Ruotsi: Isä poltti kaksi lastaan kuoliaaksi 29.9.2013

Ulkomailla tapahtuneet selvitetyt tai vielä selvittämättömät henkirikokset
Wincentius
Martin Beck
Viestit: 758
Liittynyt: Su Loka 04, 2009 11:37 am
Paikkakunta: Ubi bene, ibi patria

Ruotsi: Isä poltti kaksi lastaan kuoliaaksi 29.9.2013

Viesti Kirjoittaja Wincentius »

40-vuotias isä poltti kaksi lastaan kuoliaaksi Dalarö'ssä 29.9.2013. Motiivina oli kosto entiselle vaimolleen ja poikien äidille, vaikka mies oli jo avoliitossa toisen naisen kanssa, ja nämä olivat saaneet yhteisen lapsen kuukautta ennen tapausta.

Kuva

Isä oli vuokrannut kesämökin Tukholman eteläpuolelta Dalarö'stä (Haningen kunnassa), jotta voisi tavata siellä lapsiaan joka toinen viikko. Isäntäperhe asui viereisessä talossa samassa pihapiirissä.

Syyskuun 29. päivä isän luona vieraili kolme tämän lapsista (isällä myös kaksi vanhempaa lasta ensimmäisestä avosuhteestaan); kolme- ja viisivuotiaat pojat, sekä seitsemänvuotias tytär. Isä valmisti lapsille ruokaa, makaroneja ja makkaraa, mutta ei itse kyennyt syömään, koska oli niin surullinen siitä, mitä tulee myöhemmin illalla/yöllä tapahtumaan.

Lapset menivät nukkumaan kerrossänkyyn, ja isä otti tikkaat pois sängystä, minkä seurauksena nuoremmat pojat eivät myöhemmin kyenneet itse pääsemään pois sängystä. Ennen paloa isä oli myös naulannut ikkunat umpeen.

Tytär heräsi yöllä kuumuuteen ja savuun kyeten nousemaan sängystä ylös ja pakenemaan ulos, mutta pojat eivät, joten nämä menehtyivät palossa, jonka isä oli sytyttänyt kostona lasten äidille. Poikien kuolinsyynä oli savukaasuista aiheutunut myrkytys, mutta toki myös ruumiit paloivat.

Kuva

Päivää ennen murhia, mies lähetti tekstarin vaimolleen:
”Nu tänker jag sluta va snäll och det som händer från och med nu är resultat av ditt beteende mot mig under lite mer än ett år!”
  • En aio enää olla kiltti, ja se mitä nyt seuraavaksi tapahtuu johtuu siitä, miten sinä olet kohdellut minua viimeisen runsaan vuoden aikana!
Sytytettyään talon tuleen, lähetti mies vielä seuraavan tekstarin:
”Hämnden är ljuv din jävla idiot”
  • Kosto on suloinen senkin v-un idiootti!
Tämän jälkeen mies ajeli Öölantiin, jossa yritti tehdä itsemurhan. Ennen itsemurhayritystä mies nauhoitti kännykkään pitkän (1 h) itsemurhaviestin, jossa mm. kertoi suunnitelleen lastensa tappamista kuukauden ajan.
– Det konstiga är att jag känner mig inte det minsta lessen, dum, elak för det jag gjorde i natt. Utan jag är helt... helt blank. Ja... det... det... ja, jag kanske är sjuk i huvet men när jag åkte därifrån å... så kändes det som jag hade gjort mina barn en tjänst, säger han.
  • - On kummallista, että en tunne itseäni lainkaan surulliseksi, tyhmäksi, ilkeäksi sen takia mitä viime yönä tein. Tunnen vain täydellistä ... täydellistä tyhjyyttä. Niin.. voi... voi... niin, voin ehkä olla päästäni vialla, mutta kun lähdin sieltä, niin tuntui siltä kuin olisin tehnyt lapsilleni palveluksen, kertoo isä viestissään.

Kuva

Mies pidätettiin runsaan vuorokauden jälkeen Öölannin Triberga'ssa sen jälkeen, kun asukkaat ilmoittivat poliisille, että tuntematon auto oli ajanut edellisenä iltana rannalle, jonne ajaminen ei ollut sallittua ulkopuolisilta. Myös miehen matkapuhelin oli paikallistettu alueelle.

Miehen ensimmäinen avopuoliso, joka eli epäillyn kanssa avoliitossa 12 vuotta, ja jonka kanssa heillä on kaksi yhteistä lasta kertoi entisen avopuolisonsa olleen sinällään hauska ja mukava niin kauan, kun asiat tehtiin miehen tahdon mukaisesti, mutta muutoin kontrolloiva ja manipuloiva. Jos joku oli eri mieltä, muuttui mies erittäin agressiiviseksi.

Viimein avopuoliso(kin) sai tarpeekseen (myös rohkeutta) ja erosi miehestään. Mies ei tätä ensimmäistä eroakaan kovin positiivisesti ottanut. Tämä lähetti mm. tekstareita sisällöllä:
Hoppas du tog farväl från barnen, för det var sista gången du såg dem".
  • Toivottavasti hyvästelit lapset, sillä se oli viimeinen kerta, kun näit heidät.
Ex-avopuoliso ilmoitti asiasta poliisille, mutta poliisi oli ilmoittanut, että erotilanteissa ihmiset reagoivat hieman erikoisesti, eikä uhkauksia tutkittu sen tarkemmin.

Isä oli lisäksi myöhemmin kieltänyt kahden eri perheensä lapsia tapaamasta toisiaan, vaikka lapset tulivatkin hyvin toimeen keskenään. Kaksi viikkoa ennen paloa, lapset kuitenkin tapasivat, mutta isä sai tietää asiasta, eikä sitä tietoa otettu vastaan positiivisesti.

Jo alustavissa kuulusteluissa epäilty tunnusti, että hän sytytti talon palamaan tahallaan tarkoituksenaan lapsiensa tappaminen. Miehelle tehtiin tammikuussa laaja mielentilatutkimus, jonka mukaan mies ei ole henkisesti häiriintynyt, joten oikeudenkäynnissä hänet voidaan tuomita vankeuteen.

Isää vastaan nostettiin eilen syyte kahdesta murhasta, murhayrityksestä ja törkeästä murhapoltosta. Syyttäjä vaatii miehelle elinkautista vankeusrangaistusta.

Lähde, lähde, lähde, lähde, lähde, lähde ja lähde
Kirjoitan jatkossa laajemmat juttuni pääasiassa paremmin itselleni soveltuvalla alustalla (blogi). Osasyynä hiipuvaan läsnäolooni täällä on se, että asia-, käännös- ja/tai kirjoitusvirheitä ei 1. tunnin jälkeen voi enää korjata.
- WinCentius
Wincentius
Martin Beck
Viestit: 758
Liittynyt: Su Loka 04, 2009 11:37 am
Paikkakunta: Ubi bene, ibi patria

Re: Ruotsi: Isä poltti kaksi lastaan kuoliaaksi 29.9.2013

Viesti Kirjoittaja Wincentius »

Oikeudenkäynti isää vastaan alkoi tänään Södertörnin käräjäoikeudessa. Syytteen nostamisen yhteydessä myös tapauksen esitutkintamateriaali tuli julkiseksi, mutta se on kovin rankasti sensuroitu; mm. kaikki kuulustelut puuttuvat. Lähinnä mukana on isän ja tämän puolison välistä SMS-liikennöintiä, palopaikan teknistä tutkintaa, oikeuslääkärin lausuntoja ja isän itsemurhafilmi kokonaisuudessaan litteroituna.

Muutama ote tekstareista, jotka isä lähetti entiselle (toiselle) puolisolleen (ja kuolleiden poikien äidille). Parilla oli pesänjako avioeron jälkeen kesken, eikä ex-puoliso päästänyt miestä hakemaan tavaroitaan pois yhteisestä asunnosta. Nainen olisi suostunut, jos mies olisi luopunut lasten huoltajuudesta. Mies oli yksityisyrittäjä, joka pyöritti yritystä Stockholm Fastighetsfilm AB. Firmalla oli mennyt jo pidempään huonosti, ja se olikin konkurssikypsä.
2013-09-13 08:59:57(UTC+0)
Jag har egentligen inte råd att va ledig ändå! Kom ihåg att beslut man tar och saker man gör mot andra alltid slår tillbaka förr eller senare! Det har drabbat mig och kommer drabba dig;-)
  • Minulla ei oikeastaan ole varaa olla silloin vapaa. Muista, että tehdyt päätökset ja teot, jotka toisille tekee, tulevat aina takaisin tavalla tai toiselle. Minä olen niistä kärsinyt ja myös sinä tulet niistä kärsimään;-)
2013-09-13 09:36:31 (UTC+0)
Jag har inga pengar så du vinner.. Trist att du blivit en sån ond och känslokall person! Jag ger upp och så får vi se vad följderna blir av detta
  • Minulla ei ole ollenkaan rahoja, joten sinä voitat.. Ikävää, että sinusta on tullut noin ilkeä ja tunteeton henkilö. Minä en enää jaksa, joten saammepa nähdä, mitä tästä seuraa
2013-09-13 18:15:25(UTC+0)
Just nu ligger min fokus på att försöka rädda mitt företag, som så här långt i år gått ca 140 000kr back!!
  • Juuri nyt keskityn pelastamaan yritykseni, joka tähän asti tänä vuonna on tuottanut tappiota 140 000 kr!!
2013-09-17 16:57:01 (UTC+0)
1,5 vecka kvar...
  • 1,5 viikkoa jäljellä...
2013-09-24 20:38:07(UTC+0)
Några dagar kvar nu...
  • Enää muutama päivä jäljellä...
2013-09-24 20:53:19(UTC+0)
Ska sluta va snäll, du får veckan på dig...
  • Lopetan kilttinä olemisen, sinulla on viikko aikaa...
2013-09-27 15:00:20(UTC+0)
Ja då var tiden ute då.. Nu tänker jag sluta va snäll och det som händer från och med nu är resultat av ditt beteende mot mig under lite mer än ett år!
  • Hetki on lyönyt.. En aio enää olla kiltti, ja se mitä nyt seuraavaksi tapahtuu johtuu siitä, miten sinä olet kohdellut minua viimeisen runsaan vuoden aikana!
2013-09-29 00:41:26(UTC+0)
Hämnden är ljuv din jävla idiot
  • Kosto on suloinen senkin v-un idiootti!
Lähde
Kirjoitan jatkossa laajemmat juttuni pääasiassa paremmin itselleni soveltuvalla alustalla (blogi). Osasyynä hiipuvaan läsnäolooni täällä on se, että asia-, käännös- ja/tai kirjoitusvirheitä ei 1. tunnin jälkeen voi enää korjata.
- WinCentius
Wincentius
Martin Beck
Viestit: 758
Liittynyt: Su Loka 04, 2009 11:37 am
Paikkakunta: Ubi bene, ibi patria

Re: Ruotsi: Isä poltti kaksi lastaan kuoliaaksi 29.9.2013

Viesti Kirjoittaja Wincentius »

Södertörnin käräjäoikeus tuomitsi isän (Jonas Westerlund) tänään elinkautiseen vankeuteen lastensa surmista. Käräjäoikeus ei löytänyt mitään seikkoja, jotka olisivat voineet tuomiota lieventää.

Lähde
Kirjoitan jatkossa laajemmat juttuni pääasiassa paremmin itselleni soveltuvalla alustalla (blogi). Osasyynä hiipuvaan läsnäolooni täällä on se, että asia-, käännös- ja/tai kirjoitusvirheitä ei 1. tunnin jälkeen voi enää korjata.
- WinCentius
Nobelaner
Alibin satunnaislukija
Viestit: 68
Liittynyt: Su Maalis 02, 2014 11:07 am
Paikkakunta: uusimaa

Re: Ruotsi: Isä poltti kaksi lastaan kuoliaaksi 29.9.2013

Viesti Kirjoittaja Nobelaner »

No ei ihme ettei ole löytynyt lieventäviä seikkoja..
Tuokin on vähän että kuitenkin lapset on olleet myös tämän miehen omaa lihaa ja verta..
Luulen että mies ei ole pätkääkään välittänyt lapsistaan jos tuollaista tekee. Jos haluaa tuottaa kärsimystä jollekkin ex-vaimokkeelle niin tappaisi sitten mieluummin itsensä niin että lapset jäisivät isättömiksi koska ei sekään mikään kovin mukava vaihtoehto ole, mutta parempi kuitenkin kuin että polttaa lapset kaikkinensa. Huhhuh, sairas paska
I don't suffer from insanity. I enjoy every minute of it.
Wincentius
Martin Beck
Viestit: 758
Liittynyt: Su Loka 04, 2009 11:37 am
Paikkakunta: Ubi bene, ibi patria

Re: Ruotsi: Isä poltti kaksi lastaan kuoliaaksi 29.9.2013

Viesti Kirjoittaja Wincentius »

Wincentius kirjoitti:Södertörnin käräjäoikeus tuomitsi isän (Jonas Westerlund) tänään elinkautiseen vankeuteen lastensa surmista.]
Westerlund on tänään jättänyt asianajajansa Sargon De Basso'n toimittamana valituksen hovioikeuteen.

Westerlund / De Basso katsovat, että tehty mielentilatutkimus on ollut puutteellinen. Westerlund kärsi teon hetkellä maladaptiivisesta stressireaktiosta (DSM-IV). Käräjäoikeus ei katsonut kyseisen oireen vaikuttaneen teosta seuraavaan rangaistukseen. Valituksen tekijöiden mielestä käräjäoikeus on toiminut tässä väärin.

Lisäksi he katsovat, että Westerlund olisi sekä ns. borderline-tapaus että kärsisi narsistisesta personaallisuushäiriöstä.

Lähde
Kirjoitan jatkossa laajemmat juttuni pääasiassa paremmin itselleni soveltuvalla alustalla (blogi). Osasyynä hiipuvaan läsnäolooni täällä on se, että asia-, käännös- ja/tai kirjoitusvirheitä ei 1. tunnin jälkeen voi enää korjata.
- WinCentius
Bias
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1354
Liittynyt: Su Heinä 19, 2009 1:04 pm

Re: Ruotsi: Isä poltti kaksi lastaan kuoliaaksi 29.9.2013

Viesti Kirjoittaja Bias »

Järjen riemuvoitto on luvassa, kun saadaan narsismi, sosiopatia, psykopatia ja pedofilia diagnooseina lieventäviksi asianhaaroiksi tuomioita annettaessa, tai kenties sairauksina jopa kokonaan vankilatuomiot estäviksi. Pitäähän sairaita pikku paskiaisia ymmärtää.

Nim. Vihervasurikukkahattutäti
Ei ole syyttömiä. On vain huonosti kuulusteltuja.
Josif Stalin
Wincentius
Martin Beck
Viestit: 758
Liittynyt: Su Loka 04, 2009 11:37 am
Paikkakunta: Ubi bene, ibi patria

Ruotsi: Isä poltti kaksi lastaan kuoliaaksi 29.9.2013

Viesti Kirjoittaja Wincentius »

Svean hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden antamaa elinkautista tuomioita. Hovioikeus ilmoitti tänään kantanaan, että surmansa saaneet lapset olivat ehtineet kokea kovia kärsimyksiä ennen kuolemaa.

Palosta selviytynyt tyttö kertoi, että kaikki kolme lasta olivat heränneet suurin piirtein samaan aikaan, ja pojat kirkuivat kauhuissaan, toinen hysteerisenä. Tytön onnistui pääsemään pois kerrossängyn ylävuoteelta, vaikka isä oli poistanut tikkaat. Pojat pyysivät sisartaan kiirehtimään ja hakemaan apua. Tyttö oli aluksi etsinyt isäänsä kylpyhuoneesta, mutta ei ollut löytänyt tätä. Lopulta tyttö oli myös saanut mökin ulko-oven auki hetken yrittämisen jälkeen ja hälyttänyt apua naapurista (isäntäperheeltä).

Hovioikeus katsoi, että Jonas Westerlund on osoittanut erityisen raakamaista käyttäytymistä ja taydellistä välinpitämättömyyttä tekojensa seurauksista, joten mikään muu tuomio kuin elinkautinen ei tule kysymykseenkään.

Lähde
Kirjoitan jatkossa laajemmat juttuni pääasiassa paremmin itselleni soveltuvalla alustalla (blogi). Osasyynä hiipuvaan läsnäolooni täällä on se, että asia-, käännös- ja/tai kirjoitusvirheitä ei 1. tunnin jälkeen voi enää korjata.
- WinCentius
Vastaa Viestiin