Kaksoissurmaaja Herman Katajainen, 1970

[L'amourha]

Mäntsälän Kaukalammen kylässä asuva maanviljelijä Matti Munukka alkoi toden teolla ihmetellä naapurinsa, Jaakko Torkkelin vointia. Tämä pitkäaikainen naapuri oli päivittäin käynyt Munukan juttusilla. Torkkeli oli syntynyt 9.10.1899, Inkerin Venjoella. Viime vuodet hän oli ollut pois työelämästä ja elellyt kansaneläkkeensä turvin.
Nyt miestä ei ollut näkynyt moneen päivään. Lisäksi Torkkelin koiran ulvonta oli herättänyt ihmetystä, miehen kun tiedettiin pitävän koirastaan hyvää huolta. Munukka oli jo kertaalleen lähettänyt poikansa Torkkelin talolle katsomaan onko kaikki kunnossa. Poika kertoi palattuaan että koira on kopissaan, talo on hiljainen, verhot on vedetty ikkunoitten eteen ja ulko-ovi on ulkopuolelta lukittu riippulukolla.

Sunnuntaina 22.11.1970 Munukka lähetti poikansa toistamiseen Torkkelin talolle, huoli naapurista oli kasvanut koska tätä ei ollut kuulunut totuttuun tapaan lauantai-saunaan Munukalle. Pojan palattua samoin uutisin kuin edellisellä kerralla, Munukka päätti kutsua poliisin paikalle tarkistamaan tilanteen.
Poliisin päästyä sisään jäähtyneeseen Torkkelin taloon löydettiin asukas omasta vuoteestaan päähän ammuttuna. Myöhemmin selvisi että uhri oli surmattu jo keskiviikkona 18.11.1970.
Torkkelin tiedetystä omaisuudesta todettiin kateissa olevan kolme kelloa ja rahakukkaro. Uhrin tiedettiin myös omistaneen cal 7.65 FN-pistoolin, tämäkin oli kateissa ja pidettiin todennöisenä sen olevan myös surmatyössä käytetty ase.

Torkkelin tiedettiin majoittaneen luoksensa kulkumiehen, hän oli maininnut miehen asustelevan toistaiseksi luonaan ja tekevän ruokapalkalla talon ylläpitöön kuuluvia toimia. Kyseisen kulkumiehen nimen hän oli kertonut olevan Herman Katajainen.

Poliisi laittoi Katajaisen välittömästi hakuun, poliisilla oli kyseiselle miehelle jo ennestäänkin asiaa, Katajainen oli etsintäkuulutettu aiemmista omaisuusrikoksistaan.
Epäiltyä ei lähitienoilta löydetty. Muutama päivä myöhemmin miehen liikkeistä saatiin ensimmäisen kerran tietoa, keskiviikkona 25.11.1970 Katajaisen tiedettiin käyneen Turun Raunistulassa sukulaistensa luona. Nämä kertoivat poliisille Katajaisen tunnustaneen veriteon heille ja olevan edelleen aseistettu. Turku oli lähes hälytystilassa ja poliisi sai lukuisia vääriä hälytyksiä tuntomerkkeihin sopivien miesten liikkeistä. Epäiltyä ei kuitenkaan tavoitettu ja epäiltiinkin hänen poistuneen paikkakunnalta.


Paavo Ludvik Huitti asuskeli Vaskijärven kylällä Karkkilassa. Aiemmin tämä 74-vuotias poikamies oli asunut syrjemmällä mutta oli rakennuttanut vanhuudenpäivikseen mökin Karkkilan-Läyliäisten tien varteen. Kulkijoitten oli kuulemma helpompi poiketa luokseen, ja olipa hänen vakituinen vierailupaikkansakin lähempänä. Huitilla oli tapana käydä puolisen kilometrin päässä asuvan 88-vuotiaan Ida Lehtovirran luona syömässä, Lehtovirta asui Huitin serkun, Inkeri Helena Paanukosken talon yläkerrassa.
Huitti tuli yleensä Lehtovirralle ensimmäisen kerran syömään puoli kahdeksan aikaan aamulla. Keskiviikkona 2.12.1970 Huittia ei kuulunut syömään vielä yhdeksänkään aikoihin, Paanukoski lähti katsastamaan miehen tilannetta. Lehtovirta oli ollut hieman huolissaan, Huitin luokse oli tiistai-iltana ilmaantunut kulkumies jonka Huitti oli majoittanut mökkiinsä. Huitin mukaan kaikki oli kuitenkin kunnossa, miehellä oli omat eväät ja hyvät vaatteet.Tiistai-illasta saakka Huitilla oli ollut kova kiire takaisin mökilleen vaikka yleensä oli jäänyt syömisen jälkeen juttelemaan.
Paanukoski totesi kuitenkin ettei mitään hälyttävää ollut tapahtunut ja serkukset lähtivätkin saman tien aamukahville. Paanukoski näki myös vilaukselta kyseisen kulkumiehen.

Tuli perjantai, ja Huitista ei ollut mitään koko päivänä. Kolmen aikaan iltapäivällä Lehtovirta päätti lähteä Paanukosken kanssa katsomaan onko kaikki kunnossa. Mukaansa naiset pyysivät naapurin isännän Matti Leppäsen. Ovea ei heille avattu ja kolmikko meni sisään Huitin vara-avaimilla.
Paavo Huitti löytyi sisältä, vuoteestaan päähän kahdesti ammuttuna.

”Oli se Paavo kuin oma ihminen. Yli 20 vuotta se kävi joka päivä minun tykönäni syömässä. Kyllä sitä on nyt ikävä. En minä viime yönä yhtään nukkunut”, näin totesi Ida Lehtovirta seuraavana päivänä.

Huitin majoittama mystinen kulkumies oli kadonnut kuin tuhka tuuleen. Pihalta, tuoreesta lumesta oli löytyneet vain polkupyörää taluttaneen miehen jäljet. Jäljet päättyivät maantien reunaan, ei pystytty näkemään edes oliko mies lähtenyt Karkkilan vai Läyliäisten suuntaan. Poliisi oli heti lähes varma epäillyn henkilöllisyydestä. Huitin serkku oli nähnyt tämän vain vilaukselta eikä pystynyt antamaan tuntomerkkejä. Tarkempaa tietoa saatiin myymälänhoitaja Aarno Saloselta, kyseinen kulkija oli käynyt kaupassa kylällä pari päivää aiemmin.

Läpimärkä ja väsynyt kulkumies pidätettiin Karjaan kauppalan keskustassa sunnuntaiaamuna kahdeksan aikoihin. Pidätyksen suoritti yövuorosta kotimatkalla ollut vanhempi konstaapeli Åke Lindström. Alistuneen oloinen mies ei tehnyt vastarintaa kiinniotettaessa vaan nousi kuuliaisesti Lindströmin auton kyytiin, joka kuljetti kiinniotetun kilometrin päähän poliisiasemalle. Nimekseen kiinniotettu kertoi tuntomerkkienkin mukaisen 58-vuotiaan Herman Katajaisen.
Pidätettäessä Katajaiselta otettiin talteen pistooli. Tämä oli kuitenkin eri ase kuin molemmissa surmissa käytetyksi todettu, Torkkelilta anastettu pistooli.
Karjaan kauppala ei kauaa saanut osoittaa vieraanvaraisuuttaan Katajaiselle, joka noudettiin jo muutaman tunnin päästä kiinniotosta Krp:n toimesta Helsinkiin. Karjaalle jäi Katajaisesta muistoksi vain rautatieasemalle hylätty polkupyörä.

Poliisin saatua tutkintansa valmiiksi, oikeutta päästiin istumaan ensimmäisen kerran perjantaina 15.1.1971. Kummankin surmatyön Katajainen oli tunnustanut heti kiinniottonsa jälkeen.
Syyttäjä, Uudenmaanläänin vt poliisitarkastaja, Reijo Naulapää vaati Katajaiselle rangaistusta kahdesta yksin teoin tehdystä murhasta. Lisäksi syytteeseen kuului eriasteisia varkauksia ja niiden yrityksiä sekä kahden aseen luvaton hallussapito.
Katajaisen avustaja, varatuomari Martti Pöyhönen pyysi päämiehensä asettamista mielentilatutkimuksiin. Murhasyytteet kiistettiin ja myönnettiin Katajaisen syyllistyneen kahteen kuolemantuottamukseen sekä eräisiin varkauksiin.
Syytetyn elämänvaiheita lautamiehille kerrottaessa tuli ilmi mm. että syytetty on saanut useita kertoja vammoja päähänsä. Vuonna 1942 Katajaisen alaruumiin oli lävistänyt luoti, mikä vuotta myöhemmin johti avioeroon.
Torkkelin surma oli syytetyn mukaan tapahtunut pikaistuneena alkoholia nauttineena. Kuulusteluissa tosin Katajainen oli kertonut syyksi erimielisyydet palkkauksessa. Katajainen oli vaatinut rahapalkkaa alun perin sovitun ruokapalkan sijasta.
Huitin surma oli tapahtunut lähinnä pelästyksestä, Katajaisen mukaan Huitti oli päässyt selville Mäntsälän tapahtumista ja liikkui uhkaavasti, Katajainen oli pelännyt joutuvansa itse ammutuksi. Vuoteessa ollutta Huittia oli kuitenkin ammuttu kahdesti päähän, toisen laukauksen Katajainen totesi olleen vahingon.
Istunnosta Katajainen passitettiin Helsingin lääninvankilaan suorittamaan hänelle aiemmin määrättyä rangaistusta näpistyksestä.

Tuoreita syytteitä Mäntsälän kihlakunnanoikeus käsitteli 12.2.1971.
Puolustus oli tarkentanut näkemyksiään ja totesi Katajaisen syyllistyneen Huitin tapauksessa hätävarjelun liioittelussa yksin teoin tehtyyn pahoinpitelyyn ja kuolemantuottamukseen sekä varkauteen ja ampuma-aseen luvattomaan hallussapitoon.
Oikeus päätti puolustusta kuultuaan lähettää Katajaisen mielentilatutkimukseen ja lykkäsi jutun käsittelyn kesäkuun 16. päivänä Orimattilassa pidettäviin käräjiin.

Syytteitä käsiteltiin kolmannen kerran 14.10.1971 Mäntsälän käräjillä.
Herman Katajainen tuomittiin Torkkelin tapauksessa täyttä ymmärrystä vailla olevana yksin teoin tehdystä murhasta ja ryöstöstä sekä luvattoman ampuma-aseen hallussapidosta 9 vuodeksi kuritushuoneeseen.
Huitin tapauksessa Katajainen tuomittiin yksin teoin tehdystä taposta ja ryöstöstä sekä luvattoman ampuma-aseen hallussapidosta 8 vuodeksi kuritushuoneeseen.
Kahdesta varkaudesta ja yhdestä murrosta annettuihin tuomioihin yhdistettynä Katajainen tuomittiin kuritushuoneeseen uhteensä 13 vuodeksi ja yhdeksäksi kuukaudeksi.
Katajainen ilmoitti tyytymättömyytensä tuomioihin.

Korkein oikeus vahvisti Helsingin hovioikeuden Katajaiselle langettaman 13 vuoden kuritushuonetuomion.
Helsingin hovioikeus oli tuominnut Katajaisen täyttä ymmärrystä vailla olevana rikoksen uusijana yksin teoin tehdyistä murhasta ja ryöstöstä sekä taposta, kolmesta varkaudesta, jatketusta kaksi törkeätä varkautta ja murron käsittävästä rikoksesta ja jatketusta ampuma-aseen sekä ampumatarvikkeiden luvattomasta hallussapidosta kaikkiaan 13 vuodeksi kuritushuoneeseen.


Lähteet:

HS 24.11.1970
HS 25.11.1970
HS 29.11.1970
HS 6.12.1970
HS 8.12.1970
HS 16.1.1971
HS 13.2.1971
HS 15.10.1971
HS 26.6.1972

[Doctor Lecter]

Tämä hemmo täältä on vielä puuttunutkin.

Katajainen_kansa_syö_petäjäistä_leipää.jpg (108.74 KiB) Katsottu 5489 kertaa

Kahdesta verityöstä syytetty työmies Herman Katajainen ehti istua muutaman minuutin Mäntsälän palokunnantalon odotushuoneessa ennen oikeuskäsittelyn alkua. Käsittelyn jälkeen Katajainen kuljettiin takaisin lääninvankilaan sovittamaan aiemmin tuomittua näpistystä.

Kuva ja teksti HS 16.1.1971

[Tovi]

Hyvä ja perusteellinen juttu, kiitoksia vaivannäöstä ja jakamisesta!

[Aizerbaidzan]

Viime kuussa on julkaistu Niko Jutilan kirja Kaksi miestä, kuusi surmaa. Kirja käsittelee tämän topicin päähenkilön sekä moninkertaisen surmaajan Väinö Svahnin elämiä ja rikoksia. Vaikuttaa kyllä perusteelliselta työltä kyseinen kirja.

[LexVeritas]

Voit lukea ko. kirjan alun täältä:

https://docendo.fi/onix/media/5112213

[LexVeritas]

Kirjailija: Niko Jutila Kustantaja: Docendo (2024)

https://vapaavuoro.uusisuomi.fi/vinetto ... het-osa-1/

Lavean tien miehet – osa 1

Juhani Penttinen
Kulttuuri
6.8.2024 16:22
päivitetty 6.8.2024 18:05

Kirjan esittelyteksti seuraavassa:

Miten työläisperheiden pojista tuli moninkertaisia murhamiehiä?

Ryöstömurhaaja Herman Katajaisen ja kolmoissurmaaja Väinö Olavi Svahnin rikolliset elämät ja kuolemat muistuttivat toisiaan.

Entinen kuritushuonevanki Katajainen (1912–87) surmasi ja ryösti kaksi vanhusta marras- ja joulukuussa 1970 Mäntsälässä ja Karkkilassa. Pakkolaitoksesta vapautunut, jo nuoruudessaan raa’asta taposta tuomittu Svahn (1914–86) puolestaan surmasi kolme ryyppytoveriaan Hausjärvellä ja Hyvinkäällä yhtenä heinäkuisena iltana vuonna 1971.

Katajainen ja Svahn olivat henkirikokset tehdessään viisikymppisiä, ja molemmilla oli takanaan kolmen vuosikymmenen mittainen rikollinen ura.

Kirja piirtää kahden murhamiehen tarinoiden kautta kuvaa sodanjälkeisen yhteiskunnan nurjemmasta puolesta.

Kirja on True Crime genreen kuuluva kirja joka siis määritelmän mukaan ”tutkii rikosta ja kertoo rikollisiin tapahtumiin liittyvien ja niihin vaikuttaneiden ihmisten toimia” Olen jonkin verran kiinnostunut tuosta genrestä mutta vain vanhempien suomalaisten tapausten osalta. Uusimmat kirjat ja podcastit joissa tunnetut rikolliset ovat äänessä eivät viehätä lainkaan. Aikaraja menee noin vuoden 1980 tienoilla.

Kirjoittaja Niko Jutila (s.1989) on tehnyt varsin seikkaperäisen teoksen ja joutunut penkomaan arkistoja ja muita tietolähteitä paljon. Hän on erikoistunut elokuvaan ja on sen alan asiantuntija. On hieman erilainen lähestymiskulma asiaan kuin lukemillani kirjoilla joiden tekijät ovat joko rikostoimittajia tai -poliiseja. Ote on raikas ja pientä huumoriakin sisältävä. Vaikka arkistoista löytyy tietoa pilvin pimein niin kirjan juonenkulkuun on kuviteltava asioita koska eihän rikollisten arkipäivää ole ollut kukaan havainnoimassa. Juuri tässä tulee mieleeni elokuvamainen ote tekstiin.

Herman Katajainen (1912–87) on jäänyt minulta täysin unohduksiin ja en ole koskaan kuulutkaan vaikka siis alan kirjoja lukenutkin. Yksi syy lienee se että Katajaisen tehtyä henkirikoksensa ja pakoiltua poliisia pitkin metsiä niin Yleisradio ei suostunut välittämään tietoa miehestä. Vaikka poliisi oli käytännössä varma Katajaisen syyllisyydestä niin Yleisradio epäröi ja silloin elettiin ns Repo-radion aikaa ja Yleisradion pääjohtajana toimi Eino S. Repo. Kuitenkin tappojen jälkeen Katajainen oli poliisin mielestä äärimmäisen vaarallinen ja jopa länsirajaa suljettiin tapauksen tiimoilta. Kaikki päättyi kuitenkin hyvin kun yövuorosta kotiin palannut karjaalainen ylikonstaapeli yhytti miehen kotimatkallaan varhain sunnuntaina aamulla. Katajainen liikuskeli polkupyörällään ja kun ylikonstaapeli tuli autostaan kysyen miehen henkilöllisyyttä. Herman Katajainen ei lainkaan vastustellut pidätystään vaan tuli kuuliaisesti autoonsa. Elettiin vanhan maailman aikaan ja ylikonstaapeli kertoi myöhemmin että ei ollut ensi kertaa tappajaa kyyditsemässä ja tiesi että tärkeintä on vain pysyä rauhallisena tilanteessa. Edes rutiinitarkastusta ei poliisi ei suorittanut vaan kamarilla Katajaiselta löytyi kaksi pistoolia ladattuna.

Herman Katajainen oli kulkumies koko ikänsä josta tietysti vankilaolot veivät leijonanosa eli kolmisenkymmentä vuotta. Erikoisen mielestäni tapauksesta tekee se että Herman oli väkivaltainen vasta ikämehenä eli suorittaessaan ensimmäisen tapon 58-vuotiaana ja sitten toisen heti perään kuukauden päästä. Sitä ennen hän oli vain omaisuusrikollinen eli varasteli ja näpisteli ja tämänkin kaiken vain selvitäkseen eteen päin elämässään mutta ei juuri rikastuakseen. Mutta tuosta rosvoilusta hän teki melkeinpä taiteen ja ylenkatsonut pienintäkään omaisuserää hyötyäkseen. Vastakihlattunsa morsiamensa vaatetavarat hän myi välittömästi ja tarttuipa eräästä talosta saksanpaimenkoirakin mukaan. Lisäksi koulujakäymätön mies esiintyi tehokkaasti valepoliisina ja suoritti suoritti mökkiläisten setelien tarkistusta väärennöksiä etsien.

Herman oli levoton sielu ja aina kulkemassa paikasta toiseen. Tuohon maailman aikaan 30- ja 40-luvullahan se kävi hyvin päinsä. Kun jossain kunnassa tapahtui rötöksiä niin Herman oli jo pyörineen toisaalla menossa. Erityisesti Herman inhosi ehdonalaista vapautta eli sitä vapautta kun vanki vapautuu ennen määräaikaa ja on velvollinen pysymään tietyllä paikkakunnalla koko ajan ja ilmoittautumaan valvojalle eli yleensä nimismiehelle säännöllisesti. Herman tuntuu aina laiminlyöneen nämä säännöt ja kerran hän jopa anoi vankilaviranomaisilta että saisi lusia tuomionsa päivästä päivään ettei hänen tarvitsisi suostua ehdonlaiseen! Tähän ei kuitenkaan viranomainen suostunut.

Herman Katajaisen persoonassa kiinittää erityistä huomiota mahdolliset neurologiset vammat. Hänen sanotaan jo lapsena loukanneen päänsä pudottuaan korkealta. Aikuisena työtapaturmissa oli tiiliskivi pudonnut kahdesti päähän ja varmaankaan tuohon maailman aikaan ei aivovammoihin osattu kiinnittää kovin huomiota ainakaan näiden laitapuolen kulkijoiden keskuudessa. Sotavamma ainakin on varmaa kun talvisodassa korsussa tapahtuneen vahingonlaukauksen takia Katajainen haavottui vaikeasti mutta selvisi hengissä.

Työmiehenä Katajainen oli todistajien mukaan hyvä ja teki ahkerasti hänelle osoitettuja rakennus- ja maataloustöitä. Sellainen vanhan ajan sekatyömies jollaisia ei nykyään tapaa juurikaan. Työsuhteet katkesivat kuitenkin melko nopeasti kun miehen veri veti vaeltamaan jo toiseen paikkaan.

Loppuvuodesta 1970 sattuneet henkirikokset Karkkilassa ja Mäntsälässä olivat iljettäviä. Molemmissa uhrina yksin asunut vanha mies joka ehkä hyvyyttään oli tarjonnut kulkijalle asuntoa ja yösijaa. Jälkimmäisessä henkirikoksessa Karkkilassa sattuneeneessa oli uhrina yksin asuva Paavo Huitti joka oli vuonna 1960 kuolleen taidemaalari Ilmari Huitin veli. Kirjallisuutta tuntevat tietävät Veijo Meren menestysromaanin ”Peiliin piirretty nainen” yhden päähenkilön, Otto Kukkakosken, esikuvan olevan taiteilija Ilmari Huitti.

Herman Katajainen sai lopulta 13 vuoden vankeustuomionsa rikoksistaan. Korkein oikeus vahvisti Helsingin hovioikeuden Katajaiselle langettaman 13 vuoden kuritushuonetuomion.Helsingin hovioikeus oli tuominnut Katajaisen täyttä ymmärrystä vailla olevana rikoksen uusijana yksin teoin tehdyistä murhasta ja ryöstöstä sekä taposta, kolmesta varkaudesta, jatketusta kaksi törkeätä varkautta ja murron käsittävästä rikoksesta ja jatketusta ampuma-aseen sekä ampumatarvikkeiden luvattomasta hallussapidosta kaikkiaan 13 vuodeksi kuritushuoneeseen.

Tuomionsa kärsittyään Herman ei aivan vieläkään lopettanut rikoksiaan vaan teki pienempiä omaisuusrikoksia. Vasta pari vuotta ennen kuolemaansa hän päätti lopulta luopua rikoksistaan mutta yhteiskunta oli muuttunut jo tyystin vuonna 1987 juppien aikaudella siitä mitä se oli ollut Hermanin aloitettua yksinäisen suden taipaleensa 30-luvun pula-aikana.

Kirjan toinen päähenkilö on Väinö Svahn joka elämänkulultaan muistuttaa monin tavoin Hermania mutta eroavaisuuksiakin on. Siitä ehkä lisää jatkossa.