Eläinsuojelutarkastuksissa on yhä uudelleen tullut ilmi, että ajantasaista luetteloa koirista ei ole löytynyt.
Kennelliitto ja viranomaiset on "siunannut" toiminnan. Kennelliiton motiivi lienee ollut raha: 1808 rekisteröityä pentua, viranomaisten motiivia voi vain arvailla. Oulun kaupungin eläinlääkintähuollon luottamus pentutehtaaseen on ollut niin mahtava, että jopa Tyrnävän löytöeläintoiminta oli vielä jokunen vuosi sitten keskitetty sinne.
Suomen kennelliitto - samoin kuin Suomen eläinsuojeluyhdistysten liitto (SEY) - kampanjoi näkyvästi pentutehtaita vastaan mutta kummaltakaan ei ainakaan mediaan ole tullut kannanottoa tätä surullisenkuuluisaa yritystä vastaan.
Tänäkin vuonna erään yrityksen jäsenen pentueita on rekisteröity Agapios-kennelnimellä.
Adressi koskien asiaa löytyy täältä:
http://www.adressit.com/lakkauttakaa_ty ... entutehdas