http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201401 ... 0_ul.shtml
Halusiko äiti tuoda lapsen Suomeen?
Australiassa etsitään 4-vuotiasta suomalaislasta
Keskiviikko 15.1.2014 klo 11.51
Australiassa etsitään 4-vuotiasta Eeva Dorendahlia ja tämän 35-vuotiasta isää Greg Hutchingia, jotka katosivat lauantaina.
Maan itärannikolla Pottsvillen pikkukaupungissa suuretsinnät ovat kestäneet jo viisi päivää. Vapaaehtoiset ovat auttaneet poliisia maaston haravoinnissa. Maanantaina myös vesipoliisi liittyi etsintöihin.
Tyttö ja hänen isänsä nähtiin viimeksi heidän poistuessaan lapsen isoäidin asunnosta lauantaina puolenpäivän jälkeen paikallista aikaa.
Isän oli tarkoitus tavata lapsen äiti lähistöllä, sillä vanhemmilla on yhteishuoltajuus. Äiti sai tekstiviestin, jossa isä kertoi heidän olevan jo matkalla. Kaksikko ei kuitenkaan koskaan saapunut paikalle.
Lapsen isoäiti, Diana Hutching kertoo, että hänen pojallaan ja lapsen äidillä on ollut huoltajuuskiistoja ennen katoamista. Nainen epäilee, että katoamisen takana saattaa olla Gregin pelko siitä, että Eevan äiti aikoo viedä lapsensa Suomeen.
Isoäiti väittää, että 4-vuotias Eeva on puhunut innoissaan koulun aloittamisesta Suomessa. Hänen mukaansa tyttäreltä oli löytynyt suomalainen passi.
Äiti kiistää väitteet
Lapsen suomalaistaustainen äiti Michelle Dorendahl kiistää halunneensa viedä tyttärensä Suomeen. Äidin kerrotaan olevan huolesta suunniltaan.
- En pysty kertomaan mitä Greg ajattelee. Voin kuitenkin vakuuttaa, että minulla ei ole aikomustakaan lähteä Australiasta. Olen tehnyt tämän selväksi Gregille.
Poliisi uskoi vielä keskiviikkona, että kadonneet löytyvät elossa. Eevan isää ei ole pidetty uhkana lapsen terveydelle.
- Seuraamme useita johtolankoja ja yritämme selvittää tarkalleen mitä tapahtui. Tärkein tehtävämme on löytää neljävuotias, toivottavasti turvassa ja hyvässä kunnossa.
Australiassa kadonneesta 4-vuotiaasta kertoi ensimmäisenä Suomessa Ilta-Sanomat.
Lähteet: The Sydney Morning Herald, 7 News Australia, The Courier Mail, ABC News, The Australian
VILLE HALONEN
[email protected]
(U) 4-vuotias Eeva Dorendahl ja 35-vuotias Greg Hutching
-
hipsulainen
- Adrian Monk
- Viestit: 2637
- Liittynyt: Pe Elo 24, 2007 2:29 pm
- Paikkakunta: Lahti
(U) 4-vuotias Eeva Dorendahl ja 35-vuotias Greg Hutching
Olet sietämätön tyyppi ja mielipiteesi ovat vääriä
Älä soita tänne enää koskaan - Ultra Bra
Älä soita tänne enää koskaan - Ultra Bra
-
hipsulainen
- Adrian Monk
- Viestit: 2637
- Liittynyt: Pe Elo 24, 2007 2:29 pm
- Paikkakunta: Lahti
Re: (U) 4-vuotias Eeva Dorendahl ja 35-vuotias Greg Hutching
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201401 ... 9_ul.shtml
Suomalaistyttö jo 11 päivää kateissa Australiassa
Keskiviikko 22.1.2014 klo 14.56
Poliisi on lopettanut aktiiviset etsinnät kadonneen neljävuotiaan tapauksessa.
Greg Hutchings, 35 ja hänen tyttärensä Eeva Dorendahl ovat olleet kateissa 11 päivää. Heidät nähtiin viimeisen kerran Pottsvillessä New South Walesissa lauantaina 11.1. Tuolloin australialaisen Hutchingsin oli määrä palauttaa Eeva tämän äidille, suomalaiselle Michelle Dorendahlille kahden viikon loman jälkeen.
Isää ja tytärtä on etsitty maasta, ilmasta ja mereltä. Poliisi on myös perustanut erillisen iskuryhmän tapausta varten, mutta kadonneiden sijainnista ei ole mitään tietoa.
Greg Hutchingsin äiti, Diana kertoo, että poliisit tekivät etsintöjä hänen kotonaan ja takavarikoivat hänen tietokoneensa sekä muuta omaisuutta.
- Poliisi sanoi, että jonkun perheessä on täytynyt auttaa häntä, Diana Hutchings sanoo.
Hän myöntää, että joku on todennäköisesti auttanut hänen poikaansa, sillä tällä ei ole autoa. Hutchings kuitenkin sanoo, ettei hänellä ole mitään havaintoa pojastaan, joka ei millään tavalla ilmaissut aikomuksiaan kadota tyttärensä kanssa.
Poliisi on lopettanut aktiiviset etsinnät, mutta tapauksen tutkintaa jatketaan. Greg Hutchings ei ole käyttänyt puhelintaan eikä luottokorttiaan katoamisen jälkeen.
Lähteet: Sydney Morning Herald, Northern Star
MATTI PITKÄNEN

Kaksi ruumista löytynyt:
Ruumiit löytyivät alueelta, jolta on etsitty 4-vuotiasta suomalaista Eeva Dörendahlia ja hänen australialaista isäänsä Greg Hutchingsia.
Sydney Morning Heraldin mukaan vapaaehtoiset etsijät löysivät kaksi ruumista pensaikosta läheltä Pottsvillen rannan hiekkadyynejä tiistaiaamuna.
Poliisi tutkii ruumiiden löytöpaikkaa, mutta kuolleiden henkilöllisyyttä ei ole vahvistettu. Myöskään kuolinsyystä ei ole varmuutta. Paikallinen poliisi kertoi IS:lle pari viikkoa sitten, että maastoetsinnät oli sillä erää lopetettu. Sydney Morning Heraldin mukaan tiistain etsinnät tehtiin uusien vihjeiden perusteella.
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art- ... 41140.html

Herrasmies kulkee aina portaissa edellä. Myös yksin ollessaan.
Re: (U) 4-vuotias Eeva Dorendahl ja 35-vuotias Greg Hutching
Nyt täytyy sanoa, etten missään vaiheessa odottanut tällaista lopputulosta. Vaikka toki jokin lienee moiseen viitannut jos nimenomaan maastosta ja vedestäkin on etsitty. Itse kuitenkin ajattelin ehdottomasti isukin vain kadonneen maan alle lapsen kanssa ettei joutuisi tästä luopumaan. Voihan olla että se on alkuperäinen suunnitelma ollutkin, mutta silmukka on sitten alkanut kiristyä ja isä päätynyt epätoivoiseen tekoon.
We stopped looking for monsters under our bed,
because we realized they are inside of us.
because we realized they are inside of us.
Re: (U) 4-vuotias Eeva Dorendahl ja 35-vuotias Greg Hutching
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art- ... 88937.html
surullista!
Kuka murhaa 4-vuotiaan lapsen?Suomalaisen Eevan, 4, ja hänen isänsä katoamisalueelta Pottsvillessä, Australiassa löytyi tiistaina kaksi vainajaa. New South Walesin poliisi kertoi IS:lle, että vainajien tunnistus saattaa kestää jonkin aikaa.
Suomen ja Australian kaksoiskansalainen Eeva Dörendahl, 4, katosi kaksi ja puoli viikkoa sitten yhdessä isänsä kanssa New South Walesin rannikolla.
Tiistaiaamuna Pottsvillen kaupungin rannalta hiekkadyyneiltä löytyi kaksi ruumista, joiden australialaismedian mukaan uskotaan kuuluvan Eevalle ja tämän isälle Greg Hutchingsille, 35. Poliisi kertoi avanneensa tapauksesta murhatutkinnan mutta ei heti vahvistanut tietoa vainajien henkilöllisyydestä.
Eevan vanhemmat ovat olleet asumuserossa. Eeva oli viettänyt alkuvuoden isänsä kanssa. Isän oli tarkoitus palauttaa tyttärensä tämän suomalaistaustaiselle äidille lauantaina tammikuun 11. päivänä.
Tapaaminen oli jo sovittu paikalliseen puistoon Pottsvillessä, mutta Hutchings ja Eeva eivät ikinä saapuneet paikalle. Isää ja tytärtä on etsitty siitä lähtien.
Nyt Tweed Headsin poliisi epäilee, että rannalta löytyneet kaksi vainajaa liittyvät katoamistapaukseen. Vainajia ei toistaiseksi ole tunnistettu.
New South Walesin poliisin tiedotusyksikkö kertoi IS:lle myöhään tiistaina Suomen aikaa, että vainajat ovat maanneet maastossa jo jonkin aikaa.
- Sen vuoksi niiden tunnistaminen kestää tavallista pidemmän ajan, poliisin edustaja sanoi.
Kuolinsyy saadaan selville vasta oikeuslääketieteellisessä tutkimuksessa.
Suomen ulkoministeriön (UM) konsuliasioiden yksikkö ja Suomen Canberran-suurlähetystö seuraavat henkirikostutkintaa tarkasti.
Suurlähetystöllä ei myöhään tiistaina Suomen aikaa ollut tietoa Pottsvillen vainajien henkilöllisyydestä.
- Me olemme täällä lehtitietojen varassa, kertoi suurlähettiläs Pasi Patokallio IS:lle Canberrasta.
- Australian viranomaiset tutkivat tapausta ja mahdollista rikosta. Me seuraamme tätä järkyttävää tapausta mutta meillä ei ole tässä mitään aktiivista roolia, Patokallio sanoi.
- Lapsen äiti ei ole ollut meihin yhteydessä.
Elisa Rimaila, Jouko Juonala
Re: (U) 4-vuotias Eeva Dorendahl ja 35-vuotias Greg Hutching
Näiden ruumiiden myötä tästä tulikin kiinnostavaa.. ja karmivaa!
Olikohan isän mielenterveys ihan ok..? Aika epätodennäköistä, että joku sekopäinen murhaajakaan on heitä yllätänyt..
-
Täysi Purenta
- Andy Sipowich NYPD
- Viestit: 1479
- Liittynyt: Pe Huhti 16, 2010 11:05 am
Re: (U) 4-vuotias Eeva Dorendahl ja 35-vuotias Greg Hutching
olisiko murhatutkinta avattu siksi, että Eeva kuitenkin on murhattu? Isän itsemurha tyttären surmaamisen jälkeen tekee jutusta jatketun itsemurhan meillä, mutta miten lienee tuolla? Olisiko murhatutkinnaksi nimitetty tilanne aina kun maastosta löytyy huononlaisia ruumiita? Eteenkin jos on sytä olettaa että heidän henkensä on lähtenyt väkivaltaisella tavalla. Ulkopuoliseen tekijään en oikein usko.
Murheellinen juttu kaikkinensa. eikö nyt sen vertaa voida sopua pyrkiä säilyttämään avioerossakin, ettei näihin äärimmäisiin ratkaisuihin olisi tarvetta?
Murheellinen juttu kaikkinensa. eikö nyt sen vertaa voida sopua pyrkiä säilyttämään avioerossakin, ettei näihin äärimmäisiin ratkaisuihin olisi tarvetta?
Re: (U) 4-vuotias Eeva Dorendahl ja 35-vuotias Greg Hutching
Niin kun siis nimenomaa sain juttua lukiessa mielikuvan, että vanhemmat olivat sovussa, mutta isä kuvitteli, että äiti haluaisi viedä tytön pois.. Siksi epäilin kävikö heppu ihan täysiä vai viirasko enemmän tai vähemmän? Vai luinko nyt liikaa rivien välistä..? 
Re: (U) 4-vuotias Eeva Dorendahl ja 35-vuotias Greg Hutching
Arvattavissahan se oli, ruumiit on nyt tunnistettu, ja olivat juurikin nuo henkilöt. Poliisit selvittävät, josko myrkytys tai hukkuminen voisi olla Eevan kuolinsyy. Ruumiit ehtivät kuitenkin olla maastossa jopa tai yli kaksi viikkoa, joka ilmeisesti vaikeuttaa tutkimuksia.
Lähde.
Lähde.
"Karkea kysymys koko kriminaalipolitiikan historian ajan on ollut, onko rikoksiin syyllistynyt (tai muuten poikkeava) henkilö paha vai hullu."