Mies poltti avovaimonsa perheriidan päätteeksi Viitasaarella

Suomessa tapahtuneet henkirikokset.
Lizzie B.
Martin Riggs
Viestit: 618
Liittynyt: Ma Heinä 30, 2007 12:41 am

Mies poltti avovaimonsa perheriidan päätteeksi Viitasaarella

Viesti Kirjoittaja Lizzie B. »

Mies poltti avovaimonsa perheriidan päätteeksi
Ilta-Sanomat 10.10.2007 07:55, päivitetty 10.10. 13:16

Viitasaarelainen mies sytytti tiistai-iltana talonsa palamaan riideltyään naisystävänsä kanssa. Talossa sisällä ollut nainen kuoli tänään Kuopion yliopistollisessa keskussairaalassa vammoihinsa.

Poliisin mukaan mies käytti sytytysnesteenä bensaa. Talon palaessa mies päätti hakea naisen ulos talosta ja lopulta onnistui yrityksissään. Nainen sai tulipalossa kolmannen asteen palovammoja, joihin myöhemmin menehtyi.

Omakotitalo tuhoutui palossa täysin. Palokunnan saapuessa paikalle mies kertoi heille pelastaneensa naisen tulipalosta ja hukanneensa samalla kännykkänsä. Mies oli soittanut hätänumeroon puolen kilometrin päässä sijaitsevasta naapuritalosta.

Poliisi on ottanut palon sytyttämisestä epäillyn miehen kiinni. Tapausta tutkitaan murhana.
I´m the weirdo in your bedroom
and I can see you in the dark
EuroJR
Jessica Fletcher
Viestit: 3332
Liittynyt: Ma Maalis 26, 2007 7:26 pm
Paikkakunta: Costa del Crime

Viesti Kirjoittaja EuroJR »

Jahas. Vai on Intiasta sitä otettu mallia tännekin. Onko tietoa, minkä ikäinen tämä pariskunta oli?
Lizzie B.
Martin Riggs
Viestit: 618
Liittynyt: Ma Heinä 30, 2007 12:41 am

Viesti Kirjoittaja Lizzie B. »

Tässä uutisessa mainitaan iätkin.
Talon polttanutta avomiestä epäillään murhasta Viitasaarella
Iltalehti 10.10.2007 16:07

Viitasaarella tiistai-iltana tapahtuneessa tuhopoltossa loukkaantunut nainen on kuollut vammoihinsa.

Poliisi epäilee talon sytyttänyttä uhrin avomiestä murhasta, kertoo rikoskomisario Jouko Pokela Äänekosken poliisista.

Viitasaarelainen vuonna 1956 syntynyt mies sytytti tiistai-iltana talonsa palamaan riideltyään vuonna 1944 syntyneen avovaimonsa kanssa, kertoo poliisi. Talossa sisällä ollut nainen sai palossa vakavia vammoja.

Mies päätti talon jo palaessa hakea naisen pois talosta, ja onnistui saamaan hänet ulos. Nainen sai tulipalossa kolmannen asteen palovammoja, ja hänet kuljetettiin hoidettavaksi Kuopion palovammayksikköön.

Poliisin mukaan mies käytti sytytysnesteenä bensaa. Omakotitalo tuhoutui palossa täysin. Hälytyksen palosta teki puolen kilometrin päässä asuva naapuri, jolle mies meni kertomaan tapahtuneesta.
I´m the weirdo in your bedroom
and I can see you in the dark
kahvitar
Jane Marple
Viestit: 1001
Liittynyt: Ke Huhti 11, 2007 12:14 pm

Viesti Kirjoittaja kahvitar »

Järkyttävää, on kuitenkin tullut katumapäälle, mutta se ei naista enää pelastunut. Aika harvinaisia nämä polttamalla tapetut. Ruotsissahan oli Yvonnen tapaus, jossa mies yritti polttamalla tappaa ex-puolisonsa ja lapsen. Liekö tällaiset tapaukset sitten lisääntymässä? Julma ja raaka tapa tappaa.
Aizerbaidzan
Angus MacGyver
Viestit: 6832
Liittynyt: Su Touko 13, 2007 12:22 pm

Viesti Kirjoittaja Aizerbaidzan »

Ilta-Sanomat kirjoitti:Avovaimonsa tappanut mies sai pitkän tuomion
17.1.2008 16:38

Äänekosken käräjäoikeus tuomitsi torstaina viitasaarelaisen miehen yhdeksän ja puolen vuoden vankeuteen avovaimonsa taposta ja törkeästä vahingonteosta.

Lisäksi mies määrättiin maksamaan korvauksia tuhoutuneesta talosta 50 000 euroa ja surmatun kuolinpesälle tämän hautauskulut.

Syyttäjä vaati miehelle elinkautista tuomiota murhasta.

Tuomittu myönsi roiskineensa bensaa olohuoneen lattialle ja sytyttäneensä polttoaineen tulitikulla. Hän jätti avovaimonsa huoneeseen tietäen, ettei tämä pääse ulos.

Myöhemmin hän auttoi uhrin ulos talosta, vei hänet ulkorakennuksen saunaan ja meni naapuriin hälyttämään apua.

Uhri kuoli muutama tunti tapahtuman jälkeen. Oikeuslääketieteellisen ruumiinavauksen mukaan nainen kuoli tulipalossa saamiinsa laaja-alaisiin palovammoihin.

Surma tapahtui viime vuoden lokakuussa. Vuonna 1956 syntynyt tuomittu on ollut poliisin huostassa tekopäivästä alkaen.
Aizerbaidzan
Angus MacGyver
Viestit: 6832
Liittynyt: Su Touko 13, 2007 12:22 pm

Viesti Kirjoittaja Aizerbaidzan »

Uusimmassa Alibissa on muutaman sivun juttu tapauksesta. Siellä oli myös tuomitusta Kari Kinnusesta pari kuvaa pidätyksen jälkeen.
kurvijor
Sabrina Duncan
Viestit: 357
Liittynyt: Ti Heinä 12, 2011 4:09 pm

Re: Mies poltti avovaimonsa perheriidan päätteeksi Viitasaarella

Viesti Kirjoittaja kurvijor »

onkohan tämä se tapaus,jossa oli alibin otsikko"vintti pimeni".alibissa oli kuvia.kyseessä oli hirsitalo joka paloi melkein kivijalkaa myöten.
Unhola
Martin Beck
Viestit: 762
Liittynyt: Ke Syys 15, 2010 7:50 pm

Re: Mies poltti avovaimonsa perheriidan päätteeksi Viitasaar

Viesti Kirjoittaja Unhola »

Mitenkäs tässä on tullut tuomio taposta? Eikö polttaminen ole erityisen raaka tekotapa?
Avatar
matamimimmi
Jack Bauer
Viestit: 999
Liittynyt: To Elo 16, 2018 10:32 am
Paikkakunta: Costa del Crime

Re: Mies poltti avovaimonsa perheriidan päätteeksi Viitasaarella

Viesti Kirjoittaja matamimimmi »

Mahtaakohan tämä (Kari Kinnunen) olla sen peilinpaloilla vankilassa (Eero Ihalainen ) puukottaneen uhri 8) 8) ??
Vainajat eivät vaikene
Murha ei vanhene koskaan
8) 8)
Avatar
matamimimmi
Jack Bauer
Viestit: 999
Liittynyt: To Elo 16, 2018 10:32 am
Paikkakunta: Costa del Crime

Re: Mies poltti avovaimonsa perheriidan päätteeksi Viitasaarella

Viesti Kirjoittaja matamimimmi »

Onko jollain tuota alibi lehteä missä juttua tästä Karista ?
Vainajat eivät vaikene
Murha ei vanhene koskaan
8) 8)
Avatar
Oikeus ennen kaikkea
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17441
Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm

Re: Mies poltti avovaimonsa perheriidan päätteeksi Viitasaarella

Viesti Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea »

matamimimmi kirjoitti: Ke Touko 28, 2025 2:11 pm Mahtaakohan tämä (Kari Kinnunen) olla sen peilinpaloilla vankilassa (Eero Ihalainen ) puukottaneen uhri 8) 8) ??
Ihan eri ikäisiä tyyppejä. Tämä vaimonsa polttanuthan oli syntynyt jo 1956. Ihalaisen viiltelemä 20.05.1968.
Haarukka
Remington Steele
Viestit: 243
Liittynyt: Ke Syys 29, 2021 1:27 pm

Re: Mies poltti avovaimonsa perheriidan päätteeksi Viitasaarella

Viesti Kirjoittaja Haarukka »

matamimimmi kirjoitti: Ke Touko 28, 2025 2:11 pm Mahtaakohan tämä (Kari Kinnunen) olla sen peilinpaloilla vankilassa (Eero Ihalainen ) puukottaneen uhri 8) 8) ??
Eikös tämä ole ollu jo 10 vuotta vapaallakin...
Vastaa Viestiin