Raiskasi 14-vuotiaan kahdesti - sai kaksi vuotta ehdollista
Keskiviikko 23.12.2015 klo 12.19 (päivitetty klo 12.20)
Neljätoistavuotiaan tytön raiskannut mies on tuomittu Helsingin hovioikeudessa kahdeksi vuodeksi ehdolliseen vankeuteen.
Lisäksi hänelle määrättiin yhdyskuntapalvelua 80 tuntia.
Tuomio tuli kahdesta raiskauksesta nuorena henkilönä ja kahdesta törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä nuorena henkilönä.
Oikeuden mukaan tyttö oli vielä ensimmäisen tapahtuman jälkeen halunnut olla miehen ystävä, koska oli ajatellut antaa kertaluontoisen tapauksen anteeksi. Mies oli kuitenkin raiskannut tytön vielä toistamiseen ulkosalla. Rikokset tapahtuivat vuonna 2011.
Hovioikeus piti tekoaikaan alaikäisen miehen ikää tuomiota alentavana perusteena. Lisäksi mies ei ollut tehnyt oikeuden mukaan tämän jälkeen uusia rikoksia.
STT ei julkaise tuomitun nimeä, koska hän oli tekoaikaan alaikäinen.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015122 ... 4_uu.shtml
Raiskasi 14-vuotiaan kahdesti - sai kaksi vuotta ehdollista
Raiskasi 14-vuotiaan kahdesti - sai kaksi vuotta ehdollista
Mitä enemmän vihreitä hymiöitä, sitä heikommat argumentit.
Eräässä entisessä hallituspuolueessa oltiin erittäin kiinnostuneita uusista pilvipalveluista. Sitten joku kertoi heille, ettei pilvipalveluilla ole mitään tekemistä kannabiksen kanssa...

Re: Raiskasi 14-vuotiaan kahdesti - sai kaksi vuotta ehdolli
Onkohan taas partalapsi kyseessä? Naurettava "tuomio", käytännössä ei mitään. Jutussa kuitenkin käytetään muotoa "mies" josta voisi olettaa että on 18 vuotta täyttänyt kyseessä. Kyllä törkeästä raiskauksesta pitäisi aina tuomita ehdotonta puhumattakaan kahdesta. Lisäksi vielä kaksi törkeää hyväksikäyttöä. Aivan käsitäämätöntä ajatuksenjuoksua Suomen tuomareilta. Maksimirangaistus lienee kuitenkin 10 vuotta tällaisesta rikoksesta.
2 200 euroa tienaavalle jää kuukaudessa 10 euroa aiempaa enemmän käteen.
Myös eläkeläisille on luvassa vastaava veronkevennys.
Veikkauksen toimitusjohtaja Olli Sarekoski on tyytyväinen 32 000 € kuukausipalkkaansa - "Minusta palkka on hyvä"
...
Myös eläkeläisille on luvassa vastaava veronkevennys.
Veikkauksen toimitusjohtaja Olli Sarekoski on tyytyväinen 32 000 € kuukausipalkkaansa - "Minusta palkka on hyvä"
...
Re: Raiskasi 14-vuotiaan kahdesti - sai kaksi vuotta ehdolli
Nuorena henkilönä tehnyt, eli on alle 18-vuotias. Tai kertoo olevansa, jos syntymäaika ei syystä tai toisesta ole tiedossa.
Taitaa olla varsinainen kompromissi tuo tuomio. Haluttu näyttää että tuomiot 'kovenee', mutta samalla haluttu antaa ehtoollista. Eli annettu sen mitä ehtoollisena voi antaa, mutta tuskin on pelkoa että vaikka mitä tekisi ei noita istumaan joudu.
Taitaa olla varsinainen kompromissi tuo tuomio. Haluttu näyttää että tuomiot 'kovenee', mutta samalla haluttu antaa ehtoollista. Eli annettu sen mitä ehtoollisena voi antaa, mutta tuskin on pelkoa että vaikka mitä tekisi ei noita istumaan joudu.
Mitä enemmän vihreitä hymiöitä, sitä heikommat argumentit.
Eräässä entisessä hallituspuolueessa oltiin erittäin kiinnostuneita uusista pilvipalveluista. Sitten joku kertoi heille, ettei pilvipalveluilla ole mitään tekemistä kannabiksen kanssa...
Eräässä entisessä hallituspuolueessa oltiin erittäin kiinnostuneita uusista pilvipalveluista. Sitten joku kertoi heille, ettei pilvipalveluilla ole mitään tekemistä kannabiksen kanssa...
Re: Raiskasi 14-vuotiaan kahdesti - sai kaksi vuotta ehdolli
tekijä oli omien sanojen mukaan saapunut ensimäistä kertaa suomeen 2014 ja uhrin sukulaisen mielestä kyseinen nuorukainen ei varmasti ole alle 18.
oon sisältä kuollu ja risti mun naamassa merkkaa sitä