Kalifornialaisessa alakoulussa ammuskeltu –kaksi kuollut, kaksi loukkaantunut
Viranomaisten mukaan kaksi ihmistä on kuollut ja kaksi loukkaantunut Kalifornian San Bernardinossa sijaitsevassa North Parkin alakoulussa tapahtuneessa ammuskelussa. Asiasta kertovat useat tiedotusvälineet.
San Bernardinon poliisipäällikkö Jarrod Burguan kertoi Twitterissä, että ammuskelu tapahtui luokkahuoneessa, josta on löydetty kuolleena kaksi aikuista. Burguanin mukaan kaksi loukkaantunutta on viety sairaalaan, eikä heidän tilastaan ole tietoa.
Loukkaantuneet ovat Burguanin mukaan mahdollisesti oppilaita. Hän kertoi poliisin uskovan, että kyseessä on yhdistetty murha-itsemurha, ja että vaara on todennäköisesti ohi, sillä ampujan uskotaan olevan ”maassa”.
Two adults are deceased in a classroom, believed to be a murder suicide. We believe the suspect is down and there's no further threat.
— Chief Jarrod Burguan (@SBPDChief) 10. huhtikuuta 2017
Jos twiitti ei näy, voit katsoa sen täältä.
Bernardinon kouluviranomainen kertoo Abc Newsille, että toinen surmansa saaneista on opettaja.
Koulu on eristetty ja poliisi on turvannut myös sen ympäristön varatoimenpiteenä. Oppilaita siirretään parhaillaan toisen koulun tiloihin.
Los Angeles Timesin mukaan ammuskelu tapahtui noin kello 10.30 paikallista aikaa.
