Tre, helmikuussa kadonnut, kesällä tapettuna löytynyt tyttö?

[Gurney]

Selailin blogeja ja silmiin osui seuraavanlainen tapaus. Blogin kirjoittaja oli 15 v eli "uhrikin" oli varmaan samaa ikäluokkaa. Blogin mukaan helmikuussa Treelta katosi tyttö, joka sitten löytyi raiskattuna ja tapettuna kesäkuussa ? En todellakaan muista tällaista tapausta, muistaako joku muu ? Vai onko koko blogi pelkkää mielikuvituksen tuotetta... tässä katkelmia blogista:

"Hän kertoi minulle äitinsä jälleen lähteneen Helsinkiin tunnistamaan ruumista, mutta tälläkertaa kaikki oli vakavempaa. Kiertoteitä oikean tiedon onkineena tämä pieni ja viaton kertoi minulle seuraavana päivänä, ettei vieläkään tiedetty, olisiko löydetty hänen kauan kaivattu siskonsa, sillä ruumis oli kovin runneltu. Vasen puoli vartalosta pahoin palanut, aivan kuin sitä olisi poltettu toholla. Mustelmia ja haavoja ympäri kehoa, murtumia siellä täällä. Hänet oli kidnapattu.
Raiskattu, hakattu, poltettu"

Voiko olla mahdollista. että poliisi olisi tällaisen tapauksen kyennyt pitämään poissa julkisuudesta ?

[Täysi Purenta]

Et kai ole eksynyt minkään luovan kirjoittajan blogiin?

[mardy]

Se blogi on tässä (saa kai tämän linkittää?)

http://irvichan.blogspot.fi/2013/07/rip ... 62013.html

[Kapteeni Karhu]

On aika epätodennäköistä, että Poliisi ei tiedottaisi millään tavalla (katoamisilmoitus, vinkkejä tekijästä jne). Sen sijaan tuon blogin nopealla perkaamisella kävi ilmi, että:

Kyseessä on nettiystävä, jota blogin pitäjä ei ilmeisesti ole tavannut.

Blogaajaan on ottanut yhteyttä uhrin pikkusisko, jolta kaikki tieto on peräisin. Blogaajan ei ole annettu olla yhteydessä tyttöjen äitiin.

Blogaaja olisi halunnut mennä hautajaisiin, mutta niihin ei päässyt (etäisyyden tmv. vuoksi).

Minulle tulee nyt kyllä ekana mieleen, että kyseinen nettiystävä on huijausta ja yksi henkilö pyörittää näitä kaikkia asiaan liittyviä henkilöitä. Jokunen vuosi sitten oli tämän kaltainen case, josta juteltiin mm. täällä: http://murha.info/phpbb2/viewtopic.php?t=9659

[kakkosurpo]

Puhdas kusetushan toi on. Jos olis totta niin kyllä ois iltapäivä lehdet repinyt kaiken irti ja nyt olisi jo käräjävaiheessa. Ei tollasta tässä maassa pysty pimittämään.
Blokin takana joku sairas yksilö, ja niitähän riittää.

[Spekultantti]

"Peura verentuoksuisessa metsässä" -otsikko kertoo jo kaiken... Joku elelee tuollaisissa kauhunyyhkyfantasioissa.

[jerkku]

Poistakaa tämä ketju mahollisimman äkkiä, kiitos. Onhan tämä nyt ihan v*tun nolo. Tyttö on kirjoittanu blogiinsa proosaa/novellin/proosarunon en osaa määritellä tarkkaan, mutta jos tuon sekottaa faktaan niin huh huh..

Sairaita ihmisiä on maailma täynnä, mutta tulee vissiin osalle niitä aikamojovana yllätyksenä ketkä niihin kuuluu

[Michelangela]

"Peura verentuoksuisessa metsässä" -otsikko kertoo jo kaiken... Joku elelee tuollaisissa kauhunyyhkyfantasioissa.

Voi olla joo. On aika tyypillistä nuorille tytöille sepitellä tuollaisia, ja netissähän tuollaisia on helppoa alkaa levittelemään. Olen nähnyt näitä jonkin verran nettifoorumeilla, kun tyyliin ensin joku kimuli tilittää miten vaikeaa hänellä on, miten kamala anoreksia tms, ja sitten yht' äkkiä ilmestyy foorumille tytön äiti/sisko tms. kirjoittamaan tytön tunnuksilla, että nyt on sitten tyttö kiidätetty sairaalaan tai että on kuollut...

Vielä tuohon kyseiseen blogiin, on mahdollista, että itse blogin kirjoittaja ei ole tuota tarinaa sepittänyt, vaan on mahdollisesti yksi kusetuksen uhreista. Se on helvetin julmaa. Tässä blogin postaus

" 6.5.2013
Ääretön ikävä
Vähän päälle kolme kuukautta sitten sain viestiä nettiystäväni Oonan pikkusiskolta, eivätkä uutiset olleet mukavaa kuultavaa.

Oona kertoi minulle lähtevänsä Tampereelle lomalle äitinsä sekä pikkusisarensa kanssa, sukuloimaan ja tapaamaan vanhoja ystäviä, sillä he olivat ennen asuneet Tampereella.
Loman toiseksi viimeisenä päivänä Oona ei ilmaantunutkaan takaisin mummolaan eikä häntä löydetty vanhojen ystäviensä luota, lempikahvilastaan tai hortoilemasta kylillä kolmenkaan päivän etsimisen jälkeen. Lopulta työt ja hoitoon jätetty koira pakottivat Oonan äidin ja hänen pikkusiskonsa palaamaan takaisin kotiin, mutta etsinnät jatkuivat silti kovasti heidänkin taholtaan vaikka olihan poliisikin jo mukana pelissä.
Oona oli kadonnut kuin tuhka tuuleen.

Kolme kuukautta Oonan kymmenvuotias pikkusisko on soitellut minulle melkein joka ikinen ilta, itkien ikäväänsä, ymmärtämättömänä ja kauhuissaan. Hän ei voi käsittää mitä on tapahtunut, eikä asiaa auta ollenkaan se, että Oonan äitiä on kutsuttu tunnistamaan kuolleiden tyttöjen ruumiita Helsinkiinkin asti ainakin kuudesti.
Olen yrittänyt kovasti olla vahvana, vaikka omaakin mieltäni raastaa pelot pahimmasta joka ikinen kerta, kun painan pään tyynyyn

Mitä jos yksi parhaimmista tovereistani lojuu jonkun hullun kellarissa raiskattuna, palasina?
Mitä jos yksi rakkaimmistani roikkuu hirttoköyden varassa tai makaa ranteet auki jossakin metsikössä?

Pahinta tässä kaikessa kuitenkin ehkä on se, etten voi tehdä täältä kaukaa mitään.
En voi mitenkään auttaa, kun Oonan äitikin on niin hektinen ja sekaisin, että luulee minunkin olevan joku hemmetin raiskaaja eikä siksi halua, että edes puhuisin hänen pienokaiselleen. Minä kyllä ymmärrän, olisin itse aivan yhtä sekaisin ja epäilisin jokaista.
Pikkuruinen myös alati pyytää minua lupaamaan, että kaikki vielä kääntyy parhain päin ja Oona palaa ilman naarmuakaan takaisin kotiin hänen ja äitinsä luokse. Tuntuu aivan helvetin kamalalta joka kerta vastata itku kurkussa takaisin, etten voi luvata sellaisia asioita.

Olen kovin väsynyt, enkä pysty enää uskomaan lapsenomaisesti päivä päivän jälkeen Oonan olevan enää elävien kirjoissa. Olen aivan liian uupunut ja turtunut pystyäkseni enää joka päivä Skypeen kirjauduttaessa toivomaan, että hän on ollut vain karkuteillä, nyt palannut takaisin ja pommittaa minua viesteillä. Tieto lisää tuskaa, mutta epätietoisuus on pahinta varsinkin, kun yhtikäs mitään kunnollista ei ole saatu selville.

Jotkut saattaisivat sanoa, että tämä on luovuttamista ja ettei koskaan pidä luopua toivosta, mutta olen opetellut päästämään irti, kun sen aika on. Eikä se tarkoita, että unohtaisin koskaan Oonaa, yhteisiä puheluitamme, viestejämme, kesäsuunnitelmiamme saati toistemme lohdutelmiamme.
Hän elää aina sydämmessäni, aivan kuten kaksi Nettaakin, jotka molemmat lensivät taivaaseen enkelien lailla puoli vuotta sitten."

http://irvichan.blogspot.fi/2013/05/aareton-ikava.html

Niin että nettitutusta vieläpä kyse. Huoh... Kuinkakohan moni teinityttö on nyt sitten nyyhkinyt tämän stoorin takia? Siis itsekin epäilen tarinan todenperäisyyttä, ei vaan ole uskottava. Nyyhkytarinan sepittäjä saa huomiota ja lohdutusta, jota sairaalloisesti kaipaa. Tämä mahdollisesti "Oonan" "pikkusiskoksi" tekeytyvä. Ja kaksi Nettaa vielä, hmm... Vähintään toinen Netoista lienee edesmennyt hoitoheppa tai hamsteri tms. Kovin kovin dramaattisia aina nämä teinipimut. Kavereiden kanssa ollaan aina niin "hulluja" ja "bestixii 4-eva", kaikki ilmaistaan aina niin superlatiivissa kuin olla voi, vaikka ollaan niin tavallisia hihitteleviä pikkutyttöjä kuin olla voi. Ei siinä mitään, jokainen on ollut muksu joskus, mutta helvetin epäreilua käyttää toisia hyväksi sepittelemällä pskaa saadakseen huomiota ja paapomista osakseen! Enkeli-Elisoita on ihan liikaa.

Tuo juttu on levinnyt ilmeisesti vähän laajemmaltikin, kun joku blogin lukijoista on kommentoinut näin:

"elina kirjoitti...

kuulin kanssa toiselta kaverilta oonan kuolemasta nyt oona sai vihdoin rauhan kaiken tuon hirveyden jälkeen.. itte en pahemmin oonaa tuntenu, vaan tiesin kavereiden kautta, vaikka olisin halunnu tutustua.. sulla on paha paikka nyt ja tiedän miltä tuntuu menettää tärkee kaveri, voimia rakas <3
7/03/2013 "

Tuollai mahdollisesti sepitetystäkin jutusta alkaa tulla aika uskottava, kun yhä useampi on sen kuullut, ja kertoo eteenpäin, on ollut ehkä myös tuon "Oonan" (netti)kaveri.

"Oonan äitiä on kutsuttu tunnistamaan kuolleiden tyttöjen ruumiita Helsinkiinkin asti ainakin kuudesti."

[Täysi Purenta]

On se Helsinki julma paikka kun tyttösten tunnistamattomia raatoja löytyy vähän joka viikonloppu itkevien omaisten tunnistettavaksi

[kip]

Multa lähtee kyllä sympatiat asianomaisille. (tarkoitan siis nettihuijausta, en murhaa) Joskus teininä kirjoittelin netissä puolisen vuotta erään pyörätuolissa istuvan ikäiseni nuoren kanssa ja olin aika rakastunut, sitten hän kertoi että on sairastunut ja kuolee. Jokusen kk siinä sitten pelkäsin joka kerta netin avatessani ettei viestiä ollutkaan, kerran ei ollut. Muutama viikko sen jälkeen tuli s-postia hänen "äidiltään", että "Rautis" on kuollut ja haudattu jne. Jopa hautakivi oli oikeasti siellä missä hän kertoi Tuli vaan ip-osoitteen kautta aika selväksi että koko homma oli kusetusta , vieläkin olen hiukan katkera ja siksi ymmärrän täysin näitä sumussa eläviä.

[Lumienkeli]

Taitaa olla kovin yleistä teinitytöille tosiaan tuollainen kuolemalla mässäily. Törmäsin tässä taannoin myöskin teinitytön blogiin joka kertoi siskostensa kuolemasta. Kaksi pikkusisarta kuollut suht lyhyen aikavälin sisällä; toinen oman käden kautta, toinen alkoholisti-isän käsiin. Googlettelin asiaa, eikä mistään löytynyt mitään. Bloggaajalla eri sukunimikin kuin sisaruksilla (juu ei tämä mitään välttämättä kerro). Sitten tuli kolmas kuollut sisarus ja olikos joku serkkukin vielä kuollut. Ihan täyttä varmuutta en ole jaksanut etsiä, että vedätystähän tuokin. Siitä on jo aikaa, kun itse olin teini ja tuolloin ei kyllä ihan tällaista esiintynyt. Ehkä osittain siksi, ettei kukaan meistä päässyt tuohon aikaan intterswebbiin huomiota hakemaan.

Sen sijaan nämä oikeasti kovia kokeneet, heidän kertomastaan kyllä sitä faktaa löytyy. Kuten tämä rohkea nuori nainen, jonka veli tappoi vanhemmat ja yritti tappaa siskonkin. Hänelle kaikki sympatia ja tuki, että on jaksanut jatkaa elämäänsä!! Näistä on sellainen tietty mässäily riisuttu pois. Ei todellakaan mitään nyyhkyherkuttelua vaan ihan aitoa tuskaa läheisen menetyksestä ja omasta taistelusta.

Aiheella pelleilijät saisivat mielestäni hävetä ja suuresti.

[eyes]

Tuon blogin kuvauksessa lukee:

Mistä onkaan blogini tehty?

- Henkisistä kasvukivuista
- Matkasta kohti aikuisuutta
- Salibandystä ja jalkapallosta
- Ystävistä täällä ja kauempana,
karvaisista ja karvattomista
- Masennuksesta sekä
mielen muista pienistä oikuista
- Novelleista ja runoista
- Tyylistä ja vaatteista
- Mielipiteistä
- Valokuvaamisesta
- Raskaasta perhetaustasta
- Arjesta ja juhlasta

Tämä blogi olkoon julkinen päiväkirjani,
henkireikäni ja luovuudenpurkusoppeni.

Ton kuvittelis kertovan (mm. tämän topicin aloittajalle), että eiköhän tuossa ole kyse fiktiosta.

[Michelangela]

Olisi vähintäänkin reilua kertoa blogin lukijoille, että tarina on fiktiota, jos kerta on. Blogista saa myös sen käsityksen, että kirjoittaja olisi kertonut tuon tarinan myöskin riparilla, ja ainakin yhdelle kaverilleenkin.

" 3.7.2013
R.I.P Oona 28.6.2013
Riparilla viettäessäni kolmatta päivää, illalla minulle soitti Oonan pikkusisko. Hän kertoi minulle äitinsä jälleen lähteneen Helsinkiin tunnistamaan ruumista, mutta tälläkertaa kaikki oli vakavempaa. Kiertoteitä oikean tiedon onkineena tämä pieni ja viaton kertoi minulle seuraavana päivänä, ettei vieläkään tiedetty, olisiko löydetty hänen kauan kaivattu siskonsa, sillä ruumis oli kovin runneltu. Vasen puoli vartalosta pahoin palanut, aivan kuin sitä olisi poltettu toholla. Mustelmia ja haavoja ympäri kehoa, murtumia siellä täällä.

Sunnuntaina kaikki varmistui. Hajosin kappaleiksi, tuhansiksi pieniksi sirpaleiksi.
Se oli Oona, pieni vihersilmäni, pisamanaiseni, tummatukkani. Tukeni ja turvani, poissa lopullisesti.
Itkin, itkin niin helvetisti. Heli istui jalkojeni juuressa ja itki myös.
Iltaohjelmat jäi siltä illalta välistä, minä vain itkin. En voinut käsittää, en vaan voinut enkä voi kunnolla vieläkään.

Oona oli kidnapattu.
Raiskattu, hakattu, poltettu.
Viha ja suru myllersivät sisälläni niin hurjasti, että oli ihme etten menettänyt tajuani.
Ymmärrykseni ei riittänyt, ei riitä vieläkään eikä koskaan tule riittämäänkään:

Kuka
helvetti tekee
noin
toiselle ihmiselle?

Koska tiesin, etten pääse niin kauas hautajaisiin, muistin Oonaa iltahartaudessa muutamin sanoin. Aluksi tuntui vaikealta mennä kaikkien eteen vaikka halusin. Sanoissani mainitsin silloin maailman tuntuvan epäreilulta paikalta, kun tälläisia asioita tapahtuu ihmisille, jotka vähiten sitä ansaitsevat. Oona oli iloinen aina, kun sinä et jaksanut olla iloinen.
Puhuttuani, kynttilän valossa hiljainen hetki pidettyämme, nostin katseeni ja näin ihmisten nyyhkyttävän, itkevän ja katselevan maahan. Kukaan heistä ei katsonut minua vähättelevästi saati nauranut, he kaikki katsoivat minua luottamuksella ja surulla. He surivat kanssani. He surivat Oonaa, vaikkeivat tunteneet tätä. Seuraavana päivänä he osoittivat ainakin yrittävänsä olemaan minulle Oona, sillä he pitivät huolen ettei suru saanut minusta otetta.

Kiitos.

Mä muistan kun sä
hävisit vaa yhtäkkiä,
Miten en tajunnu et oot aikeis lähtee tsiigaa tähtiä

Mul vaa jäi nii paljo sulle sanottavaa
Tuu takas, oot rakas, tuu takas et voidaa vielä tavata
Nii ja vaikket takas vastaa niin mä tiedän
Et oot sielä jossain missä sun sit parempi, olla on
ja uskon et oot saanu sielä paljo ystävii,
Kuulut joukkoon enkeleiden,
ja kaikki hyvin on

- Jouggis"

http://irvichan.blogspot.fi/2013/07/rip ... 62013.html

(Lihavoinnit minun.) Eli kerrankin kukaan ei nauranut tai väheksynyt... Aika paskamainen keino huijata itselleen huomiota ja lohdutusta. Vieläpä jos tämäkin Enkeli-Elisa huijaus ulottuu vähän laajemmallekin kuin vain nettihuijaukseen.

Tuossa 3.7.2013 kirjoitetussa blogi-merkinnässä: "R.I.P. Oona 28.6.2013" on myös nämä kaksi lausetta: "Itkin, itkin niin helvetisti. Heli istui jalkojeni juuressa ja itki myös." Eli tekstin mukaan myös kirjoittajan kaveri suri myös tätä "Oonaa". Huh heijaa. Ei siinä vielä tarpeeksi, että netissä syöttää pajunköyttä, mutta että vielä IRL... Tuossa ylempänä lainaamassani postauksessa myös mässäillään ruumiin kunnolla: "Vasen puoli vartalosta pahoin palanut, aivan kuin sitä olisi poltettu toholla. Mustelmia ja haavoja ympäri kehoa, murtumia siellä täällä. " Riippuu tietty siitä, että kuinka kauan oletettu uhri oli ollut kuolleena (siitä ei kai ole "tietoa"), että miten hyvin on vielä erotettavissa mustelmat ja muutkin pintapuolisemmat vauriot, mutta jos on helmikuussa kadonnut, ja löytyy kesäkuun lopulla, niin tuskin mustelmia enää erottuisi, jos on jo helmikuussa tapettu? En minä noista mitään tiedä, mutta niin paljonhan mätää tässä stoorissa on, ettei mitään rajaa. Kukaan järkevä aikuinen, ei äiti saatikka viranomaiset, päästä kymmenvuotiasta näkemään väkivaltaisesti kuollutta isosiskoaan, tai edes kerro pikkusiskolle miltä ruumis näytti.

Eihän tällä muuten niin väliä, mutta taas on itketetty muita, oletettavasti omia tosielämän ystäviäkin, ihan turhaan, oman saamarin huomionhaun takia!

[mrs.Lansbury]

Taitaa olla kovin yleistä teinitytöille tosiaan tuollainen kuolemalla mässäily. Törmäsin tässä taannoin myöskin teinitytön blogiin joka kertoi siskostensa kuolemasta. Kaksi pikkusisarta kuollut suht lyhyen aikavälin sisällä; toinen oman käden kautta, toinen alkoholisti-isän käsiin. Googlettelin asiaa, eikä mistään löytynyt mitään. Bloggaajalla eri sukunimikin kuin sisaruksilla (juu ei tämä mitään välttämättä kerro). Sitten tuli kolmas kuollut sisarus ja olikos joku serkkukin vielä kuollut. Ihan täyttä varmuutta en ole jaksanut etsiä, että vedätystähän tuokin. Siitä on jo aikaa, kun itse olin teini ja tuolloin ei kyllä ihan tällaista esiintynyt.

Okei, no nyt ymmärrän. Taannoin törmäsin youtubevideoon, jossa oli juurikin tällainen tarina tytöstä, joka menetti kaksi sisarustaan em. tavoilla. Jäin sitä silloin ihmettelemään, kun en muistanut tällaista tapausta ollenkaan. Toki onhan näin voinutkin tapahtua, mutta googlettamalla ei kyllä löytynyt yhtään mitään, vaikka siinä oli nimetkin esillä ja paljon valokuvia, muistaakseni myös hautajaisista. Jos näin ei ole käynyt, mistä ihmeestä repivät noita valokuvia? Onko joku muu nähnyt tuon videon?

[Nemesia]

Olen nähnyt tuon videon ja mulla on Sellanen käsitys että tytöt olivat siskopuolia.