Kiinnostaisiko asiallinen Bodom?
Kiinnostaisiko asiallinen Bodom?
Olen pitkän aikaa jättänyt palstan Bodomosiota lukematta, koska olen – naiivisti (täytyy myöntää) – kuvitellut siellä käytävän keskustelun olevan harvinaisen asiantuntevaa, yksityiskohtaista ja korkeatasoista, koska sille on varattu täysin oma osastonsa lukuisine eri aiheineen. Päivänä muutamana tartuin kuitenkin hiireen, otin silmän käteen ja aloin lueskella ketjuja läpi. Todellisuus iski kuvitelmani raa’asti murskaksi kuin raskas astalo leukaluun. Asiantuntijat – ja harrastajat – kiistelevät tämän iskun aiheutuneen aivovamman vakavuudesta sekä teeskentelyn mahdollisuudesta vielä pitkään, mutta oli niin tai näin, havaitsinkin keskustelun olevan suurelta osalta henkilökohtaista nokittelua – toki usein hyvin asiantuntevaa ja yksityiskohtaista. Kenties se on osion vakioasiakkaille viihteellistä, mutta muille luultavasti varsin ikävystyttävää ja turhauttavaa. Seassa saattaa olla mielenkiintoisiakin tietoja, näkemyksiä tai teorioita, mutta niiden etsiminen keskustelun terävien piikkien joukosta on kuin puhtaan neulan etsimistä käytettyjen huumeruiskujen roskiksesta paljain käsin. Neulat pistävät vieroitusoireista tutisevia käsiä ja huonolla tuurilla saa kaupan päälle jonkin tartunnan.
Osion keskustelua talutetaan ylläpidon taholta ymmärtääkseni tarkoituksella pidemmässä lieassa eli aiheessa pysymättömyyteen ja nokitteluun kohdennettu katse (gaze) on vähemmän tasokkuuden kurin (discipline) tavoitteluun pyrkivä kuin normaalisti tällä keskustelupalstalla. Liean päässä oleva elukka näyttääkin karkailevan osiolla usein vallan näkymättömiin: ei voida tietää minne se on mennyt tai mihin auringottomaan koloon se päätään milloinkin yrittää tunkea. Minulle tulee tässä väkisin mieleen vanhan liiton koulumestarien sananlasku: ”Kuriton threadi on kuin vedetön mylly”. Ei saada jauhoja, joten ei ole leipää, jolle metvurstinsa asettaisi. Rusinapurkkikin jää kaappiin pölyttymään, kun jää leipomatta pulla, josta rusinoita nyppisi. Etenkin vesileipää istuvien kohtalo on karu, mutta koruton.
Kauneus on muuallakin kuin vain katsojan silmissä, mutta sen sijaan että jäisin kieriskelemään keskinäisten piikittelyjen karikossa, kysyn seuraavaa: Löytyykö täältä muita,
a) jotka ovat kiinnostuneita Bodomista(kin);
b) jotka eivät ole ikivihreitä tai pikimustia .24/7 –kaliiberin bodomamatöörejä, pitkäaikaisbodomisteja ja joille Bodom on muutakin kuin elämä;
c) joiden mielipiteet asioista eivät ole yhtä tiukassa kuin koiranpaska lenkkitossun pohjassa;
d) jotka eivät suhtaudu asiaan vain tunnerikkaan henkilökohtaisesti tai elämää suurempana kysymyksenä;
ja ennen kaikkea (ja yksin tämä riittäisi),
e) jotka olisivat kiinnostuneita asiassa pysymisestä ja niin sanotusta asiallisesta asiapitoisesta ajatuksenvaihdosta?
Luulisin, että asia saattaisi kiinnostaa laajemminkin palstan keskustelijoita? Vai onko niin, että suurimman osan mielestä aihe on epäkiinnostava, luuytimiä myöten loppuun kaluttu tms.? Voisiko olla niin, että osion sävy muuttuisi mikäli sinne eksyisi enemmän asialinjalaisia – vaikkakin ehkä vakioasiakkaita tietämättömämpiä – tai olisiko huono idea avata vaikka oma ketju niille, jotka malttavat jättää asian vierestä puhumiset ja nokittelut vähemmälle? Onnistuisiko siis rauhanomainen rinnakkaiselo ja YYA-henkinen keskustelu myös bodomosiossa? Edellisen kysymyslauseen käsitteillä en viittaa historialliseen aikaan, jolloin lähinnä Kek-kone oli vallassa, mikä voi herättää myös negatiivisia mielleyhtymiä, vaan korostan käsitteiden metaforisia idealistis-humanistisia konnotaatioita.
Miten on?

Melkoisen kunnianhimoiset tavoitteet laitoit uuden keskustelun kehyksiksi. Toki tuo olisi loistava lähtötilanne, muttei taida koskaan yleisessä keskustelussa onnistua.
Itsekin olen asiallisen keskustelun kannattaja(kyllä vaan), vaikkei sitä tyylistäni helposti huomaisikaan. Pieni piikittely ja nokittelu toki kuuluu asiaan, mutta ei jatkuava asemasota.
Bodom-keskustelu on nyt siinä jamassa, että totuudella ei ole enää väliä, ainoa joka merkitsee, on voitto keskustelussa. Se on saanut aikaan sen, ettei kukaan enää tyydy siihen, että jotakin asiaa ei voida enää selvittää, jotakin ei voi tietää. Nyt kaikki tiedetään varmuudella ja omaa tietämystä höystetään keksityillä tarinoilla ja valheilla.
En oikein usko, että uusi palsta toisi apua tähän tilanteeseen.

Kun annetaan keskustelijoille ns vapaat kädet luoda palstasta sellainen kuin he haluavat, on tuloksena juuri tällainen hiekkalaatikko. Hyvät jutut hautautuvat paskanjauhamisen sekaan ja kuten konsta tuossa osuvasti sanoikin "totuudella ei ole enää väliä, ainoa joka merkitsee, on voitto keskustelussa." Itse peräänkuulutan rankempaa moderointia ja sitä olen huudellut palstan alusta saakka, mutta eipä sekään varmaan mikään ratkaisu olisi, taitaisi kuolla koko palsta sitä mukaa.
Epäilyttävät henkilökohtaiset siteet tapauksen ympärillä on takuuvarma keino menettää järkensä myös keskustelussa. Se toki suotakoon asianosaisille, mutta tapahtumien oikeellisuuksien kanssa näillä tuskin mitään on tekemistä. Ja toisalta onhan tässä myös tämä viihteellinen puolensa, kun naureskelee mitä mielikuvituksellisimmille jutuille joilla totuusarvo on täysin nollassa. No tässä tietenkin harmittaa suunnattomasti ettei satunnainen vierailija voi tietää mikä on hupia ja mikä totta ja sitä myöten uusien asiantuntioiden tai kiinnostuneiden saaminen rinkiin on aika hankalaa.

Olen samaa mieltä konstan ja viivan kanssa, Bodom-sivuista ei enää saa asiallista säiettä, sinne kirjoittelee niin paljon mutu-asiantuntijoita, joilla on vielä tietynväriset silmälasit. Mutta huumoria (useimmiten tahatonta, ainakin eräiden nikkien taholta) noille sivuille ilmestyy päivittäin. Ihan piristävää näin pimeään vuodenaikaan_____ kirjoitti:Epäilyttävät henkilökohtaiset siteet tapauksen ympärillä on takuuvarma keino menettää järkensä myös keskustelussa. Se toki suotakoon asianosaisille, mutta tapahtumien oikeellisuuksien kanssa näillä tuskin mitään on tekemistä. Ja toisalta onhan tässä myös tämä viihteellinen puolensa, kun naureskelee mitä mielikuvituksellisimmille jutuille joilla totuusarvo on täysin nollassa.
Muista lähdekritiikki!
-
Doctor Lecter
- James Bond (Daniel Graig)
- Viestit: 18206
- Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am
Kyseiset tahot tietävät asian itsekin, hehän yrittävät sabotoida asiallista keskustelua ihan tahallaan.Doctor Lecter kirjoitti:Voisitko yksilöidä nuo tahot, niin ymmärtävät pysyä poissa! Pysyisi keskustelu asiallisena ja puolueettomana.skoone kirjoitti:[sinne kirjoittelee niin paljon mutu-asiantuntijoita, joilla on vielä tietynväriset silmälasit.
Muista lähdekritiikki!
-
Loka
- Alibin Kestotilaaja
- Viestit: 5206
- Liittynyt: Ti Kesä 12, 2007 10:28 pm
- Paikkakunta: On The Edge
Tähän vaadittaisiin moderaattori jolla on tapauksesta omaa tietämystä ja perehtymystä. Tavallinen rivimoderaattori ei voi tuota osiota moderoida._____ kirjoitti:Itse peräänkuulutan rankempaa moderointia ja sitä olen huudellut palstan alusta saakka, mutta eipä sekään varmaan mikään ratkaisu olisi, taitaisi kuolla koko palsta sitä mukaa.
-
Loka
- Alibin Kestotilaaja
- Viestit: 5206
- Liittynyt: Ti Kesä 12, 2007 10:28 pm
- Paikkakunta: On The Edge
Joo, samaa odotan. Odotan Skoonelta myös muutakin vastausta kuin "he tietävät sen itse." Mikä virka tuolla sun kommentilla oli, jos jätät kaiken ilmaan kuten teet bodomissakin? (mm. tiedän lauluvihkomerkintöjen uusauksista, en kerro mista yms.)Doctor Lecter kirjoitti:Voisitko yksilöidä nuo tahot, niin ymmärtävät pysyä poissa! Pysyisi keskustelu asiallisena ja puolueettomana.skoone kirjoitti:[sinne kirjoittelee niin paljon mutu-asiantuntijoita, joilla on vielä tietynväriset silmälasit.
No nyt seuraava askel on sitten kai valita "asiantuntijat" muiden kiinnostuneiden joukosta ja tehdä Bodom A-kasti ja Bodom B-kasti ja peräti Ö-kasti, että jokaiselle löytyisi sopiva.
Olen yllättynyt siitä, että täällä pitää olla asiantuntija tai ainakin omasta mielestään mutu-asiantuntija. Palstalle ei ole vaadittu mitään sellaista ainakaan rekisteröityessä. Missä kohtaa säännöissä se on?

Nothing is quite what it seems
^Olettaisin että edellä perättiin kirjoittajien vastuuta omasta annistaan ja sitä, että uuden "ei niin tietävän" olisi hyvä tulla palstalle etsimään sitä oikeaa tietoa. Kukaan tätä aihetta ei niin läpikotaisin tunne, että voisi sanoa mitä tuona surmayönä OIKEASTI tapahtui, vaan kaikki perustuu monilta osin arveluihin.
Voisi kuvitella, että moderaattoritiimistä löytyisi joku, jolla kiinnostaisi tietää mitä asian ympärillä on ollut sekä keskusteluissa että otsikoissa. Miksi foorumi on edes perustettu, jos aihe ei kiinnosta? Miten näissä asioissa esimerkiksi vastuu palstan sisällöstä menisi, jos esimerkiksi eräiden märisemät herjaussyytteet sun muut olisivat todellisuutta? Toki kirjoittaja itse on viime kädessä vastuussa mitä näppäimistöltään suoltaa, mutta kun nykyisin tuntuu että tuolla voisi jaella pommiohjeita ja neuvoja seuraavaa surmatyötä suunnittelevalle ilman, että palstanpitäjiltä löytyy mitään kiinnostusta. Rajan vetäminen on aina hankalaa, sen tajuaa varmasti jokainen, ei kai muuten olisi joka ainoa Bodompalsta kaatunut omaan mahdottomuuteensa. Korostan nyt kuitenkin, että vaikka kaikkia huonoja keskustelupalstoja aina verrataan Suomi24:n tasoon, on tämä huomattavasti sitä parempi, ainakin vielä. Mutta sehän ei sitä tarkoita, etteikö tästä paremmankin saisi jos viitsisi aiheeseen panostaa.Loka kirjoitti:Tähän vaadittaisiin moderaattori jolla on tapauksesta omaa tietämystä ja perehtymystä. Tavallinen rivimoderaattori ei voi tuota osiota moderoida.
-
Raid
Taitaa olla nimimerkki "viivalla" kova hinku Bodom - moderaattoriksi -> tämä kaikki ihan ystävällisesti 
Totuus on faktojen tunnustamista.
http://www.youtube.com/watch?v=v4YNI-1bw6I
http://www.youtube.com/watch?v=5mFSOqKMaJA
http://www.youtube.com/watch?v=aXMM9CHrxlw
"kalanpää minun, minun pää pirun, minä pirun, kala minun"
http://www.youtube.com/watch?v=v4YNI-1bw6I
http://www.youtube.com/watch?v=5mFSOqKMaJA
http://www.youtube.com/watch?v=aXMM9CHrxlw
"kalanpää minun, minun pää pirun, minä pirun, kala minun"
Loka kirjoitti:Joo, samaa odotan. Odotan Skoonelta myös muutakin vastausta kuin "he tietävät sen itse." Mikä virka tuolla sun kommentilla oli, jos jätät kaiken ilmaan kuten teet bodomissakin? (mm. tiedän lauluvihkomerkintöjen uusauksista, en kerro mista yms.)Doctor Lecter kirjoitti:Voisitko yksilöidä nuo tahot, niin ymmärtävät pysyä poissa! Pysyisi keskustelu asiallisena ja puolueettomana.skoone kirjoitti:[sinne kirjoittelee niin paljon mutu-asiantuntijoita, joilla on vielä tietynväriset silmälasit.
On semmoinenkin sananlasku kuin "Se koira....".
Muista lähdekritiikki!
Tuo on nyt selvää vastuunpakoilua ja luikertelua. Kannattaisi lukea vaikka tämä topicci ensin läpi ja sisäistää vaikka murto-osa aiheesta ettei tarvi ihan päättömyyksiä laukoa. Mikäs siinä, jos ei erota kymmensivuista pilkunnussimissessiota oikeasta asiasta tai jättää puuttumatta kun kirkkainsilmin väitetään yhdellä jos toisella suulla mustaa valkoiseksi, mutta pitäishän nyt jonkinlainen perusjärki olla mukana asioita arvioitaessa. Ja tämä siis ihan pelkästään kehitysideana.Raid kirjoitti:Eli siis moderaattoreiden pitaisi ottaa ensin kanta mika on totuus?
Kuulostaa vahan ylivoimaiselta tehtavalta. Ottaen huomioon etta kyseista rikosta ei ole selvitetty.
*18 §* Ylläpito ei ole mielipidepoliisi. Sana on vapaa, kunhan
sääntöja noudatetaan.
RAID
Anteeksi, jos tästä saa sellaisen virheellisen vaikutelman, koska tuskin minusta olisi siihen sen paremmin kuin sinustakaan. Ei ole lastentarhaopettajan tutkintoa hommattuna, eikä aika riittäisi muutenkaan. Toki muuten kiinnostaa palstan kehitystyö siltä osin kuin siihen voi vaikuttaa.awa kirjoitti:Taitaa olla nimimerkki "viivalla" kova hinku Bodom - moderaattoriksi -> tämä kaikki ihan ystävällisesti
(Kuvitelkaa tähän perään minuutin harkitsemisaika lähetä-painikkeen painamisen kohdalla, jos se vähentäisi bannien uhkaa moderaattorille niskuroinnissa)