Norja 14.7.: Afgaani turvapaikanhakija puukotti 18-vuotiaan

Ulkomailla tapahtuneet selvitetyt tai vielä selvittämättömät henkirikokset
Avatar
devil_doll
Axel Foley
Viestit: 2032
Liittynyt: Su Huhti 04, 2010 5:22 am
Paikkakunta: From Hell

Norja 14.7.: Afgaani turvapaikanhakija puukotti 18-vuotiaan

Viesti Kirjoittaja devil_doll »

Norjan Finnmarkissa Vadsössa lauantaina 14.7. afgaani turvapaikanhakija puukotti kuoliaaksi 18-vuotiaan kaupanmyyjän Håvard Petersenin. Puukottaja on (oman ilmoituksensa mukaan) 17-vuotias. Hän oli saapunut Norjaan 2015.

Petersen työskenteli myyjänä pienessä Coop-myymälässä. Puukottaja tuli aiemmin lauantaina iltapäivälle sinne ostamaan energiajuomaa. Toinen myyjä kertoo kollegansa pelänneen, koska miehen katse ei ollut näyttänyt normaalilta. Surma tapahtui myöhemmin, illalla hieman ennen kymmentä. Paikalla oli Petersenin lisäksi kaksi muutakin työntekijää, mutta kukaan ei nähnyt nopeasti tapahtunutta puukotusta.

Teon jälkeen 17-vuotias pakeni ulos ja hyppäsi lopulta mereen, josta poliisi hänet onki. Tekovälinettä ei ole löydetty.

Yksi myyjistä on itsekin afgaani ja kertoi VG-lehdelle, että syytetty oli tullut noin 2 viikkoa aiemmin kauppaan häiriköimään. Puukottaja oli pyytänyt tämän afgaanimyyjän siskon numeroa ja sanonut odottavansa, että tämä pääsee töistä. Sisko pelkäsi miestä. Kun tämä veli eli perheen mies ei ollut kotona, oli puukottaja oli mennyt myös häiriköimään afgaaniperheen kotiin, jossa sisko ja veli asuvat äitinsä kanssa. Häirinnästä ilmoitettiin poliisille.

29.-30. kesäkuuta puukottaja oli myös seurannut kahta naista, josta naiset olivat joutuneet ilmoittamaan poliisille. Poliisi oli käskenyt puukottajaa lopettamaan seuraamisen.

Tapaus on herättänyt paikkakunnalla kritiikkiä viranomaisten toimintaa kohtaan koskien alaikäisten turvapaikanhakijoiden mielenterveysongelmien seurantaa ja hoitoa.


https://www.vg.no/nyheter/innenriks/i/n ... des-atferd

https://www.vg.no/nyheter/innenriks/i/9 ... sjeldne-av

https://custodela.club/havard-pedersen- ... years-ago/
Sika naiseksi

There's nothing in my dreams, just some ugly memories. Kiss me like the ocean breeze.