Heikolta vaikuttaa, jos sairaalateippi on poliisin ainoa johtolanka.MTV.fi kirjoitti:Kiduttaa uhrinsa kuoliaaksi – Firenzessä jahdataan sarjamurhaajaa
Ulkomaat Julkaistu 07.05.2014 18:10 0
Italian Firenzessä poliisi jahtaa kuumeisesti epäiltyä sarjamurhaajaa, joka saattaa liittyä lukuisiin alueella tehtyihin murhiin viimeisen kymmenen vuoden aikana.
Poliisi löysi maanantaina Firenzen ulkopuolelta teipeillä tankoon sidotun, raa’asti surmatun 26-vuotiaan romanialaisen prostituoidun. Uhrille oli tehty seksuaalista väkivaltaa ja hän oli kitunut hitaasti kuoliaaksi.
Eilen poliisi kertoi, että viimeisen kymmenen vuoden aikana alueella on tapahtunut 6-7 murhaa, joissa on ollut samoja elementtejä kuin maanantaina paljastuneessa järkyttävässä murhatapauksessa.
Poliisi on myös saanut nyt myös ensimmäisen johtolangan murhiin liittyen: sairaalateipin, jolla murhattu prostituoitu oli sidottu tankoon. Tutkimuksissa on käynyt ilmi, että kyseistä teippiä on käytetty Firenzessä sijaitsevassa Careggi -sairaalassa vuodesta 2006 vuoteen 2013.
Johtolangasta ei välttämättä ole kuitenkaan hyötyä tutkimuksissa, sillä kyseistä teippiä on käytetty Careggi-suursairaalan jokaisella osastolla vuosikausia. Kyseessä on Italian kolmanneksi suurin sairaala, missä työskentelee yli 6000 työntekijää, ja jossa vierailee päivittäin yli 15 000 potilasta.
http://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/arti ... aa/3350086
Italia: Firenzen sadistinen sarjamurhaaja
-
strangelove
- Adrian Monk
- Viestit: 2921
- Liittynyt: To Loka 09, 2008 11:32 am
Italia: Firenzen sadistinen sarjamurhaaja
-
strangelove
- Adrian Monk
- Viestit: 2921
- Liittynyt: To Loka 09, 2008 11:32 am
Re: Firenzessä jahdataan sadistista sarjamurhaajaa
Maailman uutissivustoilta löytyi lisää yksityiskohtia. Uhri, 26-vuotias Andrea Zamir, oli sidottu teipillä pylvääseen krusifiksityylisesti. Uhri oli alasti, ainoastaan kengät ja sukat jaloissaan. Vaatteet ja lompakko löytyivät kilometrin päästä tekopaikasta ja lompakossa oli löydettäessä vielä rahaa. Ruumis löytyi samalta seudulta, jossa aikoinaan toimi pelätty "Firenzen hirviöksi" ristitty sarjamurhaaja.
Prostituoitujen murhia on sattunut viimeisten 10 vuoden aikana nyt seitsemän ja kolmessa niistä on käytetty uhrin sitomiseen sairaalateippiä.
Firenzen hirviön liittäminen näihin tekoihin tuntuu kaukaa haetulta, mutta sarjaan liittyy kuitenkin eräs mielenkiintoinen tapaus. Maaliskuussa eräs prostituoitu pelastui mahdollisesti saman tappajan kynsistä. Mielipuolinen asiakas oli sitonut naisen kädet niin ikään teipillä kiinni ja kiduttanut naista jättäen tämän kuolemaan. Nainen kuitenkin selvisi kuin ihmeen kaupalla hengissä. Mielenkiintoiseksi asian tekee se, että naisen kuvauksen mukaan mies oli 50-60 -vuotias, harvahiuksinen ja kulki ontuen ja kumarassa. Ikänsä puolesta hän siis sopisi olemaan kuuluisa Firenzen hirviö, joka näin ollen olisi tehnyt paluun. Tästä ei kuitenkaan ole löydetty mitään todisteita.
Lähteenä muun muassa The Daily Beast:
http://www.thedailybeast.com/articles/2 ... turns.html

hannu hanhi
- Axel Foley
- Viestit: 2247
- Liittynyt: Ma Kesä 14, 2010 6:01 pm
Re: Firenzessä jahdataan sadistista sarjamurhaajaa
Niin sanottu Firenzen hirviö (suomennettu joskus Firenzen pedoksi) tappoi pariskuntia. Siinä mielessä MO ei sovi yhteen eli Firenzessä siis saattaa olla uusi sarjamurhaaja. Toivottavasti Firenzen poliisi on kehittynyt rikostutkimuksissa. Firenzen hirviön tutkinnassa on tehty monia alokasmaisia virheitä ja syyttäjäkin on ollut kehittelemässä ihmeellisiä salaliittoteorioita.
Re: Firenzessä jahdataan sadistista sarjamurhaajaa
'
Äijä on saatu kiinni ja tunnustanutkin, joku viisvitonen putkimies.
Italian crucifixion killer arrested
Rome, May 9 (IANS) A man suspected of sexually torturing and killing a Romanian prostitute and leaving her body in a crucifixion-like pose in Florence has been arrested, media reported Friday.
Andrea Cristina Zamfir, 26, was found Monday strapped to an iron bar in a pose similar to how Jesus Christ was crucified.
A 55-year-old plumber was arrested late Thursday and confessed to being the so-called crucifixion killer, ANSA news agency reported citing police.
The police identified the man based on reports from a number of women he had raped earlier.
The Florence police chief called him a beast and accused him of at least four other murders in and near the Tuscan city over the last 10 years.
"I'm sorry to offend animals with this comparison but this person is a beast," the police chief said.
Police also said that last year another woman was found in a similar position with her arms attached to an iron bar, but she was alive.

Kun linkität niin kopioi ainakin olennaiset, tapaukseen liittyvät osat tekstistä samalla ketjuun, koska monet linkit lakkaavat ajan mittaan toimimasta tai artikkeli siirtyy maksumuurin taakse tai sen lukemiseen vaaditaan rekisteröityminen. Tai jotain.
-
strangelove
- Adrian Monk
- Viestit: 2921
- Liittynyt: To Loka 09, 2008 11:32 am
Re: Firenzessä jahdataan sadistista sarjamurhaajaa
Pidätettyä epäillään ainakin neljästä murhasta 10 vuoden ajalta. Poliisipäällikön kommentti kertoo paljon:
"Olen pahoillani, että vertaukseni loukkaa eläimiä, mutta tämä mies on peto."
"Olen pahoillani, että vertaukseni loukkaa eläimiä, mutta tämä mies on peto."
-
hannu hanhi
- Axel Foley
- Viestit: 2247
- Liittynyt: Ma Kesä 14, 2010 6:01 pm
Re: Italia: Firenzen sadistinen sarjamurhaaja
Firenzen hirviön ensimmäinen kaksoismurha tapahtui vuonna 1969. Tämä nyt pidätetty mies on 55-vuotias eli hän oli vuonna 1969 10-vuotias. Eli on käytännössä varmaa, että Firenzessä on nyt uusi peto, jolla ei ole mitään yhteyttä aikaisemman hirviön tekemisiin. Pidätetty mies tappoi yksittäisiä prostituoituja, kun taas ensimmäinen hirviö pariskuntia. Kaksoismurhathan on ballistiikalla pystytty liittämään toisiinsa.