9-vuotiasta syytetään viiden ihmisen murhasta USA:ssa - ”sytytti asuntovaunun tahallaan tuleen”

Otsikon mukaisesti. Myös onnettomuudet pienistä suuriin. Pohjustamattomat keskustelunavaukset.

Valvojat: Raid, Moderaattorit

JosefMengele

9-vuotiasta syytetään viiden ihmisen murhasta USA:ssa - ”sytytti asuntovaunun tahallaan tuleen”

Viesti Kirjoittaja JosefMengele » Ke Loka 09, 2019 12:50 pm

Syyttäjien mukaan lapsi olisi sytyttänyt asuntovaunun tahallaan tuleen tappaakseen kolme pikkulasta ja kaksi aikuista.

Yhdeksänvuotiasta lasta syytetään nyt viidestä murhasta ja tuhopoltosta Yhdysvalloissa Illinoisin osavaltiossa. Lapsen sukupuolta ei ole paljastettu eikä hänen suhdettaan uhreihin.

The Guardian -lehden mukaan yksivuotias ja kaksi kaksivuotiasta lasta sekä 34-vuotias mies ja 69-vuotias nainen kuolivat tulipalossa asuntovaunukylässä Timberlinessä lähellä Goodfieldin kylää 6. huhtikuuta. Uhrit kuolivat savumyrkytykseen. Kaksi asuntovaunussa ollutta henkilöä pääsi pakoon ja selvisi hengissä.

Woodfordin piirikunnan kuolinsyytutkijan Tim Ruestmanin mukaan palo sytytettiin tahallaan. Syyttämispäätöksen tekeminen oli vaikeaa.

– Se oli raskas päätös. On traagista, että joudumme syyttämään hyvin nuorta ihmistä yhdestä vakavimmista rikoksistamme. Mutta se oli tehtävä, piirikunnan syyttäjä Greg Minger sanoi.

Tarkoitus tappaa
Syyttäjien suurin haaste on nyt todistaa, että lapsella oli tarkoitus tappaa.

– Yhdeksänvuotiaat eivät tiedä, ettei joulupukki ole olemassa. He eivät tiedä, että ihmiset kuolevat eivätkä palaa henkiin. En tiedä, kykeneekö yhdeksänvuotias tekemään päätöksen tehdä murha, nuorten puolustamiseen erikoistunut Gus Kostopoulos sanoi Guardianissa.

Woodfordin piirikunnan päätöstä syyttää lasta murhasta onkin arvosteltu laajasti. Esimerkiksi Illinoisin osavaltion johtava lasten rikosoikeusjärjestelmän asiantuntija Betsy Clark pitää murhasyytettä kohtuuttomana. Clarkin mukaan monissa maissa rikosoikeudellinen vastuu koskee vasta 14-vuotiaita.

Jos lapsi todetaan syylliseksi, hänet voidaan tuomita ehdolliseen vankeuteen ainakin viideksi vuodeksi, mutta ei yli 21-vuotiaaksi. Hänelle määrätään todennäköisesti myös terapiaa.

Syytetty saa asianajan, ja hän joutuu oikeuden eteen vastaamaan syytteeseen. Illinoisin lakien mukaan alle 10-vuotiasta ei kuitenkaan voi pidättää.

Harvinaista mutta ei ainutkertaista
Murhasyytteen nostaminen alle 10-vuotiasta lasta vastaan on harvinaista mutta ei uutta.

Yhdysvalloissa ei ole sitten vuoden 2006 nostettu joukkomurhasyytettä näin nuorta tekijää vastaan uutistoimisto AP:n, USA Today -lehden ja Northeastern yliopiston tietokantojen mukaan. Tietokantoihin on tallennettu tiedot kaikista Yhdysvalloissa tehdyistä murhista, joissa on tapettu vähintään neljä ihmistä kuluneiden 13 vuoden aikana.

Lähteet: Guardian, Daily Mail, Huffington Post

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/8be ... 616cfdfe01

sine qua non

Re: 9-vuotiasta syytetään viiden ihmisen murhasta USA:ssa - ”sytytti asuntovaunun tahallaan tuleen”

Viesti Kirjoittaja sine qua non » Ke Loka 09, 2019 2:48 pm

Daily Mail kertoo, että palon sytyttäjä oli poika. Jutussa kerrotaan uhrien ja palosta selvinneiden nimet, iät ja sukulaisuussuhteet, ja siitä voi helposti päätellä, kuka sytytti palon.

Kamala tapaus, ja kovin vaikea on ottaa kantaa siihen, mikä olisi "oikea" menettely tämän pojan kohdalla, joka surmasi isäpuolensa, kaksi sisarpuoltaan ja näiden äidinpuoleisen isoäidin sekä oman serkkunsa. Ilman muuta jonkinlainen seuraamus hänelle täytyy tulla, mutta minkälainen. Vankilaanhan poika ei joudu, vaikka hänet oikeudessa tuomittaisiinkin. Lastensuojelu on tietysti tämmöisissä tilanteissa pelissä mukana, ja varmasti lapsi on vähintään arvioitu psykiatrin toimesta, luultavasti on lastenpsykiatrisella osastollakin ollut. Ainakin jonkinlaista pakollista seurantaa hän kuitenkin tarvitsisi aika pitkään, ja laitosolosuhteissa.

https://www.dailymail.co.uk/news/articl ... -fire.html
Boy aged NINE is charged with first-degree murder and arson in horror mobile home fire that killed three toddlers and two adults

- April 6 trailer home fire near Peoria, Illinois, killed Ariel Wall, 1; Daemeon Wall and Rose Alwood, 2; Jason Wall, 34, and Kathryn Murray, 69

- Wall's fiancee, Katrina Alwood, 27, and her son Kyle, then aged eight, escaped

- Investigators later concluded that the fire was intentionally set; all five victims died of smoke inhalation

- The unnamed nine-year-old suspect charged with five counts of first-degree murder, two counts of arson and one count of aggravated arson

- If convicted, juvenile could be placed on probation for at least five years but not beyond the age of 21, and will not be imprisoned


A nine-year-old boy from Illinois has been charged with five counts of first-degree murder in connection with a mobile home fire that killed five people, among them three young children.

Woodford County State's Attorney Greg Minger announced on Tuesday that the juvenile suspect also has been charged with two counts of arson and one count of aggravated arson, accused of intentionally starting the deadly fire.

The April 6 inferno near the village of Goodfield killed one-year-old Ariel Wall; her brother Daemeon Wall and cousin Rose Alwood, both aged two; Ariel and Daemeon's father, 34-year-old Jason Wall, and the children's maternal great-grandmother, 69-year-old Kathryn Murray.

All five victims died of smoke inhalation inside the family's trailer at Timberline Mobile Home Park.

Jason Wall's fiancee, 27-year-old Katrina Wall, and her son from a previous relationship, Kyle Alwood, then aged eight, managed to escape the fire.

Minger would not reveal to the Journal Star other details about the young murder and arson suspect, including a possible relationship to the victims.

He said the child, if convicted, could be placed on probation for at least five years but not beyond the age of 21, and would likely receive counseling.

He will not be imprisoned, if found guilty by a judge during a bench trial.


The criminal charges were filed against the unnamed nine-year-old suspect six months after the deadly arson fire, which broke out at around 11pm on April 6 at 14 Cypress Court.

By the time firefighters responded to the scene six minutes later, the trailer home had been engulfed in flames.

Neighbor AnnaMarie Siebert told the Journal Star at the time that screams could be heard coming from the burning property, but the flames were too intense for bystanders to try and rescue the trapped residents.

Katrina Wall and her son Kyle were taken to an area hospital and later released.


Minger said it was a 'heavy decision' to charge a nine-year-old with one of the most serious offense there is, but he concluded that it had to be done 'for finality.'

According to an online obituary, Jason Wall was a US Army veteran who served several tours of duty abroad, including in Iraq, Afghanistan and Korea.

After retiring from military service, Wall worked as a truck driver. He devoted his free time to hunting and spending time with his fiancee and their children.

The obituary notes that Wall was raising Katrina Alwood’s eldest child, Kyle, 'like his own son.'

(...)

Syskon S
Matlock
Viestit: 788
Liittynyt: Pe Touko 08, 2015 9:45 pm

Re: 9-vuotiasta syytetään viiden ihmisen murhasta USA:ssa - ”sytytti asuntovaunun tahallaan tuleen”

Viesti Kirjoittaja Syskon S » To Loka 10, 2019 11:49 am

Kyle Alwoodista löytyy pari videota youtubesta. Niissä hän vaikuttaa normaalilta, eläväiseltä pojalta. Pojan oma kertomus sytyttämisen syistä olisi kiinnostava kuulla. Onko esim. keskeytetty hänen pelaamisensa tai on muuten kokenut tulleensa epäoikeudenmukaisesti kohdelluksi ja hetkellinen kostonhalu on herännyt. Jos tuon ikäinen tosissaan suunnitellen tekee murhia, taustalla pitää olla vakava psyykkinen häiriintyneisyys ja/tai rankka ja pitkäaikainen kaltoinkohtelu (kaltoinkohtelussa lapsi kyllä yleensä alistuu ja masentuu, eikä ole kykenevä tekemään yhtään mitään kiusaajilleen enne kuin vanhempana).
Minä en hämmästy mistään

Dope Boy
Wallander
Viestit: 1020
Liittynyt: To Marras 17, 2016 10:52 pm

Re: 9-vuotiasta syytetään viiden ihmisen murhasta USA:ssa - ”sytytti asuntovaunun tahallaan tuleen”

Viesti Kirjoittaja Dope Boy » Pe Loka 11, 2019 10:14 pm

Voisin kuvitella että tulee vuosikymmenien vankeusrangaistus vaikka onkin alaikäinen, onhan näitä esimerkkejä esim. pikkusiskonsa kuristanut 17 vuotias sai 137 vuoden tuomion.
"If you aim for a king, you better not miss"

Maura Isles
Vähänniinkuharrastaja
Viestit: 232
Liittynyt: To Syys 01, 2011 9:01 pm

Re: 9-vuotiasta syytetään viiden ihmisen murhasta USA:ssa - ”sytytti asuntovaunun tahallaan tuleen”

Viesti Kirjoittaja Maura Isles » Pe Loka 11, 2019 11:35 pm

Kykeneekö 9 vuotias ajattelemaan niin pitkälle tekemisiään, että sitä voitaisiin syyttää murhasta?
Tarkoitan, että lapsi voi ymmärtää että tulella ei saisi leikkiä, mutta useimmiten lapset ihan vaan kokeilevat sitä sytkäriä / tulitikkuja eivätkä ajattele tai huomaa, että vieressä on erittäin herkästi syttyvää materiaalia -> fum.

Avatar
poikani
C.S.I. -tasolla
Viestit: 2516
Liittynyt: Ti Heinä 05, 2011 8:50 pm
Paikkakunta: Stadi

Yhdeksänvuotias riiviö poltti viisi ihmistä elävältä Yhdysvalloissa

Viesti Kirjoittaja poikani » La Loka 26, 2019 9:18 pm

Ilta-Sanomat kirjoitti:9-vuotiasta syytetään viidestä murhasta Yhdysvalloissa – Ei ymmärtänyt, mitä ”syytetty” tarkoittaa

Julkaistu: 26.10. 16:14

9-vuotiasta poikaa syytetään viidestä ensimmäisen asteen murhasta sekä tuhopoltosta.

HUHTIKUUN alussa Illinoisin osavaltiossa Yhdysvalloissa paikallisen perheen koti syttyi palamaan.

Tulipalossa kuoli viisi ihmistä. Menehtyneet olivat 36-vuotias mies, 69-vuotias nainen, 1-vuotias vauva sekä kaksi kaksivuotiasta lasta, kertovat muun muassa Washingon Post -lehti ja USA Today.

Talossa syttymishetkellä olleet Katie Alwood -niminen nainen ja hänen 9-vuotias poikansa pääsivät pakenemaan talosta täpärästi. Kaikki tulipalossa kuolleet olivat heidän sukulaisiaan.

Washington Postin mukaan viranomaiset ovat olleet vaitonaisia palon syttymissyystä, mutta syyllisestä heillä on selvä käsitys: perheen 9-vuotiasta poikaa syytetään viidestä ensimmäisen asteen murhasta sekä tuhopoltosta.

Maanantaina poika asetettiin syytteeseen Woodfordin piirikunnan nuorten tuomioistuimessa, jossa paikallismedioiden mukaan nähtiin surrealistinen kohtaus, kun tuomari yritti selittää syytökset sellaisilla termeillä, jotka ala-asteikäinen ymmärtäisi.

– Mitä sinä et ymmärrä? tuomari kysyi pojalta.

– Sitä, että mitä tein, poika vastasi.

Myös pojan asianajaja puuttui oikeustermeihin, joita poika ei ymmärtänyt.

– Hän kertoi minulle, ettei ymmärrä, mitä ”syytetty” tarkoittaa, pojan asianajaja sanoi tuomarille.

– Se tarkoittaa sitä, että joku syyttää sinua, tuomari vastasi.

Pian sen jälkeen puolustusasianajaja keskeytti tuomarin uudelleen kertomalla, että poika halusi tietää myös, mitä ”tuhopoltto” tarkoittaa.

– Sytytit tulipalon tahallasi, tuomari selvensi.

Kuulemisen jälkeen poika purskahti itkuun, ja hänen isoisänsä vei pojan ulos salista.

WASHINGTON Post kirjoittaa, että mikäli poika todetaan syylliseksi, hänelle voidaan asettaa ehdollinen vankeusrangaistus, johon kuuluu neuvontaa tai hoitoa.

Illinoisin laissa on määritelty, että alle 10-vuotiasta lasta ei voida määrätä arestiin, ja vain yli 13-vuotiaat voidaan tuomita vankilaan.

Illinoisin nuoriso-oikeuden puheenjohtaja Elizabeth Clarke kuvaili tapausta erikoiseksi.

CBS NEWSIN haastattelema murhista syytetyn pojan äiti kertoi muutama viikko sitten, että pojalle oli hiljattain diagnosoitu eräs skitsofrenian muoto, ADHD sekä bipolaarinen häiriö. Äiti kuvaili poikaansa rakastavaksi lapseksi, joka ansaitsee toisen mahdollisuuden.

– Kaikki katsovat häntä kuin hän olisi jonkin sortin hirviö, mutta ei hän ole.

– Ihmiset tekevät virheitä, ja sellainen tämä on. Kyllä, se oli hirveä tragedia, mutta ei se silti ole mitään sellaista, minkä vuoksi hänen elämänsä pitäisi heittää pois, äiti tilitti CBS Newsille.

Tulipalossa kuolleen toisen 2-vuotiaan lapsen äiti, Katie Alwoodin sisko Samantha Alwood on kuitenkin toista mieltä. Hän sanoi CBS Newsille, ettei ehdollinen vankeusrangaistus ole riittävä, vaan hän haluaa nähdä siskonpoikansa vangittuna.

Pipsa Havula
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006286561.html

Kuva
Uhrit
????? ?? ??????.

Vastaa Viestiin